Vaihtoehtoisia loppuja

Kappas, viimeisimmästä postauksesta on ehtinyt kulua pidemmän aikaa! Voisinkin tässä vaiheessa ilmoittaa, että blogin aktiivisuus hidastuu jonkin verran tässä kesällä töiden takia, erityisesti heinäkuussa - olen muuttamassa toiselle paikkakunnalle (vihdoinkin). Koska en kotoa saa varmaankaan ihan heti tietokonetta (en omista siis omaa konetta, vaan perheelläni on yhteinen kone), voi olla, että ylipäätään foorumeilla ja muualla netissä pyöriminen jää puhelimen varmaan hetkeksi aikaa. Aiheita postauksille saa ehdotella, yritän niitä luonnostella valmiiksi aina, kun ehdin. Jos hyvin käy, voi olla, että bloggailen ja pyörin Kaksoissolassa normaaliin tuttuun tapaan, mutta onpahan nyt ilmoiteltu.. Jos vaikka joku sattuu yhtäkkiä ihmettelemään, minne olen hävinnyt :D

Mutta aiheeseen.. Yuriko kirjoitteli tuossa taannoin siitä, miten pääpahiksilla on tapana kuolla aina ginga -saagojen lopussa. Itsekin olen asiaa pyöritellyt joissain postauksissani sivulauseen sivulauseessa, mutta en ole asiaan sen pahemmin täällä blogin puolella perehtynyt. Gingassa yksikään tarina ei ole loppunut väkivallattomasti, mikä tietysti on itsestäänselvyys, kun kyse on pojille suunnatusta sarjasta, jonka kuuluukin olla väkivaltainen ja actionia sisältävä. Itsekin pidän taistelukohtauksista, oli kyse sitten gingasta tai jostain muusta sarjasta, mutta ikäväkseni jokikinen ginga saaga on loppunut samalla tavalla: päävihollinen kuolee tavalla tai toisella ja sitä edeltää suuri taistelu. Päävihollisen kuolema on toki toimiva lyhyissä sarjoissa, mutta kun jokaisen saagan loppu gingan suhteen alkaa olla jo ennalta arvattavissa.. Herää väkisinkin kysymyksiä siitä, jaksaako samankaltaisia tarinoita enää lukea yhtä innostuneesti? Vai moniko fani vielä haluaa lukea tätä kaavaa: Uusi vihollinen, kerätään joukkoja, taistellaan ja sitten vihollinen kuolee.

Totta kai toimintaa sisältävät sarjat toistavat tiettyä kaavaa - myös muut sarjat kuin ginga. Taru Sormusten Herrasta trilogiassakin kootaan joukko taistelemaan pahuutta vastaan, samoten Harry Potterissa ystävykset kokoontuvat taistoon Voldemortia vastaan. Jos mietitään muita genrejä, voidaan huomata niissäkin toistuvan tietty kaava. Romanttisissa elokuvissa esimerkiksi pari rakastuu, riitaantuu ja palaa kuitenkin yhteen tarinan lopussa. On siis periaatteessa hankalaa keksiä mitenkään tavallisuudesta poikkeavaa "perusjuonta", jos ymmärrätte, mitä haen takaa? Se, mitä itse haluan tarinoissa lukea ja mihin oma huomioni kiinnittyy on aina epätavallinen juonen kulku: tapahtuu yllättäviä, oikeasti odottamattomia asioita, jotka tajutessaan pää on täynnä kysymysmerkkejä ja suusta kuuluu pelkkä " Mitäää kettuaaa?". Pointtini on se, että haluaisin gingalta enemmän. Siinä saisi olla enemmän yllätyksiä ja ällistyttäviä hetkiä, jotka pudottaisivat lukijat penkeiltään. Esimerkiksi jokin hahmon kuolema, jonkin kuolleen hahmon takaisin paluu tai jotain vastaavaa suurta. Tietysti moneen asiaan vaikuttaa varmasti se, minkä verran tarinankertoja (tässä tapauksessa siis Takahashi) kuuntelee fanejaan ja miten "fanien tekemät päätökset" vaikuttavat tarinaan ja siihen, mitä kaikkea Takahashi uskaltaa saagoissa "tehdä".

