perjantai 21. syyskuuta 2012

Keräilyn iloa

Moniko 90-luvulla syntynyt muistaa vielä, miten keräiltiin Pokemon ja Spice girls kortteja kuin viimeistä päivää? Ei varmaan kovin monella enää noita nostalgisia kortteja ole tallella. Itselläni on jossakin huoneeni uumenissa vielä vanhoja Pokemon ja Digimon kortteja sekä kokonainen albumi täynnä Spive Girls valokuvia. En ole raaskinut heittää mitään pois, vaikkei edellä mainitut sarjat ja bändi enää kosketa sydäntäni samalla tavalla kuin silloin joskus nuorena.

Mutta mitäs sitten, kun aletaan puhua 80-luvulla tehdyistä Ginga Nagareboshi Gin keräilykorteista, joita ei edes Suomessa myyty vielä tuohon aikaan? Tuolloin ei vielä edes taidettu tietää, että Gingasta on olemassa mitään oheistuotteita, eikä varmaan kovin moni tiennyt sen olevan anime. Me Ginga-fanit voimme siis olla hyvin iloisia ja olemme onnekkaita, että vielä näin 2000-luvulla on edes olemassa noita itseäänkin vanhempia kortteja ja oheistuotteita.

Itse en, ihme kyllä, aluksi ollut kiinnostunut ollenkaan GNG keräilykorteista. Vielä vähemmän tarroista. Olen aina väittänyt, että paperinpala ei ole sama asia kuin viimeisen päälle väännetty pehmolelu tai figuuri. Mutta toisin kävi ja mielipiteeni muuttui - ainakin keräilykorttien suhteen. Tein tässä viikon alussa kauppoja Futago Shopin ylläpitäjän kanssa ja ostin häneltä kuusi uutta keräilykorttia kokoelmiini. Olen nyt kiven kovaa päättänyt kerääväni mahdollisimman monta (ellei sitten kaikkia) keräilykortteja. 10/60 keräilykorttia on omalla mittapuullani aika hyvin tässä vaiheessa, kun keräilyä olen ehtinyt harrastaa 9 kuukautta, jos oikein muistan. Onneksi keräilykortit eivät ole kalliita, hyvällä lykyllä niitä saa eurolla, jos ovat todella huonokuntoisia ja jos myyjä on sitä luokkaa, joka ei minkään kohteen arvosta välitä.

Tässäpä olisi tämän hetkinen korttikokoelmani. Olen tosi iloinen siitä, että olen saanut kokoelmaani näinkin paljon Ginejä(suosikkihahmoani). Tiikeriveljeksiäkin löytyy ja erityisen iloinen olen siitä, että hyvin moni kuva on jostain suosikkikohtauksestani. Näitä ehdottomasti lisää <3 Jos joku kysyy noiden korttien numeroita, niin omistan tällä hetkellä: 40, 24, 5, 28, 60, 27, 20, 15, 50 ja 49.

Piti ihan ottaa tarrakokoelmastanikin kuvaa, sillä sain ilmeisesti pienenä lahjuksena kaupoista Futago shopin kanssa GNG tarran. Kuvassa alin on siis tuo saatu lahjus tai kaupanpäällinen, vai miksi sitä nyt kutsuisi..
Tarrojen numeroita en tietenkään tajunnut ottaa ylös, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin voin ne kyllä katsastaa ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)