sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Arvostelussa: GDW osa 52 - Kylmä katse

Päästiin tässä osassa melkeinpä suoraan asiaan. Mielestäni osa 52 oli kokonaisuutena lähestulkoon täysi kymppi, sanoisinko tarkemmin 4/5. Osassa esiintyi mieluisia käänteitä ja hahmoja, joista lisää alempana.

Olen jo pitkään odottanut Joen ilmaantumista tarinaan ja se tapahtuikin kuin tilauksesta. Tykästyin hahmoon heti tosi paljon, mutta tunnelman pilasi se, että Weed ei epäillyt lainkaan vieraan koiran sanoessa tätä heti veljekseen ja vaikka kaksikko muistuttaakin ulkoisesti todella paljon toisiaan, oli outoa, että Weed lähti veljeystarinaan heti mukaan. Toisaalta olen ihan mielissäni siitä, ettei tämä kohtaaminen ollut niin samanlaista säätöä kuin Yukimuran kanssa oli. Sen sijaan hieman ihmettelin, miten ihmeessä Weed muisti Joen harmaasti, kun taas Yukimuraa se ei tunnistanut suorilta käsin veljekseen.

Kansikuva pöllitty ilkeästi Hopeahampaan blogista.
Kovasti ihmettelin myös Joen inhoa Giniä kohtaan, liekö katkera tämän lähdöstä perheen luota. Ihmettelin myös sitä, että Joe "hylkäsi" Weedin vain siksi, että tämä kuuluu Oun armeijaan, jossa tietysti veljesten isäkin vaikuttaa. Taitanee Joe olla samanlainen katkeraluonteinen hurtta kuin Yukimurakin, saa nähdä taipuuko se vielä isänsä edessä nöyryyteen. Toisaalta taas olen tyytyväinen, että hahmoilla on erimielisyyksiä, jotta tarinassa on jotain hohtoa. En tosin toivo, että Joen murjotus Giniä kohtaan kestää kovin pitkään.

Hybridikarhu(tai karhut) vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Karhut tuovat tarinaan pitkään kaipaamaani Hopeanuoli -fiilistä, täytynee vain toivoa, että tällä kertaa ei lähdetä kiertämään puolta Japania kavereita mukaan hankkien ja taistellen. Toivon vastuksen kukistamiseen freesimpää ratkaisua, sitten kun sen aika tulee. Karhu on ulkomuodoltaan hyvin jääkarhumainen, mutta se ei todellakaan ole yhtä kiltin ja suloisen näköinen kuin luontodokkarien jääkarhut, jotka keplottelevat menemään jäällä. Mielenkiinnolla odotan, millainen niiden rooli tarinassa tulee kokonaisuudessaan olemaan.

Kohtaus, jossa Joe kumppaneineen hyökkää hybridin kimppuun toi mieleeni GDW animen kohtauksen, jossa Tokimune hyökkää P4:ää vastaan. Joe saa iskun, mutta Weed pelastaa sen hengen. Aivan mielettömän upea kohtaus! Nostalgiset fiilikset olivat katossa ja kohtauksessa oli tekemisen meininkiä huolimatta siitä, että taistelu jäi hyvin lyhyeksi.

Osan loppu puolella Koyuki ja Kotetsu törmäsivät koiran syötyyn ruumiiseen ja sen jälkeen koirajoukkoon, joka vaikuttaa ainakin näin ensisilmäyksellä hyvin epäilyttävältä, mutta samalla ne vaikuttavat tietävän jotakin karhuista.

Erittäin innolla odotan jatkoa tälle! Hieno aloitus uudelle saagalle!


1 kommentti:

  1. Itsekin olin kovasti innoissani tuosta hybridikarhun tuomasta Hopeanuoli-fiiliksestä ja tykästyin tuohon hahmoon muutenkin. Siisti ja mielenkiintoinen idea. :D

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)