Arvostelussa: GDW osa 49 - Päällikön velvollisuus

Tässä osassa oli paljon mielenkiintoisia taistelukohtauksia, joita oli virkistävää lukea pitkästä aikaa. Umpikujassa taistelemisen jälkeen olin puhkipoikki kaikesta taistelemisesta ja verenvuodatuksesta, joten olin aluksi vähän ärsyyntynyt siitä, että jälleen saisi lukea taistelua, mutta koska se käytiin tällä kertaa vedessä, oli sen lukeminen ja seuraaminen mielekkäämpää. Taisteluasennot olivat paljon erilaisempia verrattuna maataisteluihin.

Weedin ajankerääminen perääntyville oulaisille oli tyypillinen, mutta ihan fiksu kikka ja kertoi siitä, että pentu on ottanut lauman täysin vastuulleen, kuten kuuluukin. Toki oli arvattavissa, että sotakoirat ovat uimisessakin mestareita, mutta tässä taistelussa oulaisista oli kerrankin kunnolla vastusta niille.

Minua hieman harmitti takakannen paljastus Aramin puolenvaihdosta, sillä tajusin heti, ettei kukaan muukaan voisi ajopuuta ohjata. Tiesin, että Aram tulisi takuuvarmasti vaihtamaan puolensa hyvisten kaartiin, mutten olettanut sen tapahtuvan vielä näin pian. Olisin toivonut tilanteeseen enemmän yllätyksellisyyttä, sillä nyt sen osasi arvata tapahtuvan, kun takakannessakin oli spoileri asiasta. Toisaalta hyvä niin, niin saa Victorkin jotain pähkinää purtavakseen tajutessaan entisen alaisensa tekemiset.

Weed ja kumppanit takaa-ajoivat Victorin laumoineen meren äärelle, jossa niitä odotti jälleen uusi ansa ja sen myötä toinen taistelu vedessä, jes! Silmiini kuitenkin pistää kertojan aliarvioiva sävy oulaisista. Suurin osa laumasta tuntuu olevan vain koti- ja kulkukoiria, jotka eivät tunnu tietävän taistelemisesta mitään. Vaikka jokaisen lauman jäsenen ajatusmaailma on samanlainen, oikeudenmukaisuuden puolesta taisteleva ja lojaali, on silti jotenkin surkuhupaisaa, että lauma on täynnä näin rumasti sanottuna amatöörejä. En tiedä olenko ollut niin häikäistynyt GNG:n aikaisesta sotilaallisuudesta ja siitä, että jokainen koira osasi taistella ennen laumaan liittymistä, mutta sotakoira saagassa se jostain syystä häiritsee. Totta kai on itsestäänselvyys, ettei kaikki lauman jäsenet voi mitenkään koostua täydellisistä taistelukoirista kun niitä on keräilty ympäri Japania sadoittain, mutta mielestäni oulaiset muistuttavat tällä hetkellä päättömiä kanoja, jotka tekevät hätiköityjä päätöksiä ja joutuvat sitä kautta maksamaan virhearvioistaan jatkuvasti. Minulle tulee olo, että hyvyydestään ja aatemaailmastaan huolimatta hahmot ovat amatöörimäisiä verrattuna sotakoiriin, joilla on selkeä tilannetaju ja ne osaavat varautua kaikkeen - siis ihan kaikkeen! Mielestäni tämä saaga ja ylipäätään koko ginga kaipaisi aikamoista huoltoa hahmoihin tai ainakin itse toivoisin näkeväni enemmän Taru Sormusten Herrasta henkistä taistelua, taistelua, joissa mukana olevat ovat koulutettuja ja päämäärätietoisia.

Tämä osa loppui erikoisella tavalla. Vain kolme sotakoiraa nousi merestä takaisin taistelun jälkeen. Saa nähdä, onko Victorilla jälleen ansa tiedossaan vai miten tarina jatkuu.

