Menkää miitteihin!

Palataan ajassa taaksepäin. Päivään, kun kirjoitin Ohjelmaa aikuiseen makuun -tekstin. Yllätyin positiivisesti, sillä yllättävän moni fani uskaltautui kertomaan hieman omia näkemyksiään ja samalla kertomaan, millainen ohjelma heitä kiinnostaisi. Ikävä kyllä olin odottanut, että aihe olisi saavuttanut isomman näkyvyyden.

Ohjelmaa aikuiseen makuun sai haluamaani huomiota, kuten jo totesinkin, mutta siltikin kommentteja tuli aivan liian vähän siihen verrattuna, mitä sinne olisi voinut niitä tulla (tekstiä saa toki edelleen kommentoida jos haluaa). Tekstin kirjoittamisen jälkeen sain yhteydenoton Äffältä, joka kutsui minut rekisteröitymään Nakkikerho nimiseen foorumiin, jossa ginga -miittejä ja tapahtumia suunnitellaan. Rekisteröidyin foorumille hieman skeptisesti, ehkä hieman pelätenkin, mutta mielestäni se oli siinä kohtaa vähintä, mitä pystyin tekemään. Itse kun aiheen nostin tapetille, on mielestäni myös "velvollisuuteni", että edes yritän oikeasti jollain tapaa osallistua johonkin ohjelmaan tai auttaa muita suunnittelemaan niitä - antaa palautetta. Tietenkään se ei ole mikään pakko, mutta mielestäni siinä kohtaa, jos haluaa johonkin tiettyyn asiaan muutosta, pitäisi olla itse valmis tekemään jotain asian eteen.. Jos ei paljoa, niin edes vähäsen. Vaikka vain osallistua järjestettävään tapahtumaan.

Kiireet valtasivat elämäni ja miittailu jäi unholaan pitkäksi aikaa. Minua kutsuttiin usein mukaan, mutta vuorotyöläisenä menojen sumpliminen on aina hankalaa. Lopulta kuitenkin pääsin osallistumaan ensimmäiseen gingamiittiini täällä Tampereella parisen kuukautta sitten. Näinkin ujolle ihmiselle uusien ihmisten tapaaminen oli aluksi todella pelottavaa, sillä paikan päälle mennessäni tiesin, että muut tunsivat toisensa valmiiksi ja olin porukassa "uusi".

Täytyy sanoa, että olin hyvin ennakkoluuloinen ennen miittiin lähtöä - tai sanotaanko, että pikemminkin jännittynyt ja ehkä peloissanikin. Jännitin sitä, miten ihmiset ottavat minut vastaan ja millaisia persoonia tulisin kohtaamaan. Jännitin hyvässä ja pahassa. Mitä jos kaikki meneekin pieleen, mitä jos ei olekaan kivaa, mitä jos, mitä jos.. Jospa saankin uusia kavereita, jospa ihan oikeasti minusta pidetään? Varmasti moni muukin fani miettii samankaltaisia kysymyksiä mielessään. Itse en ole ollut koskaan aiemmin miiteissä lukuunottamatta kahta tosi pientä miittiä eräässä pienehkössä roolipelissä joskus 2008-2009. Kokemukseni kyseisen roolipelin miitistä olivat hieman kaksipiippuiset. Ensimmäisellä kerralla jäin hieman ulkopuoliseksi johtuen ylitsepääsemättömästä ujoudestani ja toisella kerralla kaikki sujui tosi hyvin ja oli kivaa. Johtuen aiemmista vähäisistä miittikokemuksistani (nekin siis tapahtui joskus ylä-asteen ja ammattikoulun ensimmäisten vuosien välillä), olin hirveän jännittynyt siitä, miten minut otettaisiin vastaan ja millaisen kuvan annan muille miitissä olijoille.

