keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kahvittelua ja bändipaitaa

..No ei nyt ihan. Tai no melkein ainakin. Nimittäin taas jälleen kerran sorruin Ginga-aiheisiin ostoksiin, mutta nyt on pistettävä paussi, ihan vain siksi, että minulla on koulun ja muiden menojen takia aika alkaa säästämään rahaan ns. oleellisempaan.
En minä sentään tuosta GDW termosmukista juo oikeasti yhtään mitään. Yritin kuitenkin saada tuota päällä olevaa korkkia auki, mutta jostain syystä en saanut sitä auki, enkä viitsinyt alkaa runnomaankaan. 35e maksoin tuosta, eikä siis missään nimessä ole pahahinta, kun ajattelee, että tuo termari on lasintapaista, mutta ilmeisesti kuitenkin muovia ja olen nähnyt, kun jotkut hullut maksavat tuosta reippaasti päälle 50 euroa. Ainut miinus puoli tuossa mukissa on se, että se on tosi pieni. siis oikeasti _pieni_. Tuohon mahtuu varmaan korkeintaan 3dl(ihan heittoarvio) juomaa, joten loppu peleissä tuo olisi käytössä tosi turha, ellei sitten vaikka tyyliin työpöydän ääreen ota tuohon vaikkapa kahvia ja litkuttele menemään työn teon ohella.
Tässä termosmuki kokonaisuudessaan. En muistanut mitata mokoman pituutta, mutta arvioisin tuon joksikin 15-30cm korkeaksi(ellei nyt ihan metsään mene). Moni on varmasti nähnyt termarista tämän puolen, joten tulee varmaan ainakin osalle yllätyksenä, että mukissa on kaksi muutakin kuvaa. Tässäpä hieman osviittaa, huonolla kameralaadulla otettuna.
Sitten tuli vielä ostettua Ginga Densetsu Weed aiheinen T-paita, joka aikoinaan on tullut Weed anime DVD:n ostajalle. Sattumoisin bongasin tämän huuto.netistä ja vieläpä omaa kokoani. Päälleni en tätä ole vielä kokeillut, näyttää aika isohkolta, mutta menee varmasti "bändipaidasta".
Tästä paidasta varmasti tulee yksi oheistuote, jota tulen takuuvarmasti käyttämään vaatetuksessani. Varmasti tulette tämän näkemään joskus videopostauksissani tai kuvissa :) Olen kyllä mielissäni tästäkin hankinnasta.

Mitä sanoo jury? Kummasta piditte enemmän ja omistatteko kumpaakaan näistä? :)

1 kommentti:

  1. Omistan tommosen mustan Weed paidan n_n! Termosmukin saan joululahjaksi :3

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)