Nyt on hieno

Tein jotain todella mullistavaa pitkästä aikaa gingakokoelmaani liittyen. Kuten tiedätte, en ole harrastanut keräilyä kohta kahteen vuoteen ja oikeastaan omakin kokoelma on jäänyt sen ansiosta todella pienelle huomiolle. Voisi sanoa, että kokoelma vain lojui hyllyssä pölyä keräten.

Muutettuani omaan asuntoon suurin piirtein puolisentoista vuotta sitten, halusin gingan yhdeksi näkyväksi osaksi asuntoani ja paraatipaikallehan tuo pääsi. Eipä jää kovin monelta huomioimatta kahta Weed -pehmoani hyllyn ylimmässä nurkassa. Saamistaan kehuista ja kiinnostuksestaan huolimatta olen ollut niin keskittynyt gingan sijasta kaikkeen muuhun, että en ole varmaan vuoteen vaihtanut kokoelman järjestystä saatika pyyhkinyt hyllyistä ja tavaroista pölyjä. Kaiken kukkuraksi hyllykkö alkoi täyttyä kaikesta muusta ylimääräisestä. En niin kovin antaumuksella en ollut kokoelmahyllyä siivonnut saatika piitannut siitä, että sekaan on eksynyt pari pinniä, hiuskoristeita ja ties mitä muuta epämääräistä rojua. Kauhealtahan se näytti, ettei siitä rohjennut edes kuvaa ottaa.

Noh, onneksi tuohon romuläjään tuli muutos. Koska tuo aiempi hyllykkö on kulkenut mukana suurinpiirtein koko elinikäni, alkoi sen kuntokin rapistumaan sen verran, että uuden hyllykön ostaminen tuli aika ajankohtaiseksi. Kaiken kukkuraksi avohyllyyn ei voi piilottaa sitä ylimääräistä rojua, jota kuvaankin on päässyt, joten tilalle oli pakko keksiä jotain, mikä ei paljastaisi sitä tosi asiaa, että olen hemmetin laiska siivoamaan saatika järjestelemään tavaroita nätisti. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Kävin perheeni kanssa IKEA:ssa ja matkaan lähti hyllykön ja lipaston lisäksi lasivitriini, jonka ostin varta vasten kokoelmaani varten. Eikä tuo vitriini ollut edes kallis, 49 euroa.

Kuukauden päivien odottelun jälkeen isäni kokosi vitriinin (ja minä tietysti istuin sillä aikaa sohvalla viilaamassa kynsiäni) ja pääsin sen sitten järjestelmään kokoelmani siihen aivan uudenlaisella tavalla. Lopputulos on seuraavanlainen:

Mitäs sanotte? Ainakin itse olen suht tyytyväinen ja nyt kaikki oheiskrääsä pääsee esille kunnolla. Animaatiokalvot ujutin lasivitriinin sivuille, jotta nekin pääsevät oikeuksiinsa. Aiemmin ne olivat läjässä kaiken muun alla, eikä niitä kukaan koskaan päässyt näkemään ilman erillistä näyttämistä. Täytynee tosin katsoa, miten kauan noita uskaltaa tuossa sivuissa pitää, sillä kalvot osittavat nyt suoraan ikkunaan ja sitä kautta saattavat vaurioitua liiasta valosta. Katsotaan, jos vaihdan kalvojen puolta.. Tai sitten pidän sälekaihtimet visusti kiinni, heh. 

Antun tekemät fanmade tuotteet

Vierailin pitkästä aikaa Helsingissä Antun luona ja kaiken Halloween humun keskellä ehdittiin hieman pieniä synttäri/joululahjojakin vaihdella. Olin jo aiemmin ihastellut Antulle itselleen kuin omassa päässänikin sitä, miten hienoja fanmade tuotteita hän tekee. Itse omistan tällä hetkellä ainoastaan pehmolelun, magneetin ja avaimenperän, mutta vierailujen aikana on tullut nähtyä ihan livenä useampaa Antun tekemää luomusta, joten voinen sanoa jokseenkin tietäväni, mistä puhun.