En väitä, että olisin kyllästymässä gingan perinteisiin loppuihin, vaan pikemminkin olen toiveikas sen suhteen, että saisin lukea ja nähdä jotain erilaisempaa kuolemien rinnalla. Vihollinen voisi vaihteeksi jäädä henkiin tavalla tai toisella, mutta luulenpa, että vihollisen eloonjäämiselle on hankala keksiä aikuisten oikeasti pätevää ja järkevää syytä. Lisäksi pahiksen eloonjääminen voi aiheuttaa lukijallekin turhautumista, kun periaatteessa sarjassa on nähty hirveä vaiva apujoukkojen keräämisen suhteen ja sitten kukaan ei kuolekaan.. Pahan kun pitäisi aina saada palkkansa.. Mutta tarvitseeko sen palkan aina olla kuolema?

Olen miettinyt, miten fanit reagoisivat vaikkapa pahikseen, joka rampautuu niin pahasti lopputaistelun jälkeen, että se ei kykene edes tappamaan itseään (eikä kukaan suostuisi sitä tappamaan) ja näin ollen se jää eloon väkisinkin - tosin lähes liikuntakyvyttömäksi ja näin ollen vaarattomaksi. Raakuus voi olla muutakin kuin tappaminen ja suolien poikki pureminen. Itse ainakin järkyttyisin rampautuneesta koirasta, joka joutuu vaikkapa hakeutumaan ihmisten hoidettavaksi.. Toinen vaihtoehto voisi olla tosiaan se puolenvaihto, josta kerron omia näkemyksiäni alempana.

Taistelut kuuluvat toimintaa sisältäviin sarjoihin, mutta olisiko silti pienen uudistuksen aika?

Yurikon kirjoittama teksti loi kivasti keskustelua ja joku kyseisen tekstin kommenteissakin totesi, että puolen vaihtaminen ei ole vihollisen kannalta uskottavaa, eikä se oikeastaan minunkaan mielestäni ole. Mikä voisi loppujen lopuksi olla samaan aikaan järkevä, kiinnostava ja hyvä syy vaihtaa puolta?

Jos pääpahikset jätetään sivuun ja mietitään pikkupahiksia, vaikkapa Kamakiriä ja Genbaa.. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä jonkun pääpahiksen kätyreistä pettävän johtajansa. Hougen saagassahan nähtiin toki useampikin puolenvaihto (mm. Buruge ja Toubee), mutta mielestäni ne eivät olleet niin yllättäviä kuin vaikkapa Kamakirin tai jonkun muun isomman pahiksen olisi voinut olla. Mielestäni tilanteessa, jossa suhteellisen suuressa roolissa oleva pikkupahis (vaikka nyt esimerkiksi se Kamakiri) vaihtaisi puolta koettuaan herätyksen tai jotain, olisi suuri hyöty hyvislaumalle. Tällöin ex-pahis voi kertoa tärkeitä tietoja pääpahiksesta ja sen toimista edistäen sitä kautta hyvislauman onnistumista tehtävässään. Voisikohan Takahashi edes harkita mahdollisesti Orionia jatkaessaan tai jopa GDA:ssa pikkupahista, joka vaihtaisi puolta, jotta saisi syrjäytettyä pääpahiksen omalta tieltään ja näin ollen saisi itse paremman mahdollisuuden nousta korkeampaan asemaan? Tällöin hyvislaumakin järkyttyisi ja koko tarina menisikin päälaelleen uuden vihollisen myötä.

