Arvostelussa: GDW osa 27 - Kuoleman luola

Tämän osan ostamisen kanssa oli hirveää sählinkiä. Kaksoissolaan oli jo aloitettu arvosteluketju aiheesta ja ryntäsin heti ärrälle kuviteltuani, että manga on jo ulkona.. Eipä näkynyt. Menin sitten Tampereelle eräälle käynnille ja siinä samalla sitten käväisin kirjakaupassa.. Ei näkynyt. Nyt manga on vihdoin käsissäni ja täytyy kehua tuota kansikuvaa heti ensimmäisenä. Tosi hieno ja tykkään hirmuisesti! Talvimaisema sopii hyvin alkuperäiseen kuvaan, lieneekö japaniversiossa talvimaisema myöskin?

Tätä osaa on tunnuttu kehuttavan tosi paljon, mutta omasta mielestäni tämä ehkä junnasi samoissa asioissa turhan pitkään - tosin olen kyllä sen verran kärsimätön ihminen, että kohtausten tulisi edetä sopivan nopeasti, jotta mielenkiintoni pysyisi samassa tahdissa.

Mangan alkupuolella facepalmailin jälleen Jeromen "Hyvästi ystävät! Aikani on tullut!" huudoille. Mikä kumma tuota koiraa vaivaa? Hänen piti olla kylmä, karismaattinen ja realistinen palkkamurhaaja, eikä mikään luovuttaja ja mammanpoika! Onneksi Weed takoi Jeromeen järkeä ja sai saksanpaimenen pelastamaan itsensä tarttumalla puuhun joen vieressä. Weedin hypättyä auttamaan ystäväänsä tuonelan jokeen, joksi Jerome jokea nimitti hienosti, kaksikko joutui veden varaan, mutta pääsivät lopulta turvaan pieneen onkaloon. Kohtaus, jossa Weedin ruumiinlämpö alkoi kylmyyden vuoksi laskea, on yksi hienoimpia kohtia animessa ja odotinkin sitä jonkin verran - en pettynyt. Kohtauksessa on kuitenkin pieni ristiriita: miksi Jerome ei pitänyt omaakin nenäänsä veden yläpuolella samalla, kun antoi Weedille mahdollisuuden hengittää? Mietin hetken kohtausta ja päädyin siihen lopputulokseen, että Jerome ei yksinkertaisesti saanut itseään Weedin vierelle pinnalle, sillä jos Jerome olisi saanut happea, olisi hän varmaan vajottanut Weedin takaisin veden alle. 

Samaan aikaan Gin etsi poikaansa huolestuneena. Oli kivaa päästä lukemaan nimenomaan Ginistä muutakin kuin vain salaperäisiä kohtauksia, joita lukijalle on tähän asti tarjottu hyvin paljon. Jostain syystä en pitänyt Ginin piirtotyylistä yhtään tässä osassa lukuunottamatta erästä sivun kokoista kuvaa, joka oli mielettömän upea! Muissa kuvissa akitasankarimme näytti hyvin vanhalta ja vaikka Gin Weedissä voidaan jo vanhukseksi laskea, en silti pitänyt niistä parista partakarvasta, jotka osassa kuvia rehottivat hänen kuonostaan.

Gin törmäsi etsintäreissullaan arvatenkin Sniperiin ja Hougeniin, joiden kanssa hän ehti hetken taistelemaan päästen kuitenkin pakoon. Taistelukohtauksessa tuli hyvin ilmi Sniperin viha ja ennen kaikkea kateus Giniä kohtaan, sillä dobermanni raivostui vain entisestään, kun Gin ei tätä aluksi huomioinut. Taistelukohtauksessa sai taas haukkoa henkeä, kun Gin väisteli Sniperin iskuja ja sai annettua tälle pari kertaa takaisinkin kunnolla - aivan kuten nuorenakin.

Taistelukohtauksessa oli ehkä upeinta se, miten suurta Sniperin raivo oli Giniä kohtaan.