En ole koskaan oikein ollut mikään fanmaden suuri ystävä johtuen varmaan siitä, että haluan maksaa mieluummin virallisista fanituotteista ja kieltämättä minulla on ollut ehkä jonkinasteisia ennakkoluulojakin näistä. Jostain syystä minulla on ollut tunne siitä, että ihmisillä ei ole tarpeeksi mielikuvistusta fanmadetuotteiden suhteen, mutta jälleen kerran pääsen näpäyttämään itseäni ja totemaaan, että olen ollut väärässä ja pahasti. Aiemmin on jotenkin tuntunut, että kaikki tekevät pehmoleluja, fursuitteja ja figuureja, missä toki ei mitään vikaa ole, mutta en ole toistaiseksi törmännyt erityisen kekseliäisiin fanmade tuotteisiin. Mielenkiintoni vähyys fanmade tuotteita kohtaan voinee juontaa juurensa siitä, etten ole koskaan oikein jaksanut niihin tutustua kunnolla saatika etsinyt niitä helmiä, joita netti on pullollaan. Tässä aihetta tutkiessa tarkemmin voinee todeta, että tietämättömyys luo ennakkoluuloja. 

..Mutta jälleen kokemusta viisaampana ja avarakatseisemmalla asenteella fanmadelle, halusin nyt tuoda esille omia mietteitäni rakkaan ystäväni tuotteita kohtaan, sillä mielestäni Antulla on viime aikoina luovuus sykkinyt näiden kanssa. Suurin osa tuotteista on teille varmasti tuttuja Hopeatiikerin kautta, joten jos haluatte tietää, miten tuotteet on tehty, kannattaa vilkaista Antun blogia. Kaikki tekstissä esintyvät kuvat ovat Antun ja niihin on kysytty lupa tekstiä varten.

Tyylillisesti Antun fanmade tuotteet ovat selkeästi chibimäisiä, äärimmäisen suloisia ja pörröisiä. Tämä varmasti jakaa mielipiteitä eri ihmisissä, mutta se, mikä tässä tyylissä ainakin minua viehättää on tietynlainen herkkyys ja viattomuus, jonka jotenkin aistin. Olen nähnyt useiden muidenkin artistien tekemiä chibitöitä, mutta jostain syystä ne eivät ole niin mieleenpainuvia kuin Antun työt - johtunee toki varmasti osittain siitäkin, että hän sattuu olemaan ystäväni. En tiedä huomaako muut saman kuin minä, mutta koen, että Antun tekemät fanituotteet ovat tekijänsä näköisiä ja ne ovat hyvin tunistettavissa tyylin ansiosta. Niissä on sopivasti Takahashin sarjoille ominaista tyyliä, mutta toisaalta taas tyyli on tyystin erilainen ja omalla tavallaan viehättävä. Pidän myös siitä, että Anttu tekee huolellista työtä ja hänen myytävät tuotteensakin näyttävät ainakin omaan silmääni hyvin siisteiltä ja hiotuilta. Mielestäni hän kuitenkin saisi pyytää niistä reilusti suurempaa hintaa, sillä pari euroa parhaimmillaan useamman tunnin työstä on huomattavasti arvokkaampaa kuin pari euroa, sillä kyse on kuitenkin työstä, joka on tehty lähestulkoon alusta loppuun itse. Toki myös myytävien tuotteiden laatu on mielestäni paljon parempaa hintaan nähden.

Antun tekeleistä löytyy tällä hetkellä monipuolisesti erilaisia tekeleitä, mm. magneetteja, avaimenperiä, pehmoleluja, kuulokkeet, lumisadepallo, kirjanmerkkejä, fanisarjakuvia ja figuureja. Tällä hetkellä myynnissä näyttäisi olevan erilaisia magneetteja ja avaimenperiä, joita Anttu on tehnyt vuosien mittaan vähän eri materiaaleista. Magneettien suhteen itse pidän erityisesti noista uusimmista, jotka sopivat hyvin esimerkiksi jääkaapin oveen. Materiaali on pehmeää ja joustavaa, joten ei tarvitse pelätä sitä, että tuote rikkoutuisi.

