tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kokemuksiani faniudesta - In real life

Toinen toivepostaus toteutukoon nyt! Eli siis, minua pyydettiin kirjoittamaan kokemuksiani faniudesta. Faniudesta olen jo postauksen tänne, mutta tällä kertaa tarkastelen asiaa in real life eli täällä oikeassa elämässä. Tein tämän postauksen hieman haastattelumuotoon, koska tekstistä tulisi hieman sekava muuten.

Tässä vaiheessa muuten kiitän hirveästi kaikkia kirjoitusten aiheita ehdottaneille! Ehdotuksia saa yhä esittää tänne tai ihan vieraskirjaankin. <3


Mitä mieltä vanhempasi ovat Ginga-fanituksestani?
- Kumpikin ovat siitä iloisia, koska tietävät, mitä tämä sarja minulle merkitsee. He muistelevatkin usein lapsuuttani, jossa usein leikin Hopeanuolta katsoessani vanhoja VHS kasetteja mummolani nauhureista. Ottaessani Hopeanuoli tatuoinnin, isäni (joka vihaa tatuointeja) hyväksyi sen, vaikkei sitä myönnäkään suoranaisesti. Ainut asia, mistä vanhempani vähän suuttuivat minulle, oli ison Weed pehmolelun ostaminen, koska se maksoi useamman satasen, eikä isäni vieläkään ymmärrä niiden keräilyarvoa. Hän välillä hieman piruileekin asiasta minulle, mutta hänelle lupasin, etten enää mitään noin kallista osta (paitsi ehkä joskus sen lautapelin :D).

Siskolleni asia on ok ja hänkin pitää Gingasta. Hän on itse asiassa innostunut katsomaan niin GNG kuin GDW animeita, mutta mangoja hän ei lue. 

Entäpä poikaystäväsi?
- Poikaystävä on iloinen asiasta, vaikka välillä ihmetteleekin kalliita pehmo-ostoksiani. Hän tosin taitaakin olla Antun lisäksi ainut, joka ymmärtää Ginga-oheistuotteiden suuren arvon. Poikaystäväni on innostunut lukemaan mangojani ja hän itse asiassa itsekin pitää animesta.

Entä ystäväsi?
- Lähimmät ystäväni pitävät kaikki Gingasta. Anttu taitaakin olla ainut, joka keräilee Gingaa, mutta eräs toinenkin ystäväni kerää suomennettuja mangoja. Muut kaverini sen sijaan ainoastaan katselevat animeita ja heidän kanssa välillä Hopeanuolesta puhummekin. Erään kaverini kanssa kirjoitamme myös Gingan inspiroimana erästä tarinaa, joka tosin nyt on kiireiden takia jäänyt syrjään. Osa kavereistani jopa kyselee heille epäselviä asioita Gingasta, joihin vastailen mielelläni. Mikään yleinen puheenaihe Ginga ei kuitenkaan kaveripiirissäni ole Anttua lukuunottamatta.


Ketkä kaikki tietävät Ginga-fanituksestasi?
- Perheeni ja ystävieni lisäksi muutama sukulainen äitini puolelta, joiden ansiosta itse asiassa tutustuin Gingaan aikanani. Myöskin pari nykyistä koulukaveria tietää faniudestani, mutteivät tiedä keräilystäni. En myöskään mainosta faniuttani ympäri kyliä, ellei asiasta tule jotain puhetta. Esimerkiksi työkaverini eivät tiedä faniudestani mitään.

Häpeätkö faniuttasi muiden läsnäollessa?
- En tietenkään! 

Kuinka moni tuttusi lukee blogiasi tai tietää siitä?
- Vanhempani, poikaystäväni ja siskoni tietävät kummastakin blogistani. Kaveripiiristäni bloggailustani tietää ainoastaan kaksi ihmistä: Anttu ja eräs toinen. Muille en asiasta ole kertonut, koska.. Noh, en vain ole. Blogejani mainostelen kaikkialla muualla paitsi henkilökohtaisella Facebook sivullani. Olen päättänyt pitää nettiasiani ihan vain omana ja parin kaverin tietona. Jos joku tuttuni löytää blogini, löytäkööt. Luettavaksihan nämä olen nettiin pistänytkin ;)


Oletko koskaan saanut fanituksestasi ilkeitä kommentteja?
- En ole, ainakaan en muista sellaista. Ja ihan hyvä niin :)

Mitä mieltä kaverisi ovat keräilystäsi?
- Hyvillä mielin ovat sen ottaneet. He haluavatkin usein luokseni tullessaan katsella kokoelmani esineitä ja kerron niistä heille mielelläni. Antun kanssa keskustelemme keräilystä aika usein ja kerromme toisillemme uusimmista ostoksistamme.

Tässäpä olisi tämä postaus tällä erää. Jos jotain oleellista jäi kertomatta, kysykää ihmeessä ^^


3 kommenttia:

  1. Hyvä postaus :D Ihanaa että teit tämän ja olenkin odottanut tätä pitkään :3 Jos sinulla on muita anime tai mangoja niin ainakin minä olisin innokas kuulemaan sen että se ois yks ehdotus :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^^ Tarkoitatko, että pidänkö muista animesarjoista tai mangoista? Valitettavasti moista et tule blogistani lukemaan, koska Ginga on ainut anime/mangasarja josta pidän. Poikkeuksena toki pidän Henkien Kätkemästä ja muista ns. anime elokuvista, mutta sarjat menevät kyllä hieman yli hilseen :P

      Poista
  2. minullla on sääälitävän pieni kokoelma suomenkieliset weedi 1 5 6 13 14 15 16 17 engalnin kieliset weedit 1 2 3 shingaden 2 suomeksi riki japaniksi pian saan suomeksi hopeanuoli leikaamaton boksi ja kagetora mali kuva saaan myös meteorgin

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)