Toisaalta taas, kun näitä pääpahisten kuolemisia vertailee keskenään, ovat ne loppujen lopuksi erilaisia. Gin katkaisi Akakabuton pään battougalla, Hougen ammuttiin/sai salamaniskun ja Masamune teki itsemurhan. Kuolemistavoissa on toki erilaisuuksia, mutta ne ovat aina edeltäneet suurta yhteenottoa ja ns. lopputaistelua eli käytännössä pääpahiksen kuolema tapahtuu aina saman kaavan mukaan. Kun miettii vaikkapa tuota Hougenin ampumista, voisi sitä sanoa aika yllättäväksi ratkaisuksi, sillä sen tekee tällä kertaa ihminen eikä koira. Lisäksi kohtaus valotti myös sitä, mitä oikeudenmukaisuus todella tarkoittaakaan. Masamunen kuolemasta sen sijaan en toistaiseksi tiedä mitään, en edes sitä, miten se siihen ajautui jne.

Tukeeko pahisten kuolemat loppujen lopuksi gingan sanomaa oikeudenmukaisuudesta? Pahikset kuolevat 99% varmuudella kaikissa mahdollisissa elokuvissa jonkun toimesta, yleensä päähenkilön eli tarinan sankarin. Voisiko toisenlainen loppu - tässä tapauksessa pahiksen eloonjääminen - olla huomiota herättävämpi? Jos pahis jäisikin eloon ja tarina loppuisikin vaihteeksi ikävämmin eli pahiksen voittoon, saisi se paljon enemmän keskustelua ja mielipiteitä aikaan. Mietin myös gingassa olevia lopputaisteluita. Ne ovat itse asiassa hyvin samankaltaisia rytäköitä keskenään. Taistelusta on hankalaa saada mielenkiintoista ja kun kyse on nimenomaan toiminnallisesta sarjasta, on taistelua ja actionia oltava.. Mutta pystyisikö Takahashi keksimään lopputaisteluihin erilaisemman kaavan? Jospa kaksi keskenään taistelevaa vihollislaumaa joutuisivatkin tekemään yhteistyötä ja taistelemaan ns. yhteistä vihollista vastaan, vaikkapa ihmisiä, karhuja, susia yms. Näin ainakin omasta mielestäni tarinalla voisi olla mielenkiintoinen kulku, eikä se tuntuisi niin ennalta-arvattavalta.

Olisiko Ginga mitään ilman taistelua?

Arvostelussa: Metallimusiikki ja ginga

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Facebook ryhmään postattiin ainakin minusta erinomainen ja yllättävä uutinen: Japanihenkinen metalliyhtye Whispered teki oman versionsa Hopeanuoli -animen tunnarista. Uutisen voi lukaista täältä!

Uutinen ei sinänsä ehkä mikään jymyjuttu ole, sillä GNG:n soundtrackin kappaleista on tehty aiemminkin niin sanottuja covereita, jotka ovat harmi kyllä aina olleet instrumentaalisia. Yllättävää on kuitenkin se, että tällä kertaa puikoissa on suhteellisen "tunnettu" yhtye. Olen tällaisesta kappaleesta haaveillut varmaan siitä saakka, kun metallimusiikkiin aikanaan tutustuin ja nyt se on viimein saatu toteen - laulun kera! Täytyy varoittaa, että minua ei koskaan saisi päästää puhumaan metallimusiikista, sillä siitä ei meinaa tulla koskaan loppua.. Täytyy yrittää pitää postaus sopivan mittaisena, jotta te lukijat ette torkahda pystyyn selostuksilleni :D

Lukijat varmaan tietävätkin, että täällä ruudun toisella puolella kirjoittelee aikamoinen metalhead eli mielimusiikkiani on juurikin se äärilaidan "örinähevi" ja vastaavanlainen jyskytys, joka on varmasti monen vanhemman pahin painajainen. Bändit, kuten Dimmu Borgir, Cradle of Filth, Behemoth ja Norther ovat hyviä esimerkkejä tyylistä, josta pidän. Vaikkei uskoisi, olen kuitenkin metallin suhteen hyvin avarakatseinen ja tykkään useammasta eri "alagenrestä" aina iloisesta power metallista synkkään black metalliin. Ei siis mikään ihme, että tämä Whisperedin veto tenhosi minut aivan erilaisiin sfääreihin kuin aiemmat kuuntelemani instrumentaaliset GNG coverit. Mainittakoon kuitenkin, että Youtubesta löytyvät versiot ovat todella hyviä nekin.

