Aihe koskettaa minua itseäni pitkälti siksi, että satun itse kyseisellä tyylillä piirtämään ja sen on varmasti moni Deviantartissa olevia piirroksiani selaava huomannut. Osa kuvista on ollut esillä täällä blogissakin, mutta muuten en pahemmin piirroksiani esittele. Itse asiassa en enää edes piirrä, koska piirtämisestä on tässä fandomissa tullut niin negatiivinen asia (mm. kilpailun ja riitelemisen takia), että menetin siihen mielenkiintoni parisen vuotta sitten. Oli miten oli, gingamaisen piirrostyylin omaava leimataan usein persoonattomaksi "matkijapiirtäjäksi", jolla ei ole omaa mielikuvitusta ja halua käyttää aikaa ja vaivaa kehitellä omanlaista piirrostyyliä, vaan kopioi sen suoraan joltain toiselta. Moinen lausahdus kuulostaa ainakin omaan korvaani aika radikaalilta ja siksi minusta tuntuukin, että niin sanottuja gingapiirtäjiä tunnutaan aliarvostettavan tosi paljon ja heitä ei ihan myöskään välttämättä ymmärretäkään. Haluaisinkin siis teille kaikille hieman valottaa omaa näkökulmaani ja tarinaani tähän asiaan.
Piirtämäni Weed. Gingatyyli selvästi havaittavissa? Kuvaan ei ole otettu mallia mistään.
Hopeanuolen ansiosta aikanani kiinnostuin piirtämisestä, niin kuin moni muukin fani. Lähes tiedostamattaan sitä halusi kovasti piirtää sarjan eri hahmoja, eikä sitä edes pahemmin ajatellut, että " nytpä piirrän Takahashin tyylillä", sitä vain piirsi. Tietysti, kun monta vuotta piirsi samanlaisella tyylillä, se iskostui piirtokäteen niin, että tyyli näkyy vielä tänäkin päivänä, eikä ainakaan koiria osaa piirtää muilla tyyleillä, vaikka kuinka yrittäisi. Mielestäni gingapiirtäjien tuomitseminen mielikuvituksettomiksi on vähän kummallista, sillä en usko kenenkään tarkoituksella matkivan Takahashi-sensein piirrosjälkeä, vaikka mallista piirtäisikin, kuten itse aikanani tein. Saatoin joskus kokeilla mallailla muidenkin hyvien piirtäjien tyyliä heidän tekemistään töistä, mutta piirtäminen ei tuntunut sujuvan ollenkaan, kun tietynlainen tyyli oli lapsesta saakka iskostunut. Miksi siis omaa jo lapsena iskostunutta piirrostyyliä pitäisi alkaa muuttamaan, jos siihen ei vain pysty?
Toki on ehkä mielenkiintoisempaa seurata taiteilijoita, jotka piirtävät omaperäisellä tavalla, mutta mielestäni myös osalla "uniikin tyylin omaavien" piirtäjien piirrostavasta näkyy gingamaisuus, tosin hieman vähemmän kuin gingapiirtäjillä. Esimerkiksi moni piirtää koirilleen isot, pyöreät, hopeanuolimaiset silmät, joten eikös silloinkin voida periaatteessa puhua pienestä mallaamisesta? Mielestäni on enemmänkin kummallista, että piirtäjä tietoisesti alkaa muokkaamaan tyyliä erottuvaksi ja muka omaperäisemmäksi, eikä jatka piirtämistä - jokaisen oma tyyli piirtää varmasti kehittyy ajan mittaan ilman mitään erikoisia mietintähetkiä, että mikä nyt olisi niin pirun erilaista ja hienoa. Tokihan sitä oman tyylin luomiseen saa aikaa käyttää jos haluaa, mutta itse kunnioitan enemmän sellaisia piirtäjiä, jotka ovat alkaneet piirtää tietyllä tyylillä vähän kuin sattumanvaraisesti. Toki kaikista piirtäjistä ei voi tietää, onko piirrostyyli suunniteltu viimeisen päälle vai onko se syntynyt ihan sattumalta ajan mittaan, mutta yleensä tällaisten tyyppien harvemmin tarvitsee todistella, miten mielikuvitusrikkaita taiteilijoita he ovat tai miten uniikin tyylin he ovat keksineet itselleen kehitellä. Liiallinen suunnitelmallisuus on mielestäni tylsää.