Askartelujen seasta löytyy myös fimomassasta tehtyjä figuureja, jotka ovat todella hellyyttäviä, mutta jokseenkin vielä vaativat pientä tarkkuutta, harjoittelua ja hiomista. Tässä kohtaa voiton kuitenkin vie ehdottomasti hahmojen suloisuus. Kuvaa löytyy ylempää.

Magneetti, josta puhuin aiemmin.

Omia suosikkejani on erityisesti lumisadepallo, joka vain on niin hieno. Se on selkeästi käsin tehty - niin kuin kaikki muutkin Antun tekeleet - ja senpä takia arvostan sitä erittäin paljon. Lapsena tykkäsin tämän kaltaisista koristeista tosi paljon ja omistinkin niitä useita, en sitten tiedä mihin ovat vuosien saatossa joutuneet. Todennäköisesti vanhempien suursiivousten jälkeen kohti kaatopaikkaa. Lumisadepallossa on mielestäni paljon hienoja elementtejä ja se saa herättämään mielenkiinnon siitä, miten se on tehty.

 Lisäksi tykkään hirveästi alla näkyvistä kuulokkeista, erittäin kekseliäs tekele minusta. Ainut pieni miinus tulee ehkä Ginin taustalla olevista viivoista, sillä ne vaikuttavat hieman epätasaisilta, mutta voin kuvitella, että tuon muotoiseen kappaleeseen on hankalaa tehdä mitään erityisen suoraa viivaa. Tykkään kuitenkin kuulokkeiden näyttävyydestä ja itse kun musiikin suurkuluttaja olen, voisin hyvin kuvitella omaan päähäni moiset.

Näiden hienojen tekeleiden jälkeen voisi olla mielenkiintoista nähdä Antulta lisää erilaisia koriste- ja käyttöesineitä. Esimerkiksi erilaisia purkkeja ja purnukoita erilaisilla gingahenkisillä designeilla.

Jos olet kiinnostunut ostamaan Antun tekemiä fanmade juttuja, klikkaa TÄSTÄ! Myynnissä näyttäisi olevan myös mm. Pokemoneihin liittyvää fanmadea. 

Arvostelussa: GDW osa 48 - Huuto vailla vastausta

Kansikuva oli kivan syksyinen ja mielestäni jatkoa ajatellen voisi olla ihan toimivaa,  että kansikuvien maisemat kulkisivat käsi kädessä sen hetken vuoden ajan kanssa. Eli talvella olisi talvimaisemia, kesällä kesäisempiä jne. Ruskan sävyt ovat viehättäneet silmääni viime aikoina todella paljon, ehkä siksi tämä kansikuva upposi. Koirien ilmeetkin pelaa hyvin ja asennotkin on ihan ok. Nuo juoksu- ja hyppäyskuvat ovat kieltämättä aika käytettyjä, mutta seuraava kansikuva vaikuttaa hyvältä vaihtelulta.

Juonessa päästiin eteenpäin, mutta mielestäni tämä takaa-ajo on todella tylsää. Victor vain pakenee ja oulaiset juoksevat perässä kuin päättömät kanat ja lankeavat milloin mihinkin ansaan. On hienoa, että vihollinen alkaa viimein tehdä takapakkia, mutta en pidä siitä, että aluksi Victor ei osoittanut mitään perääntymisen merkkejä ja nyt yhtäkkiä se pakenee, vaikka hyökkäileekin milloin mistäkin. Kuten olen sanonut, Victor on ihan liian fiksu huijatakseen oulaisia kulkukoiria. Eiköhän senkin taktikointi ala loppu peleissä hiipua..