Toisaalla Jerome ja Weed löydettiin heikossa kunnossa lumen alta joen vierustalta. Oun soturit auttoivat kaksikon ylös. Hieman minua kyllä tässä kohtaa harmitti, kun koirat tuntuivat olevan enemmän kiinnostuneita johtajastaan Weedistä kuin Jeromesta, sillä kaikki huutelivat kauhuissaan vain Weedin nimeä mainiten Jeromen ehkä kerran sivulauseessa tyyliin " ai niin Jeromekin". Eri asia, jos kukaan ei olisi tiennyt Jeromen pelastaneen Weedin, mutta kun kaikki näkivät Jeromen putoavan rotkoon, oli kohtaus jotenkin inhottava. Jerome oli tässäkin kohtauksessa taas vaihteeksi valmis kuolemaan, ei kohtaus minua pahemmin juurikaan liikuttanut, vaikka hahmo olikin haavoilla ja kuolemankielissä. Toivottavasti Jerome ottaa itseään seuraavissa saagoissa itseään niskasta kiinni ja lopettaa moiset luovuttamispuheet. Mielestäni hänen kaltaisensa koiran tulisi olla Johnin tavoin ylpeä itsestään ja taistella viimeiseen asti, eikä luovuttaa heti, kun mahdollisuus kuolemiseen tulee.

Sniper löysi Weedin ja kumppanit. Weedin ja Sniperin välinen lyhyt ottelu oli ehkä tämän osan paras kohtaus, sillä jos aiempi taistelu ei vakuuttanut, viimeistään tämä kohtaus tuo esille sen, miten paljon Sniper Giniä vihaa. Sniper oli valmis tappamaan Weedin, jotta Gin kärsisi edes jotenkin. Sniperin pyytäessä Weediltä apua, olin repiä silmäni aluksi irti ja kirosin, että onko Weed oikeasti noin typerä, kun ei huomaa Sniperin kusettavan häntä. Lukiessani eteenpäin huomasin kuitenkin, että Weed ei todellakaan ollut tyhmä. Se noudatti omia periaatteitaan, joka tulee ilmi lauseesta "En jätä apua pyytävää pulaan". Oli kyseessä vihollinen tai ystävä, jos Weediltä pyytää apua, hän myöskin auttaa. Samoin kuten aiemmissa osissa Weed on kieltäytynyt jahtaamasta pakenevaa, hän toimi periaatteidensa mukaan nytkin. Weed oli kuitenkin oletettavasti varautunut Sniperin hyökkäykseen ja ehkä aavistikin avunpyynnön olevan huijaus, sillä Sniperin tarttuessa Weediä kaulasta, ei akita näyttänyt erityisen järkyttyneeltä, vaikka ehkä pieni yllättyneisyys hänessä olikin. Pieni yllättynyt ilme oli varmasti merkki siitä, että Weed ei ymmärtänyt, miksi Sniper ei uskonut järkipuhetta, kuten hän myöhemmin totesikin.

Sniper onnistui vetämään Weedin veden alle Hiron pitäessä nuorukaisen hännästä kiinni. Lopulta Sniper luovutti ja hänen otteensa kirposi Weedistä, jolloin dobermanni paiskautui virran mukana kivikkoon, jossa hän lopulta kohtasi kohtalonsa - kuoleman. Sniper olisi saanut mielestäni kuolla ehkä dramaattisemmalla tavalla, mutta ehkä on parempi, että hän kuoli nyt, eikä nousisi taas henkiin. Weed sen sijaan oli tilanteesta hyvin järkyttynyt, mikä ei ollut yllätys hänen luonnettaan ajatellen, mutta hän oli silti antanut Sniperin mennä kuoleman kitaan. Ehkä Weed tässä kohtaa ymmärsi, että kaikille sitä toista - tai toistakymmenettä - tilaisuutta ei voida antaa. Hieno kohtaus kokonaisuudessaan. Tykkäsin. Tällaisia kohtauksia saisi olla enemmänkin.

Georgen ja Crossin ollessa Jeromen luona varmistamassa tämän tokenemisen, saapui Hougen paikalle hyvin uhkaavan oloisena, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Tämä on muuten pitkästä aikaa yksi hienoimpia kuvia Hougenista. Yleensä hahmosta on varsin typeriä kuvia, joissa hän virnistelee tai näyttää muuten vain ällöttävältä (niin kuin pahiksen ehkä kuuluukin), mutta tässä kuvassa Hougen on aika pelottavakin. Sen uskottavuuden voisi sanoa nousseen hitusen silmissäni, mutta huom. vain hitusen. En edelleenkään hahmosta pidä. Koira oli selvästi raivoissaan. Saa nähdä, mitä tankandogilla on mielessään....