perjantai 6. joulukuuta 2013

Arvostelussa: GDW osa 26 - Ansaittu kohtalo



Uusin Weed jälleen kaupoissa! Tämä onkin suosikkikansikuvani, sillä tykkään tosi paljon Weedin asennosta. Muutenkin tällaiset lähikuvat ovat mieleeni enemmän kuin sellaiset perus seisoskelu/hyppy kuvat. Taustamaisemakin on ihan kiva, vaikka olisi kieltämättä kivaa nähdä vaihteeksi jotain muutakin kuin metsämaisemaa..Vielä neljä osaa ja sitten uuden saagan pariin. Eihän tässä enää malta!


Tästä osasta minulle jäi vähän viileät fiilikset ja tuntui, että koko osa meni vähän ohi minulta. Ei siis mitään parhautta sisällöltään, odotan yhä sitä räjäyttävää hetkeä, kun pääsen huokailemaan ja ihmettelemään pääni puhki. Vaikka tässä osassa sattui ja tapahtui, ei tämä ylittänyt odotuksiani, vaan jatkoi hyvin tasapaksuna edellisiin osiin verrattaen, vaikka niissä onkin muutama kohokohta ollut.

Kamakirin ja Hougenin kanssa meni tämä osa suurimmaksi osaksi. Muun muassa Hiro taisteli isänsä tappajaa vastaan voittaen tämän 100-0 viemällä taistelun lopuksi tältä pallit mukanaan tapoihinsa kuuluen. Kieltämättä en voinut olla nauramatta kyseiselle kohtaukselle, sillä Kamakiri todellakin ansaitsi tuon. Kamakiri on ehkä tähän asti ärsyttävin hahmo koko Ginga saagassa, joten en voisi onnellisempi olla! Vaikka eläinrakas olenkin, minun ei käynyt sääliksi valittavaa irlanninsusikoiraa. Hyvä, että päästiin siitäkin ärsykkeestä eroon.

Toisaalla Weed puolestaan taisteli Hougenia vastaan näyttäen tälle jälleen battougan, mitä en voinut käsittää - Hougenhan tunsi jo tekniikan. Yrittikö Weed tappaa Hougenin battougalla vai haavoittaa tätä pahasti? En ihan ole perillä siitä, miksi Weed käyttää hengenvaarallista ja tappavaa tekniikkaa koiraan, jolle kuitenkin haluaa antaa vielä kuitenkin mahdollisuuden muuttaa tapojaan.. Perin kummallista, sanonpa vain. 
Jerome yritti aluksi jostain syystä tehdä palveluksen Weedille yrittämällä saada Hougenin nitistämiskunnian itselleen, mutta Weedin todettua, kenen tehtävä pääpahiksen hoitaminen on, sai Jeromen pysymään hiljaa. Jeromen tekemiset todellakin alkavat kyllästyttää. Hän oli sarjan alkupuolella ehkä ristiriitainen, mutta silti hyvin arvostettava, kiinnostava hahmo. Mikä kumma häneen on mennyt? Minne katosi koulutettu palkkamurhaaja? Haluaako hän näyttää Weedille todelliset kykynsä vai tapattaa itsensä, niin kuin hän on halunnut viimeiset pari osaa tehdä?

Mutta jooh. Onnekseen Weed kuitenkin onnistui kääntämään battougan suunnan sivuttain, jolloin hän sai iskettyä Hougenille kunnon haavan, mutta siltikään tankandoggi ei tuosta pahemmin itseensä ottanut. Taistelussa oli mukana myös Tesshin, jonka tekemisistä en oikeastaan mitään muista tässä kohtauksessa.


Gin saapui arvokkaasti paikalle. Gin sai aikaan hyvin samanlaisen reaktion koirissa kuin Riki aikanaan - kyyneleitä ja vapinaa, eikä ihme, sillä Ginhän huokuu isänsä tavoin oikeudenmukaisuuden sanomaa ja legendaarisuutta - kuka tahansa ei kaataisi jättiläishirviökarhua. Oli ihanaa kuulla Giniltä, ettei tämä aio kuolla ennen poikansa tapaamista. 

Burugen hyvien argumenttien ansiosta myös pahiskenraalit Kite ja Bat päättivät jättää Hougenin alaisuuden ja ihan hyväkin, sillä en olisi ehkä enää jaksanut lukea lisää taistelukohtauksia. Toisaalta taas olisin ehkä toivonut edes jonkun jäävän Sniperin lisäksi Hougenin puolelle.. Uskaltaisikohan tässä kohtaa toivoa mahdollista petosta Kiten tai Batin puolelta?

Tesshin, Jerome ja Weed jatkoivat taistelua paikalle saapuneen Sniperin kanssa. Tesshin ja Sniper taistelivat raivokkaasti, mutta Sniper pentele onnistui iskemään kogaa sen verran pahasti, että raukalta alkoivat pullottaa suolet ulkona - aivan kuten Johnilla ennen kuolemaansa. Tesshin yritti vielä kerran hyökätä dobermannin kimppuun, mutta yhtäkkiä Hougen olikin hänen kimpussaan ja viskaisi hänet kauemmaksi taisteluareenalta saaden Weedin ja Jeromen huutamaan kauhusta. Kuten arvata saattoi, Hougen lähti juoksemaan pois paikalta hänelle ominaisella tavallaan (huoh), mutta Jerome sai hänestä onneksi otteen. Kaksikko suuntaisi kohti kielekettä ja lopulta taistelupari putosi alla olevaan virtaukseen Jeromen kirotessa surkeaa kohtaloaan luullen kuolevansa. Kohtaus oli ihan hieno mielestäni, vaikka en voinut olla raivostumatta Jeromen " Vihdoinkin olen löytänyt paikan kuolla" lauseista. Eikö tuon hahmon suusta enää muuta kuullakaan?


