Tämä osa oli mielestäni juuri sellainen, mistä pidän. Juoni eteni sopivalla tahdilla ja se sisälsi sopivassa suhteessa actionia sekä rauhallisempia kohtia. Minulla on tästä saagasta todella positiiviset fiilikset, sillä tykkäsin jo viime osasta tosi paljon ja hyvä meno jatkuu edelleen. Tässä on kivasti GNG:tä muistuttavia nostalgisia piirteitä, mutta samalla kuitenkin uudenlaista ilmettä.
Yllätyin melkolailla siitä, että Liger kumppaneineen yrittivät heittää Koyukin ja Kotetsun hybridin hampaisiin. Olin olettanut, että kyseinen porukka on vain oleellinen siinä suhteessa, että ne tietävät hybrideistä jotakin ja painuvat sitten taka-alalle. Ehdin myös hetken luulla, että jengi olisi täynnä Bluen ja Neron kaltaisia pikkupahiksia, mutta kyseessä olikin vain perushölmöjä, jotka eivät ajatelleet ennen tekemistä. Ihmettelin koirien asennetta siitä, että ne olisivat sekarotuisina mukamas huonompia kuin puhdasrotuiset, sillä oulaisissa näitä kumpiakin löytyy, eikä se ole koskaan ollut ongelma. Tiedät sitten, mistä tuo ajatusmaailma juonsi juurensa, ihmisiltä varmaankin, sillä käsitykseni mukaan rotukoirat ovat rahallisesti arvokkaampia kuin sekarotuiset.
Koyuki ja Kotetsu selvisivät arvatenkin ehjin nahoin karhun hampaista, kun yllättäen Jerome ja Lydia pamahtivat paikalle näyttävällä hyökkäksellä. Tykkäsin tuon kohtauksen piirrostyylistä tosi paljon ja oli mukavaa nähdä nyt Lydiakin - nainen - pienessä taistelukohtauksessa taidokkaasti hyökäten. Aluksi haaveilin pelastajan olevan Joe, mutta kun koirien ulkomuodot tarkentuivat, luulin paikalle saapuvan taas jotain uusia hahmoja. Ilahduin myös pitkästä aikaa Weedin battougan käytöstä, sillä se tuli mielestäni sopivaan kohtaan sopivaan aikaan huolimatta siitä, että olen edelleen sitä mieltä, että battougan tulisi olla se viimeinen isku taistelussa.. Kun karhulta säpälöityi käpälä, mieleeni juolahti samantien kuvat Rikistä tekemässä samoin Akakabuton kaksoisolennolle Gakille. Ihanaa, että tällaisia muistuttelukohtauksia tulee vielä! Kohtaus olisi saanut lisää voimaa sillä, jos Weedin iskun taustalla olisi ollut kuva Rikistä suorittamassa samantapaista iskua (Rikihän ei muistaakseni käyttänyt Gakiin battougaa, vaan toisen erikoisiskun).
Karhujen voimat tulivat tässä osassa hyvinkin selviksi. Ne eivät ainoastaan silvo päättömästi kaikkia kuoliaiksi, vaan syökin osan. Niiden voimista kertoo myös se, miten toinen karhuista tappoi alligaattorin tuosta noin vain huolimatta siitä, että alligaattorin tulisi olla vedessä kuin kotonaan. Hienoa saada jälleen vahva vastus koirille, mutta toivon, ettei karhut ole liian ylivoimaisia. Tämän saagan suhteen odotukset ovat todella kovat, joten nyt peukut pystyyn!
Tämä oli ihan ookoo osa. Taisteluiden aikana ehdin jo vähän kyllästyä. Kiva nähdä Lydiaa tositoimissa, joskin taas nartun sukupuolta piti erikseen korostaa. Loppupuolen krokotiili oli jo naurettava ja random veto.
VastaaPoistaJoo tuo krokotiili/alligaattori mikälie oli aika random, mutta toisaalta aika hyvä veto. En tiedä vielä miten suhtautuisin siihen :D
PoistaRiki käytti Shiroi Senkōa Gakiin. Luulin kyllä aluksi, että Weed käytti hybridiin samaa tekniikkaa, ennen kuin koirat alkoivat puhumaan battougasta. Aukeamasta 90-91 sai sen käsityksen että Weed käytti Shiroi Senkōa, varmaan juuri siksi, että irti repeytyvät karhun varpaat toi mieleen muistuman siitä mitä Riki teki Gakille.
VastaaPoistaTykkäsin kyllä itsekin tässä osassa Lydian äijämäisyydestä. Nauratti, kun Kotetsu kutsui häntä sedäksi. XD Meni kyllä hieman ohi, miksi Jerome sanoi Lydialle "tuo on jo ällöttävää", vaikkei tämä tehnyt mitään erikoista.
VastaaPoistaMinustakin olisi ollut hienompaa, jos Weedin isku olisi tosiaan ollut se valoisku, eikä iänikuinen battouga. Olisi kiva nähdä vaihteeksi muitakin taisteluliikkeitä, Battouga variaatioineen rupeaa olemaan vähän ylikäytetty.
Krokotiilistakin olisi saanut ehkä enemmän irti, jos koirat olisivat joutuneet taistelemaan sen kanssa tms. Saa nähdä, paljastuuko mafiapomon murhauttama tyyppi krokotiilin mahasta, kun koirat syövät sitä..
Yritin tutkia kohtaa jossa Jerome sanoo "Tuo on jo kuvottavaa" Lydialle, mutta itsekään en löytänyt juuri niin erikoista. Pälkähti kuitenkin mieleen, jos Lydia puhui jotenkin korostetun erikoisesti (joko liian äijämäisesti tai liian naismaisesti), mutta se ei käy kuitenkaan käännöksestä ilmi vaan siitä saisi enemmän irti japanin kielessä. Lydia kyllä näkyy olevan kuvassa hiukan etukumarassa ja etutassut yhteenpainautuneina, josko Jerome siihen(kin) kommentoi?
PoistaGingapediassa on maininta, että Weed käytti karhua vastaan Shiroi senkoa, ja kuvauksesta päätellen se oli melko varmasti tässä osassa nähty. http://wiki.hopeanuoli.com/index.php?title=Shiroi_Senk%C5%8D Onkohan kyseessä vain artikkelin kirjoittajan virhe vai onko mangassa tapahtunut Takahashin/kääntäjän ajatusvirhe? Jos näin ei ole, hyökkäys battougaksi tuntui nimenomaan pelkältä "välkähdyksenä". Tokihan on voinut olla tarkoituksellistakin piirtää kohtaus, jossa joku koira vain hyökkää salamannopeasti repien samalla karhun tassua ja annetaan lukijan pienen hetken pähkäillä kuka nyt oli pelastajana, kun koiraa ja hyökkäystä ei näytetä selvästi?