tiistai 21. heinäkuuta 2015

Suurimmat hahmokehitykset osa 1

Gingassa on monia hahmoja, jotka kehittyvät suuresti sarjan aikana suuntaan tai toiseen. Tässä omia huomioitani ja mietteitäni tiettyjen hahmojen käytökseen tarinan alusta oman osuutensa päätökseen saakka. Ginin, Weedin ja muut päähenkilöt olen jättänyt mainitsematta, sillä niistä on tullut aiempina vuosina kirjoiteltua. Mielipiteet perustuvat vain omiin havaintoihini, joten ne eivät ole välttämättä ole absoluuttinen totuus hahmosta.

John



John oli aluksi hyvin ylimielinen ja kuvitteli itsestään liikoja. Se piti itseään erinomaisena ja kuvitteli voivansa päihittää itse Rikinkin. John karsasti villikoiria ja oli ehdottoman uskollinen ihmisille. Tuntui, ettei se osannut ajatella omilla aivoillaan, koska se luotti silmittömästi omistajaansa Hidetoshiin. Kaiken kukkuraksi John kehtasi kuvitella, ettei villikoirat kykenisi kukistamaan Akakabutoa, vaan ihmiset tappaisivat sen. Hävittyään Rikille kaksintaistelussa, taisivat Johnin silmät avautua. Se päätti lopulta lähteä villikoirien matkaan ja lopulta siitä muodostui hyvin perinteinen Oun soturi: koira, joka taistelee oikeuden puolesta. Johnin itsepäisyys säilyi aina sen viimeisiin hetkeen GDW:ssä, mutta pääpiirteitäin hahmo muuttui aikalailla, sillä se oppi ajattelemaan muitakin kuin itseään.

Hyena



Hyena oli perinteinen pahiksen pelkurimainen kätyri. Se toimi täysin Sniperin tahdon mukaisesti, koska sillä ei tainnut olla muutakaan ja yläpuolella velloi kuolemanpelko. Hyena oli arka, mutta se uskaltautui pakon edessä hyökkäämään esimerkiksi Jaguarin kimppuun - sekin tosin Sniperin pakottamana. Hyena tuntui ajattelevan vain omaa etuaan ja kai se kuvitteli saavansa mainetta ja mammonaa Sniperin kanssa. Sen sisällä kuitenkin eli koko ajan oikeudenmukaisuuden ääni, joka lopulta ajoi sen kääntymään omaa "isäntäänsä" vastaan ja tuuppaamaan Sniperin kielekkeeltä alas pelastaakseen Benin, jolle Hyena taisi loppu peleissä olla aidosti uskollinen. Se pelkäsi Sniperiä, mutta tajutessaan, ettei voisi sen antaa tappaa Beniä, pakotti Hyena itsensä tulemaan tappelun väliin. Voisi siis sanoa, että vaikka Hyenan uskollisuus Beniä kohtaan oli koko ajan esillä, sen viime hetken teot todistivat koiran rohkeuden ja halun muuttua.

Kyoshiro




Tässäpä vasta hahmo, jonka hahmokehitys mielestäni lässähti kuin lehmän häntä. Kun Kyoshiroa näytetään ensimmäisiä kertoja mangassa, se on ylpeä ja kunnioitettava koira. Ikävä kyllä GDW:n edetessä hahmon arvokkuus muuttuu ärsyttäväksi raivopäisyydeksi ja pelleilyksi, joka laskee hahmon pisteitä omissa silmissäni huomattavasti. Vaikka Kyoshiro onkin alusta asti hyvin itsepäinen ja suurisuinen, olisin toivonut sen jäävän tietyllä tapaa "viileäksi tyypiksi", eikä tuollaiseksi pelleksi, joka se nykyisin on.

Toubee



Koira, joka ei välittänyt aluksi kenestäkään, mutta päätyi lopulta pahisten kautta hyvisten kaartiin. Tämä tosakoira vaikutti katkeralta elämään. Se ei kuitenkaan vaikuttanut missään vaiheessa erityisen itsekkäältä, vaan enemmänkin se tuntui haluavan eristäytyä muista. Hyenan tavoin myös Toubeesta puhkesi lopulta todellinen Oun soturi ja se oli valmis tekemään kaikkensa auttaakseen muita, vaikka se koituikin kuolemaksi.

Seuraavassa osassa puidaan lisää hahmokehityksiä.



4 kommenttia:

  1. "Sen sisällä kuitenkin eli koko ajan oikeudenmukaisuuden ääni, joka lopulta ajoi sen kääntymään omaa "isäntäänsä" vastaan ja tuuppaamaan Sniperin kielekkeeltä alas pelastaakseen Benin, jolle Hyena taisi loppu peleissä olla aidosti uskollinen."
    Ei...? Ben veti Sniperin mukanaan kielekkeeltä alas, jolloin Hyena hyppäsi perään ja pelasti Benin alhaalla joessa käymällä Sniperin kimppuun. GDW:n flashback näyttää vielä että Hyena yritti tapattaa Sniperin kanssaan, mutta epäonnistui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arh! Voi ei mun kanssani. Miten mun päähän on pinttynyt tuo kuva, että Hyena olisi kiskonut sen mukanaan, mutta noinhan se meni x)

      Poista
    2. Ja jos voin vielä vähän kritisoida tekstiäsi, se on hieman lyhyenpuoleinen ja olisit saman tien voinut pukata kaikki Gingassa tapahtuvat hahmokehitykset yhteen kasaan (mikä ei ole paljon, sillä Gingassa hahmokehitys on hyvin vähäistä ja harvoin suoraan mainittua).

      Poista
  2. Kiitän palautteesta. Päätin kuitenkin jakaa tämän useampaan osaan.

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)