maanantai 21. tammikuuta 2013

Naisena Gingan maailmassa

Naiseus on yksi aihe, jota Gingassa käsitellään hyvin vähän. Useat ellei jopa tuhannet fanit ovat saaneet harmaita hiuksia ja kiehuneet raivosta, kun yhdessäkään Ginga-saagassa ei ole yhtäkään kovisnaista, jolla olisi iso osa tarinassa ja olisi samalla viivalla muiden uroiden kanssa. Lukuunottamatta Crossia ja Lydiaa, naishahmokaarti Gingassa on hyvin vähäinen. Ihmetyksekseni ja varmasti monen muunkin ihmetykseksi, vaikka feministi olenkin, minua ei naisten poissaolo Gingassa niinkään haittaa. Jotenkin siihen lapsena tottui, eikä silloin tullut ajatelluksi, kuka on nainen ja kuka mies. Tosin tämä asenteeni saattaa osittain johtua siitä, että suomidubin virheiden ja ääninäyttelijöiden takia kuvittelin aina Smithiä ja Hyenaa naisiksi - joskus jopa vieläkin miellän heidät enemmän naisiksi kuin miehiksi luonteidensa ja ulkonäkönsä puolesta(minä kun kakarana pidin aina kaikkia luppakorvaisia koiria tyttöinä).

Siitä olen kiitollinen sille jollekin ylemmälle taholle tässä maailmassa, että GNG:ssä meidän fanien ei tarvitse katsella samanlaista pelleshowta naistenosalta, mitä on nähtävissä liiankin paljon GDW:ssä. GDW:n Reika on yksi esimerkki siitä, miten ainakin itse tulee joskus ajateltua tuskastuneena, että kumpa Takahashi tajuaisi jättää naiset kokonaan pois. Mieluummin katselisin niiden poissaoloa kuin niiden itkemistä ja epätoivoisuutta.  Onneksi kuitenkin Sakura on oma lukunsa, vaikken kuitenkaan usko hänen olevan mikään hirmuisen hyvä taistelija. Sakurasta tulikin mieleeni, että Gingassa katson oikein mielelläni naisia, jotka ovat rauhallisia ja äitimäisiä, vaikka se aika kliseistä onkin. Sakurassa ja Fujissa yhdistyy sellainen ihana lämmön tunne, jota ei näissä meidän urheissa uroissamme niinkään näy. Harmi, että nämä kaksi ovat kuitenkin niin samankaltaisia, että ainoan eron voi havaita ainoastaan ulkonäöstä.
Minusta on ihanaa, että Weed mangan viimeisimmässä osassa (15) Weed todella kaipasi ja rukoili äitiään. Myös Ginin itku tämän jätettyä Fuji kotiin on aina yhtä tunteikas ja erityisesti animea katsoessa nousee tippa linssiin. Onneksi siis rakkaus äitiä kohtaan on nähtävissä, vaikkakin Ginin osalta se on aina pientä.

Mutta sitten näihin kovisnaisiin. GNG:ssä Cross tuo mielestäni ihanaa extraa ja vaihtelua urosten joukkoon. Hän ei ole mikään pelkuri, vaan taistelee kuin mies - muistuttaen kuitenkin olevansa nainen. Hän ei välitä siitä, lyökö mies naista vai ei, vaan hän kohtelee taistelukumppaniaan samanarvoisena. Ihailtavaa, harmi, että GDW:ssä Crossista on tullut paljon rauhallisempi, toisaalta, ehkä ihan hyvä niin.
Crossista löytyy myös herkkäkin puolensa. Hän välittää pennuista ja rakastaa Beniä.