Kokeilin joskus piirtää Giniä hieman eri tyylillä. Ei tainnut onnistua, kun gingamaisuus helottaa läpi.
Eläinpiirtäjät ja erityisesti koiraeläinpiirtäjät tuntuvat tappelevan keskenään tosi paljon, mitä nyt itse olen aihetta seuraillut mm. Deviantartissa. Käydään taisteluja siitä, kuka on matkinut ketäkin ja miksi. Onko joku matkinut Maijaa vai Takahashia ja onko piirtäjä arvostettava, jos hänen tyylissään näkyy vaikkapa nyt gingamaisuus. Oma mielipiteeni asiaan on se, että jokainen saa ottaa pieniä vaikutteita toisen taiteilijan (oli se sitten Takahashi tai joku muu) tyylistä, sillä onhan moni ammattitaiteilijakin tunnustanut saaneensa vaikutteita jostakusta toisesta ja ainakin musiikkimaailmassa tiettyjen bändien vaikutus näkyy toisissa bändeissä, eikä se ketään haittaa - paitsi tietysti niitä typeriä pilkunviilaajia. Siksi pidänkin sanaa matkija aika radikaalina, koska itse käsitän matkimisen sellaiseksi, että tietoisesti yritetään esittää jotakuta toista ja pyritään olemaan jokaisessa asiassa kyseisen henkilön kanssa samaa mieltä ja vaikkapa piirtämään tismalleen samalla tavalla - pyritään siis olemaan joku toinen ihminen. Vaikutteiden otto sen sijaan on aivan eri asia enkä näe vikaa siinäkään, jos joku on piirtänyt läpi jonkin kuvan (tai ottanut vain mallia), jos kuitenkin on maininnut kuvan alkuperäistekijän ja lähteen antaen kunnioituksen näin ollen alkuperäiselle tekijälle. Siltikin tällainen tyyppi saa hirveät haukut niskaansa ja matkijan leiman otsaansa, kun ei muka ole viitsinyt nähdä vaivaa piirtää kuvaa, joka on täysin oman mielikuvituksen tuotetta. Ai hyvänen aika, sanon vaan. Eri asia on tietysti, jos alkuperiä ei mainita ja kuvaa väitetään täysin omaksi. Silloin ei kyllä minunkaan puoleltani kunnian kukko laula. Mielestäni alkuperäisen työn tekijän maininta on vain kohteliasta, ei mikään häpeän merkki. Ymmärrän silti kyllä hyvin niitä, jotka pelkäävät mallista otettujen kuvien lisäämistä nettiin, koska haukuthan siitä saa, kuten äsken mainitsin. Itselläni on esimerkiksi tuolla huoneeni laatikossa piiroskansio, jossa varmaan 80% kuvista on mallista otettuja, mutta niissä näkyy silti oma käteni jälki. Jos ottaa mallia jostakin asennosta toisen piirtämästä kuvasta, ei se mielestäni väärin ole, kunhan kuvaa nettiin lisätessään muistaa mainita alkuperäistekijän.
..Mutta takaisin Takahashin tyyliin. Takahashia itseään fanien gingamaiset piirrostavat tuskin haittaavat. Uskon hänen enemmänkin olevan otettu ja mielissään siitä, että juuri hänen piirrostapaansa ihaillaan. Siksi ihmettelenkin eräitä tavispiirtäjiä, jotka nostavat metelin pienestäkin vaikutteen otosta - miksi siis he eivät olisi enemmänkin otettuja ja mielissään siitä, että juuri heidän tyyliään ihaillaan? Itse ainakin olisin. Tämän seikan takia ihmettelenkin, miksi ihmeessä jotkut hyvät piirtäjät tekevät piirrosoppaita, jos kerta eivät halua, että heidän tyyliään "kopioidaan"? Menee jotenkin ehkä ristiriitaan..
Sitä paitsi, totuushan on se, että kukaan ei voi piirtää täysin samanlaista teosta kuin joku toinen, sillä jokaisella on kuitenkin se oma tapa piirtää, eikä sitä voi muuttaa tismalleen samanlaiseksi jonkun toisen kanssa, vaikka kuinka yrittäisi. Toki tyylisuuntaus saattaa olla hyvinkin samanlainen, mutta jos kaksi eri ihmistä on piirtänyt samantapaisella tyylillä kaksi samanlaista koiraa, on aika epätodennäköistä, että jälki olisi 100% samanlaista. Miksi ihmeessä ihmiset haluavat nykyään olla muka niin kauhean uniikkeja ja erottuvia, kun tässä maailmassa on vaikea erottua enää, kun uniikkeja tyylejä on niin monia? Jokainen meistä on uniikki jo valmiiksi, eikä sitä mielestäni tarvitse mitenkään tietoisesti todistella ja vakuutella kaikille.
