Arvostelussa: GDW osa 29 - Paholaisen ylpeys

Osa 29 oli mielestäni aika mainio. Vaikka se käsittelikin vain Weedin ja Hougenin välistä taistelua ja suurin osa puhekuplista oli " Weed!" huutoa, oli tämä osa silti kivaa luettavaa. Hougen oli mielestäni aika ovela pitäessään Meriä panttivankinaan, sillä siten se sai Weedin taistelemaan kanssaan. 

Weedin ja Hougenin taistelu oli hyvin samankaltainen kuin animessa, oikeastaan tismalleen samanlainen. Hougen tietystikin aliarvioi taistelukumppaninsa, mutta Gin oli heti puolustamassa poikaansa ja tämän kunniaa, vaikkei Weedin taistelua varsinaisesti ole koskaan nähnytkään. Oli ihana katsoa, miten Gin luotti poikaansa ja antoi tälle valtuudet taistella vihollisjohtajaa vastaan. Ginin luottamus toi myös Weedille itsevarmuutta ja se lähti taisteluun hyvillä mielin. Kuten tiedettiin, Weed jäi oikeastaan heti alakynteen. Hougen riepotteli ja heitteli sitä ympäriinsä, mikä näytti jopa minunlaiselleni paatuneelle raakalaiselle hyvin raa'alta. Weedin tuskan melkein tunsi. Oli hienoa, että vaikka Hougen olikin niskan päällä, se ei silti päässyt helpolla, sillä Weed onnistui aina iskemään sitä jo haavoittuneeseen päähän aina ennen iskua maahan.

Mielestäni tässä osassa Hougenin uskottavuus nousi silmissäni hieman, tosin varmaankin hetkellisesti, sillä en hahmosta pidä edelleenkään yhtään. Takahashi oli nerokkaasti osannut piirtää Hougenin todella uhkaavaksi, jopa pelottavaksi koko kohtauksen ajan, alla oleva kuva olkoot esimerkki erinomaisesta piirrostavasta. Harmi, ettei Hougen näyttänyt tuolta koko Weed saagaa. Koska hahmon silmät loistivat kuin demonilla, ei mikään ihme, että koirat vertasivat sitä Akakabutoon. Kuvaus oli aluksi mielestäni melko huvittava, kun aloin ensimmäiseksi ajatella Hougenin huonoja puolia, mutta kun luin mangaa eteenpäin, aloin olla samaa mieltä siitä, että kyllä tuosta tanskandoggista pieni Akakabuto kuitenkin löytyy. Taistelu oli kova ja vaikka suurin osa ajasta menikin Weedin mukiloimiseen lähes hengiltä, oli kohtausta kiva lukea. Johtuikohan innokkuuteni siitä, että tiesin, mitä tuleman piti vai siitä, että Hougen saaga lähestyy loppuaan vauhdilla? 

Tämän osan hienoimpia kohtauksia oli ehdottomasti se, kun henget saapuivat paikalle sekoittamaan Hougenin päätä. Henget puhuivat mielestäni hyvin pahaenteisesti Hougenille ja oli kivaa nähdä vanhoja tuttuja: Riki, Smith, Benizakura, Toubee, Rocketin veljet ja tietenkin John. Täytyy sanoa, että itkussa oli pidätteleminen, kun Riki sanoi mielestäni niin hyvin: "Me jatkamme elämäämme oikeamielisten sydämissä." Mielestäni tuo lause osuu tismalleen naulankantaan. Koska itse olen pitänyt lapsesta saakka Hopeanuolta suurena esikuvanani, on tuo lause juuri oikea, sillä Hopeanuoli ja sen sanoma elää sydämessäni yhä.

En ole koskaan käsittänyt, enkä varmaan tule koskaan käsittämäänkään Ginin kummallista suhtautumista taisteluun. Jo animea katsoessa raivosin ruudun takana Ginin typerälle päätökselle olla auttamatta poikaansa taistelussa, vaikka tämä kuolisi. Vaikka Gin luotti Weedin suoritukseen, se ei silti mielestäni ole oikein, että katsoo vierestä poikansa teloitusta. Toisaalta, vaikka Weed oli toivonutkin, että taistelua ei keskeytetä, on mielestäni kuitenkin järjenkäyttö sallittua. Oli taistelu kenen hyvänsä, mielestäni Ginin olisi pitänyt astua taisteluareenalle viimeistään siinä vaiheessa, kun Weed oli maannut maassa lähellä kuolemaa pidemmän aikaa. Ginhän se tässä johtaja oli ja Ginhän oli se, jonka Hougen alunperin halusi teloittaa.

Lopulta Weedkin tokeni ja se hyökkäsi Hougenia vastaan Battougalla. Vaikka Weed onnistuikin kikkailemaan battogalla tuulen avulla, oli mielestäni sen aikaan saama isku todella pliisu. Jos battoga olisi tehty GNG:n aikaan (ennen susiosaa) olisi Hougen hajonnut tuhannen päreiksi. Tanskandoggi sai kuitenkin vain enemmän tai vähemmän syvemmän NAARMUN päähänsä, mikä mielestäni on naurettava aikaansaannos iskulta, jota pidetään legendaarisena ja tappavana. Oli miten oli, Hougen meni heikompaan kuntoon ja se oli pääasia. Weed onnistui iskussaan ja mielestäni oli todella hellyyttävää nähdä, miten Sakuran henki ilmestyi hymyilemään akitasankarille. Kerrankin naisia kiitettiin voiman annosta ja en varmastikaan koskaan tule kyllästymään siihen, miten paljon Weed rakastaa äitiään ja suo tälle ajatuksen hyvin usein erityisesti tilanteissa, joissa hän ei usko selviävänsä ehjin nahoin.

Osa 29 loppui mielestäni mielenkiintoiseen kohtaan, jos siis ei tietäisi, mitä Weed aikoo tehdä. Ginin käsky Weedille tapattaa Hougen kuulosti varsin epäginmäiseltä ja jäin asiaa pohtimaan. Haluaako Gin todella, että Weed tappaa Hougenin, koska on tajunnut vuosien myötä, että pahuudelle ei voi aina antaa miljoonaa mahdollisuutta vai testasiko hän poikaansa? Toivottavasti asia selviää jotenkin pian. Seuraavassa osassa taidammekin olla Hougen saagan lopussa ja näin ollen pääsemme juhlistamaan ensimmäisen saagan päättymistä! En malta odottaa ensi kuuhun!