Rehellisesti sanottuna minusta tuntui, että ginga-miitissä minut otettiin vastaan todella hyvin. He selkeästi olivat kiinnostuneita minusta ja vaikka suurimman osan ajasta olin tuppisuuna ja tarkkailin muita ihmisiä, koin, että minutkin huomattiin. Vaikka muu porukka tunsikin toisensa, koin oloni hyväksytyksi. Koin, että miitissä oli kivaa. Kahvittelimme, katsoimme elokuvaa ja tutustuimme toisiimme rennossa ilmapiirissä. On ihanaa, miten nämä ihmiset olivat ja ovat edelleen innostuneita saamaan omien sanojensa mukaan "uutta verta" miitteihin. Vaikka homma varmasti kuulostaa etukäteen "pienen piirin tapaamiselta" on kyseessä oikeasti porukka, joka ottaa mielellään uusia gingafaneja mukaan tapaamisiin. Minun kaltaiselleni ihmiselle uusien ihmisten tapaaminen on aina pelottavaa, mutta tämän miitin perusteella uskaltaudun mukaan varmasti toistekin. Haluan myös tämän kokemuksen perusteella rohkaista muitakin faneja tulemaan miitteihin, myös niitä, jotka kokevat olevansa ujoja. Teidät otetaan taatusti hyvin vastaan!

Ylipäätään miiteissä käymisessä on hyviä puolia. Tapaa netistä tuttuja tyyppejä (jotka kaiken lisäksi tykkäävät melkolailla samoista asioista kuin sinä) oikeassa elämässä ja täytyy sanoa, että monet ovat hyvin erilaisia IRL, mitä ovat netissä - hyvällä tavalla siis. Miiteistä voi saada myös paljon hyviä uusia ystäviä. 

Tästä on hyvä jatkaa. Tutustuin uusiin gingafaneihin ja kiitän heitä hyvästä vastaanotosta. Tulette varmasti jatkossa näkemään minustakin puheliaamman puolen :)

Arvostelussa: GDW osa 47 - Ouun Soturien Kohtalo

Kansikuva tässä osassa on todella mieleeni. Aivan ihana auringonlasku maisema, joka pisti kaupassa mangapokkaria etsiessä silmään.

Ensimmäisten aukeamien jälkeen en voinut olla vetämättä typerää huumoriani tästä osasta, nimittäin tässä on jo niin pitkään jauhettu tuolla ansassa taistelemista, että en tiedä pitäisikö tässä jättää arvostelujen tekeminen hetkeksi ja palata astialle vasta sitten, kun jotain oikeasti tapahtuu ja minulla on muutakin sanottavaa kuin haukkua juonen pitkäveteisyyttä ja samassa kohdassa pyöriskelyä. Noh, onneksenne ja kauhuksenne en kuitenkaan joutunut arvostelun tekemistä jättää väliin, vaan tällä kertaa mangassa päästiin eteenpäin, ainakin vähäsen.

Tykästyin hirveästi aukeaman 76-77 kuvaan, jossa Victor pitelee Giniä hampaissaan. Vaikka sarjassa Gin onkin jo melko vanha, näyttää se kyseisessä kuvassa todella nuorelta. Mieleeni tuli myös GNG:stä tuttu kohtaus, jossa Gin on Sniperin hampaissa. Kohtauksessa oli samanlaista henkeä Victorin riepotellessa haavoittunutta Giniä kuin räsynukkea.

Minulle joku aika sitten spoilattiin, että Maxim nousee vielä henkiin tarinan edetessä ja lopulta näin kävikin. Maximin "ylösnousemus" tuli oikeastaan aika sopivaan kohtaan, sillä se sai taistelun hetkeksi pysähtymään. Kieltämättä hetken jo odotin, että Victorin alaiset alkaisivat valua Maximin ja oulaisten puolelle, mutta eipä tietenkään. Ne kävivät heti taisteluun Victorin karjutua hyökkäyskäsky ilmoille. Tietysti olisi ollut vielä tuossa kohtaa tyhmää olettaa, että sotakoirat alkaisivat empiä, kun Weed armeijoineen oli vasta saapumassa paikalle. Saa nähdä, saako Maxim tai myöhemmin paikalle tullut Weed käännytettyä sotakoiria puolelleen.

