sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Vertailussa: Mikä on GDW:ssä parempaa kuin GNG:ssä?

Postauksen idea tulee täysin Kaksoissolan foorumilla olleesta topicista, jossa ihmiset toivat esiin asioita, jotka ovat parempia Weedissä kuin GNG:ssä. Olen tehnyt kummastakin sarjasta vertailun mm. tässä postauksessa, mutta koska tuo postaus enemmänkin erittelee kummankin sarjan hyviä puolia, on ihan hyvä tehdä vaihteeksi tällainen.

Mielestäni tämä aihe on oikein hyvä, sillä netissä saa koko ajan olla lukemassa parjausta Weedistä, erityisesti tämän animeversiosta. Weed ei muka ole millään tavalla GNG:tä parempi ja Weedissä on kaikki muka päin peetä. On myös hauska huomata, että suurin osa perusteluista Weedin huonoudelle on piirtotyyli, joka mielestäni on aika pikku asia kokonaisuuteen katsoen. Vaikka itsekin olen täällä blogissa suhtautunut Weediin hyvin kriittisesti, ei se kuitenkaan huonompi ole. Olen myös huomannut, että pienet ihmettelyni GDW mangan arvosteluissa on saanut jotkut ihmiset kuvittelemaan, että vihaan kyseistä sarjaa, vaikkei niin missään nimessä ole! 

Tällä kertaa siis aion tuoda esille oman näkemykseni siitä, mikä Weed sarjassa on parempaa kuin GNG:ssä. Jospa tällä kertaa parjattaisiin GNG:tä, eikä aina Weediä!


OIKEUDENMUKAISUUS

GDW:ssä oikeudenmukaisuus saa aivan uuden merkityksen kuin GNG:ssä. Myöskin oikeudenmukaisuutta puidaan Weedissä enemmän ja se on esillä jatkuvasti. GNG antaa oikeudenmukaisuudesta herkästi kuvan, että jokaisen tulisi saada ansionsa mukaan, kun taas Weedissä se on enemmän mahdollisuuksien antamista ja erilaisuuden hyväksymistä. Vaikkakin Weed anime tuo oikeudenmukaisuuden esille ärsyttävillä tavoilla, se on kuitenkin tärkeä asia ja jakaa mielipiteitä. 

MIELIPITEET

Weedissä hahmoilla, erityisesti itse Weedillä on selkeät omat mielipiteet. GNG:ssä hahmot tuppasivat toimimaan lähes poikkeuksetta siten, miten johtaja niiden halusi toimivan. Weedissä hahmot ottavat huomioon toistensa mielipiteet, eivätkä kaikki kunnioita niitä. Vaikka Weedissä nähdään enemmän riitelyä mielipide-erojen takia, se kuitenkin hyvä asia, sillä erilaiset mielipiteet antavat uudenlaisia näkökulmia katsojalle/lukijalle. Esimerkiksi Weedin tekemiset ja päätökset saavat faneissa monenlaisia mielipiteitä aikaan, kun taas GNG:ssä lähes kaikki hahmojen tekemiset ja päätökset ovat täysin fine, eikä niistä pahemmin kiistellä, aivan kuin ne olisivat ainoita oikeita vaihtoehtoja.

Moniko allekirjoittaa tämän kuvan perusteella sen, että Weed on kauttaaltaan huonosti piirretty?

MERKITTÄVIEN ASIOIDEN KÄSITTELY

Tämän aiheen otsikointi oli hankalaa, mutta toivottavasti ymmärrätte, mitä haen takaa. Kun GNG käsittelee pääosin oikeudenmukaisuuden ja ystävyyden tärkeyttä, paneutuu GDW enemmän nykypäivänä tärkeisiin asioihin, kuten eläinkokeisiin ja eläimen pahoinpitelyyn. Esimerkiksi P4:llä ja Hougenilla on rankka menneisyys takanaan ja nämä tarinat tuovat esille eläinten huonon kohtelun raakuuden ja seuraukset. Nykypäivänä kiistellään paljon eläinten oikeuksista ja mielestäni GDW on yksi hyvä herättäjä asiaan, sillä se tuo esille hyvin sen, miten eläin voi kärsiä huonosta kohtelusta. Toki onhan GNG:ssäkin hahmoja, kuten Cross, joka on joutunut kokemaan kovia isäntänsä hylkäämisen takia, asia ei tule yhtä hyvin esille kuin GDW:ssä. Eläinten huonon kohtelun lisäksi GDW:ssä pohditaan myös muita asioita, kuten toisen kunnioittaminen ja opettaa myös sen, että myös veriviholliselle tulee antaa mahdollisuus muutokseen.

PAHISTEN TEKOJEN SELITTÄMINEN

GNG:ssä kukaan ei tiedä syytä Akakabuton hirveälle tappamisen halulle ja alueiden valtaamiselle. Ainut tausta Akakabuton sekoamiselle on periaatteessa vain se, että Gohei ampui tältä oikean silmän puhki ja osui sitä kautta karhun keskushermostoon ja liibalaaba. Akakabuton raivolle ei kuitenkaan koskaan ole selitetty varsinaista syytä. Vaikka karhu on cool kaikessa mielenvikaisuudessaan, sen teot tuntuvat tosi tyhmiltä, jos ajatellaan vain sitä, että karhu on seonnut päästään. GDW:ssä pahisten teoille löytyy taustat. P4 on huonon kohtelun vuoksi suuttunut ihmisille niin, että haluaa tappaa ne ja Hougen puolestaan haluaa kohdella muita huonosti oman surkean menneisyytensä takia. Kummankin pahiksen taustalla on siis joku ns. laukaisin, joka saa hahmon toimimaan tietyllä tapaa. Vaikkakin Hougen ja P4 kumpikin ovat yhtälailla sekopäitä kuin Akakabuto, ne eivät ole sitä vain siksi, että pahiksen kuuluu olla sekopää. 