Daisuken ja Hidetoshin esiintyminen oli mielestäni melko random ja pysäytti koko juonen typerällä tavalla. Ylipäätään heidän vakoilu ja koirien perässä juokseminen on tosi kummallista. Se ei mielestäni sovi tähän saagaan ollenkaan, etenkään kun ihmisillä ei ole hajuakaan siitä, mitä koirat tekevät ja miksi ne ovat Hokkaidossa. Toisaalta oli hyvin nostalgista nähdä Daisuke ja Gin viimein yhdessä hetken aikaa ja erityisesti Daisuken kehotus Ginille palata kotiin oli hellyyttävä. Vaikka Gin muistelikin lapsuuttaan ihmisystävänsä kanssa, oli tämä kummallisen vaitonainen ja eleetön Daisuken läsnäollessa. Olisin toivonut Ginin olevan ilahtuneempi vanhan ystävän kohtaamisesta. Tämän kaltaisia kohtauksia toivoisin näkeväni Weedissä vielä jatkossakin, mutta toivoisin niiden tulevan paremmilla hetkillä, eikä näin pahasti kesken lopputaistelun.

Voi että miten minulla menee hermo Kyoshiroon. Se on raivostuttava! Se huutaa, meuhkaa, riehuu ja pöyhkeilee. En voi sietää sitä! On hienoa, että gingassa on paljon erilaisia persoonia, myös tällaisia raivoajia, mutta mielestäni Kyoshiro on vain todella yliampuva ja rasittava. Hahmo lukeutuu tällä hetkellä yksiin inhokkihahmoihini, en vain jaksa sen räyhäämistä joka asiasta. On hienoa, että hahmo on niin itsepäinen, mutta äh. En vain osaa arvostaa Kyoshiroa enää.

Tässä osassa päästiin jälleen toteamaan se, miten naiivi Weed on johtajana. Jopa kertoja toteaa sen epäonnistuneen päällikkönä, mikä mielestäni kertoo hyvin sen, ettei Weedkään täydellinen ole. Sen tekemiset ja aikomukset ovat todella kunnioitettavia, se on kypsä ikäisekseen, mutta samalla todella typerä, kun se lankeaa jatkuvasti Victorin ansoihin. Weedin uskottavuus johtajana on vaakalaudalla, sillä se on tämän saagan aikana mokaillut aikalailla, mutta se on vain hyvä, sillä tämä on loistava läksy Weedille kehittyä yhtä hyväksi johtajaksi kuin Gin.

Menkää miitteihin!

Palataan ajassa taaksepäin. Päivään, kun kirjoitin Ohjelmaa aikuiseen makuun -tekstin. Yllätyin positiivisesti, sillä yllättävän moni fani uskaltautui kertomaan hieman omia näkemyksiään ja samalla kertomaan, millainen ohjelma heitä kiinnostaisi. Ikävä kyllä olin odottanut, että aihe olisi saavuttanut isomman näkyvyyden.

Ohjelmaa aikuiseen makuun sai haluamaani huomiota, kuten jo totesinkin, mutta siltikin kommentteja tuli aivan liian vähän siihen verrattuna, mitä sinne olisi voinut niitä tulla (tekstiä saa toki edelleen kommentoida jos haluaa). Tekstin kirjoittamisen jälkeen sain yhteydenoton Äffältä, joka kutsui minut rekisteröitymään Nakkikerho nimiseen foorumiin, jossa ginga -miittejä ja tapahtumia suunnitellaan. Rekisteröidyin foorumille hieman skeptisesti, ehkä hieman pelätenkin, mutta mielestäni se oli siinä kohtaa vähintä, mitä pystyin tekemään. Itse kun aiheen nostin tapetille, on mielestäni myös "velvollisuuteni", että edes yritän oikeasti jollain tapaa osallistua johonkin ohjelmaan tai auttaa muita suunnittelemaan niitä - antaa palautetta. Tietenkään se ei ole mikään pakko, mutta mielestäni siinä kohtaa, jos haluaa johonkin tiettyyn asiaan muutosta, pitäisi olla itse valmis tekemään jotain asian eteen.. Jos ei paljoa, niin edes vähäsen. Vaikka vain osallistua järjestettävään tapahtumaan.

