keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Arvostelussa: GDW 14 - Villipedot

Arvostellessani Weedin 10 osaa, yökin ripulin väriselle kannelle ja toivoin puolivitsillä pinkkiä taustaväriä johonkin mangan osaan.. Ja nyt se sitten tuli! Minusta tämä on tosi hellyyttävän värinen ja sopii hyvin kuvan taustalle. Miespuolisten lukijoiden lempiväri tuo tuskin on ja voin kuvitella, miten noloa on ollut kävellä pinkki manga kainalossaan ulos kaupasta. Itse suorastaan hyppelin ilosta, sillä tämä on ehdottomasti nätein kansi tähän mennessä.
Sopii hyvin tuohon hupparinikin väriin, kehkeh.

Tässä osassa kivaa oli se, että ennen tarinan jatkumista esiteltiin tärkeimmät henkilöt. En kyllä ihan ymmärtänyt, miksi henkilöesittely tapahtuu vasta tässä osassa, mutta toisaalta ehkä hyvä niin. Ensimmäisissä osissa esittelyt olisivat jääneet todennäköisesti vain Weediin, GB:seen ja Hougeniin, joten esittelyt oli hyvä tehdä tässä kohtaa, kun varsinainen tarina pääsee kunnolla alkuunsa. Toivon seuraavassa osassa olevan lisää henkilöesittelyitä.

Vaikka kansi onkin aivan ihana, sisältö ei ihan ollut minun makuuni. Jo animessa koko Kamakirin tapaaminen on jotenkin ärsyttävä, sillä koko Kamakiri hahmona on yksi inhokeistani. Jos Kamakiri olisi ihminen, se varmasti muistuttaisi jotakin viiksivallua, koska nytkin siitä tulee mieleen joku kadulla oleva spurgu(anteeksi Kamakiri-fanit ^^'). Mutta positiivista tässä osassa oli se, että Rocket tapasi Kamakirin eri tavalla kuin animessa. Rocket törmää Ron nimiseen metsästyskoiraan, joka uhkaa Rocketia omistajiensa aseilla, sillä tämä luuli Rocketin lauman hyökänneen aiemmin kanojen kimppuun(tapahtui siis viime osassa). Koska asia ei niin ollut, Rocket kertoi, ettei tiennyt asiasta mitään, ja niinpä Ron antoi tälle mahdollisuuden pakenemiseen. Myöhemmin Ron kohtasi Jeromen, jonka kanssa tämä taisteli raivokkaasti. Kohtaus oli tosi kiva mielestäni, sillä Jerome menetti korvansa vähän aiemmin kuin animessa.
Mielestäni Ron vaikuttaa aika kivalta sivuhahmolta, mutta en kyllä toivo sen esiintymistä uudelleen. Korkeintaan jonain pikaisena oppaana. Minusta oli aika omituista, että Ron oli aluksi mustavalkoinen, mutta yhtäkkiä se olikin tummempi, kuten tässä kuvassa. Toisaalta hyvä niin, sillä muuten sitä olisi ollut vaikea erottaa Jeromesta.
 
Tässä osassa pääsimme tutustumaan myös uuteen tuntemattomaan hahmoon, Rikiyaan. Kyseinen hauveli kuului aikanaan Rocketin ja tämän veljien laumaan. Rocket tapasi Rikiyan pahasti haavoittuneena ja samalla kaksikko törmäsi Kamakiriin, joka tietysti heti alkoi vouhottamaan tappamisesta. Rikiya kuoli yrittäessään puolustaan Rocketia ja näin Rocket pääsi pakoon omaa kuolemaansa. Tässä kohtauksessa huomasi, että Rocket oli selvästikin oppinut, mitä ystävyys todella tarkoittaa ja siksi hän yrittikin estää Rikiyaa tapattamasta itseään.

Tässä osassa tapaamme pitkästä aikaa Daisuken ja Akamen. Daisuke törmää mieheen, joka yrittää saada onnetonta narttukoiraansa Chikoa irti muutaman uroskoiran hampaista, kunnes Akame saapuu paikalle ja pelastaa koiran. Samaan aikaan Shigure saapuu paikalle Mutsun poikien kanssa. Akame oli mielestäni piirretty tähän kohtaukseen todella mainiosti ja se muistutti hyvin paljon nuorta itseään, kun aiemmin se on taidettu piirtää vähän vanhemman näköiseksi. Saa nähdä, mitä nuo pahiskoirat tuumaavat, kun eivät saakaan vietyä Chikoa Genban orjaksi. Täytyy muuten sanoa, että minusta oli kiva, että Chiko aluksi uhkaili koiria vihaisesti isännällään. Ko. kuva oli todella hienosti piirretty, mutta enpä tietenkään ottanut siitä kuvaa tähän postaukseen. Noh, kaippa te tiedätte, mitä tarkoitan.

