Arvostelussa: GDW osa 56 - Sotamestarin veri

Tämä osa oli aika puuduttavaa lukea, sillä tarinassa aletaan olla taas kerran siinä vaiheessa, kun Takahashin ideat alkavat loppua kesken ja homma vain venyy ja venyy. Koirat taistelevat karhua vastaan, joka vaikuttaa jälleen kerran voittamattomalta. En valita, sillä saaga on ollut sotakoirien jälkeen mielenkiintoisin.

En kuitenkaan tätä osaa ajatellut teille vain haukkua yksitoikkoiseksi, sillä tässä oli muutamia ajatuksia herättäviä kohtauksia, joista ensimmäinen on ehdottomasti kohtaus, jossa Koyuki heittäytyy marttyyriksi GB:n ja Sasuken edessä. Aiheesta oli keskustelua jo Facebookin Hopeanuoli -ryhmässä, mutta täytyy näin julkisesti blogissakin marista, että en voi sietää Koyukia enää. Hän on tällaisissa tilanteissa vain tiellä ja vaikuttaa todella uusavuttomalta, jos ei edes kykene pentujaan suojelemaan (näin siis omien sanojensa mukaan sivulla 19). Pysykööt eukko minun puolestani taisteluista kokonaan poissa tai itse asiassa poistukoot koko sarjasta minun puolestani ellei sitten tulevissa osissa tee jonkinsortin ryhtiliikettä. Jollain tapaa uskomatonta, että Weed on kiinnostunut tuollaisesta surkimuksesta ja aikaansaamattomuudesta. Olisin odottanut Weedin rinnalle hieman rohkeampaa narttua. Kaiken kukkuraksi kyseisessä kohtauksessa Koyuki oli todella ajattelematon, sillä se vain syöksyi hybridiä muka syöttinä. Jos Kagetora ei olisi tullut väliin, olisi Koyuki kuollut täysin turhaan. Raivostuttava tyyppi, kerta kaikkiaan! Vetää melkein vertoja Reikalle.

Benin kuolema oli kyllä yksi tämän osan hienoimpia kohtauksia. Lapsena en kyseisestä hahmosta piitannut juuri lainkaan, mutta näin aikuisena olen oppinut sitä rakastamaan. Ben oli jämäkkä johtaja, mutta silti se oli rauhallinen. Crossin puhe sai kyllä tipan linssiin ja erityisesti Ginin surua oli kamalaa katsoa. Niin paljon se välitti Benistä. Koirasta, jonka mukaan se joskus aikanaan lähti sotureiden hakumatkalle. Ainut miinus tälle kohtaukselle oli ehdottomasti sen random ilmaantuminen. Olin odottanut Benin kuolevan jotenkin paljon erityisemmällä tavalla. En toivonut sen saavan loppuaan taistelussa, vaan enemmänkin olisin toivonut sen pitävän jonkun hienon puheen Ginille ennen kuolemaansa. Se jos mikä olisi saanut itkun partaalle.

Tästä osasta ei oikeastaan muuta sanottavaa ole. Paljon taistelua, taistelua ja vielä kerran taistelua, joka ei tunnu etenevän juuri mihinkään. Joen Neck The Killing epäonnistui ja ylipäätään koirien iskut vaikuttavat turhilta voittamatonta hybridiä vastaan. Noh, eiköhän se viimeinen pisara taas jossain vaiheessa tule. Taistelu kuitenkin jäi mielenkiintoiseen kohtaan, kun hopea salama iskeytyi karhun kimppuun. Ääriviivoista päättelisin Weediä tai Giniä, oletan hahmon kuitenkin olevan Weed. Nähtäväksi jää, kuka lienee tuo salama.

Arvostelussa: GDW osa 55 - Suurin kaikista

Kaksoissolan blogissa oli mielenkiintoinen pohdinta tähän osaan liittyen, kannattaa lukaista: KLICK.

