maanantai 4. maaliskuuta 2013

Arvostelussa: Shin Gaiden 2

Otsikkopalkkiäänestyksen voitti tällä erää Gin & Kurojaki, joiden kuvat tulevat olemaan seuraavassa otsikkokuvakkeessa blogissa ja Tähdenlennon Facebook sivustolla. 

Shin Gaidenin toinen osa oli ilmestynyt kauppoihin odotettua aiemmin. Itse sain oopuksen käsiini vasta tänään ja lukaisin sen heti läpi. Kansikuva oli samanlainen kuin japanilainen versionsa, tosin itse olisin jättänyt tuon vasemman alakulman "Hopeanuoli" logon pois. Se tuntuu jotenkin ylimääräiseltä.

Tällä kertaa en kuvannut itseäni mangan kanssa, koska olen ollut kipeänä, enkä siis kovin edustavan näköinen. Kehkeh.


KARADAKI TOMON


Oli kivaa lukea tarinaa vaihteeksi jostakin muusta kuin tutusta hahmosta. En tiennytkään ennen suomennosta tarinan liittyvän Oun sotureihin, vaan kuvittelin sen aina olevan joku random tarina. Kuvalukemalla tarina oli japanilaisessa versiossa todella boring ja pelkäsin pettyväni tarinaan, mutta kyllähän tämä aikas mainio oli. Hauskaa, että päähenkilönä oli luppakorvainen koira ja tuntuu, että Takahashi on nyt panostanut enemmän erirotuisten koirien laittamiseen tarinoihinsa, kun pystykorvat tuppaavat viemään kaiken kunnian. 

Kokonaisuudessaan tarina oli hyvin opettava. Se näytti, että nykypäivän nuorisolla on aivan hukassa käytöstavat, eivätkä he oikein osaa arvostaa vanhempien tekemiä urotekoja. Tarinassa oli Toshi niminen koira, jonka päänaukominen Tomonille oli todella rasittavaa. Tarinassa huomasi myös, miten nopeasti ihmiset reagoivat varastettuun ruokaan, kuten kanaan, jonka lauman nuorukainen Toshi oli varastanut. Asiaa sitten selviteltiin aikansa, kunnes lopulta Tomon itse joutui vaaraan. Tarina päättyi hyvin Toshin tajuttua tehneenä väärin ja pelasti Tomonin hengen ihmisiltä. Tarinassa oli myös metsästyskoiria, jotka suojelivat Tomonia myöskin. Hauskaa nähdä villi- ja metsästyskoirien kohtaamisia. 

..Se pieni pystykorvan pentu oli muuten tooodella suloinen, tosin ehkä kliseistä, että tuollaisella Toshin kaltaisella esittäjällä on nuorempia pompotettavanaan.

BENIZAKURA

Benizakuran lapsuudentarinaa olisi ollut kiinnostavaa lukea useamman osan verran. Tarina oli hyvä, mutta odotin enemmän perehtymistä taistelukoiramestarimme koulutukseen, koska mielestäni tarina näytti keskittyvän vain Benizakuran kasvamiseen. Olisin myös halunnut nähdä kohdan, jossa nuoret taistelukorvat purevat Benizakuran korvat irti ja moni muukin tieto olisi ollut hauska lukea. Benizakura ei ole koskaan oikein mikään suosikkihahmoni ollut, mutta tämä tarina teki siitä silmissäni vieläkin kiinnostavamman. Harmi, jos Takahashi ei julkaise tarinoita lisää hahmosta. 

Nuori Benizakura oli oikein suloinen, ehkä liiankin suloinen olemaan uskottava ja pelottava taistelukoira. Vaikka tarinasta pidinkin todella paljon, minua jäi hieman ärsyttämään Ginga Densetsu Rikissä oleva " pienestä ja heikosta pennusta kasvoi suuri ja vahva koira" teema, mutta toisaalta olisi ärsyttänyt sekin, jos Benizakura olisi ollut lapsesta saakka sellainen kuin hänen ahne valkoturkkinen veljensä.

Tarinassa oli myös kivaa lukea hieman kertausta Benizakuran kuolemasta. Kohtaus onkin yksi suosikkejani, sillä se on samaan aikaan järkyttävä ja surullinen. 

GANIN


Ganin oli ehkä suurin syy, miksi innostuin Shin Gaiden 2:sen suomentamisesta niin paljon. Tämä tarina oli tosi kova pettymys. Alku oli todella mielenkiintoinen ja pätkän juoni oli myös selkeä, mutta ei tarvinnut kuin pari sivua kääntää ja tarina loppui kuin seinään todella typerään kohtaan. Olisin niin paljon halunnut lukea Ganinia lisää, koska nyt jäi vaivaamaan niin moni asia: Oliko Akame niminen koira GNG:n Akamen esi-isä? Miksi kogat olivat liittyneet pahan puolelle? Miten ganineita koulutettiin? Mitä tapahtui käärön viemisen jälkeen? ..Ärh. Toivon, että tästä tulisi jokin lisätarina, koska ei tällaisesta pätkästä jäänyt oikein mitään käteen. Tarinaa ei oltu myöskään merkitty sisällysluetteloon, mikä on tosi outoa. 

Ganin loppui ennen kuin se ehti edes alkaa. Tosi harmi, onneksi en ostanut Shin Gaiden remixiä, jossa tarina olisi ollut.

