Mutta en tullut tänne teille ihmettelemään Orionia, vaan tulin mustien varisteni kanssa puhumaan teille kuolemasta jälleen kerran. Hahmojen kuolemia olen käsitellyt jo pääpiirteittäin täällä, mutta tässä postauksessa perehdyn spekuloimaan sitä, miten Ginin tulisi kuolla. Gin on kuitenkin Orionissa jo melko vanha (oh, fuck that, it's a manga not documentary!), joten sitä väkisinkin alkaa miettiä, missä vaiheessa tämä tulisi kuolemaan. Tosiaan ennen kuin alatte repiä hiuksia päästänne ja raahaudutte Japanin Akitaan pyhiinvaletamaan Ginin haudalle, sanon, että Ginin kuolemasta ei vielä ole mitään merkkejä. Myöskin itse Takahashi-sensei on sanonut, että Gin ja Weed ovat vielä turvassa kuolemisilta...Toistaiseksi *pirun sarvet nousee*.
Gin pinkillä taustalla. Mielettömän suloinen ;_; <3
Itse olen spekuloinut omasta mielestäni varteenotettavia kuolintapoja Ginille. Koska alan olla lopenkyllästynyt jatkuviin taistelussa kuolemisiin, mietin jotain aivan muuta. Orionin ensimmäisessä osassa purkautui tulivuori, joka aiheutti suurta tuhoa Oussa. Miksipä siis tulivuori ei voisi purkautua uudelleen? Tulivuoren purkauksessa olisi hienoa se, että Gin voisi pelastaa ystäviään, mutta ystävä, jonka tahtoisin Ginin erityisesti pelastavan olisi Daisuke. Kaksikko on ollut ystäviä keskenään niin kauan, että tämä olisi aivan uutta Ginga-saagassa. Daisuke voisi esimerkiksi olla metsässä tekemässä jotakin (tervehtimässä Giniä, ei missään random reissulla) ja tulivuori purkautuisi yllättäen. Tulisi kaaos ja Daisuke joutuisi jumiin joko puun alle (kuten Mer) tai roikkumaan jostakin kielekkeeltä. Gin yrittäisi pelastaa ystäväänsä, onnistuisi siinä, mutta kuolisi lopulta itse tulimyrskyyn. Taustalla tietysti näytettäisiin kaikkea kaksikon yhdessä kokemaa.. Olisi kieltämättä todella tunteikas päätös Ginin elämälle.
Toinen ideani legendamme elämän päätökselle olisi aivan toisenlainen ja moni fani painaisi sen varmasti paljon villasemmalla kuin tapattamista. Orionin lopussa voisi tulla kohtaus, jossa oltaisiin edetty useampi vuosikymmen eteenpäin, aikaan, jossa nähtäisiin jotakin Orionin kaukausta jälkeläistä. Kohtauksessa voisi vaikka olla jokin vanha oulainen kertomassa tarinaa Ginistä ja Weedistä. Tällöin ei tarvitsisi tapella siitä, oliko kuolintapa oikea vai ei. Kohtaus olisi myöskin hyvin erilainen, eikä hahmojen kuolemia tarvitsisi sen kummemmin käsitellä.
Mutta mitäpä tässä spekuloimaan. Mitä Takahashi on keksinyt vastaukseksi tälle kysymykselle, jota me fanit pohdimme? Ei auta muuta kuin odottaa, miten käy.
Oletteko muuten itse mietiskelleet Ginille sopivaa kuolemaa? Jos olette, millaisia? :)
Just joku sankarikuoleman tyylinen! :D
VastaaPoistaEt just vaikkapa pelastaa jonkun tai tekee juuri ennen kuolemaansa jonkun uroteon.
No itse olen pähkäillyt asiaa myöskin ja tässä on oma ideani:
VastaaPoistaSiinä jossain Orionin loppuvaiheilla Ohun väki olisi jossain lepäilemässä ja sitten Gin yhtäkkiä kutsuisi kaikki luokseen kuuntelemaan. Siinä sitten vanha Gin viimeisillä voimillaan puhuu pitkän testamentin ta jonkun muun ja saattaisi jopa itkeä, sen jälkeen sitten vaipuisi ikuiseen uneen *nyyh*
Tuollainen siksi, koska Gin on tuossa Orionissakin jo niin vanha, ettei se voisi välttämättä tehdä jotain urotyötä. Mutta kuka tietää, miten Gin kuolee ja saattaa Gin pelastaa Daisuken. Osaisiko oikeassa elämässä koira ZTB:an? Entä elääkö oikeassa elämässä koirat melkein 20-vuotiaiksi? Ei! Joten miksei Gin voisi pelastaa jonkun läheisen? Mutta kuitenkin vähän vaihtelua näihin kuolemiin.
Joku legendaarinen, eeppinen kuolema ehkä. Itsekin toivon, että Daisuke on mukana loppuun asti, Ginin viime hetkille, mutta toivoisin jonkun erityisen kuoleman. Geenimanipuloituja susia? XD joo ei ihan.. mutta jokin hyvin vahva vihollinen ja Gin pelastaisi esim Weedin tai jonkun ystävänä hengen. Ja Ginin viime hetkille voisi liittyä, vaikka kuolleiden toverien henget (kuten Weedissä Hougenia vastaan lopputaistelussa, mutta muutkin näkisivät heidät). Kaikista eniten olisin Orion saagalta toivonut, että Rigelistä tai Siriuksesta olisi tullut pääpahis. Esim. Rigel, jos siitä olisi vain tullut hullut, kieroon kasvanut psykopaatti tai sitten se sais ihmisten kokeissa jonkun hermoruiskeen ja muuttuis hulluksi. Ja lopussa se tulis taas järkiin ja ymmärtäis mitä kamalaa on tehnyt ja Gin olisi kuollut pelastaen jonkun merkittävän hahmon hengen. Plaah.. saa nähä mitä Takahashi keksii, mutta rukoilen, että Ginille ei tule mitään vanhuus kuolemaa! - TheFonz (kaksoissola)
VastaaPoista+ lisään tuohon äskeiseen, että ei iällä mangassa ole väliä, kuten Takahashi itsekin sanoi. Koirat kuvaavat voimiltaan noin 10-vuotiaita, vaikka ovatkin jo yli 15 Orionissa, joten ei ikinä vanhuuskuolemaa. Ja haluaisin todellakin nähdä ZTB:n lopputaistelussa, jos sellainen tulee, vaikka Gin, Weed ja Orion tekisivät sen yhdessä. - TheFonz
VastaaPoistaHyvä kysymys.... Itse olisin sitä mieltä että Gin pitäisi kuolla ehdottomasti jonkun puolesta eikä vaan kupsahda vanhuuteen O.o
VastaaPoista