Tästä osasta olisi varmasti noussut yksi suosikeistani, ellei se olisi loppunut niin sanotusti kesken. Alussa päästiin hienosti vauhtiin, kun koirat pääsivät taistelemaan hybrideistä suurimman kanssa. Taistelun lomassa Liger sai surmansa ja se tapahtui mielestäni tosi nopeasti. Hahmon kuolema ei pahemmin herättänyt tunteita johtuen siitä, etten juurikaan Ligeristä piitannut alunperinkään, eikä se ole tarinassa kovinkaan suuressa roolissa loppujen lopuksi. En ehtinyt niin sanotusti kiintyä hahmoon niin paljoa, että sen poislähtö olisi koskettanut jotenkin.

Ihmiset jälleen käväisivät tarinassa ja minua se häiritsi. On kiva, että ihmiset ovat mukana hybridikarhusaagassa, mutta tällaiset random helikopteri "kyttäämiset" on jotenkin tosi irrallisia. Toivoisin ihmisten olevan tarinassa mukana, mutta mieluummin vaikkapa metsästäjien yms roolissa kuin toimittajina, jotka seuraavat tapahtumia tietämättöminä yläilmoissa. Oikeastaan ei kyllä haittaisi, vaikkei ihmisiä olisi tässä saagassa laisinkaan mukana. 

En juurikaan yllättynyt siitä, että Weed passitti nimenomaan GB:n viemään naisväkeä turvaan. En tosin kieltämättä ole koskaan nähnyt GB:lle mitään hyödyllisempää tehtävää laumassa, sillä taistelemaan siitä ei tunnu olevan. Minulle kuitenkin tuli tarinan edetessä sellainen olo, että kohta alkaa tapahtua, mutta en aio asiasta sen enempää spoilata tässä kohtaa, katsotaan toteutuuko aatokseni seuraavassa osassa. GB:n katseessa oli viimeisillä sivuilla jotakin, mikä viittaa tulevaan. Vaikutti siltä, että GB:n sisällä saattaa syttyä melkoinen soturisielu vielä hyvinkin pian, kun se näki Sasuken pahassa pinteessä.  

Myös Hiron kamppailu hybridin kanssa oli mukavaa luettavaa. Jostain syystä en ole hahmosta piitannut johtuen maineestaan viedä urosten kulkuset mukanaan. Tässä kohtaa kuitenkin Hiro vaikutti muultakin kuin kaksimieliseltä höperöltä. Se on ehkä paha suustaan, mutta taistelukohtauksen ansiosta näen hahmon nyt vakavasti otettavana ja ihan hauskana tyyppinä. Luulin muuten aluksi, että hybridin kynnet lävistivät Hiron rintakehän, mutta köntys olikin ujuttautunut karhun varpaiden väliin. 

Hyvistä hetkistä huolimatta tämä osa loppui vähän kesken. Olisin toivonut näkeväni vielä sen, miten Sasuke pääsee vapaaksi kolosta, mutta jatkoa saadaan odottaakin taas kuukausi. Höh.

Arvostelussa: GDW osa 54 - Vihan hampaat

Kansikuva on tässä osassa mukavaa vaihtelua ryhmäkuviin. Pidän Weedin asennosta ja ilmeestä. Se on yksinkertainen, mutta silti jollain tpaa kiva. Weedin ilme kertoo mielestäni hyvin sen luonteesta, sillä katse on ystävällinen, viaton ja vähän naivi. Taustalla oleva metsikkö sopii kuvaan hyvin.

Vihan hampaat oli melko pitkälle samankaltaista taistelua, jota nähtiin viime osassakin. Tässä tosin kaksi hybridiä saatiin hengiltä, toinen ihmisen ja toinen koirien toimesta. Lisäksi tässä osassa oli paljon sellaisia kohtia, jotka toivat mieleen GNG:n Akakabuto -saagan tapahtumia. Esimerkkinä hybridin hyökkäysasennot muistuttivat tosi paljon GNG:n karhujen hyökkäystaktiikoita, Madara -taistelua muistuttava hybridin takaa-ajo suurella joukolla sekä tietysti kohtaus, jossa veneilevät mies ja nainen joutuvat karhun uhreiksi. Kyseinen kohtaus toi kaipaamaani jännitystä ja jos sen saisi nähdä animaationa, nousisivat ihokarvat pystyyn. Niimiyan jännitys aseen kanssa ja pieni pelko karhun edessä toi mieleeni Daisuken, vaikka mies on huomattavasti vanhempi. Toisaalta taas mieleeni tuli Gohee.. Tällaiset yhtäläisyydet ovat mielestäni kivoja, sillä ne luovat yhteyttä menneisyyteen.