Ginin sinnikkyys on hyvin kunnioitettavaa ja mielestäni kertoo jo koirasta paljon. Sen sijaan sen taistelutaidot tuntuvat todella huvenneen. Se ei tunnu enää niin kekseliäältä kuin nuorena. Mielestäni tässä taistelua seuranneena Ginin taistelutaidot uppoavat helposti muiden koirien taistelun sekaan, enkä näe niitä enää erityisen viehättävinä lukuunottamatta battougaa, joka tuntunee tällä hetkellä olevan ainut isku, joka tekee Ginistä sen vanhan kunnon Hopeanuolen. Viime aikaisten tapahtumien perusteella olen ollut pettynyt Giniin hahmona. Se on hyvin vaisu. Liiankin vaisu. Missä se Oun kunniakas johtaja on?

Ginin battouga ei ollut hääppöinen ja kertoo siitä, miten battougan teho on laskenut entisestään. Tuntuu, että Takahashi ei enää osaa oikein käsitellä Giniä, joten ainoa keino tehdä hahmosta se vanha kunnon upea itsensä, on käytättää sillä battougaa jokaisen asian ratkaisemiseksi ja muiden hahmojen hämmästeltäväksi. Kuten aiemminkin, battouga osui muutamiin koiriin ja hämmensi paikallaolijoita, mutta se ei tehnyt juuri mitään vahinkoa iskun kohteeseen eli Victoriin. Raivostuttavaa, että hienoa iskua tuhlataan tällaiseen ajan keräämiseen ja vatvomiseen, kun ennen ZTB oli aina piste kaikelle. Nykyään iskua voisi luonnehtia jopa sanoin "kerta kiellon päälle".

Vihdoin ja viimein Weed armeijoineen saapui paikalle. Weedinkään battouga ei tehnyt vaikutusta, mutta se sentään teki hieman vahinkoa Victorille, peräti haavan verran. Weedin uhkailu tuhatpäisellä armeijalla viimeisellä sivulla sai virneen kasvoilleni. Victor vaikuttaa hermostuneelta ja toivon, että se alkaisi viimeinkin perääntyä. Seuraavaa osaa odotan mielenkiinnnolla, sillä maltan tuskin odottaa, miten Victorin naama toivon mukaan venähtää, kun se näkee millainen joukko sitä on vastassa.

Arvostelussa: GDW Osa 46 - Murtumaton tahto

Täytyy myöntää, että osa 46 ei sykähdyttänyt oikein mitään. En edes ole varma, onko minulla tästä sen kummempaa sanottavaa, sillä mielestäni tässä osassa ei edetty juuri yhtään. Mielestäni on turhaa tuhlata hyvää juonta siihen, että samaa asiaa jankataan useita pokkareita ilman, että juoni etenee mitenkään erityisen dramaattisesti. Luulenpa, että jättämällä kaiken ylimääräisen pois, olisi tämäkin saaga paljon lyhyempi.

..Ehkä kuitenkin sanon teille tästä muutaman sanan.

Odotin 201 sivua, että Weed ja kumppanit pääsevät viimein auttamaan vanhuksia. Sen sijaan kaikki aika tuhlaantui Ginin ja Victorin joukkojen taistelemiseen. Välillä tuntui, että oulaiset pääsevät viimein pois sotakoirien piirityksestä, mutta ei. Alkaa tuntua, että oulaisten selviytyminen sodista on ollut vain hyvää tuuria, olkootkin sitten miten hyvä pahis vastassa, niin tuntuu, että tilanne on aina sama. Oulaisilla on selkeä alivoima ja yli puolet mangasta taivastellaan niiden hyvää taistelutahtoa ja -taitoja. Tuntuu turhauttavalta lukea samaa asiaa moneen kertaan, sillä tätä on jauhettu jo useampi osa putkeen. Jospa sitten seuraavassa osassa päästäisiin jatkamaan oikeasti eteenpäin.

Ginin battouga näytti yllättävän Victorin. Olin vuoren varma, että edes battouga ei hätkäytä tätä sotakoiraa, mutta toisin kävi. Se saikin arpinaaman epävarmaksi. Tästä voinee päätellä, että ehkä sotakoirat voitetaan nimenomaan battougalla, kuten aiemmatkin viholliset.