Hyvät koiraeläinpiirtäjät, ottakaa rennosti ja antakaa nuorten (miksei myös vanhempienkin) ja innokkaiden piirtäjien ottaa teistä vaikutteita! Kannustakaa heitä ja olkaa esimerkillisiä ja älkääkä hermostuko pienistä.
Näin iloisina uutisina mainitsen vielä tässäkin.. Kaksoissolaan oli tullut tieto, että Weed- taidekirjan lisäksi tullaan julkaisemaan myös Weed Gaiden, joka näillä näkymin ilmestyy helmikuussa! ^^
Todella hyvä teksti hyvästä aiheesta! Itse tykkään piirtää Ginga-tyylillä ja vaikka joidenkin mielestä se voisi olla mielikuvituksetonta matkimista, olen asiasta eri mieltä. Itse asiassa tuon tyylin omaksuminen ei käy edes käden käänteessä vaan sekin on vaatinut aikaa ja harjoittelua, eikä tässä vielä mitään ammattilaisia olla, lähelläkään. Mulla ei edes ole enää mitään ns. "omaa tyyliä", koska piirrän vain ja ainoastaan Ginga-tyylisiä koiria. Mutta joo, tosiaan mielipiteensä kullakin, itse en anna kateellisten panettelun häiritä :)
VastaaPoistaKivaa jos olet samoilla linjoilla ^^!
PoistaLokakuuhan meni jo?
VastaaPoistaOhop! Kirjoitusvirhe! Helmikuuta siis tarkoitin *rynnii korjaamaan*
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHyvin kirjoitettu teksti oli. Ja piirtämäsi kuvat ovat tosi hienoja. Erityisesti Gin oli todella suloinen. :3
VastaaPoistaKiitos. En pidä itseäni minään häävinä piirtäjänä, mutta kiva jos piirrokseni ovat mieleesi ^^
Poistaitse olen smaa mieltä kanssasi näistä asioista. Itse piirrän vain ginga tyylillä, sillä en taida osata muilla tyyleillä tehdä, tai ainakaan se ei tuntuisi oikealta :/ kuka on sanonut etten saisi "matkia" Takashi-setää (:3 takashi-setä X3)
VastaaPoistaOihh, pakko saada tuo Weed Gaiden :333 kun siinähän ol esim. ne Merin tarina, Lonely Ron 1 ja Hanako :DDD <3
Hienoa kuulla, että moni muukin on samaa mieltä ^^ Weed Gaidenia odotellessa <3
PoistaMinusta ainakin jokainen saa piirtää ihan vapaasti sillä tyylillä millä haluaa, eihän se ole minulta pois jos joku haluaa piirtää juuri nimenomaan Ginga-tyylillä. Ja piirtotyyli on vielä sellainen asia mitä ei ihan noin vaan muuteta.
VastaaPoistaTuo teksti itse asiassa inspiroi minut piirtämään Gingaa pitkän tauon jälkeen...
:)
PoistaHyvä kirjoitus. Itsekin olen piirtänyt paljon Ginga-tyylillä, mutta en ole tainnut kohdata yhtäkään joka olisi tullut sanomaan että miksi näin, ei ole hyvä tämä. En tiedä onko naljailut sitten enemmän kytköksissä siihen, mikäli piirtää läpi tai vain värjää digitaalisesti jonkun screencapin omaksi hahmokseen..
VastaaPoistaMielestäni on siinä mielessä hieno asia että piirretään Takahashin tyylillä kun jotkut ihmiset haluaisivat nähdä tietyt hahmot/omat hahmonsa Takahashin piirtämänä, mutta sehän ei kovinkaan todennäköisesti tule onnistumaan, joten he voivat turvautua muiden taitoihin esimerkiksi pyytämällä tilaustöitä. Lisäksi Takahashin tyyli opettaa aika hyvin anatomiaa, ja siitä on hyvä lähteä pikku hiljaa muokkaamaan omaa tyyliä. Myös materiaalit millä piirtää/värittää vaikuttavat aika paljon lopputulokseen ja siihen, miten erottuu. Harva meistä piirtää samanlaisella mustekynällä kuin Takahashi ja käyttää rastereita - esimerkiksi juuri noissa sinun töissä kuulakärkikynä tuo oman vivahteensa :3
Takahashin tyyli on kyllä todella hyvä ns. harjoitteluun, sillä hänen piirtämiensä eläinten anatomia toimii ja vaikka hahmot selkeästi piirrostyylisiä ovat, niissä on silti pieni ripaus realismia.
