tiistai 5. kesäkuuta 2012

Animaatiokalvo

Antun kanssa tehtiin tuossa kauppoja eräänä kauniina päivänä. Hän oli saanut animaatiokalvoja myytäväkseen - ei muuten ole ihan mitä tahansa animaatiokalvoja, vaan GNG kalvoja!

Kertauksena vielä lyhyesti niille, jotka eivät tiedä, mitä ne kalvot ovat ja miksi ne ovat niin haluttuja:
- Animaatiokalvot ovat kuvia, joita on käytetty animea tehtäessä
- Toista samanlaista kalvoa ei ole, joten jokainen kalvo on tehty tietylle liikkeelle ja näin ollen se on täysin uniikki
- Kalvoja on aikoinaan saanut suoraan animaationtekostudiolta ja päätyvät sitä kautta faneille

Tosiaan itse sain tänään ensimmäisen animaatiokalvoni GNG animesta ja vieläpä suosikkihahmostani: Ginistä.
 Tässä kuvaa kalvosta kokonaisuudessaan. Se on hyvin suojattu muovilla, jossa ajattelin sen säilyttää. Kalvot menevät tosi herkästi pilalle auringonvalossa ja tuo kalvohan on samaa materiaalia kuin esimerkiksi kouluissa käytettävät kalvot piirtoheittimillä.

Kattokaa ny sitä <3 Aikas söpskä kuva ja oikea aarre kokoelmaani :) Tosin tämä on tosi vaikea sumplia mangojen sun muiden oheistuotteiden sekaan, mutta siellä se nyt köllöttää "sekatavara" hyllylläni :)
Kun kalvon kääntää toistepäin, näkee tämän luonnoskuvan. En kyllä tajua noita punaisia viivoja, mutta aika kiva on tämäkin.

Saattaapi olla, että tämä jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi GNG kalvokseni. Tämä on tosi kiva lisä kokoelmaan(vieläpä aika harvinainenkin), mutta en kyllä ajatellut kerätä näitä useampaa(ellei sitten joku pirun hieno kuva satu tielleni). GDW kalvon voisin vielä halutakin, jos sellaisia ylipäätänsä on edes saatavilla. Saa nähdä, miten käy..

Tänään ilmestyi muuten Weed mangan 8 osa. Kirjoitan siitä arvostelun tänne blogiin, jahka ensin ehdin lukaisemaan tuon läpi. 

2 kommenttia:

  1. GDW:stä ei ole kalvoja, koska sarja on toteutettu tietokoneella. Luonnoksia animesta tietääkseni voi olla, mutta eipä ole sattunut itselleni koskaan vastaan.

    VastaaPoista
  2. Nyt oli aikaa lukaista enemmänkin ^^

    Tässä on lyhyt pätkä Kaksoissolan sivuilta:
    "Animaatiokalvoja löytyy enää vanhoista käsin piirretyistä animeista. Uudet animet tehdään nykyisin lähes aina tietokoneella, jolloin kalvoja ei tarvita. Toisin sanoen GNG:stä animaatiokalvoja on mahdollista saada, Weedistä ei.

    Animaatiokalvotkin on alun perin tarkoitettu vain studioiden käyttöön, jonka seurauksena suurin osa tuhansista animaatiokalvoista on jäänyt studioille."

    Luonnoksissa on usein noita erivärisiä kohtia, luulen että tässä tapauksessa ne merkkaavat kuvioita niin, että mahdollisimman moni kalvo näyttää samalta eivätkä kuviot pompi rumasti :D

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)