Ninjakoirien koirapilli vihellys oli mielenkiintoinen ja ihan uskottava "salainen" kommunikointitapa. Sen sijaan minua hieman hämmentää se, että tekniikkaa voi käyttää useiden kilometrien päästä.. Noh, ainakin oulaisvanhukset saivat nyt varmuuden siitä, että Weed on tulossa.

Aramin käytös on edelleen todella outoa. Se selkeästi kamppailee sydämessään siitä, kummalla puolella pitäisi olla. Maximin (eli Weedin) vai Victorin. Vaikka hahmon tekemiset puhuvat puolestaan ja olen melko varma siitä, että Aram kääntyy vielä hyvisten joukkoon enemmin tai myöhemmin, on sen käytös silti erikoista. Se uhkailee, mutta sitten kääntyykin ja lähtee menemään. Ehkäpä sillä on suunnitelma, joka toivon mukaan selviää lukijallekin pian.

Ja kyllä, olen harmissani siitä, että tämä osa päättyi Weedin joukkojen toteamukseen siitä, että "lähellä ollaan". Olisin niin toivonut, että tämä osa viimeistään olisi päättynyt koirien saapumiseen paikan päälle jotenkin näyttävästi, kuten gingassa kuuluukin. Ehkäpä sitten siinä seuraavassa osassa päästään siihen vaiheeseen.

Suurimmat hahmokehitykset osa 1

Gingassa on monia hahmoja, jotka kehittyvät suuresti sarjan aikana suuntaan tai toiseen. Tässä omia huomioitani ja mietteitäni tiettyjen hahmojen käytökseen tarinan alusta oman osuutensa päätökseen saakka. Ginin, Weedin ja muut päähenkilöt olen jättänyt mainitsematta, sillä niistä on tullut aiempina vuosina kirjoiteltua. Mielipiteet perustuvat vain omiin havaintoihini, joten ne eivät ole välttämättä ole absoluuttinen totuus hahmosta.

John

John oli aluksi hyvin ylimielinen ja kuvitteli itsestään liikoja. Se piti itseään erinomaisena ja kuvitteli voivansa päihittää itse Rikinkin. John karsasti villikoiria ja oli ehdottoman uskollinen ihmisille. Tuntui, ettei se osannut ajatella omilla aivoillaan, koska se luotti silmittömästi omistajaansa Hidetoshiin. Kaiken kukkuraksi John kehtasi kuvitella, ettei villikoirat kykenisi kukistamaan Akakabutoa, vaan ihmiset tappaisivat sen. Hävittyään Rikille kaksintaistelussa, taisivat Johnin silmät avautua. Se päätti lopulta lähteä villikoirien matkaan ja lopulta siitä muodostui hyvin perinteinen Oun soturi: koira, joka taistelee oikeuden puolesta. Johnin itsepäisyys säilyi aina sen viimeisiin hetkeen GDW:ssä, mutta pääpiirteitäin hahmo muuttui aikalailla, sillä se oppi ajattelemaan muitakin kuin itseään.

Hyena

Hyena oli perinteinen pahiksen pelkurimainen kätyri. Se toimi täysin Sniperin tahdon mukaisesti, koska sillä ei tainnut olla muutakaan ja yläpuolella velloi kuolemanpelko. Hyena oli arka, mutta se uskaltautui pakon edessä hyökkäämään esimerkiksi Jaguarin kimppuun - sekin tosin Sniperin pakottamana. Hyena tuntui ajattelevan vain omaa etuaan ja kai se kuvitteli saavansa mainetta ja mammonaa Sniperin kanssa. Sen sisällä kuitenkin eli koko ajan oikeudenmukaisuuden ääni, joka lopulta ajoi sen kääntymään omaa "isäntäänsä" vastaan ja tuuppaamaan Sniperin kielekkeeltä alas pelastaakseen Benin, jolle Hyena taisi loppu peleissä olla aidosti uskollinen. Se pelkäsi Sniperiä, mutta tajutessaan, ettei voisi sen antaa tappaa Beniä, pakotti Hyena itsensä tulemaan tappelun väliin. Voisi siis sanoa, että vaikka Hyenan uskollisuus Beniä kohtaan oli koko ajan esillä, sen viime hetken teot todistivat koiran rohkeuden ja halun muuttua.