Weed laukoi mielestäni battougaa joka väliin, eikä sen teho ole enää mistään kotoisin. Keskustelupalstat tursuavat fanien vihastunutta puhetta siitä, että Gin saa leikattua karhun pään irti iskulla, jolla Weed saa pienen pintanaarmun aikaan ja täytyy jälleen huokaista, että olen tismalleen samoilla linjoilla. Käsittämätöntä, että hieno erikoisisku on pilattu tällä tavalla, eikä se eroa tavallisesta taistelutekniikoista nykyään muuten kuin komealla ulkomuodollaan. Battougan rinnalla jopa Joen käyttämä Neck the Killing on tehokkaampi ja mielenkiintoisempaa katseltavaa -sillä sentään sai aikaiseksi karhun kuoleman lopulta. En kuitenkaan halua soimata Weedinkään taistelua liiaksi, sillä tässä osassa Weed taisteli mielestäni hienosti ja se tuntui tietävän ainakin suurinpiirtein mitä teki.

Minua hiukan hämmensi Joen yhtäkkinen ystävällisyys Weediä kohtaan. Viime näkemältä se vaikutti paljon ärhäkämmältä eikä ollenkaan halukkaalta tapaamaan Giniä. Nyt vaikutti olevan toinen ääni kellossa ja Joe vaikutti oudon mukavalta ja iloiselta. Sen kasvotkin oli tässä osassa hyvin lapsenomaiset jostain syystä.

Tämä osa loppui mielenkiintoisesti. Koirat ulvoivat voitokkaina, mutta yhtäkkiä jokin yllätti ne. Seuraavassa osassa näemme, mikä~

Arvostelussa: GDW osa 53 - Toinen tragedia

Tämä osa oli mielestäni juuri sellainen, mistä pidän. Juoni eteni sopivalla tahdilla ja se sisälsi sopivassa suhteessa actionia sekä rauhallisempia kohtia. Minulla on tästä saagasta todella positiiviset fiilikset, sillä tykkäsin jo viime osasta tosi paljon ja hyvä meno jatkuu edelleen. Tässä on kivasti GNG:tä muistuttavia nostalgisia piirteitä, mutta samalla kuitenkin uudenlaista ilmettä.

Yllätyin melkolailla siitä, että Liger kumppaneineen yrittivät heittää Koyukin ja Kotetsun hybridin hampaisiin. Olin olettanut, että kyseinen porukka on vain oleellinen siinä suhteessa, että ne tietävät hybrideistä jotakin ja painuvat sitten taka-alalle. Ehdin myös hetken luulla, että jengi olisi täynnä Bluen ja Neron kaltaisia pikkupahiksia, mutta kyseessä olikin vain perushölmöjä, jotka eivät ajatelleet ennen tekemistä. Ihmettelin koirien asennetta siitä, että ne olisivat sekarotuisina mukamas huonompia kuin puhdasrotuiset, sillä oulaisissa näitä kumpiakin löytyy, eikä se ole koskaan ollut ongelma. Tiedät sitten, mistä tuo ajatusmaailma juonsi juurensa, ihmisiltä varmaankin, sillä käsitykseni mukaan rotukoirat ovat rahallisesti arvokkaampia kuin sekarotuiset.

Koyuki ja Kotetsu selvisivät arvatenkin ehjin nahoin karhun hampaista, kun yllättäen Jerome ja Lydia pamahtivat paikalle näyttävällä hyökkäksellä. Tykkäsin tuon kohtauksen piirrostyylistä tosi paljon ja oli mukavaa nähdä nyt Lydiakin - nainen - pienessä taistelukohtauksessa taidokkaasti hyökäten. Aluksi haaveilin pelastajan olevan Joe, mutta kun koirien ulkomuodot tarkentuivat, luulin paikalle saapuvan taas jotain uusia hahmoja. Ilahduin myös pitkästä aikaa Weedin battougan käytöstä, sillä se tuli mielestäni sopivaan kohtaan sopivaan aikaan huolimatta siitä, että olen edelleen sitä mieltä, että battougan tulisi olla se viimeinen isku taistelussa.. Kun karhulta säpälöityi käpälä, mieleeni juolahti samantien kuvat Rikistä tekemässä samoin Akakabuton kaksoisolennolle Gakille. Ihanaa, että tällaisia muistuttelukohtauksia tulee vielä! Kohtaus olisi saanut lisää voimaa sillä, jos Weedin iskun taustalla olisi ollut kuva Rikistä suorittamassa samantapaista iskua (Rikihän ei muistaakseni käyttänyt Gakiin battougaa, vaan toisen erikoisiskun).

