tiistai 6. elokuuta 2013

HAASTE!: Sinä kysyt, minä vastaan

Blogeissa ja Youtubenkin puolella on jo pidemmän aikaa pyörinyt haaste nimeltään Sinä kysyt, minä vastaan. Joku joskus tämäntapaista taisi jossain minulta pyydellä ja ajattelin tämän nyt toteutella, kun olen saanut fanipostipyyntöjä sun muita vastaavia postausehdotuksia immeisiltä. Voisiko tämä olla myöskin vähän sellainen UKK eli usein kysytyt kysymykset?

Tässäpä siis oiva tilaisuus kysyä minulta mitä mieleen juolahtaa. Kysymyksiä saa esittää niin monta kuin haluaa (eli mitään kysymysmäärä rajaa ei ole) ja kaikkiin niihin aion vastata videopostauksen muodossa. Kysymyksien on kuitenkin liityttävä Gingaan ja muihin Takahashin sarjoihin ja niiden on oltava asiallisia, jotta blogi pysyy oikeassa aiheessa. Kysymysten aiheet voivat siis olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä eli ne voivat liittyä esimerkiksi suosikkihahmoihin, mangoihin, animeihin, oheistuotteisiin tai mielipiteisiini jostain asiasta liittyen kuitenkin Gingaan. Toivoisin kuitenkin, että kysymykset eivät olisi mitään tietokilpailukysymyksiä, tyyliin " Montako sisarusta Ginillä on?"

Kysymyksiä voi heitellä tähän postaukseen tai Facebook sivun puolelle. Myös anonyymit käyttäjät voivat kysyä~

Mitään aikarajaa en tähän nyt pistä, koska toivoisin mahdollisimman paljon monipuolisia kysymyksiä ja tarvitsen myös aikaa itse vastausvideon tekemiseen, sillä olen videoideni suhteen suhteellisen perfektionisti. Julkaisen videon sitten, kun kysymyksiä on mielestäni sopiva määrä.


Koska kyseessä on haaste, olisi kiva, jos muutkin Ginga-bloggaajat innostuisivat vastaanvanlaisesta. On kivaa kysellä muilta faneilta heidän mielipiteitään ja kysymyksiään. Haastan muutkin Ginga-bloggaajat tekemään tämän saman. Yksinkertaisesti vain pyydätte lukijoiltanne kysymyksiä, joihin vastaatte erillisellä postauksella, easy isn't it?

Ja nyt niitä kyssäreitä kehiin~

17 kommenttia:

  1. Jos sun pitäisi aivan nyt heti tälläsekunilla päättää jokin oheistuote mistä tahansa Ginga-sarjan oheistuotteista, minkä valitsisit omaksesi?

    VastaaPoista
  2. Oletko lukenut muita Takahashi sarjoja kuin Gingaa?

    VastaaPoista
  3. Mikä on sun suosikki Weed manga?
    Suosikki kohtaus Weed mangassa ja animessa?
    Suosikki kohtaus Hopeanuoli mangassa ja animessa?

    VastaaPoista
  4. Mitä mieltä olet Rikin "jumaluudesta"?

    VastaaPoista
  5. Ärsyttääkö sinua koskaan Weedin hyväsydämmisyys/oikeudenmukaisuus,onko sitä mielestäsi joskus liian monessa tapauksessa?

    VastaaPoista
  6. Jeij, aionpa minäkin ottaa haasteen vastaan tuossa hieman myöhemmin~ ^-^

    Laittelen myös kysymyksiä. Voi olla, että osa on sulta jo kysytty, mutta sivuuta ne vaan sitten :>

    - Parhaiten mieleesi jäänyt ginga-aiheinen uni?
    - Ensimmäinen oheistuotteesi?
    - Oletko saanut ystäviä/tuttuja ginga-faniuden ja keräilyn kautta?
    - Mistä hahmosta/hahmoista haluaisit Shin Gaiden-tarinan?
    - Jos saisit suunnitella itse ginga-oheistuotteen, jota ei vielä ole olemassa. Mikä se olisi?

    VastaaPoista
  7. Kenet hahmon herättäisit henkiin, jos olisi pakko valita yksi?

    VastaaPoista
  8. Milloin teet lisää ginga aiheisia meikkejä?? ^^

    VastaaPoista
  9. Kiva idea tää kysely :)

    -Mitä mieltä olisit, jos GNG/GDW koirat olisivat kissoja?

    VastaaPoista
  10. Esimerkiksi Hopeanuoli päättyi sarjana Goheen ja Ginin viimeiseen kohtaamiseen. Oletetaan tätä kysyttäessä, että Orion olisi Ginga-sarjoista viimeinen - millainen olisi sen loppukohtaus, jos saisit tehdä siitä mieleisesi?

    VastaaPoista
  11. Jee, kiva idea :3

    - Kenestä tekisit figuurin, jos saisit päättää?
    - Entä pehmon? (samanlaisia pallopääpehmoja niinkuin muutkin)
    - Millaisia oheistuotteita ja extramangoja haluaisit valmistettavan?
    - Oletko joskus ihastunut johonkin Ginga-hahmoon?
    - Tykkäisitkö Gingasta, jos kaikki koirat siinä olisivatkin ihmisiä??
    - Paras susi?
    - Mitä mieltä olet Pink Dragonista? :D
    - Miten haluaisit koko Ginga-saagan loppuvan?
    - Missä kohdissa mangaa tai animea olet itkenyt?
    - Millainen elämäsi olisi ilman Gingaa?

    Jooo siinä tuli monta kymysystä :DD Jos vielä tulee mieleen jotai nii pistän tänne :))

    VastaaPoista
  12. -Paras Koira Hopeanuolesta?
    -Tuleeko Orion Suomeksi?
    -Onko mahdollista että Shiroi Shenshi Yamato Tulisi suomeksi?

    VastaaPoista
  13. Videopostaus on tehty, mutta kysymyksiä voi edelleen esittää. Teen uuden videopostauksen, jos uusia kysymyksiä tulee paljon :)

    VastaaPoista
  14. Tämä ei varsinaisesti ole mikään kysymys.. taino on mutta joo :D oon menossa nyt syksyllä helsinkiin ja ajattelin käydä manga cafessa ja siis voiko sieltä ihan siis ostaa mangaa kun eikö siellä oo niitä mangoja sitä varten hyllyllä vai onko ne siksi että saa lukea niitä siellä? Eli onko tavallaan kaikki mikä siellä hyllyillä on niin myytävänä vai onko myytävät ja ei myytävät jotenkin merkitty erikseen ja onko sieltä halvempaa ostaa esim jos löytää jonkun ginga jutun niin halvempaa ostaa sieltä kuin vaikka urumista?
    Toivottavasti jotain ymmärsit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manga Cafessa voi sekä ostaa että lukea mangoja. Tosin lukuhyllyn mangoja ei ole tarkoitettu ostettavaksi, vaan myytäville mangoille on oma hyllynsä. Manga cafen hinnoista en tiedä, mutta siellähän tosiaan ei myydä mitään erikoismangoja, ainakaan tietääkseni. Kannattaa kuitenkin käydä katomassa, jos sinne jotain kivaa on eksynyt :)

      Poista
  15. Oletko ennustaja? Jos olet niin tiedät kysymykseni vastauksen,millainen sää on kun kuolen ja koska kuolen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, olen ennustaja ja näen kristallipallostani, että sää on erittäin myrskyinen :D

      Poista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)