Kyoshiro

Tässäpä vasta hahmo, jonka hahmokehitys mielestäni lässähti kuin lehmän häntä. Kun Kyoshiroa näytetään ensimmäisiä kertoja mangassa, se on ylpeä ja kunnioitettava koira. Ikävä kyllä GDW:n edetessä hahmon arvokkuus muuttuu ärsyttäväksi raivopäisyydeksi ja pelleilyksi, joka laskee hahmon pisteitä omissa silmissäni huomattavasti. Vaikka Kyoshiro onkin alusta asti hyvin itsepäinen ja suurisuinen, olisin toivonut sen jäävän tietyllä tapaa "viileäksi tyypiksi", eikä tuollaiseksi pelleksi, joka se nykyisin on.

Toubee

Koira, joka ei välittänyt aluksi kenestäkään, mutta päätyi lopulta pahisten kautta hyvisten kaartiin. Tämä tosakoira vaikutti katkeralta elämään. Se ei kuitenkaan vaikuttanut missään vaiheessa erityisen itsekkäältä, vaan enemmänkin se tuntui haluavan eristäytyä muista. Hyenan tavoin myös Toubeesta puhkesi lopulta todellinen Oun soturi ja se oli valmis tekemään kaikkensa auttaakseen muita, vaikka se koituikin kuolemaksi.

Seuraavassa osassa puidaan lisää hahmokehityksiä.

Arvostelussa: GDW osa 45 - Mossin perintö

Osa 45 oli edeltävien osien tavoin hyvin taistelun täytteinen. Kuten olenkin jo sanonut, en ole koskaan oikein pitänyt pitkistä taistelukohtauksista, mutta tässä saagassa ne ovat ihan mielenkiintoisia, vaikkakin nyt taas monta taisteluosaa luettuani alan olla jo pienen hengenvedon tarpeessa.

Mossin kuolena oli odotettavissa ja itse asiassa tiesin siitä jo etukäteen ennen kuin sain mangan käteeni. En kuitenkaan koskaan tiennyt, miten tämä tulisi kuolemaan, mutta täytyy sanoa, että tämänkaltaista kuolemaa odotonkin Mossille. Hieman tylsää, mutta silti arvokasta. Perinteinen oun soturin kuolema. Melkein voisi sanoa, että aika ennalta-arvattavaa jälleen eli tylsää. Pidin kuitenkin tuosta tuonelan virrassa kahlaamisesta, sillä se toi kohtaukseen oman uniikin säväyksensä. Tesshinin herkistyminen Mossin kuolemalle oli suloista ja näin hänessä jälleen sen pikkuisen GNG-Chibin. Mossia ei kuitenkaan ehditty kauaa murehtia, kun taistelu jo jatkui.

Mielestäni oli jotenkin sekavaa pistää Samu ja Ram yhdessä ilmoittamaan kotikoirien valheesta Weedin armeijalle. Mielestäni Samu itse olisi riittänyt, eikä Ramin olisi siihen tarvinnut sekaantua. Kohtauksessa, jossa sotakoirat tulevat varastamaan lampaan Ramin isännän maatilalta, osoitti, että sotakoiratkaan eivät kovin reiluja ole. Toki se on tiedetty jo tarinan alussa, mutta vasta nyt pistin virallisesti huomiolle, että vaikka sotakoirat ovatkin "sotilaita", ne eivät tunnu taistelevan reilusti, eivätkä kunnioita mitään tai ketään. Sellainen asenne ei tule toimimaan pidemmän päälle. Ei ainakaan sellaisessa sarjassa kuin Ginga.

