perjantai 4. maaliskuuta 2016

Liityin Suomen Hopeanuoli-faneihin!

Pitkän harkinnan jälkeen päätin viimein liittyä gingapiireissä tuttuun yhdistykseen, nimittäin Suomen Hopeanuoli-fanit ry:hyn. Syy siihen, miksi en ollut liittynyt yhdistykseen aiemmin oli se, että yhdistys oli tuolloin hyvin alussa ja kaikki vaikutti sen alkutaipaleilla vähän sekavalta, mutta nyt kun se on ehtinyt porskuttaa ja kehittyä aikansa, päätin viimein pistää hakemuksen vetämään ja tadaa, nyt sitä ollaan sitten jäsen. Halusin kirjoittaa liittymisprosessista ja ajatuksia ensimmäisistä viikoista yhdistyksen jäsenenä, sillä haluan kertoa sekä rehellisen mielipiteeni että rohkaista uusia gingafaneja yhdistyksen jäseniksi.

Olen pitkään seurannut sivusta yhdistyksen toimintaa ja pohtien, miten saisin oman panokseni täytettyä sen hyväksi - tai ehkä enemmänkin Ginga sarjan tunnettavuuden lisäämiseksi Suomessa. Oma kiinnostukseni tähän asiaan on ollut rehellisesti sanottuna pyöreä nolla johtuen siitä, että olen kokenut yhdistyksen painostavaksi, mutta päätin lopulta antaa sille mahdollisuuden ja samalla katsoa, innostunko liittymisen ansiosta enemmän Suomen gingatoiminnasta enemmän. Kuten tiedätte, olen ollut gingamaailmassa viime aikoina hyvin taka-alalla ja halusin nousta takaisin aktiivisten fanien keskuuteen.

Liittymishakemuksen täyttäminen oli helppoa ja vaivatonta. Liittymisohjeet ovat mielestäni ihan selkeät, mutta sen sijaan koin hieman hämääväksi sen, että liittymiskaavakkeen sivulla mainitaan jäsenmaksun olevan 15e/vuosi, kun taas maksuviitteen mukana summan mainittiin olevan 12e. Rahallisestihan tuossa ei ole kuin kolmen euron heitto, mutta se kuitenkin ihmetytti ja maksoin yhdistyksen tilille nettisivujen ohjeen mukaisen summan eli 15e. Mielestäni liittymismaksu on sen verran pieni, ettei kuukauden maksuaika välttämättä ole tarpeellinen, vaan se voisi hyvin olla viikon tai kaksi, jotta ne eivät jää lojumaan pitkäksi aikaa ja malttamattomat saavat tunnuksensa foorumille mahdollisimman pian. Koska yhdistys pyörii vapaaehtoisvoimin, osasin odottaa maksuvahvistuksen saapumisessa menevän aikansa, joten malttamattomille suosittelen sen suhteen kärsivällisyyttä. Itse sain tunnukset suurinpiirtein kahden viikon sisään maksun suorittamisesta.

Pääsin foorumille muitta mutkitta ja sen käyttäminen on yhtä helppoa kuin minkä tahansa muunkin foorumin. Ilmoittauduin heti uudeksi aktiiviksi sille osoitetussa topicissa, sillä olen jo hyvän aikaa palanut halusta olla osallisena mm. jäsenlehden tekemisessä ja tietysti muussakin, mihin osaamiseni ja voimavarani riittävät. Sen sijaan aluksi oli hieman hankalaa, kun en ollut ihan varma, mihin topiciin piti ilmoittaa auttamishalunsa, kun suunnittelut olivat edenneet esim. uusimman jäsenlehden suhteen melko pitkälle ja tulin mukaan vähän niin kuin kesken kaiken. Sain kuitenkin hoidettua itselleni yhden artikkelipestin lehdestä ja mielestäni minua autettiin ystävällisesti, kun apua kysyin. Kaiken kaikkiaan koin, että minut otettiin foorumilla hyvin vastaan iloisella asenteella.

Olen netissä lukenut palautetta siitä, että jäsenkorttien yms. jäsenpostin saamisessa on kestänyt todella kauan, mutta itselleni uusin jäsenlehti (nro neljä), tervetuloposti ja jäsenkortti saapuivat hyvinkin pian asianmukaisessa kuoressa. Oli hauskaa huomata, miten olo tuntui niin viralliselta, kun asetin ensimmäisen jäsentarrani korttiini. Uusimman lehden olin jo ehtinyt lukea etukäteen yhdistyksen sivuilta, mutta olihan tuota kivaa selailla ihan livenäkin. Painojälki vaikutti mielestäni ihan hyvältä näin aiheesta tietämättömän silmin, tosin kansikuva oli mielestäni ehkä turhan hailakka värisävyiltään verrattuna aiempiin numeroihin. Erityisen huomion kiinnitti Isiksen tekemä hieno Orion aiheinen juliste.