Kyllähän noita seikkoja löytyi aika paljon loppujen lopuksi. Kaksoissolan viestiketjusta voi myös lukaista muiden ihmisten mietteitä asiaan. Osan mielestä esimerkiksi GDW:n hahmot ovat parempia kuin GNG:ssä ja niin edelleen. Kannattaa lukaista, nimittäin sieltä voi tarttua paljon erilaisia näkökulmia matkaan ja kirjoittakaa ihmeessä omatkin näkemyksenne! Itse olen ainakin foorumilla pyöriessäni huomannut sen, että toisten näkökulmat muokkaavat hyvin paljon omaa mielipidettäni. Törmään usein esimerkiksi ajatukseen, että " Ohoh! Tuota asiaa en ole aiemmin tullutkaan ajatelleeksi!" Esimerkiksi Weedin päätösten suhteen mielipiteeni oli aluksi hyvin kriittinen, suorastaan oksensin koko asialle, mutta kun luin muiden näkemyksiä asiaan, kyseenalaistin oman mielipiteeni ja lopulta muutin mieltäni hahmon suhteen. ..Että näinkin voi käydä! Vaikka oma näkemys olisi millainen, se voi aina muuttua. Siksi kannattaakin aina kunnioittaa muidenkin näkemyksiä ja jos mieltään muuttaa, sen voi ihan hyvällä omallatunnolla myöntää. 

9 kommenttia:

  1. Itse tykkään molemmista sekä GNG:stä, että GDW:stä. Henkilökohtaisesti tykkään kuitenkin jälkimmäisestä enemmän.. Itse en jotenkaan tajua sitä kuinka paljon ihmiset parjaa sitä miten Weed anime on kaikinpuolin huonompi kuin edeltäjänsä Hopeanuoli.

    Vaikka tykkäsinkin mielettömästi GNG:stä vielä enemmän tykkään GDW:stä esim. hahmojen takia. Pystyn paremmin samaistumaan hahmoihin kuten P4:seen ja jopa Weediin.. Vaikkakin Weed tekee mielestäni välillä järjettömiltä tuntuvia ratkaisuja, kuten lähettää Jeromen pois, vaikka Jerome yritti/halusi vain periaatteessa auttaa.

    Weed ei ole mielestäni kaikkivoipa, vaan silläkin on omat heikot kohtansa, kuten juuri joskus tuo liika oikeudenmukaisuus ja sitten esim. äitinsä Sakuran kuolema. Tykkään ehkä GDW:ssä myös enemmän siitä, että asioita käsitellään enemmän koirien kuin ihmisten näkökulmasta eikä siinä ole ketään ihmishahmoa ns. pääroolissa kuten GNG:ssä esim. Daisuke. Ja mielestäni GDW:ssä muutenkin tapahtuu enemmän, lähes koko ajan tapahtuu jotain ns. merkittävää.

    Paremmin en osaa tätä nyt perustella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kommentti! Moni tuntuu tosiaan pitävän Weediä hirveänä jumalahahmona, joka ei koskaan erehdy. Mielestäni väite ei pidä paikkaansa ja olen samaa mieltä kanssasi siitä, että Weed tekee virheitä kuten muutkin hahmot.

      Poista
  2. Kyllä olin itsekin todella iloinen, kun näin tämän aiheen.
    Weedissä on niin paljon hyvää, etten ymmärrä miksi sitä haukutaan niin paljon. Mukavaa, että olit saanut tänne blogiisi kirjoitettua näitä asioita ja ihan oikeassa olit jokaisessa asiassa, minun mielestäni =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos pidit ^^

      Weediä kehutaan turhan vähän ja siitä tapellaan aivan jatkuvasti.. Tämä teksti olkoot myös oikaisua niille harhaluuloille, että vihaisin Weed sarjaa, sillä mielipiteeni sarjasta on täysin päin vastainen!

      Poista
  3. Pidän Weedissä erityisesti siitä, että Weed pohtii päätöksiään, esim. kun lähetti Jeromen pois ja toiset haukkuivat päin naamaa.
    Pidän muutenkin Weedin tarinasta ja jotenkin en pidä GDW:tä Hopeanuolen jatko-osana. Mutta mielestäni anime poikkeaa liikaa mangasta. Animessa ei nähdä ihmisiä läheskään yhtä paljon kuin mangassa, Georgea ei ole, hahmojen kuolemat ( Jerome kuolee, nyyh, Tokimunen kuolema surkeasti toteutettu, Hougenin salamanisku-kuolema).

    VastaaPoista
  4. Olet oikeassa. Teksti oli täyttä asiaa. Itse en pidä GDWssä itse Weedistä mutta muuten sarja on todella hyvä. Mahtavaa silti että sarjaa haukutaan tosi paljon, mutta joku myös huomaa sen hyvät puolet.

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä postaus! Hienoja mietteitä ja näkökulmia:) mun mielestä GNG on parempi mut tosiaan, GDW:ssä on paljonkin parempaa ku GNG:ssä, jos tarkasti rupee miettii.
    Muutenki hyvä blogi! :D

    VastaaPoista
  6. Parempi piirtotyyli ehdottomasti GDW:ssä!

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)