maanantai 14. tammikuuta 2013

Suurennuslasin alla: Pahikset

On aika pohdiskella hieman Ginga-sarjan pahiksia. Yleensä blogitekstini ovat käsitelleet ainoastaan päähenkilökaartia, mutta nyt on aika siirtyä pimeämmälle puolelle. Gingassa on päädytty käyttämään enemmän pahiksia, jotka haluavat vallata tietyn alueen itselleen. Vaikka aihe on varmasti jo kulutettu moneen otteeseen, Yoshihiro Takahashi on mielestäni onnistunut saamaan jokaisesta tarinasta hyvin erilaisen. Onneksi siis tämä, eikä mikään vielä kliseisempi maailmanpelastus tarina.

Ginga-sarjan pahisten tekemiset ovat aina ylleet hyvin selvät - ne haluavat vallata alueita ja tappavat hyviksiä minkä ehtivät. Kuitekin kaikkien pahisten alaiset ovat kovia pelkureita, jotka pelkäävät johtajaansa ja palvelevat tätä oikeastaan siksi, että heitä on uhkailtu. Kukaan pahisten laumasta, lukuunottamatta karhuja, ei oikeasti edes tahdo palvella johtajaansa, vaan ovat epätoivoisia ja oikeastaan ihan naurettavia.

Tässä tekstissä käsittelen ainoastaan itselleni tutut pahikset. Valitettavasti siis Orion pahikset, hybridikarhut, Venäjän Sotakoirat ja apinat jäävät käsittelemättä, kun en niistä vielä paljon mitään tiedä. Ehkäpä sitten tulevaisuudessa teen uuden tekstin esittelyttä jääneistä hahmoista, mutta se tulee olemaan hyvin kaukana - onhan Hougen saagakin 30 osaa pitkä.

KARHUT

Akakabuto on Ginga-pahiksista tunnetuin. Siitä on tehty ehkä eniten pilaa kuin mistään muusta pahiksesta. Akakabuto on tunnettu koko Japanissa aina villikoirista yksinäisiin kotikoiriin. Sen tekemisiä raportoitiin aina siihen saakka, kunnes Gin tappoi tämän Zetsu Tenrou Battogallaan. Akakabuton alaiset Madara, Mosa ja Kesage ovat lähestulkoon yhtä pelottavia. Itse sanoisin Akakabutoa ehkä uskottavimmaksi pääpahikseksi Gingassa tällä hetkellä. Sillä on selkeä motiivi: viha ihmisiä ja heitä palvelevia koiria kohtaan. Myös Goheen tekemä hermovaurio Akakabutolle on tehnyt karhusta mielenvikaisen ja näin ollen hyvin pelottavan aluevaltaajan, jonka tielle ei noin vain käydä.

Akakabuton alaiset eivät vikise, vaikka kunnioittavatkin johtajaansa. Jotkut jopa ihan pyrkivät päästä tämän tappokoneen remmiin, mutta epäonnistuivat (esimerkkinä Harppuunakarhu). Akakabuto on uskottava johtaja ja sen alaiset sen mukaisia. Ne eivät pakene, vaan taistelevat viimeiseen asti.

KOGAT

Koga-koirat esiintyvät Gingassa niin hyviksen kuin pahiksen roolissakin. Animessa kogat ovat oikeita pahiksia, aivan erilaisia kuin mangassa. Animessa kogien johtaja Kurojaki, johtaa laumaansa ylpeydellä ja tehtävänsä varastaa Igoilta historialliset kääröt on hänelle elämääkin tärkeämpi asia. Sen sijaan mangassa koko konkkaronkka on naurettavaa pelkurisakkia, eritoten Kurojaki, jota on menty muuttelemaan animeen hyvin paljon ja erittäin hyvä niin, sillä montakohan kertaa mangaa lukiessani olen facepalmannut näille pelkureille. Mutta näistäkin koirista löytyy myös mangan osalta lojaaliutta johtajaansa kohtaan: kaikki kogat hyppäävät palavaan Itho taloon Kurojakin perässä, lukuunottamatta sitä yhtä pikku ryhmää, joka antautui Ginin joukolle.

PETTURIT JA PIKKU-PAHIKSET

Ginga-sarjassa pettureita on useita, mutta osasta niistä tulee hyviksiä (mm. Hyena), ja vaikka erityisesti Hyena ansaitsisi maininnan petturi osioon, en sitä kuitenkaan tee, koska tuo surkimus meni ja paransi tapansa pelastettuaan Benin Sniperin kynsistä. Hyenan sisimmässä heräsi viime hetkellä oikeudentaju, eikä hän varsinaisesti koskaan mikään hirmupahis ollutkaan, joten hänet voinee laskea jo hyvisten puolelle. Suurin osa näistä pikku pahiksista on ollut pelkureita ja öykkäreitä, joten he eivät kovinkaan suurta esittelyä kaipaa, kaikkihan nyt muistavat GDW:stä tutut Neron, Bluen sekä Hougenin laumalaiset.