Karhujen voimat tulivat tässä osassa hyvinkin selviksi. Ne eivät ainoastaan silvo päättömästi kaikkia kuoliaiksi, vaan syökin osan. Niiden voimista kertoo myös se, miten toinen karhuista tappoi alligaattorin tuosta noin vain huolimatta siitä, että alligaattorin tulisi olla vedessä kuin kotonaan. Hienoa saada jälleen vahva vastus koirille, mutta toivon, ettei karhut ole liian ylivoimaisia. Tämän saagan suhteen odotukset ovat todella kovat, joten nyt peukut pystyyn!

Liityin Suomen Hopeanuoli-faneihin!

Pitkän harkinnan jälkeen päätin viimein liittyä gingapiireissä tuttuun yhdistykseen, nimittäin Suomen Hopeanuoli-fanit ry:hyn. Syy siihen, miksi en ollut liittynyt yhdistykseen aiemmin oli se, että yhdistys oli tuolloin hyvin alussa ja kaikki vaikutti sen alkutaipaleilla vähän sekavalta, mutta nyt kun se on ehtinyt porskuttaa ja kehittyä aikansa, päätin viimein pistää hakemuksen vetämään ja tadaa, nyt sitä ollaan sitten jäsen. Halusin kirjoittaa liittymisprosessista ja ajatuksia ensimmäisistä viikoista yhdistyksen jäsenenä, sillä haluan kertoa sekä rehellisen mielipiteeni että rohkaista uusia gingafaneja yhdistyksen jäseniksi.

Olen pitkään seurannut sivusta yhdistyksen toimintaa ja pohtien, miten saisin oman panokseni täytettyä sen hyväksi - tai ehkä enemmänkin Ginga sarjan tunnettavuuden lisäämiseksi Suomessa. Oma kiinnostukseni tähän asiaan on ollut rehellisesti sanottuna pyöreä nolla johtuen siitä, että olen kokenut yhdistyksen painostavaksi, mutta päätin lopulta antaa sille mahdollisuuden ja samalla katsoa, innostunko liittymisen ansiosta enemmän Suomen gingatoiminnasta enemmän. Kuten tiedätte, olen ollut gingamaailmassa viime aikoina hyvin taka-alalla ja halusin nousta takaisin aktiivisten fanien keskuuteen.

Liittymishakemuksen täyttäminen oli helppoa ja vaivatonta. Liittymisohjeet ovat mielestäni ihan selkeät, mutta sen sijaan koin hieman hämääväksi sen, että liittymiskaavakkeen sivulla mainitaan jäsenmaksun olevan 15e/vuosi, kun taas maksuviitteen mukana summan mainittiin olevan 12e. Rahallisestihan tuossa ei ole kuin kolmen euron heitto, mutta se kuitenkin ihmetytti ja maksoin yhdistyksen tilille nettisivujen ohjeen mukaisen summan eli 15e. Mielestäni liittymismaksu on sen verran pieni, ettei kuukauden maksuaika välttämättä ole tarpeellinen, vaan se voisi hyvin olla viikon tai kaksi, jotta ne eivät jää lojumaan pitkäksi aikaa ja malttamattomat saavat tunnuksensa foorumille mahdollisimman pian. Koska yhdistys pyörii vapaaehtoisvoimin, osasin odottaa maksuvahvistuksen saapumisessa menevän aikansa, joten malttamattomille suosittelen sen suhteen kärsivällisyyttä. Itse sain tunnukset suurinpiirtein kahden viikon sisään maksun suorittamisesta.