Whispered -yhtyeen veto GNG:n tunnarista

Kappaleen ns. kuvake Youtube videossa on mieleeni. Se on soturimainen ja siitä selvästi tunnistaa, että kyseessä todellakin on metalcover. Kuva on mielestäni muokattu hyvin uskottavaksi ja siitä tunnistaa selkeästi, mikä sarja on kyseessä. Itse kappale on mielestäni perushyvä ja tykkään siitä. Parin kuuntelukerran jälkeen olen sitä mieltä, että kappale toimisi ehkä paremmin power metallina eli puhtaalla laululla ja bändien, kuten Rhapsody, Dragonforce ja Sonata Arctica tyyliin - kyseessä on kuitenkin selvästi "soturillinen" sarja, minkä takia power metal genrenä sopisi kappaleen tulkintaan ehkä parhaiten, sillä Gingan ja power metallin "teemat" osuvat hyvin yhteen. Voisin hyvin kuvitella jonkin GNG:n soundtrack kappaleen samanhenkisenä kuin esimerkiksi Dragonforcen legendaarinen Through the fire and flames. 

Biisin ördeily kyllä kuitenkin toimii, mutta koska alkuperäisen kappaleen melodia on sen verran "puhdas" omaan korvaani, että se ei ehkä aivan 100% säväytä murinan ohella. Ei kuitenkaan sovi valittaa, voihan tuossa kappaleessa olla jokin mielikuva vihaisesta Akakabutosta? :D Kokonaisuudesta kuitenkin pidän. Kappale on sopivan mittainen, mutta mielestäni se on melko tasapaksu loppujen lopuksi, jos kuvitellaan, että laulu otettaisiin pois kokonaan. Täytyy kuitenkin sanoa, että tämän vedon perusteella laitan Whisperedin korvan taakse ja jos siihen jollain keikalla/festarilla satun törmäämään, ryntään varmasti kuuntelemaan, josko yhtye soittaisi tämän kappaleen livenä.

Kuten jo aiemmin mainitsin, Youtubesta olen löytänyt monia muitakin hyviä vetoja. GNG:n tunnarista on tehty hyvin paljon eri versioita, joista täytyy kyllä todeta, että ne ovat ikävä kyllä hyvin samankaltaisia keskenään, minkä takia ne eivät ainakaan omaan mieleeni niinkään ole. Yksi legendaarisimpia metalli covereita GNG:n tunnarista on varmasti versio, jonka kuvitellaan jostain syystä olevan Children of Bodomin, mutta näin ei todellakaan ole.

Onneksi netistä löytyy kuitenkin hyviäkin vetoja. Esimerkiksi Fnotte on tehnyt todella hyviä versioita eri soundtrackin kappaleista, joista ehdoton lempparini on John's theme.

Fnoten versio Johnin tunnarista.

Yllä linkittämäni biisi on varmasti yksi niitä harvoja, joita renkutan aamusta iltaan. Tuohon ei vain voi kyllästyä! Kappale on harmikseni turhan lyhyt ja siihen voisi hyvin sovittaa laulunkin. Kappale on vauhdikas, mutta mielestäni kuitenkin huomattavasti kevyempi kuin esimerkiksi tuo Whisperedin versio ja senpä takia uskon, että tätä versiota peukuttaa sellainenkin, jolle metallimusiikki ei niin tuttua aluetta ole tai ei muuten vain siitä pidä. Kappaleen alkuperäisen versionkin tunnistaa hyvin, mutta cover on silti hyvin erilainen alkuperäiseen verrattuna.

En voi muuta kuin ylistää niitä, jotka tällaisia mahtavuuksia osaavat tehdä. Tässä sen taas näkee, että haaveet todellakin voi käydä toteen ja olen edelleen järkytyksen, ilon ja hämmästyksen kaltaisissa tuntemuksissa. Minua jaksaa edelleenkin hämmentää se, miten meissä metallisteissa löytyy muitakin niinkin suuria ginga diggareita, että sille omistetaan oma kappaleensa! Toivottavasti fanit innostuvat tekemään lisää tällaisia vetoja ja jos joku musikaalinen metalli-immeinen tätä postausta lukee, niin heitän ilmoille idean tehdä muistakin GNG:n (ja miksei myös GDW:n) soundtrackin kappaleista covereita - toki miksei myös muita musiikkityylejä voisi harkita kokeiluun. 