GNG:ssä petturien kuninkaana toimii Sniper.

Sniper on kuvottava jo pelkästään siitä syystä, että se on uskomattoman kateellinen Rikille tämän johtajuudesta. En ymmärrä, mitä Sniperin päässä liikkui, kun se luuli voivansa syrjäyttää Rikin johtajan pallilta kuolemaan yksin. Sniper käytti hyväkseen Hyenaa, ilmeisesti saadakseen selvää Benin suunnitelmista. Sniperhän onnistui sössimään aluksi Benin ja Mossin väliset keskustelut haavoittamalla Jaguaria, mutta jäi onneksi kiinni Ginille ja Smithille.



Kaikessa kuvottavuudessaan, Sniper on yksi onnistuneimpia pahiksia, vaikken hänestä oikeastaan pidä. Jo IRL elämässä vihaan petturimaisia ihmisiä, jotka käyttävät toisia hyväkseen hyötyäkseen heistä, tosin enpä minä ainakaan kieltäytyisi, jos Sniper sattuisi minut joskus kutsumaan treffeille hyvän ulkonäkönsä takia. Dobermannit ovat mielestäni aivan ihania koiria. Weedissä Sniper tavataan Hougenin alaisena. Moni on varmasti miettinyt, mikä kumma Sniperiin meni, kun hän alkoi palvelemaan toista koiraa, vaikka hän koko GNG:n ajan tuntui olevan sitä luokkaa, joka haluaa pärjätä yksin. Minä olen miettinyt asiaa ja olen tullut siihen tulokseen (tämä siis vain oma pohdintani), että Sniper on huomannut hyötyvänsä Hougenin alaisuudesta ja näin hän pääsisi kostamaan Ginille. Hyväksikäyttäjä mikä hyväksikäyttäjä siis.

Oli miten oli, myös Sniperistä löytyy pientä pelkuruutta. Ginin viskattua Sniper puun oksalle notkumaan, Sniper vaikutti todella epätoivoiselta. Sen sijaan Benille tuo komistus ei antautunut.

HOUGEN


Hougen ansaitsee ihan oman osion, sillä sen lauma kuuluu mielestäni enemmän tuonne Pikku-pahikset osioon, jotka siis ovat täysiä pelkureita ja suoraan sanottuna aivan naurettavia. Hougenista en ole koskaan pitänyt, lähinnä vain ärsyynnyn hänen halustaan vallata koko Japani. Hougen on hahmona todella kuvottava, vaikka toisaalta hän ainakin animessa heittää hauskoja pieniä juttuja, joille jopa minunlaiseni huumorintajuton ihminen hymähtelee. Sitä tosin en koskaan ole ymmärtänyt, miksi Hougenia palvelevat koirat ovat lähteneet tähän remmiin mukaan. Okei, Hougen on varmasti uhannut tappaa kaikki vastustelijat, mutta miksi ihmeessä nuo koirat kykenevät tappamaan viattomia? Pelko on varmasti syynä kaikkeen, kuten olen jo maininnut varmasti sataan kertaan, mutta mielestäni Hougen ja koko hänen saagansa olisi saanut minulta suuremmat pointsit, jos Hougenin alaiset olisivat olleet itsevarmempia, eivätkä tuollaisia pelkureita kuin he nyt ovat.

Siinä mielessä Hougenia voidaan kutsua hyväksi pahikseksi. Sillä ei ole minkäänlaista omatuntoa ja se kehtaa jopa paskoa vihollisensa edessä. Hougen ei välitä kenestäkään, paitsi veljestään Genbasta veljesten rankan menneisyyden takia.

P4/KAIBUTSU/DEADLY WEAPON


P4 on hahmo, jonka menneisyys on helppo ymmärtää ja siksi sen "pahismaisuus" kärsii. Vaikka P4 on varsinainen tappokone, sitä ei oikein osaa vihata. Kukapa eläinrakas ihminen ei vihaisi koiraa, jota ihmiset ovat geenimanipuloineet ja kiduttaneet? Weedissä P4 herättää paljon ristiriitaisia tunteita hyviksiä kohtaan: Miksi hahmot haluavat tappaa koiran, jota pitäisi ymmärtää?