Pääsin foorumille muitta mutkitta ja sen käyttäminen on yhtä helppoa kuin minkä tahansa muunkin foorumin. Ilmoittauduin heti uudeksi aktiiviksi sille osoitetussa topicissa, sillä olen jo hyvän aikaa palanut halusta olla osallisena mm. jäsenlehden tekemisessä ja tietysti muussakin, mihin osaamiseni ja voimavarani riittävät. Sen sijaan aluksi oli hieman hankalaa, kun en ollut ihan varma, mihin topiciin piti ilmoittaa auttamishalunsa, kun suunnittelut olivat edenneet esim. uusimman jäsenlehden suhteen melko pitkälle ja tulin mukaan vähän niin kuin kesken kaiken. Sain kuitenkin hoidettua itselleni yhden artikkelipestin lehdestä ja mielestäni minua autettiin ystävällisesti, kun apua kysyin. Kaiken kaikkiaan koin, että minut otettiin foorumilla hyvin vastaan iloisella asenteella.

Olen netissä lukenut palautetta siitä, että jäsenkorttien yms. jäsenpostin saamisessa on kestänyt todella kauan, mutta itselleni uusin jäsenlehti (nro neljä), tervetuloposti ja jäsenkortti saapuivat hyvinkin pian asianmukaisessa kuoressa. Oli hauskaa huomata, miten olo tuntui niin viralliselta, kun asetin ensimmäisen jäsentarrani korttiini. Uusimman lehden olin jo ehtinyt lukea etukäteen yhdistyksen sivuilta, mutta olihan tuota kivaa selailla ihan livenäkin. Painojälki vaikutti mielestäni ihan hyvältä näin aiheesta tietämättömän silmin, tosin kansikuva oli mielestäni ehkä turhan hailakka värisävyiltään verrattuna aiempiin numeroihin. Erityisen huomion kiinnitti Isiksen tekemä hieno Orion aiheinen juliste.

Foorumi voisi olla mielestäni aktiivisempikin ja keskustelua voisi olla laajemminkin, mutta siitähän vastuussa ovat itse jäsenet. Mielenkiinnolla seuraan, millainen jäsenyysvuosi tästä tulee, sillä aion seurata mahdollisimman aktiivisesti yhdistyksen toimintaa ja tietysti olla siinä mukana siinä määrin, mitä työt ja kiinnostus riittää. Aion aloittaa jäsenyyteni rennosti, enkä ottaa turhia paineita. Pääasiahan yhdistyksessä on gingafanien yhteen saattaminen. Haluan vielä korostaa, että yhdistykseen liittyminen ei tarkoita sitä, että toimintaan osallistuminen olisi mitenkään pakko.

Ajattelin tänne blogin puolelle tasaisin väliajoin raportoida kuulumisia, sillä mielestäni uusien jäsenien saamiseksi on tärkeää, miltä tavan jäsenestä toiminta on tuntunut ja mitä mahdollista petrattavaa vielä olisi.

Olisi muuten kommenttiosioon hauskaa saada keskustelua aikaiseksi siitä, millaisena yhdistyksen ulkopuoliset fanit näkevät yhdistyksen ja miten taas nykyiset jäsenet kokivat liittymisensä yhdistykseen.

Arvostelussa: Koiria ja Isäntiä

Pitkään odottamani julkaisu ilmestyi viimein, nimittäin Ginga No Inutachi (Shonen to Inu), meille suomalaisille tutummin Koiria ja isäntiä. Tämä on ensimmäinen täysin gingaan kytkeytymätön julkaisu, jonka olen kerännyt kokoelmaani, sillä lyhyttarinat ovat kiinnostaneet aina ja erityisesti niissä oleva draama. Ennen ostoa en tiennyt tästä julkaisusta muuta kuin sen, että tarinat ovat hyvin koskettavia, senpä takia tämän vähän niinkuin kokoelmiini halusinkin hankkia. Kerrankin jotain erilaista! Tällä kertaa kunnian Takahashin lisäksi ansaitsee Akira Ito, jonka tarinankerrontatavasta pidin huisin paljon ja tässä pokkarissa kuvitus oli pitkästä aikaa huippuluokkaa, kunnia siitä Takahashi-senseille.

