Kauan toivottu ja haaveissa ollut Riki mangan suomennos on viimein tapahtunut. Olin varma, että Rikiä ei koskaan tultaisi suomentamaan tai kääntämään yhtään millekään muulle kielelle kuin japani, joten olin luopunut tyystin toivosta saada tästä manga omalla äidinkielelläni.. Mutta suuren suosionsa ja kysynnän ansiosta, kustantajat viimein julkaisivat tämän ihastuttavan lyhytmangan, joka siis tietysti kertoo Hopeanuolen isästä, Rikistä.
Mangan julkaisupäivä oli tänään ja kuten tavallista, ostin oman versioni mangasta heti julkaisupäivänä töistä päästyäni.
Tässä se siis viimeinkin on! Ärrältä pelastettu Riki manga viimein omistajansa käsissä, joka näyttävästi vain tuijottaa kameraa maanisesti.
Kannesta sen verran, että luojan kiitos tämä on oikein mainio, tosin tuo otsikko "RIKI" on leikattu tuosta ylhäältä tosi oudosti, vähän kesken ja taustalla oleva Akakabuto on hieman rakeinen, mutta hienohan tämä on. Takakannessa puolestaan oli värikuva Weedistä sekä selostus mangasta. Omistan Riki mangan jo entuudestaan Japaniksi ja oletin, että tässäkin osassa tultaisiin näkemään samat värikuvat kuin ko. mangan alussa, mutta yllätyin positiivisesti:
Katsokaa! Tässä mangassa on ainakin 3 uutta värikuvaa(joita siis japaniversiossa ei ole), joista nyt kahdesta otin kuvat. Tosi kivoja minusta ja mukana oli myös Takahashin pieni terveyhdys nimmarin ja pienen kuvan kera. Söpöä.
Mutta sitten itse mangaan:
Minusta tämä oli oikein kiva lisätarina, koska se liittyi Hopeanuolen isään ja sen lapsuuteen. Tarinassa päästiin tutustumaan paremmin myös Rikin isään Shiroon sekä tapahtumiin ennen Hopeanuolta. Ennen tämän mangan lukemista kuvittelin, että Riki olisi samanlainen sankari kuin poikansakin, mutta oli yllättävää ja erittäin hyvä asia, että Riki oli pentuna paljon pelokkaampi kuin Gin, eikä tosiaakaan mikään vahva ennen Gohein koulutusta. Ainut miinus tässä mangassa oli se, että tämä toisti samaa vanhaa " En tunne kunnolla isääni" -teemaa, mutta minkäs sille voi jos isä on koko ajan metsällä karhujahdissa..
Tarina oli hyvin koskettava, etenkin se, kun Yamabuki, Rikin äiti erotettiin pojastaan.
Mitä muuta tästä voisi sanoa? Juoni oli kiva ja vähän erilainen ja awsk <3 Tykkään, tykkään oikein paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)