keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Arviointi: GDW 13 - Kohtalona Taistelu

Huom! Sisältää spoilereita GDW:stä!!

Olin jälleen kerran tunnollisesti R-kioskilla kyteksimässä jo maanantaina uusinta Weediä, mutta saapuikin vasta eilen kauppoihin. Tuttuun tapaani ostin mangan heti, koska olen pahasti traumatisoitunut siitä, kun en aikoinani älynnyt kaikkia GNG mangojani hankkia, koska ajattelin, etten "tarvitse" niitä. Sama meinasi käydä Weedin kanssa, mutta onneksi koin herätyksen ja aloin hankkimaan mangoja aina niiden ilmestysmispäivän tiimoilla. Olisi todella rasittavaa jälkikäteen alkaa ostelemaan väliin jääneitä mangoja kuukausien ellei vuosien jälkeen. GNG:n kanssa jouduin kalastelemaan mangoja aina kirpputoreilta Fantasiapelien mangahyllyihin. Samaa mokaa en kyllä tee Weedin kanssa!

..Mutta asiaan. Eikö ne penteleet keksi mitään muuta väriä enää näihin kansiin kuin sininen!? Okei, viimeksi sentään oli tummansininen, mutta eipä tuo vaaleansininen kauheasti hurrausta minun osaltani saa. Taustan väri kuitenkin tukee kivasti hahmojen asentoa ja muutenkin kansi on aika kivan oloinen.
Lukuja tässä mangassa on aika monta verrattuna muihin osiin. Eniten ilahduin siitä, kun vihdosta viimein syy Smithin uskottomuudelle Oun joukkoa kohtaan selvisi. Syy ei ollut kummoinen, mutta hyvä. Periaatteessa kyseessähän oli väärinkäsitys, sillä Smith ei koskaan löytänyt Sakuraa loukattuaan kolarissa jalkansa ja kun raukka oli parantumassa, muut tietysti olettivat hänen pettäneen kaikki. Smith itsekin tunsi asiasta syyllistyyttä ja kieltämättä tuli paha mieli lukiessa tätä. Sen sijaan ärsyynnyin Tesshinin jatkuvasta huutamisesta liittyen Smithin ja Oun väen petturuuteen. Koko kohtaus alkoi puistattaa, kun siinä ei tunnuttu pääsevän eteenpäin ollenkaan, mutta onneksi GB pelasti ja kertoi, miten asian laita todellisuudessa oli.

Samalla, kun Smithin "petturuuden" syy selviää, Sakurankin menneisyydestä alkaa saada paremman kuvan. Hänet todellakin huijattiin lähtemään, että kiitos vaan Lucy(GNG:stä tutun Terryn puoliso) senkin asian pilaamisesta. Mielestäni Sakuran katoamiskertomus ylipäätään oli todella viehättävä ja nyt voin hyvillä mielin jatkaa elämääni, kun asioita vihdoinkin alkaa selkiytyä.

Kun alan muistelemaan, mitä kaikkea tässä osassa tapahtui, en keksi oikeastaan mitään huonoa - ihme kyllä. Yleensä olen kova kritisoimaan, kuten aiemmissa osissa on tullut todettua, mutta tällä kertaa voin sanoa, että tämä osa oli oikein mainio. Seuraavaksi kehunkin teille sitä, että mangassa saatiin jälleen uusi hahmo kuvioihin - sellainen, jota animessa ei (yllättäen) ollut. Kyseessä on Oliverin poika Mole. Nauratti tuo nimi, joka tarkoittaa luomea, mutta oikein herttainen nuorukainen. Ihanaa, että vanhoja sivuhahmojakin muistetaan! Mole oli todella suloinen, kun se yritti auttaa Giniä pääsemään pakoon, mutta yllättäen Oun valtias ei tähän suostu. Olisi kyllä ollut mielenkiintoisempaa, että kaksikko olisi yrittänyt lähteä pakoon ja olisivat vaikka jääneet kiinni heti kättelyssä, mutta ymmärtäähän sen, jos toinen ei pääse liikkumaan.