PoistaHyvä kirjoitus ja hienot piirrokset :3
VastaaPoistaMahtavaa kun Weed gaiden ja Taidekirja
julkaistaan suomessa! ;D Tuleekohan ne mollemmat
vain kirjakauppoihin myyntiin?? ;3
Taidekirja tulee tietojeni mukaan vain kirjakauppoihin suurehkon kokonsa ansiosta. Weed Gaidenin sen sijaan uskon tulevan ihan marketteihin, koska niin myös Shin Gaidenit tulivat :)
Poista"Kun tietynlainen tyyli lapsesta saakka" - Niin, piirtely on tällöin erittäin yksipuolista ja itsensä kehittäminen voi olla jopa mahdotonta. Harrastelijatkin kehittyvät ajan mittaan, mutta usein näkee myös näitä, jotka ovat jämähtäneet siihen samaan tyyliin.
VastaaPoistaJos tekee piirto-oppaan, se ei tarkoita sitä, että kyseisen henkilön tyyli tulisi kopioida siitä. Tutoriaalit ovat suuntaa-antavia, ja ne voi sovittaa omaan tyyliinsä.
Ja kun harrastelijoita ollaan, miksi oman uniikin tyylin kehittely tuntuu olevan niin hirveän vaivan takana ettei sitä haluta edes yrittää? Tämmöinen mielikuva nyt tuli tästä tekstistä. Ei sitäkään nyt tuosta vain suunnitelmallisesti saada aikaan, vaan ajan kanssa. Jos asettaa itselleen tavoitteita, niin varmasti alkaa piirtely mennä johonkin suuntaan. Mallista piirtäminen tai läpipiirto ei kyllä sinänsä anna mitään itse piirtäjälle, eikä piirtäjä opi mitään uutta ja piirtäminen on edelleen hyvin yksipuolista, eritoten tämä ns. gingatyyli.
Ja kaiken kukkuraksi, jos pistää nettiin omia töitään, on varauduttava niihin negatiivisiinkin kommentteihin. Ja Takahashi luultavasti yksinomaan omista tekijänoikeuksia Hopeanuoleen ja muihin, kustantajat myös ja itseäni kyllä pistää vähän ärsyttämään animesta ja mangasta otetut screenshotit ja skannaukset, jotka pistetään omille sivuille vapaasti kopioitaviksi tai ylipäätään nettiin, koska se ei ole laillista. =) Meni nyt vähän ohi aiheen mutta noh.
Jos haluaa kehittää omaa piirtotyyliään mihin suuntaan tahansa, on se aina positiivinen asia. En kuitenkaan näe siinäkään vikaa, jos joku haluaa piirtää vaikka nyt gingatyylillä lopun elämänsä - se ei ole muilta pois. Kuten tekstissä mainitsinkin, yritin itse kokeilla piirtää erilaisilla tyyleillä monta vuotta ja yritin jopa kehittää omaa tyyliäni, mutta se ei vain onnistunut ja jämähdin tähän gingatyyliin - toisaalta, onhan piirroksissani sinänsä "omakehitteistä" tyyliä verrattuna vaikkapa siihen, miten piirsin vuosia sitten.
PoistaKritiikkiä pitää aina kestää, oli kyse millaisesta taiteesta tahansa, siitä olen samaa mieltä kanssasi. Hienoa saada toisenlainenkin kanta asiaan~
Tuosta anime- ja mangakuvien skannaamisesta ja "levittämisestä" en pahemmin osaa sanoa mitään, en ole tekijänoikeus asioihin perehtynyt kovinkaan syvällisesti. Sitä on harrastettu aika pitkään ja siitä on tullut jotenkin "sallittua". Aihetta olen kyllä muistaakseni jossain postauksessani pohtinut ohimennen, nimittäin onhan tuo sinänsä laitonta. Itse ajattelen asian kuitenkin niin, että jos kyseisillä kuvilla ei tehdä rahallista voittoa (myydä tai teetätetä priaattitavaraa tai vastaavaa), on asia ihan ok, vaikka ristiriitaistahan tuo sinänsä on kyllä.