Jotenkin Weedin armeijan taivallus kohti Ginin armeijaa tuntuu hirveän hitaalta ja pitkäveteiseltä. Aramin ilmestyminen vajaan parinkymmenen sotilaan kanssa toi tilanteeseen hieman jännitystä, mutten käsitä Aramin ajatusmaailmaa ja mitä se oikein kuvitteli tekevänsä. Tilanne oli jotenkin sekava, enkä oikein ymmärtänyt Aramin motiivia. Selvästikin se on sekaisin siitä, pitäisikö sen kuunnella Maximin vai Victorin sanoja. Olen vuoren varma, että Aram tulee valitsemaan Maximin sanat, sillä jo nyt tässä vaiheessa Victorkin alkaa epäillä sitä - saamarin ennustaja, kun on. Tosin eipä tainnut Victor osata ennustaa sadetta ajoissa, kun päättikin viime hetkellä muka ovelana hyökätä Ginin armeijan kimppuun, etteivät ne vain ehdi saada vettä suuhunsa.. Jännityksellä ja nyt jopa vähän skeptisenä seuraavaa osaa odottaen. Tarina alkaa nimittäin olla jälleen siinä vaiheessa, kun se joko lässähtää tai ilahduttaa toden teolla.

Pahoittelen tynkää arvostelua tällä erää. Minulla on hirveä kiire töiden ja Underground Model 2015 kilpailun tiimoilta, joten bloggaaminen on jäänyt vähän vähemmälle. Toivotaan, että postaustahti tihenee loppukuusta!

Btw, jos joku haluaa käydä äänestämässä minua lähemmäs voittoa tuossa mainitsemassani mallikisassa, niin sen voi tehdä Facebookissa KLICK!. Yksi tykkäys = Yksi ääni.

Arvostelussa: GDW osa 44 - Liikekannallepano

Sangen epäselvä nimi tälle osalle. Jouduin tarkistamaan oikeinkirjoituksen pariinkin otteeseen. En muista koskaan kuulleeni moista sanaa, lieneekö se sitten suomentajien väännös jostain. Kuka tietää.
Kansikuva ei herätä sen suurempia tunteita tai ajatuksia. Voisin sanoa, että aika perus settiä, mitä nyt tässä jälleen viime aikoina on taas nähty.

Tässä osassa tapahtui tosi vähän, mutta toisaalta soturien mielen lujuuden osoitus teki tästä osasta mielenkiintoista luettavaa. Olin yllättynyt, että Weed oli kerännyt mukaansa tuhatpäisen armeijan. Toisaalta tuo ei ole lainkaan yllätys, kun tietää, minkälainen persoona on kyseessä. Weedin mukaan lähtisin varmasti itsekin. Ainut asia, mikä minua jäi häiritsemään, oli sotakoirien kiristämät kotikoirat todella epäuskottavia, sillä kuvissa niiden ilmeet olivat hyvin hätääntyneitä ja epävarman oloisia. Tosin kukapa ei valehtelisi pelastaakseen oman nahkansa ja pentunsa. En kuitenkaan usko, että sotakoirat tulevat pentuja palauttamaan, sillä niiden tekemiset kertovat ihan muuta. En voi mitenkään uskoa niiden pitävän lupaustaan. Onneksi kuitenkin Samu, yksi kougan shinobeista, pääsi sotakoirien läpi ja toivon mukaan se ennättää ajoissa kertomaan asioiden oikean laidan Weedille ja kumppaneille, ennen kuin ne menevät ihan harhaan kotikoirien valheiden takia.

Maximin kuolema hämmensi. Se tapahtui ihan liian helpolla ja nopeasti, eikä siihen tartuttu tarpeeksi pitkäksi aikaa. Yleensä tärkeiden hahmojen kuolemia seuraa pitkä kertomus siitä, miten taitava soturi on ollut ja miten kaikki ylistivät sen tekoja. Ehkäpä Maxim ei vielä kuollutkaan, jospa se yllättääkin meidät vielä. Aramin itsekkyys raivostutti ja sen kyynelehtimisestä huolimatta en vain voinut tajuta, miksei se vain pelastanut Maximia. Ehkäpä tästäkin seuraa jokin yllättävä puolenvaihto kohtaus.. Kuka tietää.