Kiireet valtasivat elämäni ja miittailu jäi unholaan pitkäksi aikaa. Minua kutsuttiin usein mukaan, mutta vuorotyöläisenä menojen sumpliminen on aina hankalaa. Lopulta kuitenkin pääsin osallistumaan ensimmäiseen gingamiittiini täällä Tampereella parisen kuukautta sitten. Näinkin ujolle ihmiselle uusien ihmisten tapaaminen oli aluksi todella pelottavaa, sillä paikan päälle mennessäni tiesin, että muut tunsivat toisensa valmiiksi ja olin porukassa "uusi".

Täytyy sanoa, että olin hyvin ennakkoluuloinen ennen miittiin lähtöä - tai sanotaanko, että pikemminkin jännittynyt ja ehkä peloissanikin. Jännitin sitä, miten ihmiset ottavat minut vastaan ja millaisia persoonia tulisin kohtaamaan. Jännitin hyvässä ja pahassa. Mitä jos kaikki meneekin pieleen, mitä jos ei olekaan kivaa, mitä jos, mitä jos.. Jospa saankin uusia kavereita, jospa ihan oikeasti minusta pidetään? Varmasti moni muukin fani miettii samankaltaisia kysymyksiä mielessään. Itse en ole ollut koskaan aiemmin miiteissä lukuunottamatta kahta tosi pientä miittiä eräässä pienehkössä roolipelissä joskus 2008-2009. Kokemukseni kyseisen roolipelin miitistä olivat hieman kaksipiippuiset. Ensimmäisellä kerralla jäin hieman ulkopuoliseksi johtuen ylitsepääsemättömästä ujoudestani ja toisella kerralla kaikki sujui tosi hyvin ja oli kivaa. Johtuen aiemmista vähäisistä miittikokemuksistani (nekin siis tapahtui joskus ylä-asteen ja ammattikoulun ensimmäisten vuosien välillä), olin hirveän jännittynyt siitä, miten minut otettaisiin vastaan ja millaisen kuvan annan muille miitissä olijoille.

Rehellisesti sanottuna minusta tuntui, että ginga-miitissä minut otettiin vastaan todella hyvin. He selkeästi olivat kiinnostuneita minusta ja vaikka suurimman osan ajasta olin tuppisuuna ja tarkkailin muita ihmisiä, koin, että minutkin huomattiin. Vaikka muu porukka tunsikin toisensa, koin oloni hyväksytyksi. Koin, että miitissä oli kivaa. Kahvittelimme, katsoimme elokuvaa ja tutustuimme toisiimme rennossa ilmapiirissä. On ihanaa, miten nämä ihmiset olivat ja ovat edelleen innostuneita saamaan omien sanojensa mukaan "uutta verta" miitteihin. Vaikka homma varmasti kuulostaa etukäteen "pienen piirin tapaamiselta" on kyseessä oikeasti porukka, joka ottaa mielellään uusia gingafaneja mukaan tapaamisiin. Minun kaltaiselleni ihmiselle uusien ihmisten tapaaminen on aina pelottavaa, mutta tämän miitin perusteella uskaltaudun mukaan varmasti toistekin. Haluan myös tämän kokemuksen perusteella rohkaista muitakin faneja tulemaan miitteihin, myös niitä, jotka kokevat olevansa ujoja. Teidät otetaan taatusti hyvin vastaan!

Ylipäätään miiteissä käymisessä on hyviä puolia. Tapaa netistä tuttuja tyyppejä (jotka kaiken lisäksi tykkäävät melkolailla samoista asioista kuin sinä) oikeassa elämässä ja täytyy sanoa, että monet ovat hyvin erilaisia IRL, mitä ovat netissä - hyvällä tavalla siis. Miiteistä voi saada myös paljon hyviä uusia ystäviä. 