Mielestäni metallimusiikki sopii erinomaisesti gingaan. Sarja on kuitenkin vauhdikas kokonaisuudessaan, se on raakaa ja sisältää taistelua.

Arvostelussa: GDW osa 32 - Vallan palvelija

Osan 32 kansikuva on yksi suosikkejani jälleen, tykkään nimittäin pirusti lähikuvista. Sen sijaan kuvan tausta on aika.. Noh, sitä samaa metsää kuin tähänkin asti. Mielestäni kansi olisi voinut hyvin olla yksivärinen tällä kertaa, vaihtoehtoisesti jokin taivasmaisema yms. Tuo metsä alkaa kyllä riittämään jo.

Yukimuran ja Weedin taistelu jatkui ja sitä oli mielenkiintoista seurata. Taistelun edetessä huomasi, että Weed on sen suhteen aika amatööri vielä, mutta se pärjää hyvin nokkeluudellaan - sekä tietystikin battougalla, jolla se lopulta teki vastaiskun Yukimuran oudosti nimettyyn battougaa muistuttavaan iskuun Neck The Killing. Jotenkin kummallista nähdä sarjassa hyökkäyksellä englannin kielinen nimi, mutta mikäs siinä. Isku oli kehitelty nimenomaan apinoiden tappamiseen, mikä mielestäni kertoo jälleen siitä, että kostonhimo on todella sokeuttanut Yukimuran. Hienoa oli, että Weed kerrankin hävisi taistelun, vaikkakin Yukimura myönsi sankarimme olleen hyvinkin etevä ikäisekseen. Tunnelman pilasi kuitenkin Yukimuran toteamus siitä, että Weed olisi voittanut kamppailun, jos tämä olisi vain ollut voimissaan. Harmi, että taistelu oli niinkin lyhyt ja pari kertaa ehdin ihmetellä Weedin hirveää hinkua taistella, yleensä kun se niistä tuppaa kieltäytymään. Toinen pieni ihmetyksen aihe oli se, ettei Weed tajunnut Yukimuran tekniikan olevan lähes identtinen battougan kanssa - onneksi sentään Jeromea asia pisti silmään.

Yukimurasta en osaa vielä sanoa oikein juuta tai jaata, pidänkö siitä vai en. Toisaalta hahmo sytyttää, onhan se karhukoirasukuun kuuluva, karismaattinen ja ihan hyvä johtajakin, mutta sen kostonhimo menee liiallisuuksiin. Muutenkin se tuntuu olevan vähän ylimielinen, saa nähdä mihin se kehittyy saagan aikana. Sen sijaan pidän siitä, että hahmolla on hyvä tarkoitus ja sillä on selkeä auktoriteetti reviirillään.. Mutta millainen koira loppujen lopuksi on? Sammuuko sen kostonhimo tarinan edetessä vai säilyykö hahmo yhtä jääräpäisenä? Saako Weed veljestään otteen? Yukimura muistuttaa mielestäni hiukkasen Orionia (sitä mitä nyt hahmosta tiedän) ja oikeastaan on ihan hyväkin, että täydellisessä suvussa on edes yksi mustalammas, joka hämmentää ja samaan aikaan ihastuttaa. On hienoa, että kaikki legenda sukuun kuuluvat eivät ole automaattisesti täydellisiä kopioita toisistaan.

