ZTB:n olenkin teille jo esitellyt lyhyesti tässä postauksessa, mutta tässä postauksessa haluan siihen perehtyä tarkemmin. Koska ZTB on oikeastaan aikamoinen legenda iskutekniikoiden lomassa, se jakaa mielipiteitä niin Ginga fandomin sisällä kuin ulkopuolellakin - ihmisissä, jotka tuntevat ainoastaan Hopeanuolen suomidubatun version, eivätkä ole tietoisia esimerkiksi GNG:n jatko-osista. Iskusta on tehty useita pilavideoita ja jotkut (jotka omaavat huonon maun) haukkuvat iskua naurettavaksi, koska sen tekee koira.
GDW:hen battogan ulkomuotoa on muutettu. Tietysti asiaan vaikuttaa sekin, että piirtäjät on eri ihmisiä kuin GNG:ssä, sillä mangassahan isku on samannäköinen. Omaan silmääni GNG animessa nähtävä versio ZTB:stä on ulkomuodoltaan kyllä hienoin: sininen neonvalo ja kaikki muut hienoudet. GDW animessa isku on hyvin pelkistetty. Vauhdin nopeus kyllä näkyy, mutta isku on paljon hennomman oloinen, paitsi tietysti Hougenin ja Weedin loppukamppailussa, jossa isku pääsee taas näyttämään sen, mitä se voi saada aikaiseksi.
Tappava, mutta kuitenkin ei-tappava iskutekniikka. Kysymys kuuluukin, miksi ZTB on säilytetty vielä GDW:hen asti? Miksi Takahashi halusi tehdä iskusta "lievemmän" kuin mitä se oli GNG:ssä? Jälleen kerran kysymyksiä, joihin olisi hauska tietää vastaus. Jospa vastauksen saisimme viimeistään Takahashin seuraavalla Suomen vierailulla, jos hän vielä Suomessa aikoo vierailla. Toivotaan niin. Itse olen spekuloinut, että syy ZTB:n esiintymiselle voi hyvinkin olla se, että sarja on kuitenkin shonenia (vai shounenia..), jossa peruselementtinä toimii supersankarit, joilla yleensä on käytössään voimakkaita iskuja. Toisaalta on ihan kiva nähdä battogaa vielä Weedissäkin, mutta Orionissa se on ehkä jo liikaa. Toki on mahdollista sekin, että Takahashi olisi pitänyt iskun harvinaisempana, jos kustantajat eivät olisi "vaatineet" häntä tekemään GNG:lle jatkoa. Kuka tietää...
Oli miten oli, Zetsu Tenrou Battoga on edelleen suosikki-iskuni koko Ginga saagassa ja hienonnäköinenkin tuo on. Mitä mieltä itse olette iskusta ja sen ns. uudesta ilmeestä? Olisitteko itse pitäneet iskun mieluummin legendaarisena, vähän nähtynä iskuna vai yleisenä iskuna siinä missä muutkin erikoistekniikat?
Minustakin Zetsu Tenrou Battoga on hieno isku!
VastaaPoistaMuutenkin pidän että se ei hävinnyt kokonaan ginga sarjoista. :)
Tykkään kanssa iskusta, mutta ihmettelin itsekin miten sen teho hölleni sillä tavalla GDW:hen siirtyessä. Karhulta saa pään irti, mutta koiraan tulee vaan haava :D Itseä ärsytti Weed-animen erilainen pyörimistyyli, miten ne edes saa vahinkoa aikaiseksi kun ne pyörii siten että uloimpana on selkä?
VastaaPoistaLuulen, että isku näyttää erilaiselta GDW animessa, koska siinä on eri piirtäjät. Mangassahan isku on edelleen todella rajun näköinen, vaikka itseäni vähän ärsyttää se, että vaarallinen ja vaarallisen näköinen isku ei olekaan mitään.
PoistaJa kyllähän tuolla iskulla saa hyvän tönäisyvoiman aikaiseksi, jos iskee selkä edellä :)
Mielestäni, se, että ZTB on GDW:ssä heikompi johtuu siitä, että Weed tekee sen. Selvennettynä, Weedin battouga ei ole yhtä voimakas kuin GNG:ssä. Tämä on vain oma mielikuvani, mutta itse siis kuvittelen näin.
PoistaJa mua jäi ihmetyttään tää ku siinä susiosassa Suiga hyppää kohti sitä Ginin battougaa eikä siihen tuu mitään jälkeä. Ja joo, se Gin raiskaa sitä battougaa siin susiosas kokoajan..
VastaaPoista