Foorumi voisi olla mielestäni aktiivisempikin ja keskustelua voisi olla laajemminkin, mutta siitähän vastuussa ovat itse jäsenet. Mielenkiinnolla seuraan, millainen jäsenyysvuosi tästä tulee, sillä aion seurata mahdollisimman aktiivisesti yhdistyksen toimintaa ja tietysti olla siinä mukana siinä määrin, mitä työt ja kiinnostus riittää. Aion aloittaa jäsenyyteni rennosti, enkä ottaa turhia paineita. Pääasiahan yhdistyksessä on gingafanien yhteen saattaminen. Haluan vielä korostaa, että yhdistykseen liittyminen ei tarkoita sitä, että toimintaan osallistuminen olisi mitenkään pakko.

Ajattelin tänne blogin puolelle tasaisin väliajoin raportoida kuulumisia, sillä mielestäni uusien jäsenien saamiseksi on tärkeää, miltä tavan jäsenestä toiminta on tuntunut ja mitä mahdollista petrattavaa vielä olisi.

Olisi muuten kommenttiosioon hauskaa saada keskustelua aikaiseksi siitä, millaisena yhdistyksen ulkopuoliset fanit näkevät yhdistyksen ja miten taas nykyiset jäsenet kokivat liittymisensä yhdistykseen.

4 kommenttia:

  1. Oli tosi iloinen yllätys, että päätit liittyä mukaan! Uusia aktiivisia tyyppejä uusine näkemyksineen kaivataan aina. :) Tässäkin oli ihan hyviä pointteja - pitääpä laittaa viestiä eteen päin siitä vastaaville, että korjaavat tuon virheellisen summan maksuohjeissa. Myös tuota yhdistyksen painostavalta tuntumista varmaan hyvä jatkossa pohtia, että siihen kuulumattomat Gingan ystävät kokisivat liittymisen nimenomaan mukavana mahdollisuutena, eivät painostavana pakkona. (Jos nyt ymmärsin oikein, mitä ajoit takaa.)

    Tuossa liittymisprosessissa ollaan tosiaan kehitytty melkoisesti alun haasteista. Tunnustan, että aikoinaan ollessani itsekin siitä vastaavana olisin voinut suoriutua hommistani paremmin. Nyt sitä hoitavat (jäsensihteeri, taloudenhoitaja ja postitusvastaava) tekevät tätä vapaaehtoishommaansa aika mallikkaasti ja hyvällä aikataululla, vaikka jokaisella myös ne oman elämänsä työ-, opiskelu- ja yksityiselämän kiireensä onkin. Peukku siitä heille.

    Ylipäätään mahtavaa kuulla, että alku sujui hyvin. Toivotaan, että näin menee myös jatkoa ajatellen sen mukaan, missä kaikessa nyt sitten päädytkin yhdistyksen tiimoilta mukana olemaan. :)

    t. yksi yhdistyksen aktiiveista :D

    Ps. Aina mukava kuulla kehitysideoita Ginga-väeltä, missä voisi ry:tä kehittää, jotta liittyminen tuntuisi kiinnostavammalta. Btw, jos jotakuta kiinnostaa tutustua yhden yhdistysaktiivin (minun) näkökulmaan ry:n kehittämisen eteen tehtävästä vapaaehtoistyöstä, kirjoitin siitä hiljattain Hammasnurkassa: http://hammasnurkka.vuodatus.net/lue/2016/02/ajatuksia-vapaaehtoistyosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärsit ihan oikein, mitä ajoin tuolla painostuksella takaa. Minusta yhdistyksessä on ollut ennen liittymistänikin hienoa se, että se on koonnut hopeanuoli-faneja yhteen ^^

      Poista
  2. Jäsenmaksuja on tälle vuodelle muutettu, joten vanha summa voi vielä näkyä jossain.

    Olen itse arvostellut yhdistystä ennen ankarasti, mutta olen nauttinut suuresti keskusteluihin ja jäsenlehden tekoon osallistumisesta liittymiseni jälkeen. Yhdistyksen epäkohtien syyt aukeavat myös helpommin ja ovat ymmärrettäviä kun on oikeasti toiminnassa mukana. Ja kaikkien ei tarvitse osallistua sen kummemmin, kaikkien jäsenten panosta arvostetaan, vaikka se rajoittuisi jäsenmaksun maksuun. Se maksukin kuitenkin on big deal jonka avulla yhdistys jaksaa tarpoa taas eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta. Viivästyksiä ja muita päätöksiä on helpompi ymmärtää nyt jäsenenä kuin ulkopuolisena. Ymmärrys kuitenkin joutuu varmasti monella koetukselle, koska eivät tiedä taustoja päätöksille ja työn määrää yms, mutta uskoisin ymmärtämättömyyden johtuvan osittain siitäkin, että annettu negatiivinen palaute kuitataan toisinaan melko puolustelevasti, minkä takia sitä ei ehkä uskalleta antaa.

      Arvostelu on aina hyvästä, kunhan se on asiallista. Pelkät kehut voivat sokaista ja laskea näin tasoa, kun taas rakentava palaute motivoi parempaan tekemiseen. Enkä tarkoita nyt sellaista suoraa haukkumista, vaan asiallista ja hyvässä hengessä osoitettua kritiikkiä.

      Poista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)