Apinoiden suhteen alan olla jo ihan fine, eikä sarja enää herätä sellaista myötähäpeää kuin mitä ehkä vielä osassa 30. Tämä saaga alkaa oikeasti olla tosi mielenkiintoinen - hingun saada lisää tietoa Kenraalin menneisyydestä, jota jo inasen alettiinkin availla salamyhkäisesti. Myös se, että hahmo on albiino on mielestäni kiva juttu, sillä se erottaa pahiksen selkeästi muusta laumasta ja minusta Kenraali on ulkomuodoltaan muutenkin oikeasti pelottava, kuten olen varmaan todennutkin jo aiemmissa arvosteluissani. Etupuolelta ja hyvin yksityiskohtaisesti piirretyissä kuvissa hahmo saa vilun väreet ravaamaan eessun taas ympäri kehoa, kun taas hahmo on takapuolelta.. Noh, naurettava. Kuka nyt katsoo punaista karvatonta takamusta peloissaan? Vaikka hahmo onkin monella eri tapaa aidosti pelottava, en siltikään osaa vielä sanoa, pidänkö siitä vai en. Haluan ensin tietää siitä ja sen motiiveista enemmän.. Kumpa hahmo ei vain olisi mikään Hougen II.

Hyvis apinoista tykkään ihan semisti, vaikka naureskelenkin edelleen Gozarun viiksille. Ulkonäöstä huolimatta hahmo on kovin persoonallinen, viisas ja siinä on paljon sellaisia ominaisuuksia, joista pidän vanhushahmoissa. Tämän saagan loppu oli hyvin ikävä, sillä se päättyi todennäköisesti (tai kuka nyt sirpin lävistämisestä hengissä selviäisi) Gozarun kuolemaan.

..Sen sijaan pahis apinat noin kokonaisuutena eivät viehätä, koska ne tuntuvat olevan Kenraalin alaisina samoista syistä kuin Hougeninkin alaiset aikanaan.. Toki mielestäni on paljon koskettavampaa ja raaempaa katsella pentuja syövää kannibaalia, kuin iniseviä pelkureita, mutta silti toivoisin laumalta muutakin. Tällä hetkellä Kenraalilla tuntuu olevan vain yksi kannattaja, Tobizaru, jota ainakin toistaiseksi inhoan. Vaikka hahmo onkin siitä hyvä, että se selvästi kannattaa Kenraalin ajatuksia (ainakin jollain tapaa), kun se yritti saada Pepeäkin petkutettua mukaansa. En vielä aivan osannut tulkita, toimiiko Tobizaru täysin oman tahtonsa mukaan vai palveleeko se Kenraalia vain pakosta, mutta käytös Pepeä kohtaan vaikutti omaan silmääni aika aidolta. Kohtaus, jossa Tobizaru alkaa jahtaamaan pientä poikasta, on aivan hirveä ja sitä oikeastaan voisi verrata ihan meidän ihmisten keskuudessakin tapahtuviin epämääräisiin juttuihin, joista ei sen enempää. Kohtauksesta tuli vähän ahdistunut olo, vaikkei Pepelle onneksi käynyt kuinkaan. Ajatus kuitenkin siitä, mitä esimerkiksi ihmisten keskuudessa moinen voisi tuntua, on luotaantyöntävä.

Kokonaisuudessaan voisin sanoa, että nyt aletaan päästä vauhtiin. Weed ja apinat lyöttäytyivät yhteen ja niillä on nyt yhteinen päämäärä kukistaa Kenraali. Odotan innolla jatkoa.

Tarina Akamesta

Apuaah! Kädet tärisee ihan vimmatusti tätä kirjoittaessani, nimittäin luin hetki ennen tekstin aloittamista uutisen, jossa kerrotaan Takahashin aloittavan uutta sarjaa, jonka nimeksi tulee Ginga Densetsu Akame. Akame ei ole kuka tahansa, vaan juurikin se ehta aito Akame! Lue hehkuttamisen arvoinen juttu täältä!

Nyt onkin sitten aika spekuloida, mitä tuleva sarja voisi sisältää. Huomatkaa, että uutisessa puhutaan nimenomaan sarjasta, ei extrasta. Tarinasta on odotettavissa siis toivon mukaan pidempää sarjaa ja Anime-lehden julkaisemassa teaser-kuvassa nuoren Akamen lisäksi taustalla näkyy nuori Kurojaki ja muita kogia. Saammeko viimeinkin kertomuksen igojen ja kogien menneisyydestä? Uutinen ei ikävä kyllä kerro kovinkaan paljoa siitä, millainen tarina on kyseessä.

