keskiviikko 20. elokuuta 2014

Elämä ilman Giniä...

Jos ajatellaan, että Riki ei olisi koskaan saanut muistiaan takaisin tai jos Giniä ei olisi ollut ollenkaan olemassa, miten GNG:n juoni olisi edennyt? Asiaa olen miettinyt useaan otteeseen ja kieltämättä tarina saattaisi olla tyystin erilainen.

Jos mietitään aluksi vaikka sitä, että jos Giniä ei olisi ollenkaan ollut. Tällöin esimerkiksi John ei varmastikaan olisi pyrkinyt liittymään oulaisiin, mutta hyvin varmasti se olisi kyllä ottanut selvää niistä samalla tavalla kuin Gininkin kanssa. Lisäksi kiusallinen kohtaus siitä, kun Gin toteaa Rikin isäkseen ja ylipäätään akitan uteliaisuus kierrellä paikkoja olisi varmasti johtanut Sniperin juonien onnistumiseen ainakin osittain. Esimerkiksi, jos vaikka mietitään liittoutumista Mossin kanssa.. Olisiko sitä tapahtunut lainkaan ilman, että Gin olisi lähtenyt Smithin kanssa etsimään Hyenaa ja törmännyt sitä kautta petturi-upseeriin? Tilanne olisi varmasti ollut hyvin mielenkiintoinen ja taistelu olisi varmasti päättynyt juonen takia Benin taikka Mossin kuolemaan. Ylipäätään, kun miettii, niin ilman Giniä ja sen "päällepäsmäröintiä" olisi varmasti moni joukko kieltäytynyt liittymästä Oun joukkoon huolimatta Benin vakuuttavasta asenteesta.

Ben voisi olla uskottava johtaja.
Kaikista mielenkiintoisin tilanne ilman Giniä olisi varmasti ollut taistelu Akakabutoa vastaan. Kuka olisi noussut johtoon Rikin kuoltua ja miten Akakabuto olisi saatu hengiltä ilman pään katkaisemista? Tilanne varmaan olisi ollut hyvin hämmentävä koirien keskuudessa.

Ketkä ylipäätään voisivat olla hyviä johtajaedokkaita? Jos ajatellaan, että ei olisi koskaan selvinnytkään, että Gin on Suuren Johtajan poika.. Olisiko Gin noussut johtoon tapettuaan Akakabuto battogallaan vai olisiko se siirtynyt automaattisesti sokeutuvan Benin seuraajaksi, kuten oli tarkoitettu? Todennäköisesti. Jos taas Giniä ei olisi ollut olemassakaan, voisi Ben olla vahva johtajaehdokas. Se on vahva fyysisesti kuin henkisestikin, reilu ja oikeudentaju pelaa. Lisäksi se on uskottava, koiralauma luottaa siihen ja ennen kaikkea varmasti Rikin luotettavin alainen siitä huolimatta, että akita käski sen pysyä erossa taistelusta. En kieltämättä voisi kuvitella ketään muutakaan johtamaan oulaisia. Akame voisi olla oikeamielinen ja sillä on johtamisestakin kokemusta, mutten tiedä, voisiko sen auktoriteetti kohota aivan Benin tasolle? Toisaalta taas, jos Sniperin juonet olisivat onnistuneet, olisiko dobermanni mahdollisesti voinut saada johtajan pestin, jos se olisi vaikkapa saanut nitistettyä Benin hengiltä tai muuten kaivettua tiensä Rikin sydämeen? Tarina olisi päättynyt varsin mielenkiintoisesti ja hyvin surullisestikin. Näen sieluni silmin diktaattori Sniperin alistamassa oulaisia valtansa alle. Hrh. Toisaalta, tuostakin olisi saanut hyviä juonenkäänteitä aikaan: kapinointia yms.

Palataan takaisin lopputaisteluun. Jos taas mietin sitä seikkaa, ettei Gin olisi koskaan oppinut battogaa tai ylipäätään ollut mukana taistelussa Akakabutoa vastaan, kuka karhun olisi tappanut ja miten? Rikin saadessa karhun kynnet selkäänsä on päivän selvää, ettei se kykenisi enää taistelemaan. Olisiko Gohee ampunut karhua uudelleen huolimatta vammoistaan vai olisiko Hidetoshi tai muut metsästäjät uskaltautuneet ampumaan karhua? En usko, että koiralauma olisi enää karhua saanut tapettua, sillä kaikki vaikuttivat hyvin toimettomilta sen jälkeen, kun Riki sai periaatteessa kuoliniskunsa (Giniä lukuunottamatta). Jos taas Gin olisi ollut mukana taistelussa, mutta ilman battogaa, se olisi ehkä voinut oveluudellaan ja tietyn tyyppisellä tyhmyydellään saada hämättyä jättiläiskarhua iskemään kyntensä omaan nahkaansa tai vastaavaa. Ei olisi periaatteessa ollut ihmekään, jos Akakabuto olisikin jäänyt henkiin ja se olisi saanut tapettua kaikki paikalla olevat ja näin jatkettua alueiden valtaamistaan ja hirmutekojaan.