Myös Mole esiintyi tässä osassa. Joku pikkupoika löysi raukan tuupertuneena pitkästä matkastaan ja vei eläinlääkärille kuntoutettavaksi. Mole kuitenkin tunnollisena viestinviejänä lähti jatkamaan matkaansa hyvinkin äkkiä ja se tapasi Tesshinin, joka oli kuunnellut Molen vaikerrusta tämän ollessa tajuton. Niin paljon kuin Tesshinistä pidänkin, en voinut olla repeämättä kuvalle, jossa hän itkeä vollottaa ja kysyy, onko Gin todella kuolemassa. Huvittavaa, että aiemmin Tesshin oli ollut hyvin piittaamaton Ginistä, mutta näköjään hänen mielensä sitten oli muuttunut. Toivotaan, että Mole saisi Tesshinin vihdosta viimein mukaan, niin ei tarvitsisi hänenkään draamaansa katsella.

Osa päättyi Weedin ja Kamakirin laumojen kohtaamiseen. Animesta tuttu Stone harhautti koiria umpikujaan, mutta tällä kertaa Stone hyökkäsi GB:n kimppuun saadakseen koirien huomion. Animessahan Stone harhautti heitä esittämällä tuntevansa Rocketin.
Oli pakko ottaa kuva Weedin ilmeestä tässä kuvassa. Se on niin suloinen <3 Oli aika jännä, että itse päähenkilö ei tässä osassa puhua pukahtanut paljon mitään. Ihan hyvä vain, sillä anime-Weedin puhumiselle ei toisinaan tuntunut tulevan loppua ollenkaan.

Minusta tämän osan loppu oli vähän töksähtävä ja se tuntui loppuvan kesken. Hiro oli juuri aloittamassa kertomaan karua lapsuuden tarinaansa, johon Kamakiri vahvasti liittyy, mutta töks. Se siinä. Jatkuu seuraavassa osassa. Pöh. Olisi kertonut tarinansa ensin. Noh, seuraavassa osassa sitten.

Mangan lopussa oli pieni pätkä Takahashin lapsuuden tarinaa tämän mopokokemuksesta. Sekin loppui vähän kesken, aivan kuin se olisi vain nopeasti roiskaistu pieneksi extraksi, mutta ihan kiva lukea Takahashin omaakin historiaa vaihteeksi.

Weedin hinta nousee ensi vuoden alussa! Noh, eipä se nyt niin kovin iso asia ole, kun pysytään kuitenkin 7 euron alla. Alvin nousulle kun ei tunnetusti mitään, vaikka ottaahan se päähän. Oli muuten kiva nähdä tulevien Shin Gaidenien suomennosten kansikuvat ja julkaisupäivä ensimmäisellä osalla onkin 18.12.2012 eli hyvin, hyvin pian. Täytyykin mennä tuohon lähikaupan nurkille väijymään.

10 kommenttia:

  1. tuo kansi on kyllä tosi ihanan näköinen :33 mutta oliko tuo weed ilmestynyt siis 28.11 vai 4.12?? O_o

    VastaaPoista
  2. muutes ku oot tilannu urumista niin onko sulla tietoo et jos maksaa postiennakolla tai jotain nii eikö siihen tartte sitä tili numeroa??:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse. Jos tilaa postiennakolla, tarvitsee vain odottaa postin saapumisilmoitusta. Sitten menet ilmoituksen kanssa postiin, annat sen virkailijalle ja maksat tuotteen käteisellä tai kortilla ^^

      Itse olen Urumista tilannut monta kertaa postiennakolla ja on kyllä oiva tapa tilata. Tosin siihen tulee tietysti pieni maksu lisää, eli halvempaa on tilata maksamalla heti ja tuote tulee sitten postiluukusta kotiin :)

      Poista
    2. Okei, kiitos hyvästä vastauksesta^^

      Poista
  3. Itse tykkäsin tästä osasta harvinaisen paljon johtuen yksinomaan lempihahmoni Jeromen osuudesta tarinassa. Jerome johdattaa metsästäjät harhaan ja siihen osuu kolme haulia <3 jes! Ihanaa tässä oli juuri se että jeromen luonne tuli ilmi ja sen todellinen tavoite: "en tavoittele onnellista elämää, enkä ole niin hyväsydämminen että eläisin toisten onnen puolesta." Tykkäsin tästä erittäin paljon!!!!
    seuraava osa tuntuu kestävän taas ikuisuuden ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin Jeromen osuudesta. Sen ja Ronin taistelu oli ehkä yksi mangan parhaimpia kohtia ^^

      Poista
    2. muutes minulle on tullosa huto netisstä tämä

      Poista
  4. Tuosta Ronista sen verran että se ilmeisesti esiintyy vielä seuraavassa mangassa auttaen weedin laumaa jeromen pyynnöstä ja lopulta liittyy sitten Oun sotureihin... :/

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)