yleensäkkin kun puhutaan yleisesti piirtämisestä, tuntuu monilla olevan kovin rajoittunut näkemys näistä asioista!! En ole koskaan ymmärtänyt tuota "matkija"- juttua, tuntuu kuin oltaisiin jossai ala-asteella..-_-
VastaaPoistaMinusta on vain hienoa jos joku tietty tyyli antaa piirtäjälle ispiraatiota ja enempi näen sen asian sillain, että se on kunnianosoitus sille alkuperäiselle luojalle jos kopioita tupruaa joka kolkasta!! Silloin tietää että on onnistunut ja on pystynyt tekemään omasta työstään ikään kuin idolin jollekkin muulle!!!
Ja kun oikeasti järjellä miettii, niin maailmassahan on miljardeja ihmisiä...on se kumma jos siitä määrästä kukaan ei piirrä samalla lailla!? Itsekkin paljon pienempänä piirtelin Witch-sarjakuvasta mallista hahmoja ja huomaan että edelleen se samankaltainen pään malli löytyy joka työstä!!! Olenko nyt sitten sen perusteella matkija ja vailla omaa mielikuvitusta?! Ilmeisesti sitten!!=D Enkä koe sitä mitenkään rajoittavana tekijänä, koska omaksi ilokseenhan täällä näitä tehdään? Jos itse olen tyytyväinen niin mitä se on muilta pois? Täälähän saa kohta rutista joka ikisestä asiasta jos oikein alkaa syynään kaikkia juttuja!!!=D
Niin ja minusta piirrät kivasti!!^^
Samaa mieltä kanssasi. Itsekin, kun ihmisiä aloin piirtää, otin mallia myöskin Witchistä ja kyseinen tyyli saattaakin osittain ihmispiirrostyylissäni näkyä pienenä vivahteena, vaikken mallia mistään enää ottaisikaan ^^
PoistaMun mielestä koko "kuka piirtää milläkin tyylillä"-aihe on viety ihan väärille raiteille. Kunhan ei piirrä läpi, _jokaisella on väistämättä oma tyyli_ - mittasuhteissa, realistisuudessa, lineartin laadussa, väritystyylissä... Tiedän (ja varmasti kaikki tietää) moooonia monia monia Takahashilta vaikutteita (= koirilla selvästi erottuvat rintalihakset, tietynlaiset silmän muodot, sileämpi turkki jne.) piirtojälkeensä saaneita artisteja esimerkiksi deviantARTin puolella; Siltikin jokainen näistä "Ginga-piirtäjistä" on täysin toisistaan erotettavissa. Tyylierot on nähtävillä myös sellaisilla artisteilla, jotka ovat kehittäneet tämän "oman uniikin tyylinsä" ja koittavat vaihteeksi kokeilla piirtää "Ginga-tyylillä".
VastaaPoistaEn haluaisi sekoittaa ketään yksittäistä henkilöä mukaan tekstiini, mutta taidanpa tehdä sen kumminkin tehdäkseni pointtini selväksi:
http://tai91.deviantart.com/
http://yougurt.deviantart.com/
http://grypwolf.deviantart.com/art/GNG-Game-of-life-291173035
Yllä dA:sta nappaamiani erilaisia artisteja, joiden kuvissa on vaikutteita Takahashilta. Kuitenkin jokaisella on oma selvästi toinen toisestaan erottuva tyylinsä - am I right?
Ginga-tyylistä ja sen plagioinnista vauhkotaan aivan liikaa ja aivan turhaa. Jokaisen artistin käden liikerata, työvälineet, kuvanmuokkaustaidot jne. ovat erilaiset; Miten kukaan voi edes väittää, että jonkun piirros ei olisi omantyylisensä? Kyllä minä ainakin pidän virkistävänä vaihdella piirtojälkeäni realistisen, sarjakuvamaisen, "luonnostaan kynänkärjestäni syntyvän" ja joskus myös Takahashin tyyliä jäljentelevän välillä - puhumattakaan jokaisesta niistä ainutlaatuisesta artistista, jonka kuvien kautta saan inspiraatiota ja vaikutteita väistämättä - niin tiedostamatta kuin tietoisestikin. Hauskintahan tässä onkin juuri se, mistä eniten vouhkataan: kenenkään tyyliä kun ei voi kopioida - ainoastaan sovittaa omaan tyyliinsä.