P4 ei kuulu suosikkeihini, vaikka sen ulkonäkö onkin aika hyvä. Hahmo olisi saanut jäädä koko tarinasta pois tai sitten esiintyä pidempään esimerkiksi Hougenin alaisena. P4 tuntuu pelkkänä "sivupahiksena" todella tylsältä ja randomilta, mutta jos hahmo tosiaan olisi liittynyt Hougenin riveihin, hahmo olisi saanut varmasti kauhua aikaan hyviksissä. Hougenhan vihaa ihmisiä yhtä paljon ihmisiä kuin P4, joten Hougenin tarjous olisi varmasti kiinnostanut.

Tässäpä nämä olisivat nyt toistaiseksi. Kuka on sinun suosikkipahiksesi?
Omana suosikkinani yllättäen kogat. Pidän myös Akakabutosta.

8 kommenttia:

  1. Tosi hyvä postaus, luin jälleen innolla. :D Mun lemppari pahis on varmaankin Akakabuto, koska se on toteutettu minusta hyvin jne... xD

    VastaaPoista
  2. Akakabuto, se tunnetuin pahis on ehdoton lempparini! Ymmärrän sen motiivit vallata alueita paremmin kuin kenenkään valtaa haalivan koiran motiiveja - Akakabuto kun sattuu olemaan kokonaan eri lajia. Ihmisille ja koirille on sarjassa luontaista lähteä "karhumetsälle", mikä vielä lisää Akakabuton omia motiiveja (perin ymmärrettävästi) teurastaa sitten puolestaan ihmisiä ja koiria, ja syntyy niin sanottu noidankehä.

    "Akakabuto on uskottava johtaja ja sen alaiset sen mukaisia. Ne eivät pakene, vaan taistelevat viimeiseen asti."
    Tästä lainauksesta tuli heti mieleen kohtaus GNG-animessa, jossa koirat hyökkäävät raa'asti Madaran alaisten kimppuun, ja huomattuaan hirveän veriteon loput karhuista lähtevät lätkimään... :D En muista, tapahtuuko näin myös mangassa.

    Kurojaki ja Kogat yleensä ovat myöskin mieleeni, tosin ne eivät välttämättä ole niin pahismaisia. Kogien pahismaisuus näkyisi paremmin sarjakuvassa, jossa käsiteltäisiin vain Igoja ja Kogia, tosin silloinkin hyvän ja pahan erotteleminen olisi vähän turhan mustavalkoista puuhaa näiden kahden lauman välillä.


    Jälleen hyvää pohdintaa sinulta ja kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Itse en tuollaista kohtausta muista karhuista, voi toki olla. Mutta lähinnä siis nuo "pääkätyrit" :D

      Poista
    2. http://www.youtube.com/watch?v=8w4EzKjZnDs

      Kohdasta 11:00 eteenpäin :)

      Poista
    3. Hyvänen aika! Miten minä en nyt tuota muistanut. Okei, miinusta karhujoukolle siis!

      Onneksi sentään kunnon kätyreistä on johonkin :D

      Poista
  3. Musta P4 on kaikkein paras ja söpöin pahis ikinä! :3 Minusta se olisi saanut olla koko tarinan pahis koska se oli yhtä sarjaa akakabuton kanssa. Weed toisteiseksi ei kuulosta niin hurjalta kun se voitii koiran... Mutta toisaltaan kuulostaa XD Akakabuto on yksi suosikeistani koska sen avulla Ginistä tuli legenda ja muutenkin se luo siihen jonkinlaista hurjuutta tai jotain kun se ei puhu ollenkaan se saa semmosen realistisen tunteen ettei se tarina mee aivan semmoseksi saduksi... No mutta Kogat on myös yksi parhaista. Pidän myös niiden ulkonäöstä toisin kuin Igojen. Hougen.... hyvä pahis mutta aikeet on liian suuret >:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Jollakin tapaa tuntuu, että Akakabuton aluen valtaus touhut ovat paljon "ymmärrettävimpiä" sen suuren koon ansiosta. Akakabutohan vihasi ihmisiä ja alkoi rakentamaan linnakettaan, jonne kukaan ei uskaltaisi tulla. Sen sijaan Hougen vouhottaa valtaavansa koko Japanin. En tiedä, mitä hän oikein kuvitteli, koska vaikka iso koira onkin, eihän vaikuttaisi läheskään yhtä pelottavalta kuin Akakabuto. Ainakin minun mielestäni siis, vaikka periaatteessa kummankin aikeet ihan samanlaiset.

      Asia varmasti jakaa mielipiteitä, joten en siitä sen enempää :)

      Poista
  4. jos hougenin joukoissa olis P4, uskoisin et se kaappais ne joukot itelleen ja vetäis hougenin helposti ja nopeesti kuoliaaks XD

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)