Arvostelussa: GDW osa 38 - Vanhan soturin ylpeys

Jälleen uusin Weed arvosteltavana perinteiseen tapaan. Kuten edellisessä postauksessa totesinkin, on ginga jäänyt viime kuukausina huomattavasti taka-alalle muiden kiinnostusten kohteiden jyrätessä päälle, mutta mielenkiintoni itse mangan ostamista kohtaan on pysynyt ennallaan. Erityisesti nyt, kun Weedissä käydään ainakin minulle täysin tuntematonta saagaa, pysyy mielenkiinto huomattavasti suurempana kuin "vanhojen jauhaminen". Ehkäpä tämä saaga poikii enemmän innokkuutta myös blogin puolelle ja vähän uusia aiheitakin~

Mutta asiaan. Tämän osan kansikuva ei ole suosikkini. Weedin asento ja ilme on aika mitään sanomattomat loppu peleissä, vaikka söpöhän tuo on. Tausta ei sovi mielestäni kuvaan ollenkaan, enkä sitä taaskaan sen enempää viitsi kommentoida (kirottu metsämaisema).. Sen sijaan asento on kerrankin vähän erilainen, eikä aina sellainen perus hyppäämis kuva.

Pidän sotakoirista hirmuisesti. Edellisen osan arvostelussa mainitsinkin jo tykkääväni koirien sotilasmaisesta käytöksestä toisiaan kohtaan ja tämä osa lisäsi peukutteluni määrää asian suhteen. Tykkään, tykkään, tykkään! Vaikken mikään sotahullu koskaan ole ollutkaan, tykkään hirveästi siitä, miten järjestelmällisesti ja fiksusti sotakoirat käyttäytyvät keskenään ja miten armeijamaista homma on näiden keskuudessa.

Lydiasta olen alkanut pitää jonkin verran enemmän. Se ei ehkä mielestäni täytä luutnantin arvonimeen sopivia kriteereitä voimallisesti, mutta puhua se kyllä osaa ilman ripsien räpsyttelyä ja voivottelua. Kaiken lisäksi se on hieman miesmäisempi verrattuna yleensä gingassa oleviin narttuihin, joten toivottavasti en tule jatkossa pettymään hänen suhteensa. Jostain syystä olen kuvitellut Lydian olevan jonkin sortin fan service hahmo, mutta tähän asti olen sitä mieltä, että vaikka näin olisikin, ei se ainakaan siltä vaikuta. Olen kuitenkin aistivinani Lydian puolen vaihdosta, minkä kyllä tiedän tapahtuvan vielä jossain vaiheessa. Onneksi Hakuroun poika ei kuitenkaan ainakaan tässä osassa uskonut Lydiaa, vaikka ehkä olisi kannattanutkin.

Uudet majuritkin vaikuttavat edelleen ihan kelvoilta pahiksilta, eivätkä miltään Hougenin paskahousuilta. Pidän erityisesti Aramin kasvoista. Ne tuovat mieleeni hitusen Kenraalin (apinasaagasta), mutta koiraversiona. Maltan tuskin odottaa, kuka tämä Lydian mainitsema marsalkka sitten on..

Tykkäsin muuten hirmuisesti myös Ramista, lammaskoirasta, joka otti Jeromen suojeltavakseen sotakoirilta. Kohtaus, jossa Jerome pyytää Ramia lähtemään Ouun hakemaan joukkoja apuun oli mielestäni hieno jollain tapaa. Ram kieltäytyi aluksi vedoten velvollisuuksiinsa ihmisten parissa, mutta suostui lopulta. Täytyy tässä kohtaa pienesti ylistää Jeromea, sillä se ilmeisesti aavisti, ettei Hakurou aio pyytää Outa apuunsa ilman pientä avitusta. Ehkä tuolla saksanpaimenella on sittenkin vielä järkeä päässä kaiken tuon kuolemisdraamailun ohella.. Jään odottamaan innolla jatkoa tällekin juonenkäänteelle.

Hakuroulla tuntuu olevan itsestään turhat luulot. Se ei tuntunut kuuntelevan Jeromea pätkän vertaa, vaikka raukka yritti kertoa venäläisten suuren määrän ja kehotti tätä kutsumaan Ou apuun. Vasta, kun sotakoirat tappoivat useamman koiran Hakuroun joukoista leikiten, tajusi tämä, että Ousta ehkä sittenkin kannattaa pyytää apua. Ylipäätään Hakuroun tasoisen karhunkaatajan ei pitäisi olla noin tyhmä ventovieraan lauman suhteen. Se asetti itsensä turhaan vaaraan asettumalla junaradalle makaamaan (ja antoi vielä vihollisen piirittää itsensä), eikä varautunut lainkaan siihen, että joku voi hyökätä sen kimppuun joukolla. Huolimatta siitä, että Hakuroun joukot olivat lähellä valmiudessa, oli teko mielestäni typerä. Olisi edes ottanut jonkun toisen mukaansa tai sitten käskenyt joukkonsa koirien kimppuun ennen kuin saa itse turpaansa.

