tiistai 17. huhtikuuta 2012

Yamato, valkoinen soturi!

Tänään minulle saapui pieni lahjuspaketti ystäväiseltäni Antulta. Se sisälsi häneltä ostamani Kurotora figuurin sekä  Antulta lahjana saadut pienet figuurit Benistä ja Mossista. Lisäksi yllärinä sain Shiroi Senshi Yamaton ykkösjulkaisun mangan nro 4.

Ensiksi yhteiskuvaa koko 1.sarjan GNG figuureista, jotka omistan(en omista koko sarjaa!)
Ei mikään maan paras kuva, mutta kelpaa. Siinä näkyy vähän osaa kokoelmastani, mutta tosiaan. Omistan GNG figujen ykkössarjasta(pienistä) tällä hetkellä: Ginin, Kurotoran, Mossin, Benin, Sniperin ja Crossin. Joku Akakabuto ja Musashi olisi kans kiva lisä tuohon. Miksei myös Riki ja Johnkin, mutta taitavat olla turhan kalliita. En ajatellut koko sarjaa kerätä, vain ne hahmot, joista pidän.

Sitten kuvaa Yamato mangasta: HUOM! Alla spoilereita liittyen 4.osaan!
Selailin tuon mangan äskettäin pikaisesti läpi. Huomasin kyllä heti, että manga oli aika kulunut - sivut olivat kellastuneet ja muutenkin manga on jotenkin tunkkaisen oloinen.. Mutta ei se mitään, tykkään silti tosi paljon.
Huomasin myös, että Takahashin piirrostyyli on Yamatossa jotenkin kummallinen. Mielestäni piirrostyyli ei ole niin hyvä kuin Hopeanuolessa. Tässä tyyli on kyllä tunnistettavissa, mutta aika huvittavalla tyylillä tuo Takahashi on piirtänyt koiria aikoinaan. Yamato näyttää esimerkiksi parissa kuvassa tosi kissamaiselta ja nuo tosa koirat(vai mitä ovatkaan) näyttävät kengurumaisilta ja muutenkin aika huvittavilta. Ihmiset tosin on piirretty aika samalla tavalla kuin Hopeanuolessakin. Mangan juonestahan en tietystikään ymmärtänyt sanaakaan, koska en ymmärrä japania, mutta kuvalukemalla tajusin ainakin sen, että Yamato ja hänen isänsä(?) taistelivat jossakin kentällä paria koiraa vastaan. Manga päättyy jotenkin kummallisesti: Joku mies heittää Yamaton isän rintaan keihään/tikarin/tjs terävän jutun, mutta koira ei vuoda verta eikä mitään. Syytä en tähän tiedä, mutta selviäisi varmaan, jos tajuaisi japania. Mutta miten kävi Yamaton isän, sitä en tiedä. Kertokaa ja spoilatkaa, jos tiedätte(en pelkää spoilereita :)! Joten antaa palaa vain).

Tässä lähiaikoina kokoelmaani pitäisi vielä ilmestyä Pachinko lehtinen ja siitä tulee kuvaa/videota(en ole päättänyt kumpaa - ehdotelkaa toki) jahka sen saan. Mutta tässäpä olisi vielä kokonaiskuvaa kokoelmastani tällä hetkellä:
- Satanica

6 kommenttia:

  1. Näitä sinun videoita on oikein mukava katsella ( + muidenkin jotka viitsivät videolla kertoa esim. kokoelmapäivityksestään tai jonkin mielipiteen).

    Parhaimpia videoita ovatkin yksityiskohtaisimmat ja pitkät videot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja eiköhän sitä videota pukkaa, täytyy vain katsoa sille sopiva ajankohta.. Jahka tuo Pachinko lehtinen nyt vaan saapuisi tuonne postilaatikkoon ^^

      Poista
  2. Kävin kurkkaamassa vähän lähteitä, Yamaton ensimmäinen painos on julkaistu 1978, joten parhaimmillaan käsissäsi oleva manga voi olla 34 vuotta vanha. Siinä ehtii tulla kellastumaa jos jonkinlaista ^^

    Mutta tosiaan, hyvä että yllätyit positiivisesti :D
    Ja videota kehiin tottakai.

    VastaaPoista
  3. "En ajatellut kerätä koko sarjaa, vai ne hahmot, joista pidän" kuulostaapa tutulta, olisinkohan itse sanonut samaa ja silti on 1. sarja hyllyssä XDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mä just Anttu vähän pelkäänkin, että siinä tulee jossain vaiheessa himo kerätä noita lisää :'D Ja muistin tuon Yamaton vanhuuden, kuitenkin taisi olla ekoja Takahashin sarjoja ikinä.

      Poista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)