Toinen aivan ihana asia tässä osassa oli Kisaragi. Shigure oli tehnyt kovan työn talsittuaan satoja kilometrejä Mutsuun hakemaan apua. Shiguren ja Mutsun poikien ensikohtaaminen oli oikein miellyttävä. Kisaragi oli vanhentunut kauheasti, mutta oli silti vanha suloinen itsensä. Harmitti kyllä, ettei Mutsun yksinvaltias(muut 3 ovat ilmeisesti kuolleet) ei lähtenyt taisteluun mukaan. Oli ihanaa, että Kisaragia harmitti se ja poikiensa lähettäminen vaaralliseen taisteluun. Toivottavasti pääsemme vielä jatkossa ihastelemaan Kisaragia <3

Tässä osassa myös Sniper sai jalkansa takaisin. En kyllä käsittänyt alkuunkaan Hougenia, kun tämä yhtäkkiä halusi haudata kätyrinsä elävältä. Miksi Hougen muka yhtäkkiä sitten ajattelikin hyötyvänsä Sniperistä, vaikka tämä aluksi oli sitä mieltä, että Sniperin osuus tehtävässä on tehty. Ehkä Sniperin uskollisuuden tunnustukset saivat Hougenin ajattelemaan toisin, mutta jotenkin kohtaus tuntui jälkeenpäin turhalta, kun Sniperille ei sitten tapahtunutkaan mitään. Manga loppui todella näyttävään kuvaan Sniperistä ja viikatemiehestä: "Paha oli syntynyt", tai jotakin sinne päin. Toivon kyllä totisesti, että Sniper sitten myös onkin pahis, eikä muserru heti kättelyssä.

Kaiken kaikkiaan manga herätti suuria odotuksia seuraavaa osaa kohden. Tämä on tähän astisista osista suosikkini, sillä tässä oli paljon kiinnostavia asioita. Toivottavasti seuraavakin osa ilahduttaa samalla tavalla!

4 kommenttia:

  1. Nonih! Tulihan tää sun Weed mangan -arviointi, niin pääsen kommentoimaan! >:D

    Itsekin pidin todella paljon tästä osasta! Paras tarinallinen Weed tähän mennessä, mitä on ilmestynyt täällä Suomessa. Kaikkea tapahtui ja uusia/vanhoja hahmoja näkyi mangassa myös.

    Olen sun kanssa samaa mieltä aika monilta osin tän mangan suhteen. Mole oli minusta niin herttanen ilmestys tässä pokkarissa! <3 Se vaan oli niin sulonen ja symppis, kun se ilmestyi Giniä auttamaan. Myös Kisaragin näkeminen tuotti suurta iloa sydämelle, koska häntä ei animessa muistaakseni näkynyt lainkaan (joka ei kylläkään oo yllätys, koska en pidä Weedin animeversiosta).

    Vaikka Tesshin on yksi ehdoton suosikkihahmoni, niin pakko sanoa että tässä osassa hän oli tosi ärsyttävä! Koko ajan solvaamassa ja huutamassa, minkälainen petturi Smith on, mikä ei oikein ollut mun mieleen. Mutta itse kun olen myös miettinyt, miksi hän pitää Smithiä kauheana petturina, niin sekin asia ilmeni tässä tarinassa ja myös Sakurasta saatiin tietää enemmän, mikä oli kivaa plussaa.

    Ja Sniperhan pääsee selvästi vauhtiin! Sniper on aina ollut yks suosikkipahikseni Hopsussa ja vihdoin se pääsi nähtävästi eroon ns. "pyöristään". Jään itse todella suurella innolla odottamaan, mitä tuleman pitää nyt, kun Sniper pääsee taas neljällä jalalla kulkemaan >:3 Ja Sniperin ja viikatemiehen kuva oli awesome!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, en siis ole ainut, jolla meinasi palaa käämi Tesshiniin :D Kuulunee minunkin lempihahmoihini, joten ihmetytti, että mikä siinä alkoi niin risomaan. Vaikka ymmärtäähän sen, kun Sniper on syöttänyt puutaheinää kogan väelle ja näin myrkyttänyt Tesshinin mielen x)

      Poista
  2. Mole tarkoittaa myös myyrää. ;) Mikä onkin luonteva nimi mäyräkoiralle, jotka on kehitetty taistelemaan maan alle kaivetuissa luolissa ja ajamaan saaliinsa ulos niistä. Minusta tuo nimi on hauska, varsinkin kun Molen ensiesiintyminen tapahtui maan alta tupsahtamalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää. Ajattelinkin, että taustalla on pakko olla jokin järkevä selitys tuolle nimelle :D

      Poista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)