Arvostelussa: GDW osa 30 - Legendan perillinen

Tätä osaa on varmasti moni gingafani odottanut kuin kuuta nousevaa! Osa 30 on varmasti yksi uusia merkkipaaluja Suomen gingahistoriassa, nimittäin tässä osassa päästiin hyvin pian uuden saagan alkuun - tätä on odotettu suurella sydämellä! Minulla on blogin luonnoksissa postaus Hougen saagan herättämistä ajatuksista ja mielipiteeni kokonaisuudessaan tästä saagasta, julkaisen sen tosin hieman myöhemmin, sillä nyt on aika arvostella viimeinen osa Hougen saagasta!

Kansikuva on oikein viehättävä, yksi suosikkejani. Toisaalta taas alkaa hieman kyllästyttämään tuo ainainen metsämaisema ja värimaailma.

Tapahtumat jatkuivat hyvin samalla tavalla kuin animessa. Weedin ja Ginin reaktiot tiedettiin, joten suhtautuminen niihin oli hyvin neutraalia, mutta tässä osassa näki selvästi, että Gin vain testasi poikansa oikeudentajua ja kypsyyttä. Akame torui sitä ja näytti yllättyneeltä Ginin yhtäkkiä halutessa tappaa vihollisensa, mutta tajusikin pian tilanteen. Oli mielenkiintoista, miten niin moni oulainen meni halpaan ja mietin, mitäköhän olisi tapahtunut, jos Weed ei olisikaan antanut Hougenille mahdollisuutta elää? Mielestäni anime antoi Ginistä ja sen reaktiosta asiaan aivan erilaisen kuvan, mutta mangaa lukiessa huomasi, että hahmojen aatoksia ja sanomisiakin pitää lukea vähän rivien välistä, sillä tärkeimmät sanomat ja pointit ovat nimenomaan lukijan pääteltävissä! Miten nerokasta! Tämän takia suorastaan rakastan Takahashia! Lukija laitetaan ajattelemaan, mitä itse tekisi vastaavassa tilanteessa ja spekuloimaan, mitä hahmot sanoillaan todella tarkoittavat, kaikkea ei paljasteta tai tuoda esille suoraan.

Ihastelin Hougenin kyynelehdintää sen häviöstä ja halusta jatkaa tappamista, kunnes saikin luodin kalloonsa menneisyydessään olleelta mieheltä. Kuva, jossa Hougen makaa aivot pellolla, on mielestäni kierolla tavalla erinomainen. Siitä näkee koiran pahuuden ja sen ansaitsema loppu. Harmi kylläkin kohtaus meni tosi nopeasti ja tanskandoggin ampunut mies vain pamahti paikalle ja tussautti koiran pään palasiksi ilman sen kummempia pysähdyshetkiä ja viimeisiä sanoja. Jollain tapaa Hougen saaga loppui vähän typerään kohtaan, kun heti perään alkoikin jo uusi saaga. Mielestäni tämän olisi hyvin voinut tiivistää edelliseen osaan, mutta kyllä nyt tuntuu hienolta, että on viimeinkin päästy kaikkien odottamalle tuntemattomalle alueelle eli uusiin saagoihin, joista ei vielä tiedetä paljoa mitään!

UUDEN SAAGAN ALKU

Tämä saaga kertookin jo legendaksi ja fanien myötähäpeäksi nimetystä apinasaagasta. Omat odotukseni saagaa kohtaan ovat aina olleet suurta facepalmailua, mutta onnekseni voin kertoa yllättyneeni positiivisesti. Kohtaus, jossa kolme pientä pentua juoksee pakoon apinalaumaa on hyvin hyytävä, kun apinoista näkyy vain varjot ja kiiluvat silmät. Pennut piiloutuvat ja lopulta törmäävät Jeromeen, joka ilmeisesti oli suunnistamassa jonnekin. En enää itse asiassa edes muistanut, missä vaiheessa Jerome hävisi lauman seasta, mutta oli kivaa nähdä häntäkin pitkästä aikaa. Saaga alkoi siis hyvin mielenkiintoisella tavalla. Jotenkin en osaa vielä suhtautua apinoiden motiiviin tappaa koiria ja ryövätä niiden pentuja. "Koska Jumala käskee!" Voi härregyyd, sanonpa vaan. Sen sijaan pääpahisapina vaikuttaa aika kiintoisalta, lieneekö tuo Goheen apinaversio, kun tuntui olevan selvästikin viinaan menevä? Saa nähdä, mikä lienee todellinen syy koiranpentujen tappamiseen, toivon mukaan se on jokin järkevä.