Gin, Akame ja muut löysivät pahasti haavoittuneen Tesshinin kallionkielekkeen läheltä. Vaikka Kurojaki olikin paha, Tesshin tuntuu arvostavan häntä silti, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Hän haluaa hyvittää isänsä pahat teot taistelemalla oikeuden puolesta, mikä on mielestäni kiva juttu, sillä vaikka Tesshin isäänsä periaatteessa ehkä vihaakin, hän silti puhuu tuosta Kougan shinobina, eikä ainoastaan Kurojakina. Kohtauksessa aloin taas tykkäämään Tesshinistä, sillä vakuutuin hänen puheistaan. Hellyin myös Mossin hoivantunteesta kogaa kohtaan ja yllätyin, että vihdoinkin Gin toimi tutulla tavallaan ja päätti auttaa Tesshiniä. Ginistä oli tähän saakka jäänyt ehkä aavistuksen kylmä kuva, kuten Rikistäkin aikanaan, mutta tämän autettua veljellisesti nuorempaansa, en voinut olla iloitsematta "vanhan" Ginin paluuta. Sen sijaan hieman ihmettelin sitä, että Akame työnsi pullottavan suolen takaisin kogan sisään ja näin muka paransi tämän. Minä, kun kuvittelin, että Gin olisi lähtenyt viemään koiraa ihmisten hoteisiin hoidettavaksi, eihän noin syvä haava parane ilman tikkausta! 


Kohtaus Hougenista, Jeromesta ja Weedistä jatkui mangan loppupuolella. Suututtuaan Hougenille Jeromen pudottamisesta jokeen, Weed päätti tönäistä itsensä ja Hougenin alas kalliolta. En tästä yllättynyt oikeastaan yhtään, sillä Weedin tekemiset olivat oikeastaan ennalta arvattavissa. Jännittävää minusta sen sijaan oli se, kun Gin ja muut löysivät Weedin ja Jeromen hajujäljen, jota Gin lähti seuraamaan hyppäämällä alas kalliolta. Mielenkiintoista nähdä, löytääkö Gin Weedin ja joutuuko tämä kenties pelastamaan poikansa Hougenilta.


Jerome ja Hougen selvisivät kumpikin putouksesta, mikä tietysti oli arvattavissa. Ja taas kerran saksanpaimen voivotteli kohtaloaan, tällä kertaa hän kirosi sitä, kuinka epäreilua oli kuolla ilman, että vihollinen oli voitettu. Huoh. Jerome voisi keksiä jotakin uutta. Pidän kuitenkin hänen antaumuksestaan oikeudenmukaisuudelle, joka on Weedin ansiosta herännyt eloon. Lieneekö hahmo kuitenkin ottanut tehtävänsä turhan vakavasti, *tirsk*?

Hieman sekavat fiilikset tosiaan tästä osasta jäi, sillä en ihan pysynyt perässä kohtausten kanssa. Se varmaan näkyy tekstistäkin, pahoittelen. En tiedä, luinko osan turhan väsyneenä vai mikä kumma siinä oli, kun kaikki tuntui menevän ihan ohi.. Toivottavasti teillä muilla jäi tästä osasta jotakin käteen ^^

7 kommenttia:

  1. siis oon kuullu että tämän osan mukana ois pitäny tulla joku kirjanmerkki mukana? onko puppua?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksoissolassa Antti-setä ilmoitteli että teknisten ongelmien takia kirjanmerkki tulee vasta seuraavaan osaan :)

      Poista
  2. Tämäkin postaus kertoo hyvin pinnallisuudestasi, koska arvostelet lapsentasoisesti näitä juttuja. Olenko oikeasti ainoa ihminen joka oikeasti on sisäistänyt ja pystynyt syventymään jokaiseen pokkariin, melkein jokaisessa tunteet tulevat pintaan, koska kaikki on toteutettu niin hyvin ja asiat koskettavat vaikkeivät ole suoraan ymmärrettävissä, vaan omaa järkeä täytyy käyttää ja ymmärtää hieman enemmän mitä nyky-yhteiskunta tuntuu nuorilta vaativan. Toivon todella, ettei teidän ääneen vikisijöiden mielipiteet vaikuta julkaisuihin ja tulevaisuuteen, kun valitetaan niin kummallisista asioista viitaten samalla foorumilla käytyyn valitukseen siitä mitä julkaistaan kun haluttaisiinkin jotain muuta?! Saati siitä että keräilystä menee arvo?! Tarvitseeko olla niin itseään täynnä ja mahtavaa keräilijää, että kehdataan tällaista julkaista. Loppuosa osoitettu niin sinulle blogiasi lukeneena kuin foorumilla tyhmyytensä julkistaville. Hävetkää! Olkaa kiitollisia siitä mitä saamme, kun sekin tuntuu olevan niin veitsenterällä mikä toteutuu ja mikä ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota ihan rauhassa, hyvä anonyymi :) Vedä henkeä välillä.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Jokaisella tosiaan omat mielipiteensä, kuten Anttu sanoikin, myös anonyymillä, joten kunnioitetaan hänenkin mielipidettään oli se sitten esitetty millä tavalla hyvänsä.

      Poista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)