Miksi en enää keräile?

Tästä aiheesta minulta on suorasti ja epäsuorasti kyselty viime aikoina. Itse asiassa en oikein ymmärrä, minkä takia yhden yksittäisen fanin kiinnostuksen lopahtaminen keräilyä ja ylipäätään oheistuotteita kohtaan ihmetyttää niin paljon, mutta koska en halua luoda mitään väärinkäsityksiä ja turhaa spekulointia, päätin nyt omistaa aiheelle oman tekstinsä. Tietysti syy kirjoittaa tämä postaus on myös vastaus niille, joita asia on ihmetyttänyt muuten vain :)

Kaikkeen pitäisi aina olla jokin merkittävä syy. Olen ollut vähän hämilläni saamistani tiedusteluista asian suhteen, mutta kieltämättä sen ihan ymmärtääkin. Kuitenkin täällä blogissakin on tullut oheistuotteita esiteltyä hyvin paljon etenkin sen alkuaikoina ja osa lukijoistakin on ehkä pettyneitä siihen, etten aihetta oikeastaan käsittele täällä enää pahemmin (lukuunottamatta tätä ja paria muuta aiheeseen liittyvää postausta). Innostukseni lopahtamisen syytä on ehkä vähäsen kyseenalaistettu ja on ihmetelty, että olenko katkera jollekin, vihainen tai kateellinen muiden kokoelmista. Onko jotain siis hampaankolossa? Vastaukseni näihin ihmettelyihin on yksinkertaisesti: en ole, minulla ei ole mitään syytä sellaiseen. Ehkä olen tuonut innostuksen lopahtamiseni turhan dramaattisesti esille, voinen siis tässä kohtaa syyttää itseäni pessimistisestä asenteestani ^^'

Moni varmasti odottaa minun alkavan selostaa jotain dramaattista farssia, mutta ikävä kyllä joudun romuttamaan tällaiset odotukset, sillä todellinen syy keräilyinnostukseni laantumiseen on hyvin arkipäiväinen: Yksinkertaisesti se ei enää tuottanut samanlaista mielihyvää kuin se joskus teki. Kyllästyin säästämään rahaa ja ylipäätään jonkin tuotteen saaminen ja omistaminen ei enää ollutkaan niin kiva juttu kuin sen löytäminen halvalla netin syövereistä. Syy ei ole sen kummempi. Innostus vain hiipui hitaasti ja lensi ohitse kuin tähdenlento (miten ironista).

Tuossa Miksi olen huono fani? -postauksessa mainitsin vähän ehkä turhan dramaattisesti suhtautumisestani keräilyyn mainitessani, että kyseinen harrastus saa minut nykyään vain vihaiseksi. Jostain syystä tuo ilmaisuni sai luulemaan, että vihaisin keräilyä ja keräilijöitä. Se ei nimittäin pidä paikkaansa! Tuolla ilmaisulla tarkoitin oli juurikin tuota ylempänä mainitsemaani seikkaa: Kiinnostus vain lopahti, enkä aina vain jaksa jutella siitä, kuka sai mitäkin ja milloin. Sama pätee myös tanssiharrastukseeni - en siitäkään jaksa aina keskutella ja toisinaan aiheesta puhuminen saa minut ärtyneeksi, kun vaikka jotain tiettyä asiaa on vatvottu sataan kertaan. Sama on keräilyn suhteen. Joskus saatan olla hyvinkin innostunut keskustelemaan siitä, mutta nyt viime aikoina olen ollut niin kyllästynyt siihen (johtuen yllä mainituista syistä), etten vain jaksa jutella siitä niin innostuneesti kuin ennen ainakaan tällä hetkellä. Kun kertoo, että jokin asia tekee vihaiseksi, ei mielestäni välttämättä tarkoita sitä, että kirjaimellisesti vihaamalla vihaisi kyseistä asiaa.. Tai ainakin itse näen asian noin.