Gin testasi Weedin oikeidentajua ja totesi poikansa olevan sopiva jatkamaan johtajuutta. Tästä kohtaa oli pakko ottaa kuva, sillä Ginin sanat saivat kyyneleet kirpoamaan silmiin. Kumpa meissä ihmisissäkin olisi joku, jota voisi palvoa samalla tavalla kuin kuvitteellista hahmoa.

Oli myös hienoa päästä seuraamaan vihdoin ja viimein Weedin ja Ginin suhdetta toisiinsa Hougenin kukistamisen jälkeen ja he vaikuttavat lähentyneen melkolailla, nukkuivat jopa vierekkäin. Ylistystä annan myös Weedin unelle, jossa Sakura antaa Joen ja Yukimuran pois ja pitää Weedin itsellään, sillä tämä kaipasi eniten hoivaa. Tietyssä mielessä hieman ihmettelen, miksei Sakura antanut Weediäkin pois, vaikka se emoaan tarvitsikin selvästi eniten.

En edes itse asiassa tajunnut, että pätkä Weedin lapsuudesta olikin unta. Täytyy kyllä sanoa, että en voinut olla nauramatta Weedin aatoksille siitä, että hänen näkemänsä uni oli oltava totta (vaikka niinhän se oli) ja vain sen perusteella päätti lähteä Hida-vuoristoon etsimään mahdollisia sisaruksiaan. Weedhän kyllä mainitsikin, että uni tuntui todelliselta, mutta en itse kyllä ainakaan olisi lähtenyt vain pelkän unen perusteella yhtään minnekään. Hieman hävetti myös Ginin toteamus asiaan tyyliin "Niin..Voi olla, että sinulla on sisaruksia". Oli kuitenkin toisaalta hyvä, että Weed sai edes jonkinlaisen syyn lähteä patikoimaan ja näin ollen saagakin pääsee alkamaan paremmin, kun matkaan lähdöllä on joku syy... Mutta olisin kyllä halunnut Weedin saavan tietoa sisaruksistaan jollain muulla tavalla.

Weedin suhteen päästiinkin jo hienosti vauhtiin, sillä se pelasti joukkoineen pienen apinanpoikasen Pepen Yukimuran alaisilta, jotka ilmeisesti tappoivat apinoita vain johtajansa käskystä. Weed kuuli myös ensimmäistä kertaa veljensä nimen ja vaikutti jotenkin toiveikkaalta ilmeestään päätellen (mikä taas oli outoa, koska Yukimurakin olisi voinut olla kuka tahansa). Kohtauksessa tuli hyvin esille se, miten Weed ei halua hyödyntää asemaansa eri tilanteissa, sillä se kiusaantui selvästi GB:n "paljastuksesta" tämän olevan Oun ylipäällikkö. Mielestäni Weed on hyvinkin nöyrä, vaikka Gin antoikin hänelle johtajuuden. Weed ei pröystäile, vaan se toimii samalla tavalla kuin kuka tahansa.

Viinanhuuruinen pahis.

Yukimura saapuu paikalle auttamaan Jeromea ja kolmea pentua apinoiden häätämisessä.

Yukimuran ensi-esiintyminen! Olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa ja nyt se viimeinkin tapahtui. Mura tuli hyvin mainiossa ja järkevässä kohtaa esille, niin kuin legendan perillisen kuuluukin. Hahmo vaikuttaa hyvin karismaattiselta ja viehättävältä, minkä takia huokaisinkin helpotuksesta, sillä minulla oli pieni pelko persauksissa, että hahmo on ryssitty jotenkin. Tosin täytyy taas koputtaa puuta ja sanoa, että en ymmärtänyt, miksi ihmeessä Yukimura ehdotti Jeromea liittymään laumaansa tuosta noin vain häntä sen enempää tuntematta. Vielä enemmän yllätyin Jeromen myöntymisestä! Kohtaus oli jotenkin tosi epämääräinen, mutta olen iloinen, että Mura saatiin jo nyt tarinaan mukaan.

Kaiken kaikkiaan tämä osa oli todella hyvä. Apinasaaga ei näin ensisilmäyksellä vaikuta ihan niin nololta kuin aluksi kuvittelin, vaikken vielä osaakaan ehkä täysin suhtautua niihin pahiksina. Noh, onpahan mielikuvitusta hyödynnetty ja ennen kaikkea erilainen pahis! Tämän saagan suhteen minulla ei toistaiseksi ole mitään sen suurempia odotuksia, mutta katsotaan, mitä tuleman pitää.