Kokonaisuudessaan Shin Gaiden 2:ssa oli kivat tarinat, niistä voisi lukea paljon lisää ja toivon, että erityisesti Ganinille tulisi jossakin vaiheessa jatkoa. Toki haluaisin myös lukea Johnin tarinan, miksei myös Akakabutonkin tarinan, sillä sen menneisyydestä ei oikein ota selkoa. Olisi hauskaa lukea myös tarinaa Crossin menneisyydestä - se olisi varmasti hyvä ripaus tälle miespainotteiselle tarinoinnille.


18 kommenttia:

  1. Tosi hyvä postaus! Sain itse shin gaidenin 2 päivää sitten, mutta tämä auttoi tajuamaan jotain XDDD No, mutta minustakin tuo viimeinen tarina oli paras tai no oliko se sibnun mielestäsi mutta kumminkin XDD Toivottavasti postailet taas pian :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä, että edes joku sai selvää kuumehoureisesta tekstistäni :D

      Saa nähdä ilmestyykö uusin Weed huomenna, kun sehän ilmestyy aina kuun ensimmäisenä tiistaina (ellei ole myöhässä tai etuajassa). Siitä siis seuraava arvostelu :)

      Poista
    2. apua mulle tulee kohta weedejä postista ja oooon niiin inoisaaan pari ficuriakin tulee ne on teshin ja hiro

      Poista
  2. Tämä Ganinin Akame ei ole siis GNG:n Akame, tajusit sen varmaan. Ja jonkinlainen esi-isä hyvinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis lähinnä meinasin, että oliko toi Ganin Akame tämän GNG:n Akamen joku sukulainen tjs

      Poista
    2. Gingapedia sanoo vain, että nämä kaikki ovat Akamen esi-isiä ja Ganin-tarina sijoittuu vuoteen 1581.

      Mitään tarkkaa sukulaisuussuhdetta ei ole kerrottu, mutta itselläni on sellainen käsitys, että sekä igat, että kogat ovat hyvin pitkälti.. eh.. no sisäsiittoista porukkaa. Kaikki kun ovat tismalleen samaa rotua laumassa, joten ilmeisesti ovat olleet siellä lähinnä sukupolvesta toiseen tekemässä samaa hommaa tämän tarinan jälkeen.

      Ihmetyttää kyllä, kun kummassakaan laumassa ei ole naaraita ollenkaan näkyvillä.

      Poista
  3. Mutta hei eikös ne Benitsakuran korvat lähteny siinä sen ja Tsunaarisanin (vai mikä olikaan) taistelussa?? o_O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sillä lähtikin ja se näytettiin siinä Benizakuran tarinassa... en tiedä miten et ole huomannut sitä, mutta kuitenkin.

      Itsekkin ostin tämän Shin Gaidenin 2 osan eilen, vielä pitäs käydä se 1 osa kaveriltani, niin olis molemmat.

      Tykkäsin enemmän tästä Benizakuran tarinasta. Tää Ganinin oli mielestäni aika lyhyt ja raaka. Oli aika outoa, että yhen Ganinin nimi oli Akame. Sitte tää Karakadi Tomon oli aika pitkä, ja kiinnostava. Iha hyvä tämäkin Gaiden!

      Poista
    2. Mennyt näköjään hahmot sekaisin. Kipeänä kun tekstin kirjoitin, niin saattaa hyvinkin olla virheitä :'D

      Poista
  4. Todella hyvä blogi :) Mun lemppari <3
    mun tuttu bloggaa myös ja hänellä on ginga aiheinen blogi, saatat ehk tuntee sen hän on kommentoinu joskus blogiasi nimellä : hopsuhöperö
    hänen blogi on: http://hopsuhoperoblogi.blogspot.fi/

    kävisitkö kattoo? joss sull olisi jotai mielipiteitä ja voisit kommentoida, pliis
    häntä vaivaa että häntä ei koskaan lueta ja hän ois varmana ilonen jos pistäisit kommenttii ja ehk lukisit :)
    blogi ei oo kovin uus vaikka siellä on todella vähän tekstii, ja hopsuhöperö ei ole mikään penikka ja hän on yli 12v

    pliis, pyydän käy kattoo :)?


    oot paras <3 t. jenna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Käyn toki katsomassa, toki minua kiinnostavat muutkin Ginga blogit ^^ Laitan varmaan kommenttia hänen omaan blogiinsa sitten :)

      Poista
    2. Kiitos :) haluan vain auttaa häntä koska hän usein stressaa bloginsa takia, menin kertoo sulle koska hän tykkää todella paljon blogistas ja on lukenu sitä pitempään kuin mä! :DD
      hän on innoissaan kun näkee kommentin sulta blogissaan :)

      kiitti kummankin puolesta <3 oot mahtava ;)

      Poista
    3. P.S. hän ei koskaan kehtaisi matkia sua tai ketään ;)

      t.jenna

      Poista
    4. Olen todella otettu, kiitoksia :) Ja enhän minä Gingaa omista, joten kuka tahansa saa tehdä blogeja tai fanisivuja. En myöskään omista oikeuksia tehdä arviointeja uusimmista mangoista, joten ei haittaa, vaikka samantapaisiin teksteihin törmäisin muuallakin. Ainut asia, mistä olen tarkka on se, ettei persoonallisempia aiheitani "matkittaisiin" (vähän väärä sana, mutten muutakaan keksi).

      Poista
    5. blogin osote muuttui, ja se on nyt : http://hopsuhoperooblogi.blogspot.fi/


      t. jenna

      Poista
  5. minulla on sama pokari aivan mahtava

    VastaaPoista
  6. tää on itse asiassa mun eka pokari luin yhdessä päiväsä tykäsin
    eniten ginga retsuden ganinista

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)