Arvostelussa: GDW osa 25 - Räjäytys

Osa 25 on nyt saatavilla kirjakaupoissa ja marketeissa! Omani nappasin eiliseltä jumppareissulta mukaan vieressä olevalta ärrältä ja jumppatunnin alkua odotellessa luin sitten mangaa hetken aikaa joutessani - loput luinkin sitten kotona iltalukemisiksi.

Kirjanmerkistä en nyt jaksanut kuvaa erikseen skannata, mutta en usko, että kukaan missaa mitään, sillä merkin kuva on varmasti kaikille hyvin tuttu.

Tämän osan mukana tuli myöskin Antti-sedän lupaama kirjanmerkki. Vaikka merkki olikin tosi yksinkertaisessa paikkaa, heti mangan aloitussivulla, en meinannut sitä aluksi millään löytää ja ajattelin, että mihin ihmeeseen ne ovat merkin kiinnittäneet. Lopulta tuo kirjanmerkki löytyi ja mielestäni se oli aika näpsäkästi onnistuttu kiinnittämään yhdelle sivulle niin, ettei se pääse putoamaan matkan varrella. Merkki itsessään oli aika pliisu omaan makuuni, sillä verrattaessa GNG:n aikaisiin kirjanmerkkeihin, on tuo aika.. noh, turhan yksinkertainen. Kuva on ihan jees ja siihen käytetty paperikin on paksua ja hyvää, mutta en kestä tuota "Hyvää isänpäivää!" -tekstiä. Olisin toivonut jotakin ajattomampaa, eikä mitään toivotteluja.

Kansikuvasta tykkään, tykkään ja tykkään. Pienenä miinuksena kuvan vasen yläreuna jää ehkä turhan avonaiseksi, sinne olisi voinut sijoittaa jotakin sinistä taivasmaisemaa, mutta olettaen, että kuva on otettu talvisessa maastossa, olisi tuo varmaan ollut vähän mahdotontakin. Hieno kansi silti, yksi parhaimmista kuvakansista tähän asti.

Tässä osassa päästiin hyvin vauhtiin ja kaiken kaikkiaan tämä oli tosi hyvä. Vaikka vuorilinnan räjäyttäminen oli ehkä aluksi vähän turhaa täytettä, tuntuu se nyt oikeastaan ihan kivaltakin kaiken sen hirveän taistelumätön rinnalla. Vuorilinnan räjäytys oli mielestäni todella historiallinen hetki, sillä se on todella merkityksellinen GNG:n ajoilta, olihan tuo Akakabuton linnake aikanaan. Jännää, että ihmiset päättivät tuhota juuri vuorilinnan, olisivat samantein voineet polttaa koko metsän, ei vaan. Tämä osa perustui täysin tuolle räjäytykselle, joten osan nimi "Räjäytys" ei tullut kovinkaan yllätyksenä.

Pääsimme jälleen Ginin pariin. Animessa hahmon aikuisversio jää hyvin etääksi, ehkä jopa turhankin Rikimäiseksi, mutta mangassa Gin on entisensä - hieman aikuistuneempi versio vain. Sivut, joissa Gin esiintyi, luin täysin siemauksin. Tuossa yllä olevassa kuvassa Gin yrittää puhua järkeä Kaitolle ja Battolle, jotka lähetettiin etsimään Buruge käsiinsä. Ginin sanat vetoaa erityisesti sokeaan Battoon, joka hämmästelee Ginin auraa. Vielä ei kuitenkaan tainnut selvitä, aikovatko Batto ja Kaitokin kääntää selkänsä Hougenille vai eivätkö. Erityisesti Battolta odotan hyvin paljon, sillä animessa se on todella kiinnostava hahmo kaikkine yliluonnollisine voimineen. Tietyllä tapaa toivon, että Batto vielä jäisi Hougenin riveihin, sillä hän on todella oivallinen pahishahmo. Ei sellainen pelkuri (ainakaan tähän asti) kuin aiemmat pikkujohtajat.

Battoon olen ollut hahmona todella tyytyväinen niin mangassa kuin animessakin tähän asti, mutta Hougenin suhteen tunteeni tuntuvat heittävän ylös alas. Välillä Hougen vaikuttaa todella oivalliselta ja uskottavalta raakalaispahikselta, mutta välillä taas hänen pakenemisensa (mm. tässä osassa hän pakeni yksin räjähdystä vuorilinnan takapuolelta) ja muut pelkuruutta osoittavat tempauksensa saavat minut melkein raivon partaalle. Miksi kerrankin varteenotettava koirapahis on pilattu typerillä alaisilla? En ymmärrä vieläkään, miten ihmeessä noin kummallinen koira on saanut koottua noinkin ison armeijan pelkureita.

Myös Weed, Tesshin ja Jerome yrittivät puhua järkeä Hougenin alaisille ja yrittivät saada heidät pakenemaan räjähdystä. En käsitä, miksi ihmeessä Hougenin alaiset eivät meinanneet aluksi totella, kun ihmiset selvästi heidän naamansa edessään asentelivat räjähteitä vuorilinnan eri osiin. Typeryys koituikin raukkojen kohtaloksi ja osa heistä menetti henkensä jäämällä kivien alle, aivan kuten koirille kävi Suuressa taistelussakin Akakabutoa vastaan. Mielestäni tämä veto, siis se, että koirat jäivät kivien alle (ai kauhea, mitä minä nyt puhun), sillä se toi heti kohtaukseen sellaista nostalgisuutta ja minusta on kiva, että Takahashi jaksaa vielä verestellä vanhoja GNG:n aikaisia muistoja ja kohtauksia, kuten nyt tämä kivivyöry esimerkiksi. Mainio veto, en voi muuta sanoa.

Mangan lopetus sen sijaan ei ehkä ollut se mikään kaikista paras, varmaan siksi, etten koskaan ole pitänyt Kamakiristä tyyppinä. Jotenkin tuo irlanninsusikoira ja sen tekemiset ja sanomiset ottavat pannuun ja heti kun näen Kamakirin jollakin sivulla, tekee mieli skipata koko kohtaus läpi, kun hahmo on niin ärsyttävä.

Mutta muuten todella mainio osa ja seuraavaa osaa odottelenkin ilolla. Vielä 5 osaa ja pääsemme aloittamaan uuden saagan.