Miltä näyttäisi Akakabuton valtakausi?
Taisi tästä postauksesta tulla himppusen sekava, mutta menkööt se flunssan piikkiin...

8 kommenttia:

  1. Jos ei olisi Giniä niin ei olisi weediäkään. Olisiko Takahashi tehnyt Kenistä 60 osaisen sarjan?
    (Jos Ben olisi ollut päällikkö niin kenistähän tulisi sen searaaja tai Geogenista)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan. Tai sitten jatko-osia ei olisi tullut lainkaan :D

      Poista
  2. Olen itsekin miettinyt joskus tuota, että jos Gin ei olisi Battougallaan katkaissut Akakabuton kaulaa, niin olisiko karhua sitten pystytty kukistamaan ollenkaan... Karhu ei ainenkaan muistaakseni tuntenut enää minkäänlaista kipua koirien puremista, vaan oli silkan taisteluvietin vallassa. Olisi ollut aika kauhea loppu taistelulle, kun Akakabuto olisi teurastanut kaikki paikalla olleet koirat ja ihmiset, ja sokea hirviökarhu olisi jatkanut hirmuvaltaansa vuorilla yksin. :D (= Legenda Akakabuton taistelusta ja voitosta tuhat päistä koiralaumaa vastaan, josta kaikki karhut kertovat tarinoita jälkipolville) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haahaa, niinpä. Kaippa ne olisivat sitten hyökänneet seuraavaksi ihmisten kimppuun. :D

      Poista
  3. Eiköhän olis kuollu verenhukkaan. Koirien tappelu karhua vastaan olisi pitänyt lopettaa jo aikoja sitten ja antaa Akakabuton valua kuiviin, sen sijaan että viimeiseen asti uhrattu koirien henkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tosin Gingassa kun kaikki on mahdollista.. Akakabuton olisi pitänyt kuolla jo Goheen luodista.

      Poista
  4. Itse olen miettinyt, että olisiko Sniper edes juonitellut mitään, jos Giniä ei olisi ollut tai vähintään sen kytkös Rikiin ei olisi tullut ilmi. Itse tulkitsin Sniperin Hyenan kanssa käymän keskustelun animessa/mangassa kalliolla nähtyään Rikin reaktion Giniin, niin, että Sniper palveli Rikiä tullakseen sen seuraajaksi ja niin oli todella käymässä ennen kuin Gin tuli kuvioihin. Sniperhän oli jo arvoasteikossa heti Rikin alapuolella eli ainakin omalla logiikallaan se, jolle johtajuus siirtyy. Beniä se simputti ymmärtääkseni siksi, että Ben vaikuttaisi huonommalta kuin onkaan eikä siten nousisi asemassa sen paikalle/rinnalle. Gin puolestaan ei sukukytköksensä takia tarvinnut erillisiä taitoja - sen olemassaolo riitti perimysjärjestyksen muuttamiseen, joten Sniperin oli ikään kuin pakko ryhtyä petturiksi ja hyökätä omaa laumaansa vastaan varmistuakseen siitä, ettei Gin posota ohi.

    Benin tulkkaisin joutuneen tulilinjalle siinä sivussa "kaksi kärpästä yhdellä iskulla" -periaatteesta, mutta en usko, että Sniper olisi välttämättä juonitellut samalla tavalla päästäkseen vain siitä eroon. Olisi riittänyt, että Sniper näyttäytyy Rikin silmissä parempana kuin Ben ja sen saavuttamiseksi Beniä olisi tarvinnut vain mustamaalata kyvyttömämmäksi kuin onkaan, mikä olisi huomattavasti riskittömämpää vilunkipeliä kuin omien tappajaksi ryhtyminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm hyvä huomio. Luulen, etä Sniper olisi kaikesta huolimatta jatkanut juoniaan (ainakin niin tuntui olevan meneillään jo ennen Ginin mukaan tuloa), vaikkei Gin olisikaan mukaan tullut. Se, että pentu tulee mukaan häiritsemään kaikkea, sai dobermannin varmasti ottamaan askelia reippaammin eteenpäin ja näin ollen se joutui muuttamaan suunnitelmaansa tappaa ensin Gin.

      Poista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)