Weedin ja Koyukin suhde on kyllä outo. Vaikka Kotetsu tuli kertomaan hädissään Weedille ihmisten naittavan Koyukin toiselle, ei Weed tuntunut aluksi reagoivan asiaan mitenkään. Se kyllä vaikutti olevan hieman ajatuksissaan ja varmaan mietti, miten sen pitäisi edes asiaan reagoida. Onneksi se kuitenkin lopulta tajusi lähteä elämänsä rakkauden (krhm, tunteneet ehkä pari kuukautta) perään kertomaan rakkauden tunnustuksensa ja muuta draamaa. Tylsää. Jostain syystä kiusaannun tällaisista kohtauksista, etenkin, kun olen aina pitänyt Weedin sukua vähän vähemmän romanttisena. Toisaalta, onpahan jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa jälleen. Koyukin suhteen alan olla jo sitä mieltä, etten taida hänestä oikein pitää. Hän on liian tavallinen ja "narttu muiden joukossa". Olisin toivonut Weedin kumppanilta vähän enemmän.

Olen kyllä todella innostunut tästä sotakoira saagasta ja toivon, että Takahashi on vetänyt sen kunnialla loppuun, eikä pilaa ideaa parin osan jälkeen, niin kuin apinasaagan suhteen meinasi vähän käydä. Ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, että tämän saagan suhteen sensei on ollut hyvin innostunut, sillä hahmot ovat kunnollisia ja juoni tuntuu olevan hyvin mietittynä. Vielä ei onneksi ole töpätty missään. Odotan innolla seuraavaa osaa!

Innostus gingaan kausittaista?

Kaikella on omat huippunsa ja pohjansa, myös fanituksen innokkuudella. Omalla kohdallani olen huomannut, että tällä hetkellä olen jälleen kiinnostunut enemmän tanssiharrastukseeni liittyvistä asioista sekä muutenkin synkiönä elämisestä kuin gingasta. Innokkuuden laantuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lopettaisi fanituksen kuin seinään, vaan pikemminkin jättää asian hetkeksi toissijaisemmaksi.

Älkää pelästykö, en ole jättämässä blogiani tai fandomia. Edelleen kirjoittelen tekstejä aktiivisesti, tosin nyt hieman harvemmin johtuen vuorotyöstä ja muista kiireistä sekä yksinkertaisesti inspiraation puutteesta. Kun ilta- ja aamuvuoroja on sekalaisesti pitkin viikkoa, ei välttämättä jaksa kirjoittaa kuin ehkä pari pätkää luonnosteluvaiheessa olevia tekstejä. Mielestäni blogia tulisi kirjoittaa silloin, kun siltä tuntuu, ei tekstiä tarvitse jatkuvasti suoltaa ja julkaista. Yllätyksellisyys on mielestäni kivempaa kuin ennalta-arvattavuus. Blogin lisäksi käyn edelleen Kaksoissolan foorumilla, mutta sinne kommentoiminen on jäänyt viime kuukausina hyvin vähälle johtuen siitä, ettei minulla ole ollut sanottavaa oikein mihinkään. Uusimmat Weedit ostan edelleen ja olen mukana hieman näkymättömämpänä. Lueskelen foorumeita, blogeja ja Facebook ryhmiä.

Onko fanituksen innokkuus kausittaista ja voiko 100% mielenkiinto pysyä särkymättömänä mihinkään? Jälkimmäiseen sanoisin, että ei voi. Joskus sitä tulee innostuttua hetkellisesti vaikkapa jostain tietystä bändistä ja parin kuukauden päästä onkin jo aivan toisenlaiset kuviot. Nyt on näköjään käynyt niin, että gingan oltua aikansa jälleen isosti pinnalla, on sen aika siirtyä sivuun jälleen hetkeksi. Tai no, sivuun ja sivuun, aktiivinen fani olen edelleenkin. Sanottaisiinko, että ajatuksistani ei niin suuri osa enää kosketa gingaa kuin ehkä vielä vaikka puoli vuotta sitten ja sen huomaa varmasti bloginkin epäaktivoitumisesta.

Fanitus on varmasti monella meistä eri vaiheissa. Osalla se on täysin "kadonnut" hetkellisesti, osalla se on suurimmillaan. Olen ehkä aistinut blogeistakin pientä mielenkiinnon puutetta, sillä tekstejä ilmestyy harvemmin kuin ehkä aiemmin, vaikkakin yhä säännöllisesti. Onko ginga sittenkin ainoana aiheena rajallisempi kuin osasimmekaan odottaa? Onko kaikki aiheet jo käsitelty? En usko, mutta uusien aiheiden keksiminen on itselleni muodostunut paljon hankalammaksi. Ehkä se johtuu vain siitä, että mielenkiintoni tätä sarjaa kohtaan on vaihteeksi laskenut hetkellisesti.

Mutta mikä sitten saa minut innostumaan gingasta aina uudestaan ja uudestaan? Sanoisin, että innostus nousee yleensä silloin uudelleen, kun tajuaa niin sanotusti "laiminlyöneensä" asiaa, josta pitää kovasti. Ginga on ollut mukana lapsesta saakka, ei sitä noin vain jätetä kelkasta pois. Samoin on monien bändien kanssa. Välillä olen hirveän innostunut jostain X bändistä hyvin pitkään ja pian saatankin jo innostua seuraavasta - silti ne ns. kestosuosikit pysyvät mukana ja sydämessäni.

Satanica toivottaa hyvää joulua kaikille gingabloggaajille ja lukijoilleen! Tekstejä tulee kuin on tullakseen, hieman harvemmin kylläkin, kuten olen jo maininnut.

Onko lukijoiden fanitus gingaa kohtaan missä vaiheessa? Onko fanituksesi ns. huipullaan vaiko laskussa?