keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Lasinalusia

Sain kivaa postia - kaksi lasinalusta, jotka ostin Huuto.netistä todella luotettavalta myyjältä. Kiinnostuneille tiedoksi, että lasinalusia oli yhä myynnissä monia eri hahmoja(ainakin viime katsomalta) ja hyvään hintaan. Itse olin nopea ja nappasin ostoskoriini Gin ja Weed lasinaluset, joita olen jo pitkään himoinnut.


Materiaaliltaan nuo lasinaluset ovat samaa kuin nuo rätit(eli suomeksi kangasjulisteet) eli mikrokuidun tapaista. Paketeista en ottanut noita vielä pois, kun mietin ensin, että mihin saan ne kokoelmahyllyyni tungettua nätisti. Mutta eikös olekin söpöt kuvat :)? Mieleni olisi tehnyt kaapata myös Mel, Kurotora ja Riki aluset, mutta en sitten raaskinut kuitenkaan, koska muutenkin saan jo vanhemmiltani valituksia rahankäytöstäni. Mutta pääasia, että sain suosikkihahmoni~

Olen aina jostain syystä pitänyt lasinalusista. Niissä on kivat kuvat, mutta en minä kyllä lasini alle laittaisi _mitään_ kangasta. Herran jestas, tuohon kun kaatuisi kahvia tai jotakin, niin menisi pilalle koko kangas ja saisi heti heittää pesuun. Lisäksi kangas on aika liukkaan oloista ja kuka haluaisi peittää kivan kuvan mukillaan? :D Minusta nämä ovat siis aika epäkäytännöllisiä siihen, mihin ne on tarkoitettu, mutta silti tykkään <3

Mutta mitäpä muuta kuuluu minulle Gingan suunnilta.. Noh, Kaksoissolassa meillä on tekeillään tällainen paita projekti, joka tosin toistaiseksi on hieman jäissä, kun vetäjä joutui jättäytymään leikistä pois henkilökohtaisten syiden takia. Toivotaan, että projektia saadaan jatkettua, tosin olen kyllä harkinnut teetättäväni paidan omalla Ginga kuvalla, mutta katsotaan nyt ensin, miten tämän projektin käy. Paidan kuvaa en vielä paljasta, vaikka suurinosa sen varmasti jo tietääkin ^^

10 kommenttia:

  1. Ymdörlhköhlk toi Gin ;___; ♥
    Ah, mutta nää on kyllä tosi hyvä saalis. Olen ylpeä sinusta, poikani! XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :3 Ja itsekin olen, tosin täytyy kyllä se Riki ja Mel saada joskus. Ben ja Mosskin kelpais. Keistäs kaikista nyt olikaan ylipäätään tehty lasinaluset? :D

      Poista
    2. *kiertävä Ginga-oheistuoteluottelo*
      Weedin hahmoista: Mel, GB, Weed, Kyoshiro ja Kagetora
      Hopeanuolen: Gin, Riki, Moss, Kurotora ja Ben ^^

      Mel on varsin herttainen, en ole tässä vuoden aikana kertaakaan kyllästynyt hiplaamaan sitä x)

      Poista
  2. Onnittelut Gin lasinalusesta! ^^ Minäkin sain omani tänään, niin ja Riki myös. Ne lempparit. <3 Kurotora olisi ollut myöskin ihan jees mutta nämä riittävät minulle (aika déjà vu, näin sanoin myöskin aikoinaan figuureista... köhköh). Minäkään en todellakaan käyttöön ole näitä ottamassa, minusta nämä eivät sovi ollenkaan sellaiseen, enkä myöskään usko että joku näitä itse asiassa käyttäisi lasinalusina. :'D Tulikin nyt mieleen, että lukeeko Creation Advancen sivuilla ihan oikeasti ''lasinalunen'' vai jotain muuta? :o Hmm, pitääpäs tsekata se.

    Heh, minäkin teetän oman t-paidan, Animeconia varten. ^^ Anttu tekaisi minulle erittäin kivan kuvan (ette varmaan ikinä arvaa mistä hahmosta XD oh well) ja paita pitäisi olla valmis tässä jonkin viikon päästä. En malta odottaa! Hmm, taidat painattaa Ginistä kuvan? ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos :) Itsekin olen mielissäni Ginin saatuani. Alunperin tosiaan piti ottaa Kyoshiro tuon Weedin kaveriksi, mutta herättelin vielä toiveita Ginistä x)

    Joo, Ginin kuvan ajattelin teetättää(varmaan juuri sen Antun kuvaehdotuksen siihen Animecon paitaan, koska se on _Upea_, tosin pitäisi pyytää Anttua tekemään isompi kuva siitä, kun muuten printistä tulisi tosi pieni), kuitenkin lemppari hahmoni ^^

    VastaaPoista
  4. Mä oli aina luullut että lasialuset ois kovie ja niiden alla ois semmoset imukupin tapset XD Mutta onnittelut! Mä oon jo pitkään harkinnu ostamaan Kurotora lasialusen :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuli niin pahoja kirjotus virheitä että laitan uudestaan 8D Niin Että luulin niiden olevan kivi kovia ja niihin ois kiinitetty semmoset imukupit jolla ne pysyy paikoillaan XD

      Poista
    2. Hehe, ymmärsin kyllä jo ensimmäisen viestisi :D Itsekään en aina ihan suomea mielestäni kirjoita, etenkin jos olen kiireinen tai en vain jaksa keskittyä kirjoittamiseen.

      Itse taas miellän lasinaluset enemmänkin paperiksiksi tai muovisiksi. Olen kyllä aika paljon ihmetellyt, että miksi ihmeessä nämä hienot lasinaluset ovat kangasta. Niihin jos jotakin kaatuisi, niin varmana menisivät pilalle ja alkaisivat kellastumaan.

      Kurotora lasinalunen olisi aika kiva kyllä, mutta eniten haluaisin kokoelmaani näiden lisäksi Melin ja mahdollisesti myös Rikin :)

      Poista
    3. Anteeksi myöhäinen vastus mutta oli pakko hehkuttaa että saan Riki lasialusen joululahjaksi 8D

      Poista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)