Arvostelussa: GDW osa 49 - Päällikön velvollisuus

Tässä osassa oli paljon mielenkiintoisia taistelukohtauksia, joita oli virkistävää lukea pitkästä aikaa. Umpikujassa taistelemisen jälkeen olin puhkipoikki kaikesta taistelemisesta ja verenvuodatuksesta, joten olin aluksi vähän ärsyyntynyt siitä, että jälleen saisi lukea taistelua, mutta koska se käytiin tällä kertaa vedessä, oli sen lukeminen ja seuraaminen mielekkäämpää. Taisteluasennot olivat paljon erilaisempia verrattuna maataisteluihin.

Weedin ajankerääminen perääntyville oulaisille oli tyypillinen, mutta ihan fiksu kikka ja kertoi siitä, että pentu on ottanut lauman täysin vastuulleen, kuten kuuluukin. Toki oli arvattavissa, että sotakoirat ovat uimisessakin mestareita, mutta tässä taistelussa oulaisista oli kerrankin kunnolla vastusta niille.

Minua hieman harmitti takakannen paljastus Aramin puolenvaihdosta, sillä tajusin heti, ettei kukaan muukaan voisi ajopuuta ohjata. Tiesin, että Aram tulisi takuuvarmasti vaihtamaan puolensa hyvisten kaartiin, mutten olettanut sen tapahtuvan vielä näin pian. Olisin toivonut tilanteeseen enemmän yllätyksellisyyttä, sillä nyt sen osasi arvata tapahtuvan, kun takakannessakin oli spoileri asiasta. Toisaalta hyvä niin, niin saa Victorkin jotain pähkinää purtavakseen tajutessaan entisen alaisensa tekemiset.

Weed ja kumppanit takaa-ajoivat Victorin laumoineen meren äärelle, jossa niitä odotti jälleen uusi ansa ja sen myötä toinen taistelu vedessä, jes! Silmiini kuitenkin pistää kertojan aliarvioiva sävy oulaisista. Suurin osa laumasta tuntuu olevan vain koti- ja kulkukoiria, jotka eivät tunnu tietävän taistelemisesta mitään. Vaikka jokaisen lauman jäsenen ajatusmaailma on samanlainen, oikeudenmukaisuuden puolesta taisteleva ja lojaali, on silti jotenkin surkuhupaisaa, että lauma on täynnä näin rumasti sanottuna amatöörejä. En tiedä olenko ollut niin häikäistynyt GNG:n aikaisesta sotilaallisuudesta ja siitä, että jokainen koira osasi taistella ennen laumaan liittymistä, mutta sotakoira saagassa se jostain syystä häiritsee. Totta kai on itsestäänselvyys, ettei kaikki lauman jäsenet voi mitenkään koostua täydellisistä taistelukoirista kun niitä on keräilty ympäri Japania sadoittain, mutta mielestäni oulaiset muistuttavat tällä hetkellä päättömiä kanoja, jotka tekevät hätiköityjä päätöksiä ja joutuvat sitä kautta maksamaan virhearvioistaan jatkuvasti. Minulle tulee olo, että hyvyydestään ja aatemaailmastaan huolimatta hahmot ovat amatöörimäisiä verrattuna sotakoiriin, joilla on selkeä tilannetaju ja ne osaavat varautua kaikkeen - siis ihan kaikkeen! Mielestäni tämä saaga ja ylipäätään koko ginga kaipaisi aikamoista huoltoa hahmoihin tai ainakin itse toivoisin näkeväni enemmän Taru Sormusten Herrasta henkistä taistelua, taistelua, joissa mukana olevat ovat koulutettuja ja päämäärätietoisia.

Tämä osa loppui erikoisella tavalla. Vain kolme sotakoiraa nousi merestä takaisin taistelun jälkeen. Saa nähdä, onko Victorilla jälleen ansa tiedossaan vai miten tarina jatkuu.