Umpikujassa olevat Ginin soturit hämmensivät ja samaan aikaan ihastuttivat. Nälkä, jano ja paahtava aurinko saivat osan sekoamaan päästään ja juomaan jopa omaa virtsaansa. Tilanne oli samaan aikaan ällöttävä ja karmiva, sillä sitä varmasti itsekin vastaavanlaisessa tilanteessa yrittäisi pitää itsensä hengissä millä tahansa keinoilla. Mielestäni Ginin yritys saada Victorin joukkoja toisesta päästä taistelutantereelle tosi hyvä, mutta taas kerran Victor oli osannut varautua kaikkeen. En voinut olla tällä kertaa ärsyyntymättä saksanpaimenkoiran älykkyydestä. Victor taitanee olla ennustaja, kun se osaa näköjään varautua ihan kaikkeen. Aluksi Ginin suunnitelma vaikutti todella päättömältä, mutta kun tajusin taistelun tarkoituksen ja shinobien paon, en voinut kuin peukuttaa. Hetken ehdin tosin luulla, ettei kumpikaan kouga pääse taistelurintaman läpi, mutta onneksi edes toinen niistä pääsi. Mutta mistä vetoa, niin Victor tietää senkin ja pistää miehiään Samun perään.  Loppukohtaus, jossa Moss seisoo sotakoirien saartamana vaikutti mielenkiintoiselta. Päättyyköhän Sumuvuorten hallitsijan matka tähän?

The Last Wars: Ginga -sarjan loppusoitto?

Kaksoissolan foorumilla uutisoitiin vastikään samaan aikaan mahtavasta, mutta samalla myös mieltä musertavasta uutisesta. Ginga Densetsu Weed: ORION saa jatkoa, joka kantaa nimeä The Last Wars ja näillä näkymin sen pääpahiksena nähdään karhu. Viittaavatko saagan nimi ja karhu pääpahiksena koko gingan päättymiseen vai onko tämä vain yksi tarina muiden joukossa?

Koska pessimisti ei pety koskaan, totean olevani hyvin skeptinen tämän sarjan suhteen. Karhu pääpahiksena tuo ihanan nostalgiaryöpyn ja mielettömän innon päästä lukemaan sarjaa mahdollisimman pian, mutta samalla en voi kieltää, ettenkö epäilisi hyvin vahvasti sitä, tulenko jälleen kerran pettymään. Takahashin aiemmat tarinat, kuten Akame ja Orion eivät tähän saakka oikein ole innostuttaneet, pikemminkin päin vastoin. Moni sai kokea karvaan pettymyksen, kun Akame ei kertonutkaan itse Akamesta, vaan sen esi-isistä ja Orion sen sijaan vaikuttaa pitkästyttävältä Weedin toistamiselta pääpahiksineen kaikkineen. Itse asiassa Weedissä huomaa sensein huolimattomuuden ja saman kaavan toistamisen. Ei siis ihme, että sitä väkisinkin epäröi, onko karhu pääpahiksena vain epätoivoinen kokeilu, josko vanha temppu toimisi uudestaan.

Vaikka näitä pettymyksiä onkin ollut melkoisesti Takahashin suhteen, haluan silti vielä uskoa, että jos The Last Wars todella on Ginga -saagan loppusoitto, on siihen on panostettu täysillä. En missään nimessä halua lukea enää kolmatta kertaa samaa tarinaa eri hahmojen korvaamina, vaan haluan nähdä aivan uudenlaisia juonikuvioita, joita esimerkiksi Weedin Venäjän sotakoirat -saagassa on. Koska tiedän GNG:n ja Venäjän sotakoirat -saagan perusteella, että Takahashi pystyy uskomattomiin juonenkäänteisiin ja yllättäviin käänteisiin halutessaan, toivon, ettei The Last Wars ole pilattu hutiloinnilla. Haluan antaa vielä yhden mahdollisuuden senseille vakuuttaa minut tarinan kertojana, sillä sen hän osaa, kunhan vain paneutuu siihen kunnolla.

Kun kuulin ensimmäisen kerran nimen "The Last Wars", en voinut olla huvittumatta, sillä nimi tuo mieleeni Taru Sormusten Herran tai jonkin vastaavanlaisen sotimiseen liittyvän elokuvan. Tietystikin on päivän selvää, että gingassakin sotimista nähdään, mutta tietysti sen ajattelee vähän eri tavalla kuin ihmisten välisen sodan. Olen hirmu utelias näkemään, kuka tuo tuleva pääpahis on. Onko se Akakabuton jälkeläinen, joka jäikin eloon vai onko se täysin uusi hahmo, jolla on omat päämääränsä? Manga Gorakun kansikuvasta voi päätellä paljon, sillä kuvassa olevan karhun päälaella näkee selvästi tuttua punaista harjasta. Mikäli kyseessä on Akakabuton jälkeläinen, toivon, että huolimatta hahmon yhteyksistä GNG:hen, en kuitenkaan halua sen olevan täysi kopio Akakabutosta. Toivon hahmolla olevan omat motiivinsa, sillä pelkkä "sekopäisyys" ei mielestäni riitä enää.