Onnistuneesta kuvituksesta huolimatta kansikuva ei herätä ikävä kyllä kummoisiakaan tuntemuksia. En tiedä, onko se ulkopuolisen silmissä kovinkaan myyvän näköinen - jollei siis tiedä etukäteen teoksen olevan osittain Hopeanuolen luojan käsialaa. Se on toki hieno ja kansikuvassa esiintyykin tarinoissa olevat koiruudet, mutta olisin toivonut hieman herkempää kuvitusta kanteen. Ehkä jopa tarinoissa olleen keskeisen ihmishahmon, Takuma Shuuichin. Kannessa on kuitenkin hieno piirtotyyli, siinä on kivasti "vanhaa" ja uutta Takahashia.Värit ovat myös varsin toimivat ja sopivat julkaisuajankohdan vuodenaikaan.

Tässä arvostelussa en halunnut erikseen lähteä ruotimaan jokaista lyhyttarinaa erikseen, koska siihen menisi ikä ja terveys. Halusin perehtyä pokkariin enemmän kokonaisuutena, joten pahoitteluni niille, jotka odottivat tähän saakka erittelyä jokaisesta tarinasta. En myöskään halua antaa tässä arvostelussa liikaa spoilereita, sillä tämä julkaisu on sellainen, joka jokaisen pitäisi lukea ihan itsekseen ajatuksella läpi.

Anyways, erittäin isona plussana tälle teokselle tulee siitä, että tarinat kytkeytyivät toisiinsa ja se, että Takuma esiintyi aina isommassa tai pienemmässä roolissa tarinoissa. Näin tarinassa pysyi mukana, kun tarinan hahmot pysyivät suurin piirtein saman ihmisen ympärillä, vaikkakin eri aikakausilla mikä mielestäni toimi myös todella hyvin. Lisäksi tarinat etenivät sopivalla tahdilla ja niissä oli helppoa pysyä perässä. Hahmomäärätkin olivat sopivia ja näin nekin jäivät tavanomaista paremmin mieleen.

Isoja plussia tulee myös siitä, että tarinassa esiintyi paljon erilaisia koirarotuja. Omia suosikkejani olivat alkupään kultainennoutaja Shiro ja loppupään pyreneittenkoira Blanca, mikä on aika hauska juttu, sillä olen aina ollut ehdoton pystykorvaihminen. On varmaan sanomattakin selvää, että nämä kaksi tarinaa koskettivat myös eniten, sillä niissä ihmisen tyhmyys tuli kaikista parhaiten esille. Tarinoiden realistisuus oli myös kivaa vaihtelua esimerkiksi Weedille, jossa käytetään milloin mitäkin erikoisiskuja. Vaikka tarinat olivatkin realistisia ja suhteellisen rauhallisia, ne eivät missään nimessä olleet tylsiä, sillä kyynelten tirauttelulta oli vaikea välttyä tarinoiden päättyessä aina tavalla tai toisella surullisesti.

Kaikista kauheinta näissä tarinoissa oli se, miten huonosta kohtelusta huolimatta koirat halusivat miellyttää omistajiaan, vaikka se vaatisi niiden hengen. Koiria lyötiin ja kiusattiin ja vaikka niiden luotto ihmiseen oli kadonnutkin, ne silti yrittivät päästä isäntiensä suosioon. Tämä jos mikä kosketti kyllä kaikista eniten.

Minusta jokaisen eläin- ja etenkin koiravihaajan tulisi lukea pokkarin tarinat läpi. Jos viimeistään viimeisen tarinan kohdalla ei asenne eläimiä kohtaan ala muuttua, niin silloin voi varmaan kutsua itseään tunteettomaksi p-läjäksi. Tarinoissa käydään erinomaisella tavalla läpi se, miten ajattelemattomia ihmiset ovat. Lemmikkejä otetaan hetken mielijohteesta, mutta kun niihin kyllästytään, ne hylätään, tapetaan tai annetaan pois. Tarinoissa muistutellaan hyvin sitä, että lemmikin ottamista pitää harkita tarkkaan. Ei riitä, että koira on pentuna suloinen, vaan asiaa tulee ajatella paljon pidemmällä tähtäimellä. Sen koiran on oltava kiva myös aikuisena ja suurikokoisenakin.

