perjantai 5. huhtikuuta 2013

Koirarotujen aatelistoa pt. 2

Gingahahmojen lookit in real life jatkuu toisessa osassaan. Tämäkin sinänsä toivepostaus, sillä tätä kyseltiin minulta oikeastaan heti, kun sain ensimmäisen osan tehtyä. Kiva, että siitä pidettiin, vaikken tosiaan mikään koira-asiantuntija ole. Omastakin mielestäni osa yksi olisi jäänyt aika tyngäksi, sillä siitä jäi uupumaan monta hyvää ja hienoa rotua, joita Gingassa on. Tässäpä nyt siis lisää ihanuuksia!

Kuvia en jälleen kerran omista, joten älkää niitatko minua ^^'

Igan ninjakoira Akame

Kishu on mielestäni yksi hienoimmista roduista, mitä Gingassa on. Vaikkakin se monen silmään näyttääkin "peruspystykorvalta", on siinäkin omat erityispiirteensä. Jostain taisin joskus lukea, että kishuja on muunkin värisiä kuin vain valkoisia (taisiko olla kenties jotakin tekstiä liittyen Akamen lapsenlapsiin Shirozaruun, Raraan ja Mühun), mikä hämmensi minut, sillä olin aina kuvitellut, että kishut ovat nimenomaan valkoisia - olivathan kaikki iganinjatkin. Tietolähteet sanovat kishun luonteesta seuraavaa: rauhallinen, omanarvontuntoinen, uskollinen ja valpas.. Selvästikin kuvaavat hyvin Akamea ja iga koiria. Akame on aina tyynen rauhallinen, eikä se kovin helposti hermostu. Onnistunut valinta Takahashilta jälleen!

Kogakoirien mahdollinen esikuva?

Vaikka Gingassa ei ole shikokuja useista spekuloinneista huolimatta, Takahashi on sanonut shikokujen olevan ehkä eräs kogakoirien esikuva. Kogat itsessäänhän ovat Takahashin omakeksimä rotu, mikä mielestäni on aika hyvä veto - ei siihen rodun spekulointiin mennytkään kuin puoli elämää - sillä Gingassa ei tietääkseni muita "keksittyjä rotuja" olekaan. Shikoku ansaitsee mainintansa lähinnä siksi, että sitä luultiin aikanaan kogien roduksi (herra ties miksi).

Kuvassa selvästikin kotikoiraksi joutunut Sumuvuorten Moss

Jos joskus sattuu näkemään kuvan mastiffista tai törmäämään sellaiseen, tulee koirasta auttamatta mieleen Moss. Animen takia kuvittelin lapsena virheellisesti mastiffien olevan yhtä lihavia kuin Moss, mutta selvisikin, että koira ei itse asiassa niin isokokoinen olekaan - vaikkakin iso. Luonteensa puolesta koirarotu kuvastaa Mossia: valmis puolustamaan perhettään, suhtautuu vieraisiin varautuneesti, rauhallinen ja itsevarma.

Kamakiri

Myöskin Kamakirin rotua tuli mietittyä pitkään. Itse asiassa en edes koskaan ollut aiemmin nähnyt irlanninsusikoiraa, mutta nyt kun Weed on alkanut ilmestyä suomeksi, näitä koiria tulee vastaan jatkuvalla syötöllä. Kuvan koira tosin on kaukana röyhkeästä ja pelottavasta Kamakiristä, mutta ulkonäöllisesti koirat ovat samannäköisiä. Irlanninsusikoira on tietolähteiden mukaan lempeä ja rauhallinen, mitkä eivät kyllä kohtaa lainkaan Kamakirin luonteen kanssa, toisaalta, onhan dobermannitkin väärinymmärrettyjä.

Tässäpä taitaisivat taas nämä rodut olla tällä erää. Koitin jälleen satsata enemmän etsimään tuntemattomampia rotuja. Toki voin tehdä "rotuesittelyn" tunnetummistakin roduista, kuten saksanpaimenkoirista ja kultaisistanoutajista, jos lukijat niin toivovat~

7 kommenttia:

  1. Jälleen aivan ihana postaus! Minusta olisi toisaalta ihan ookoo, että rotuesittelyjä tulisi niistä tunnetuimmistakin roduista (saksanpaimenkoira, kultainennoutaja...). :)

    VastaaPoista
  2. Tuleekohan näitä tämmössiä postauksia vielä?

    VastaaPoista
  3. on näitä kyllä ihana lukea :3 odotan innolla jos päädyt tekemään vielä tällaisen postauksen niistä tunnetummistakin roduista.

    VastaaPoista
  4. Näitä vois tulla vielä lisää, rakastan näitä niin paljo!! :)

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)