Olen edelleen kiinnostunut uusista oheistuotteista ja luen esimerkiksi lähes aina Hopeatiikerissä olevat oheistuotesittelyt (riippuen toki käsiteltävästä tuotteesta ja siitä, millä asteella kiinnostukseni sillä hetkellä on). Lisäksi Kaksoissolassa tulee toisinaan kommentoitua joitakin uusia oheistuotelöytöjä, mutten ole niin innokas asian suhteen kuin vielä vaikka vuosi sitten, kun keräilyintoni oli suurimmillaan. Itse asiassa koin keräilyn varsin stressaavanakin. Innostukseni ollessa suurimmillaan, oli koko ajan pakko saada jotain ja pelkkä se tunne, että mitähän tällä kesätyörahallani ostaisin, teki olon tuskaiseksi! Kilpailin järjen ja mielihalujeni välillä  siitä, miten äkkiä saan kokoon kaikki haluamani tuotteet ennen kuin niitä ei enää saa mistään mitenkään tai niiden hinnat nousee. Halusin saada kaiken mahdollisimman halvalla, paria kallista retkahdusta lukuunottamatta. Esimerkiksi nuo omistamani Gin pahvimagneetit oli yksi tuotteista, jotka sain parilla eurolla ihan sattumalta toiselta keräilijältä, samoten kuin iso Weed pehmoni.. Kun tilaisuus iski, se oli vähän kuin pakko käyttää. Jos jotain tuotetta ei sillä sekunnilla saanut jostain syystä ostettua tai hävisi huutokaupassa, oli pitkään harmistunut olo. Saman tunteen olen kokenut esimerkiksi vaatteiden suhteen, joita myös tulee paljon osteltua. Tietty mallisto tulee markkinoille tietyltä merkiltä ja se on pakko saada ennen kuin sitä ei enää myydä missään. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Nyt, kun olen vouhottanut keräilyinnostukseni lopahtamista ympäriinsä, olen saanut satunnaisia tiedusteluja siitä, aionko myydä kokoelmaani tai osaa siitä. Ennen kuin joku asiasta aikoo jälleen kysyä, sanon heti, että en myy sitä tai mitään, mitä olen siihen vaivalla hankkinut. Jokikinen tuote, jonka olen ostanut omilla rahoillani on minulle hyvin tunnearvokas - rahallisesta arvosta en ole koskaan niinkään välittänyt. Vaikka keräily ei ehkä harrastuksiini enää niinkään kuulukaan, rakastan edelleen kokoelmaani (se oli muuten ensimmäisenä pakattuna ja aseteltuna uuteen kotiini) ja haaveilen edelleen saavani tietyt jutut hyllylleni, vaikkakin pidän kokoelmaani täydellisenä jo nyt. Yksinkertaisesti koen, että omistan jo oheistuotteista jo ne jutut, mitä olen halunnutkin aina omistaa. En tarvitse siihen enää varsinaisesti mitään. Oma keräilynurani on nyt tullut päätökseensä.. Ehkä. Eihän sitä koskaan tiedä, jos yhtäkkiä saatankin taas kyseisestä harrastuksesta innostua uudelleen. Ikinä ei pidä sanoa "ei koskaan".

Täytynee toki myöntää, että siinä vaiheessa, kun aloin huomata, että keräily ei enää innostakaan niin paljoa, huomasin asenteeni tuotteiden hintoja kohtaan kääntyneen "kauhistelevammaksi". 350 euroa pehmolelusta tuntuu nyt järjettömältä hinnalta, kun taas vielä vuosi sitten hinta oli hyvin alhainen. Lisäksi 5 euroa keräilykortista tuntui ehkä vielä pari kuukautta sitten pieneltä hinnalta, mutta nyt kun asiaa ajattelee, on se aika törkeä hinta - vaikkakin halpa siihen nähden, mitä ginga tuotteet yleisesti ottaen maksavat. Ehkä nuo tuotteiden suuret hinnatkin vaikuttavat innostukseen monella, minulla ainakin. Nyt kun muutin asumaan yksin porukoideni nurkista, täytyy muutenkin alkaa tarkkailemaan rahankäyttöä. Ei ainoastaan gingan vaan kaikkien muidenkin harrastusteni kohdalla.

Tähän loppuun haluan vielä sanoa, että keräily hieno on harrastus siinä missä muutkin aktiviteetit ja itse asiassa varmaan jokainen meistä harrastaa sitä jollain tapaa. Itse olen huomannut olevani aikamoinen vaatekeräilijä, vaikken sitä tietoisesti tee (ne vain ilmestyvät kaappiini, köh), joku toinen taas voi keräillä pullonkorkkeja tai jotain muuta. Se, mitä haluan sanoa ja olen aina toitottanutkin on se, että keräilyä ei pitäisi ottaa turhan tosissaan. Jos yhden into lopahtaa, ei se ole muilta pois. Tiedän itse asiassa muutamia, joilla esimerkiksi bloggausinto on lopahtanut ihan muuten vain, enkä silti ole kyseenalaistamassa heidän "todellisia lopettamisen syitä". Otetaan rennosti keräilyn ja muidenkin harrastusten suhteen! Voisin ehkä itsekin miettiä, mikä itse asiassa edes on oikea suhtautumiseni kyseiseen harrastukseen. Tänään saatan olla innostunut jostain oheistuotekeskustelusta, huomenna taas saatan olla kyllästynyt koko aiheeseen. Tällä hetkellä koen tärkeämmäksi itse asian eli gingan, sen sanoman, hahmot ja juonet.

Löytyykö lukijoissa keräilyn lopettaneita? Miksi lopetit? Harkitsetko lopettamista? Mitä ajattelet keräilystä nykyään ylipäätään?