Suosittelen tätä ehdottomasti myös niille, jotka rakastavat koiria ja haluavat tehdä tästä maailmasta eläinystävällisemmän. Ihmisen itsekkyys on niin suurta, että itsestäänselvyydet unohtuvat. Eläimet ovat ihmisen lailla eläviä olentoja, jotka ansaitsevat kunnioitusta ja rakkautta. Niilläkin on tunteet, vaikka ne näyttävätkin ne eri tavalla kuin me. Tämä pokkari sopii myös hyvin sellaisille, jotka eivät gingamaailmasta välttämättä piittaa, sillä tässä on perehdytty todella syvälti tositarinoihin ja realistisuuteen. Ylimääräiset hömpötykset (vaikka niistä siis kovin pidänkin) on jätetty pois ja kerrankin pelataan karulla todellisuudella. Se jos mikä pistää miettimään.

Arvostelussa: GDW osa 52 - Kylmä katse

Päästiin tässä osassa melkeinpä suoraan asiaan. Mielestäni osa 52 oli kokonaisuutena lähestulkoon täysi kymppi, sanoisinko tarkemmin 4/5. Osassa esiintyi mieluisia käänteitä ja hahmoja, joista lisää alempana.

Olen jo pitkään odottanut Joen ilmaantumista tarinaan ja se tapahtuikin kuin tilauksesta. Tykästyin hahmoon heti tosi paljon, mutta tunnelman pilasi se, että Weed ei epäillyt lainkaan vieraan koiran sanoessa tätä heti veljekseen ja vaikka kaksikko muistuttaakin ulkoisesti todella paljon toisiaan, oli outoa, että Weed lähti veljeystarinaan heti mukaan. Toisaalta olen ihan mielissäni siitä, ettei tämä kohtaaminen ollut niin samanlaista säätöä kuin Yukimuran kanssa oli. Sen sijaan hieman ihmettelin, miten ihmeessä Weed muisti Joen harmaasti, kun taas Yukimuraa se ei tunnistanut suorilta käsin veljekseen.

Kansikuva pöllitty ilkeästi Hopeahampaan blogista.

Kovasti ihmettelin myös Joen inhoa Giniä kohtaan, liekö katkera tämän lähdöstä perheen luota. Ihmettelin myös sitä, että Joe "hylkäsi" Weedin vain siksi, että tämä kuuluu Oun armeijaan, jossa tietysti veljesten isäkin vaikuttaa. Taitanee Joe olla samanlainen katkeraluonteinen hurtta kuin Yukimurakin, saa nähdä taipuuko se vielä isänsä edessä nöyryyteen. Toisaalta taas olen tyytyväinen, että hahmoilla on erimielisyyksiä, jotta tarinassa on jotain hohtoa. En tosin toivo, että Joen murjotus Giniä kohtaan kestää kovin pitkään.

Hybridikarhu(tai karhut) vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Karhut tuovat tarinaan pitkään kaipaamaani Hopeanuoli -fiilistä, täytynee vain toivoa, että tällä kertaa ei lähdetä kiertämään puolta Japania kavereita mukaan hankkien ja taistellen. Toivon vastuksen kukistamiseen freesimpää ratkaisua, sitten kun sen aika tulee. Karhu on ulkomuodoltaan hyvin jääkarhumainen, mutta se ei todellakaan ole yhtä kiltin ja suloisen näköinen kuin luontodokkarien jääkarhut, jotka keplottelevat menemään jäällä. Mielenkiinnolla odotan, millainen niiden rooli tarinassa tulee kokonaisuudessaan olemaan.

Kohtaus, jossa Joe kumppaneineen hyökkää hybridin kimppuun toi mieleeni GDW animen kohtauksen, jossa Tokimune hyökkää P4:ää vastaan. Joe saa iskun, mutta Weed pelastaa sen hengen. Aivan mielettömän upea kohtaus! Nostalgiset fiilikset olivat katossa ja kohtauksessa oli tekemisen meininkiä huolimatta siitä, että taistelu jäi hyvin lyhyeksi.

Osan loppu puolella Koyuki ja Kotetsu törmäsivät koiran syötyyn ruumiiseen ja sen jälkeen koirajoukkoon, joka vaikuttaa ainakin näin ensisilmäyksellä hyvin epäilyttävältä, mutta samalla ne vaikuttavat tietävän jotakin karhuista.

Erittäin innolla odotan jatkoa tälle! Hieno aloitus uudelle saagalle!