Tästä on hyvä jatkaa. Tutustuin uusiin gingafaneihin ja kiitän heitä hyvästä vastaanotosta. Tulette varmasti jatkossa näkemään minustakin puheliaamman puolen :)

Arvostelussa: GDW osa 47 - Ouun Soturien Kohtalo

Kansikuva tässä osassa on todella mieleeni. Aivan ihana auringonlasku maisema, joka pisti kaupassa mangapokkaria etsiessä silmään.

Ensimmäisten aukeamien jälkeen en voinut olla vetämättä typerää huumoriani tästä osasta, nimittäin tässä on jo niin pitkään jauhettu tuolla ansassa taistelemista, että en tiedä pitäisikö tässä jättää arvostelujen tekeminen hetkeksi ja palata astialle vasta sitten, kun jotain oikeasti tapahtuu ja minulla on muutakin sanottavaa kuin haukkua juonen pitkäveteisyyttä ja samassa kohdassa pyöriskelyä. Noh, onneksenne ja kauhuksenne en kuitenkaan joutunut arvostelun tekemistä jättää väliin, vaan tällä kertaa mangassa päästiin eteenpäin, ainakin vähäsen.

Tykästyin hirveästi aukeaman 76-77 kuvaan, jossa Victor pitelee Giniä hampaissaan. Vaikka sarjassa Gin onkin jo melko vanha, näyttää se kyseisessä kuvassa todella nuorelta. Mieleeni tuli myös GNG:stä tuttu kohtaus, jossa Gin on Sniperin hampaissa. Kohtauksessa oli samanlaista henkeä Victorin riepotellessa haavoittunutta Giniä kuin räsynukkea.

Minulle joku aika sitten spoilattiin, että Maxim nousee vielä henkiin tarinan edetessä ja lopulta näin kävikin. Maximin "ylösnousemus" tuli oikeastaan aika sopivaan kohtaan, sillä se sai taistelun hetkeksi pysähtymään. Kieltämättä hetken jo odotin, että Victorin alaiset alkaisivat valua Maximin ja oulaisten puolelle, mutta eipä tietenkään. Ne kävivät heti taisteluun Victorin karjutua hyökkäyskäsky ilmoille. Tietysti olisi ollut vielä tuossa kohtaa tyhmää olettaa, että sotakoirat alkaisivat empiä, kun Weed armeijoineen oli vasta saapumassa paikalle. Saa nähdä, saako Maxim tai myöhemmin paikalle tullut Weed käännytettyä sotakoiria puolelleen.

Ginin sinnikkyys on hyvin kunnioitettavaa ja mielestäni kertoo jo koirasta paljon. Sen sijaan sen taistelutaidot tuntuvat todella huvenneen. Se ei tunnu enää niin kekseliäältä kuin nuorena. Mielestäni tässä taistelua seuranneena Ginin taistelutaidot uppoavat helposti muiden koirien taistelun sekaan, enkä näe niitä enää erityisen viehättävinä lukuunottamatta battougaa, joka tuntunee tällä hetkellä olevan ainut isku, joka tekee Ginistä sen vanhan kunnon Hopeanuolen. Viime aikaisten tapahtumien perusteella olen ollut pettynyt Giniin hahmona. Se on hyvin vaisu. Liiankin vaisu. Missä se Oun kunniakas johtaja on?

Ginin battouga ei ollut hääppöinen ja kertoo siitä, miten battougan teho on laskenut entisestään. Tuntuu, että Takahashi ei enää osaa oikein käsitellä Giniä, joten ainoa keino tehdä hahmosta se vanha kunnon upea itsensä, on käytättää sillä battougaa jokaisen asian ratkaisemiseksi ja muiden hahmojen hämmästeltäväksi. Kuten aiemminkin, battouga osui muutamiin koiriin ja hämmensi paikallaolijoita, mutta se ei tehnyt juuri mitään vahinkoa iskun kohteeseen eli Victoriin. Raivostuttavaa, että hienoa iskua tuhlataan tällaiseen ajan keräämiseen ja vatvomiseen, kun ennen ZTB oli aina piste kaikelle. Nykyään iskua voisi luonnehtia jopa sanoin "kerta kiellon päälle".