Lydia sen sijaan on minulle itselleni hieman oudompi hahmo, koska en ole vielä häneen päässyt kunnolla tutustumaan. Sen sijaan kuvaluin erästä Weedin japanin kielistä osaa ja luettuani Gingapediaa, Lydia vaikuttaa oikein järkeenkäypältä naishahmolta, mutta onko hän vain Takahashin luoma fanservice hahmo? Toivottavasti ei, mutta aika näyttää, kun osa 37(vai oliko se osa 47) ilmestyy.
Niille, jotka eivät vielä tiedä, kuka tämä uusi pystykorvainen narttukoira on, kerrottakoon, että Lydia on yksi Venäjän Sotakoirista, Maximen sisar ja Orionissa Jeromen puoliso.

Gingassa naiset loistavat poissaolollaan ja liialla tiellä olemisellaan. Millainen siis olisi se hahmo, jota me fanit kaipaisimme Gingaan? Olisiko se jonkin lauman uskottava johtaja, jota jopa jotkin urokset pelkäisivät tämän voimien takia? Vai ansaitsisiko hahmo pääpahiksen roolin, kenties jopa petturin? Se on jo selvää, että suurin osa naishahmoja kaipaavista faneista eivät kukaan varmastikaan halua nähdä enää yhtäkään ylidramaattista Reikan kaksoisolentoa, vaan jotakin voimakasta.

Kuten jo ylempänä sanoin, minua ei naisten poissaolo niin haittaa, mutta toki sitä aina toivoo salaa jotakin ämmäpoweria niiden miesten keskelle luomaan sen pienen pilkahduksen. Itse toivoisin ehkä jotakin Akamen kaltaista, rauhallista, mutta itsevarmaa ja viisasta hahmoa. Rodultaan koira voisi olla jokin pystykorva, vaikkapa husky. Sillä voisi olla suurehko lauma, joka voisi esiintyä vaikkapa Orionissa.

4 kommenttia:

  1. Minuakaan ei mitenkään erityisesti haittaa tämä naisten poissaolo... Cross oli gng aivan ihana ja antoi meille naisillekkin arvoa, tämän suhde Beniin on oikein romanttinen ja hienosti tuotu esiin. Mitä taas Reikaan tulee niin... no jokainen varmaan tietää mitä tarkoitan. Ainoa vaan että Crossista on tehty gdw aivan liian "muorimainen" minun makuuni, tai ei välttämättä mangassa. (yllättäen tuli ilmi jokin vika Weed animesta :O)

    VastaaPoista
  2. Pakko sanoa että mä en nyt ollenkaan ymmärrä mistä tämä viha Reikaa kohtaan kumpuaa. Mielestäni hahmo ei ole mikään ruikku, vaan huolehtivainen ja rohkeakin; ei halunnut esim. jättää Johnia ja muita taakseen jotta pääsisi itse pakenemaan ja koittaa jopa hukuttaa Hougenin henkensä kustannuksella. Ja myöhemmin hän on aivan valloittava jämpti äiti! Hiro on täysin tossun alla!
    Itse pidän Koyukia surkeimpana naispuolisena hahmona, sillä ei todellakaan ole muuta persoonaa kuin olla nätti ja siveä tytöntyllerö.
    Ideasi pahisnaisista on kutkuttava, vaikkei pääpahikseksi pääsisikään niin olisi kiva nähdä jonain ovelana kätyrinä jollekin pahisurokselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reikasta en sen pahemmin tiedä mitään muuta kuin sen, mitä hän Hougen saagassa on, joten mielipiteeni koostuu tyystin siihen. Toki Reika yrittää kerran pari uhotella Hougenille, mutta aika huonolla menestyksellä.

      Koyukiakaan en tähän maininnut, koska en hänestä vielä tiedä mitään. Toki kuulopuheita kuullut, mutta haluan ensin itse ottaa selvää hänestä, kuten Lydiastakin.

      Poista
  3. Olen itsekkin miettinyt että gingassa voisi olla vahvoja naaraita juuri tuollaisia johtaja tyyppisiä, vaikka ei minuakaan se naisten poissaolo haittaa....

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)