Arvostelussa: GDW osa 32 - Vallan palvelija

Osan 32 kansikuva on yksi suosikkejani jälleen, tykkään nimittäin pirusti lähikuvista. Sen sijaan kuvan tausta on aika.. Noh, sitä samaa metsää kuin tähänkin asti. Mielestäni kansi olisi voinut hyvin olla yksivärinen tällä kertaa, vaihtoehtoisesti jokin taivasmaisema yms. Tuo metsä alkaa kyllä riittämään jo.

Yukimuran ja Weedin taistelu jatkui ja sitä oli mielenkiintoista seurata. Taistelun edetessä huomasi, että Weed on sen suhteen aika amatööri vielä, mutta se pärjää hyvin nokkeluudellaan - sekä tietystikin battougalla, jolla se lopulta teki vastaiskun Yukimuran oudosti nimettyyn battougaa muistuttavaan iskuun Neck The Killing. Jotenkin kummallista nähdä sarjassa hyökkäyksellä englannin kielinen nimi, mutta mikäs siinä. Isku oli kehitelty nimenomaan apinoiden tappamiseen, mikä mielestäni kertoo jälleen siitä, että kostonhimo on todella sokeuttanut Yukimuran. Hienoa oli, että Weed kerrankin hävisi taistelun, vaikkakin Yukimura myönsi sankarimme olleen hyvinkin etevä ikäisekseen. Tunnelman pilasi kuitenkin Yukimuran toteamus siitä, että Weed olisi voittanut kamppailun, jos tämä olisi vain ollut voimissaan. Harmi, että taistelu oli niinkin lyhyt ja pari kertaa ehdin ihmetellä Weedin hirveää hinkua taistella, yleensä kun se niistä tuppaa kieltäytymään. Toinen pieni ihmetyksen aihe oli se, ettei Weed tajunnut Yukimuran tekniikan olevan lähes identtinen battougan kanssa - onneksi sentään Jeromea asia pisti silmään.

Yukimurasta en osaa vielä sanoa oikein juuta tai jaata, pidänkö siitä vai en. Toisaalta hahmo sytyttää, onhan se karhukoirasukuun kuuluva, karismaattinen ja ihan hyvä johtajakin, mutta sen kostonhimo menee liiallisuuksiin. Muutenkin se tuntuu olevan vähän ylimielinen, saa nähdä mihin se kehittyy saagan aikana. Sen sijaan pidän siitä, että hahmolla on hyvä tarkoitus ja sillä on selkeä auktoriteetti reviirillään.. Mutta millainen koira loppujen lopuksi on? Sammuuko sen kostonhimo tarinan edetessä vai säilyykö hahmo yhtä jääräpäisenä? Saako Weed veljestään otteen? Yukimura muistuttaa mielestäni hiukkasen Orionia (sitä mitä nyt hahmosta tiedän) ja oikeastaan on ihan hyväkin, että täydellisessä suvussa on edes yksi mustalammas, joka hämmentää ja samaan aikaan ihastuttaa. On hienoa, että kaikki legenda sukuun kuuluvat eivät ole automaattisesti täydellisiä kopioita toisistaan.

Apinoiden suhteen alan olla jo ihan fine, eikä sarja enää herätä sellaista myötähäpeää kuin mitä ehkä vielä osassa 30. Tämä saaga alkaa oikeasti olla tosi mielenkiintoinen - hingun saada lisää tietoa Kenraalin menneisyydestä, jota jo inasen alettiinkin availla salamyhkäisesti. Myös se, että hahmo on albiino on mielestäni kiva juttu, sillä se erottaa pahiksen selkeästi muusta laumasta ja minusta Kenraali on ulkomuodoltaan muutenkin oikeasti pelottava, kuten olen varmaan todennutkin jo aiemmissa arvosteluissani. Etupuolelta ja hyvin yksityiskohtaisesti piirretyissä kuvissa hahmo saa vilun väreet ravaamaan eessun taas ympäri kehoa, kun taas hahmo on takapuolelta.. Noh, naurettava. Kuka nyt katsoo punaista karvatonta takamusta peloissaan? Vaikka hahmo onkin monella eri tapaa aidosti pelottava, en siltikään osaa vielä sanoa, pidänkö siitä vai en. Haluan ensin tietää siitä ja sen motiiveista enemmän.. Kumpa hahmo ei vain olisi mikään Hougen II.

Hyvis apinoista tykkään ihan semisti, vaikka naureskelenkin edelleen Gozarun viiksille. Ulkonäöstä huolimatta hahmo on kovin persoonallinen, viisas ja siinä on paljon sellaisia ominaisuuksia, joista pidän vanhushahmoissa. Tämän saagan loppu oli hyvin ikävä, sillä se päättyi todennäköisesti (tai kuka nyt sirpin lävistämisestä hengissä selviäisi) Gozarun kuolemaan.

..Sen sijaan pahis apinat noin kokonaisuutena eivät viehätä, koska ne tuntuvat olevan Kenraalin alaisina samoista syistä kuin Hougeninkin alaiset aikanaan.. Toki mielestäni on paljon koskettavampaa ja raaempaa katsella pentuja syövää kannibaalia, kuin iniseviä pelkureita, mutta silti toivoisin laumalta muutakin. Tällä hetkellä Kenraalilla tuntuu olevan vain yksi kannattaja, Tobizaru, jota ainakin toistaiseksi inhoan. Vaikka hahmo onkin siitä hyvä, että se selvästi kannattaa Kenraalin ajatuksia (ainakin jollain tapaa), kun se yritti saada Pepeäkin petkutettua mukaansa. En vielä aivan osannut tulkita, toimiiko Tobizaru täysin oman tahtonsa mukaan vai palveleeko se Kenraalia vain pakosta, mutta käytös Pepeä kohtaan vaikutti omaan silmääni aika aidolta. Kohtaus, jossa Tobizaru alkaa jahtaamaan pientä poikasta, on aivan hirveä ja sitä oikeastaan voisi verrata ihan meidän ihmisten keskuudessakin tapahtuviin epämääräisiin juttuihin, joista ei sen enempää. Kohtauksesta tuli vähän ahdistunut olo, vaikkei Pepelle onneksi käynyt kuinkaan. Ajatus kuitenkin siitä, mitä esimerkiksi ihmisten keskuudessa moinen voisi tuntua, on luotaantyöntävä.

Kokonaisuudessaan voisin sanoa, että nyt aletaan päästä vauhtiin. Weed ja apinat lyöttäytyivät yhteen ja niillä on nyt yhteinen päämäärä kukistaa Kenraali. Odotan innolla jatkoa.