Vihdoin ja viimein Weed armeijoineen saapui paikalle. Weedinkään battouga ei tehnyt vaikutusta, mutta se sentään teki hieman vahinkoa Victorille, peräti haavan verran. Weedin uhkailu tuhatpäisellä armeijalla viimeisellä sivulla sai virneen kasvoilleni. Victor vaikuttaa hermostuneelta ja toivon, että se alkaisi viimeinkin perääntyä. Seuraavaa osaa odotan mielenkiinnnolla, sillä maltan tuskin odottaa, miten Victorin naama toivon mukaan venähtää, kun se näkee millainen joukko sitä on vastassa.

Arvostelussa: GDW Osa 46 - Murtumaton tahto

Täytyy myöntää, että osa 46 ei sykähdyttänyt oikein mitään. En edes ole varma, onko minulla tästä sen kummempaa sanottavaa, sillä mielestäni tässä osassa ei edetty juuri yhtään. Mielestäni on turhaa tuhlata hyvää juonta siihen, että samaa asiaa jankataan useita pokkareita ilman, että juoni etenee mitenkään erityisen dramaattisesti. Luulenpa, että jättämällä kaiken ylimääräisen pois, olisi tämäkin saaga paljon lyhyempi.

..Ehkä kuitenkin sanon teille tästä muutaman sanan.

Odotin 201 sivua, että Weed ja kumppanit pääsevät viimein auttamaan vanhuksia. Sen sijaan kaikki aika tuhlaantui Ginin ja Victorin joukkojen taistelemiseen. Välillä tuntui, että oulaiset pääsevät viimein pois sotakoirien piirityksestä, mutta ei. Alkaa tuntua, että oulaisten selviytyminen sodista on ollut vain hyvää tuuria, olkootkin sitten miten hyvä pahis vastassa, niin tuntuu, että tilanne on aina sama. Oulaisilla on selkeä alivoima ja yli puolet mangasta taivastellaan niiden hyvää taistelutahtoa ja -taitoja. Tuntuu turhauttavalta lukea samaa asiaa moneen kertaan, sillä tätä on jauhettu jo useampi osa putkeen. Jospa sitten seuraavassa osassa päästäisiin jatkamaan oikeasti eteenpäin.

Ginin battouga näytti yllättävän Victorin. Olin vuoren varma, että edes battouga ei hätkäytä tätä sotakoiraa, mutta toisin kävi. Se saikin arpinaaman epävarmaksi. Tästä voinee päätellä, että ehkä sotakoirat voitetaan nimenomaan battougalla, kuten aiemmatkin viholliset.

Ninjakoirien koirapilli vihellys oli mielenkiintoinen ja ihan uskottava "salainen" kommunikointitapa. Sen sijaan minua hieman hämmentää se, että tekniikkaa voi käyttää useiden kilometrien päästä.. Noh, ainakin oulaisvanhukset saivat nyt varmuuden siitä, että Weed on tulossa.

Aramin käytös on edelleen todella outoa. Se selkeästi kamppailee sydämessään siitä, kummalla puolella pitäisi olla. Maximin (eli Weedin) vai Victorin. Vaikka hahmon tekemiset puhuvat puolestaan ja olen melko varma siitä, että Aram kääntyy vielä hyvisten joukkoon enemmin tai myöhemmin, on sen käytös silti erikoista. Se uhkailee, mutta sitten kääntyykin ja lähtee menemään. Ehkäpä sillä on suunnitelma, joka toivon mukaan selviää lukijallekin pian.

Ja kyllä, olen harmissani siitä, että tämä osa päättyi Weedin joukkojen toteamukseen siitä, että "lähellä ollaan". Olisin niin toivonut, että tämä osa viimeistään olisi päättynyt koirien saapumiseen paikan päälle jotenkin näyttävästi, kuten gingassa kuuluukin. Ehkäpä sitten siinä seuraavassa osassa päästään siihen vaiheeseen.