Nostalgian lisäksi karhua vastaan taisteleminen tuo sarjan siihen, mistä se lähtikin. Tavallisiin ihmisten kouluttamiin karhukoiriin, jotka taistelivat omistajiensa rinnalla hirviökarhuja vastaan. Orionin tapauksessa asetelma tietysti poikkeaa siinä, että hahmot ovat lähestulkoon kaikki villikoiria ja senpä takia toivonkin, että tässä sarjassa nähtäisiin ihmisten ja koirien välistä yhteistyötä enemmän. Erityisesti Weedissä ihmiset ovat hyvinkin taka-alalla, eikä heitä pahemmin sarjassa nähdä kummoisemmissa rooleissa. Jospa tässä tarinassa nähtäisiin enemmän Daisukea ja muita metsästäjiä?

Tavallaan toivon, että The Last Wars olisi ginga -sarjan päätös. Nimensä perusteella tämä tietää selvää loppua, mutta kuten tiedetään, tuntemattomia ovat Takahashin tiet. Kuitenkin sana last - viimeinen - kielii todellakin lopusta. Jos loppu tulee, kuoleeko tärkeitä hahmoja taistelutantereella? Esimerkiksi Gin, Akame, Tesshin tai kenties Orion itse? Ginin kuolemaa oikeastaan odotankin jo, sillä se olisi samaan aikaan hyvä ja dramaattinen päätös sarjalle. Aiheesta en sen enempää ala kirjoittamaan, sillä siitäkin on tullut tehtyä oma postauksensa, lukaiskaahan TÄÄLTÄ!  Toisaalta taas jättäisin mieluusti Ginin eloon ja päättäisin Orionin päivät. Orionin tapattamisestahan Takahashi puhui Japan pop - lehden haastattelussa, tosin siinäkin hän taisi vasta vain pohtia asiaa. Jospa tällä kertaa hän räväyttäisikin ja toteuttaisi aikeensa.

Jos sarja loppuu, mitä meille faneille jää? Kuoleeko fandom pois keskustelunaiheiden vähenemisen takia vai jatkuuko fanittaminen yhtä innokkaana? Kaikki tietävät, miten monille muille fanikunnille on tapahtunut sarjojen päättymisen jälkeen. Niistä hyvin harva on enää voimissaan. Haluan kuitenkin ajatella tästäkin asiasta positiivisesti. Hopeanuolen fanikunta on sykkinyt eteenpäin jo vuosia, jopa ennen GNG:n leikkaamattoman DVD:n ilmestymistä. Kirjoitin joku aika sitten ginga fandomin sukupuuttoon kuolemisesta hyvin pessimistisen tekstin (vilkaistaahan, TÄÄLTÄ.). Olen asiasta edelleen samoilla linjoilla, mutta koska tiedän, että tämä fandom on ylittänyt ennenkin kuivia kausia ja alun perinhän netissä puhuttiin ainoastaan VHS:istä ja spekuloitiin mangaversioiden tapahtumia. Jospa gingafandom jääkin henkiin, pienempänä tai suurempana. Rakkaus sitä kohtaan ei kuitenkaan sammu koskaan, vaikka sarja loppuisikin.

Manga Gorakun kansikuva

Odotan The Last Warsilta dramatiikkaa, kuolemaa, verta ja suolenpätkiä.. Ja samalla tietysti niitä ihania kevennyksiä, joissa ihastellaan elämää ja muistellaan GNG:n legendaarisia aikoja. En malta odottaa, että pääsen käsiksi The Last Warsiin! Yritän kuitenkin olla innostumatta liikaa, jos sieltä tuleekin pettymys..