Sarjan nimi sen sijaan on omaan korvaani vähän kummallinen. Joku sanoikin jossain hyvin, että Akame ei karhukoirasukuun kuulu, joten se ei periaatteessa ansaitse "GD" -etuliitettä itselleen. Sen sijaan tarina tarvitsee kuitenkin mielestäni ginga -etuliitteen, jotta tiedetään, että kyseessä on nimenomaan gingasta tuttu Akame, eikä mikään uusi hahmo (Akame nimisiä koiriahan Takahashin sarjoissa on esiintynytkin jo pari). Sen sijaan en osaa kyllä sanoa, millainen nimitys tarinalle olisi omasta mielestäni passeli, koska itse tarinasta ei vielä tiedetä mitään. Miltä kuulostaisi " Igan ninja: Akame"?

Teaser- kuvan perusteella on takuu varmaa, että tarinassa tullaan näkemään kogia sekä lempihahmoni Kurojaki. Toivon mukaan hahmo on mahdollisimman suuressa osassa tarinaa, olisi hirveä pettymys, jos se jäisi liikaa taka-alalle. Spekuloin myös sitä, ovatko Kurojaki ja Akame alusta saakka vihollisia vai ovatko ne salaa aluksi ystäviä, kunnes ne tullaan erottamaan toisistaan. Kysymyksiä herää myös sen suhteen, nähdäänkö tarinassa kaksikon vanhempia? Toivoisin ne ehdottomasti mukaan sarjaan, oli niillä sitten pieni tai suuri osa.

Piirtotyyli sen sijaan huolestuttaa. Se yksinkertaistuu koko ajan ja pallopääsöpöliinit tuntuvat olevan hyvin paljolti esillä Takahashin tyylissä nykyisin. Vaikka teaser -kuva saakin kädet vapisemaan ja innostuksen kattoon, täytyy silti todeta, että olen vähän pettynyt, ettei kuva ole kovinkaan miellyttävä loppujen lopuksi. Toki, voihan olla niinkin, että itse tarina onkin sitten huolitellumpi ja yksityiskohtaisempi, mutta nähtäväksi jää. Onhan tuo pallopää Akame suloinen, mutta ikävä kyllä Takahashin nykyinen tapa piirtää ei enää nostata karvoja pystyyn samalla tavalla kuin ennen - saatika herätä varsinaista "Wow" -fiilistä.

Tarinan alussa voisi minusta hyvin olla pieni kertaus vaikkapa kohtauksesta, jossa Kurojaki heittäytyy tuleen ja Akame voisi alkaa siitä sitten muistelemaan lapsuuttaan. Hienoa olisi myös nähdä kohtaukset, jossa Akame tapaa Benin ja vie pentunsa ihmisten hoteisiin, jotta niiden ei tarvitse olla mukana taisteluissa. Sen sijaan olen skeptinen sen suhteen, että venyykö tarina liian pitkäksi. Koska GDW ja Orion ovat venähtäneet jo aivan liian pitkiksi, olen hieman huolissani siitä, miten Akame -sarjan käy. Itse toivoisin sarjasta korkeintaan pari pokkarillista tarinaa ja täytyy myöntää, että Shin Gaiden tarina olisi riittänyt yhtä hyvin. Ei kuitenkaan saa valittaa, sillä tämä on mahtava juttu :)

Täytyy muuten sanoa, että minusta on tosi kekseliästä ja huomaavaista Takahashilta omistaa vähän pidempiä tarinoita myös sivuhahmoille ja ajattelee fanejakin, mutta hän ei ole mielestäni mennyt turhan fanservicen puolelle toistaiseksi. Moni on sarjasta ollut todella innoissaan, joten se saa varmasti paljon seuraajia.

Olen tästä uutisesta kyllä niin innoissani, etten edes uskalla alkaa arvailemaan sen enempiä! Toivottavasti siitä saataisiin pian lisää tietoa! Ei tarvitse varmaan edes sanoa, mutta toivon todella, että sarja suomennettaisiin jonain päivänä!