Ajatuksia Apina saagasta

Postaus jatkona Ajatuksia Hougen saagasta -postaukselle. Eli, mitä mieltä Apina saagasta kokonaisuutena? Mitä ajatuksia se herätti? Mitkä asiat oli hyvä ja mitkä huonoja?

Apina saagaan valmistauduin hyvin skeptisesti. Olin varma, etten pitäisi siitä ollenkaan, nimittäin olin jo ehtinyt kuvalukemisen perusteella hävetä silmät päästäni Takahashin vetoa lyödä makakeja mukaan tarinaan. Olin tähän saakka pitänyt apinoita vain ihmisten hauskuuttajina (niin karulta kuin se kuulostaakin) ja esteettisesti "rumina" olentoina, vaikka sympaattisia ovatkin, mutta tämä saaga toi esiin apinoiden uusia puolia. Saagan voisi sanoa yllättäneen erittäin positiivisesti. Se alkoi mielenkiintoisesti ja vaikka ensimmäinen kohtaus saagasta (jossa kaksi pentukoiraa pakenevat apinoita) toikin mieleeni P4:n, oli se silti omalla tavallansa erilainen. Apinat osoittautuivat vihollisina erityisen vaaralliksi, sillä ne osasivat käyttää aseita, hyppiä puissa ja käyttää käsiään toisin kuin koirat, jotka joutuvat turvautumaan vain potkuvoimaansa ja hammaskalustoonsa. Näin ollen makakit olivat uskottavia pahiksia yleisesti ottaen, vaikka petyinkin suuresti siihen, ettei Kenraalilla ollutkaan kovin uskollisia alaisia lukuunottamatta Tobizarua, joka sekin vaihtoi viime hetkellä puoltaan.

Yllätyksenä tuli myös se, että osa apinoista olikin hyviksiä. Ne olivat jakautuneet kahteen eri leiriin, jotka sitten tappelivat keskenään ja lisäsi näin tarinan mielenkiintoa. Tämä oli mielestäni hyvä veto, sillä olin odottanut koko ajan, että apinat vain häiriköisivät ensin koiria ja sitten ne alkaisivat taistella keskenään. Aluksihan näin oli, mutta homaan tulikin käännekohta hyvin alussa ja se toi tarinaan uutta näkökulmaa aiempaan verrattuna. Aluksi koirat suhtautuivat hyvis apinoihin epäilevästi, kunnes nämä todistivat ajavansa samaa asiaa koirien kanssa - oikeudenmukaisuutta ja rauhaa. Näin saatiin yhdistettyä kahden eri eläinlajin laumat ja saatiin aikaan mielenkiintoinen tarina.

Pääpahiksena Kenraali oli mielestäni erittäin potentiaalinen ja pelottavan näköinenkin, mikä mielestäni on pahiksissa hyvin tärkeää. Sen suuret hampaat ja kasvot olivat tietyissä kuvissa ahdistavat, mutta sen sulkiessa suunsa, oli hahmo vähän reppanan oloinen ja ihan liian viattoman näköinen. Kenraalin himo koiranpennun verta kohtaan oli samaan aikaan hyvä veto, että floppi. Hyvää tässä oli se, että se jakoi selvästi apinat erilleen ja aiheutti pelkoa, sillä Kenraali söi myös omiaan, jos parempaa ei tuotu tarjolle. Sen sijaan homma suoraan sanottuna kusi aivan totaalisesti siinä kohtaa, kun syitä verenhimoon ei koskaan selitetty kokonaisuudessaan, eikä Kenraalin "sisälle" päästy kuin pintaraapaisun verran ja se nyt sitten jäi harmittamaan kaikista eniten. Ilmeisesti tämäkin hahmo oli vain sekopää raakalainen vailla päämäärää.

Tässä saagassa tuli paljon uusia hahmoja, joista ehdoton suosikkini oli Yukimura. Hahmo kasvoi saagan aikana varmasti kaikista eniten ja silmin nähden. Se oli aluksi hieman vihamielinen ja ylpeä, enkä tuolloin ollut vielä varma, pidänkö hahmosta vaiko en. Sen oikeudentaju oli aivan hakoteillä, kunnes se lopulta alkoi luottamaan Weediin ja kumppaneihin. Oli hienoa nähdä ensimmäistä kertaa tarinassa päähenkilön veli, GNG:ssä kun edes Ginin sisarusten nimiä ei mainittu.