sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Uusia koiraeläimiä, uusia lähestymistapoja

Olen toisinaan miettinyt, että Gingassa voisi koirien lisäksi esiintyä ihan hyvin muitakin koiraeläimiä. Toki sarjassa esiintyi susia GNG:n aikaan, mutta olen miettinyt, miten paljon monipuolisuutta gingaan saisi, jos sarjassa näkyisi koirien ja susien lisäksi myös kettuja tai dingoja.

Takahashi jätti sudet pois kuvioista heti susisaagan päätyttyä, eikä niitä ole sen koommin näkynyt edes Orionissa. Susien pois jättäminen tuntuu toisaalta hieman kummalliselta, koska ne kuitenkin elelivät Hokkaidossa. Minne ne yhtäkkiä katoaisivat? Arvelen susien jääneen tarinasta pois kokonaan saagan huonon vastaanoton takia ja vaikken itsekään 100%:sti allekirjoita pitäväni susisaagasta älyttömän paljoa, silti tietyllä tapaa kaipaisin niitä sarjaan takaisin - ilman niitä eriskummallisia battougoita. Joka tapauksessa, susisaaga ei ollut mieleeni, mutta tarinan loogisuuden kannalta on outoa, että ne vain hävisivät. Ylipäätään kaikki vanhat GNG legendatkin ovat tuntuneet unohtaneen battougansa, jotka susien läsnä ollessa heräsivät voimiinsa (mm. Kurotoran, Benin ja Akamen iskut). Ainoastaan ZTB on jäänyt henkiin.


On myös melko erikoista, etteivät koirat ole missään vaiheessa törmänneet esimerkiksi kettuihin, joita luulisi asustavan Oussakin. Vaikken itse niinkään kettujen ystävä ole (pidän kaikista eläimistä, mutta ketut eivät vain ole erityisen mielenkiintoisia otuksia loppupeleissä), niin olisi mielenkiintoista nähdä, miten sellainen sopeutuisi gingan maailmaan. Voisi olla hauska, jos eri lajia oleva koiraeläin toimisi jonkinlaisena vakoojana oveluutensa ja pienuutensa ansiosta. Ketuista saisi hyvin liittolaisen, joko hyvisten tai pahisten puolelle. Lisäksi ne voisivat olla yksi niin sanottu apua tarvitseva ryhmä ja niistä saisi kehiteltyä hyvän ja mielenkiintoisen tarinan liittyen esimerkiksi turkistarhaukseen.

Kettujen ollessa potentiaalinen liittolaisehdokas gingan villikoirille, en näe potentiaalia Afrikassa elävistä koiraeläimistä, kuten hyenoista. Olisi melko epätodellista, että hyenan kaltaisia eläimiä uisi meren yli Japaniin aiheuttamaan pahennusta ja muutenkaan en koe, että Afrikan eläimet passaisivat gingan maailmaan. Sen sijaan voisi olla ihan hauska nähdä, miten esimerkiksi eläintarhoissa asustavat eksoottisemmat eläimet käyttäytyisivät villikoiria kohtaan. Yrittäisikö Oun joukot tai mahdollinen pahislauma vapauttaa ne vankilastaan ja näin hyödyntää niitä jossain tehtävässä? Toinen hyvä juonenkäänne voisi olla esimerkiksi se, että eläintarhan eläimet karkaisivat häkeistään tai vaihtoehtoisesti jonkin tulipalon seurauksena ne joutuisivat pakenemaan kodistaan, minkä jälkeen ne aiheuttaisivat ongelmia luonnossa asuville eläimille.


Kuitenkin näen sudet kaikista potentiaalisimpana lajina esiintymään gingassa. Ne ovat kuitenkin niin lähellä koiria ja muistuttavat niitä eniten, joten yhteensopivuus on täysi kymppi. Vaikka susia vastaan taisteltiinkin jo GNG:ssä, voisi olla mielenkiintoista törmätä niihin uudelleen tai mahdollisesti täysin uuteen laumaan myöhemmin, vaikkapa Orionissa. Toisaalta jokin uusi susilauma voisi olla vaihteen vuoksi poikaa, esimerkiksi uutena pahiksena, jossa asetelma voisi olla vaihteeksi sudet vs. koirat aluekiistataistelu yms.. Tosin en tiedä, menisikö se liian toiston puolelle, sillä Gingassa aluevaltaustaisteluita on käyty jo turhankin monta kertaa.

Mielestäni Ginga on kokonaisuudessaan hyvin samaa kaavaa toistava sarja ja senpä takia saagojen maustaminen toisi sarjalle varmasti uutta lukijakuntaa ja tarinat olisivat entistäkin opettavaisempia. Itseäni kiinnostaisi eniten juurikin tämä eläintarhan sekoittaminen pakkaan ja turkistarhauskin koskettaisi aiheena varmasti montaa tahoa. Mikseipä myös susien vainoaminen ynnä muut eläimien hävittämiset.. Tosin en tiedä, millä tavalla nämä asiat tulevat Japanissa esille vai tulevatko ollenkaan. Jos joku tietää, niin voinee valaista.

Millaisia mietteitä lukijoilla on asian tiimoilta?

3 kommenttia:

  1. Hyeenat eivät ole koiraeläimiä, ne kuuluvat kissamaisten petoeläinten alalahkoon ja ovat enemmän sukua kissa- kuin koiraeläimille.

    Itse en pitäisi siitä, jos mukaan tungettaisiin jotain sen tyyppistä juonta, että Oun koirat pelastavat eläintarhasta eksoottisia eläimiä... Miksi ne ottaisivat sellaisen riskin, kun ne pyrkivät pysymään ihmisten kanssa sovussa ja elämään poissa näiden tieltä?
    Susia kyllä kaipaisin takaisin tai ainakin eritoten olisin halunnut kuulla edes jonkin maininnan Hyomasta ja Retsugasta, jotka liittyivät Oun laumaan susisaagan lopussa. Ja mainitsemasi battogoita kaipaan vanhoille hahmoille ja ylipäätään vanhoja battogoita olisi kiva nähdä, tosin en millään Oun rivijäsenillä vaan juurikin esimerkiksi susilla.

    VastaaPoista
  2. Eikös se sana kirjoiteta: 'Hyeena', Eikä: 'Hyena'?

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)