lauantai 1. maaliskuuta 2014

HAASTE!: Unelmapahis (Kaksoissolan blogin haaste)

Uru laittoi blogiinsa pystyyn haasteen, jossa ideana on kehitellä omanlaisensa unelmapahis Ginga-sarjaan. Päätin tarttua haasteeseen, sillä kunnollisen pahiksen keksiminen on yllättävän vaikeaa. Minut kun sattuneesta syystä varmaan tunnetaan gingassa esiintyvien pahisten vihaajana (lukuunottamatta poikkeuksia), osa lukijoista onkin varmaa odottanut postausta "täydellisestä pahiksesta" minun näkökulmastani. Suosittelen jokaista tekemään Urun haasteen! Infoa haasteeseen löytyy Kaksoissolan blogista.

Haasteeseen oli kirjattu muutama erinomainen kysymys pohdittavaksi. Tekisivätkö karhut tai jokin muu jo nähty pahis comebackin? Missä yhteydessä se esiintyisi? Vaikka Hopeanuolessa pidän karhupahiksista, valitsisin pahikseksi kuitenkin koirahahmon, sillä mielestäni Hougen oli vähän huono täyttämään pahiksen roolia syistä, jotka tiedättekin jo.

UNELMAPAHIS GINGAAN

Huom! Alla oleva on osittain minun ja erään kaverini koiraeläintarinasta, osan keksin päästäni tekstiä kirjoittaessa. Älkää siis ihmetelkö pientä sekavuutta!

Missä ginga-sarjassa?: Laittaisin hahmon ehdottomasti Weediin Hougenin tilalle.

Nimi: En nyt tähän hätään osaa heittää mitään erinomaisen uskottavalta kuulostavaa pahisnimeä, mutta pahiksen nimen tulisi olla pelottava, uskottava ja hyvin mieleen jäävä. Kuten olen jo kertonut, minulla ja kaverillani on meneillään eräänlainen koiratarina, jonka pääpahiksen nimi on Satsujin, joka on japania ja tarkoittaa murhaajaa. En tiedä, onko nimi ihan oikein kirjoitettu, sillä se on otettu sanakirjan kautta etsimällä random sanoilla. Satsujin on mielestäni helppo muistaa ja siinä on jotain pahismaista makuakin, voisimpa valita siis sen pahikseni nimeksi.

Ikä: Pahishahmon sopiva ikä on melko helppo määritellä, sillä lähestulkoon aina se on aikuinen. Sanoisin siis, että sopiva ikä pahikselle on 5-7 vuotta. Tuossa ajassa koiralle on ehtinyt kertyä jo ikää ja elämänkokemusta.

Rotu: Roduksi valitsisin jonkin perinteisen "tappajarodun", kuten saksanpaimenen, dobermannin, rotweilerin tai pitbullin. Mielestäni pahiksen tulee myös näyttää pahikselta, vaikka kyseiset rodut ovat varmasti hyvin kliseisiä pahisrotuja koiratarinoissa. Silti ne mielestäni edustavat hyvin pimeää puolta etenkin ulkoisesti. Koska minun ja kaverini koiratarinan pahiksena on tuo mainitsemani Satsujin, valitsisin tässä kohtaa roduksi saksanpaimenen (valkoisen sellaisen), sillä mielestäni Satsujin täyttäisi ja täyttääkin hyvin pääpahiksen roolin, näin itsekkäästi rehennellen.

Piirtämäni kuva Satsujinista.

Ulkonäkö: Satsujin on tarinassa täysin valkoinen lukuunottamatta silmien ympärillä olevia mustia kuvioita, jotka muistuttavat jonkin verran anime-Johnin silmäkuviointia. Lisäksi hahmolla on kaulassa pitkä arpi, joka alkaa kasvoista ja jatkuu repeilevästi ja epäsymmetrisesti rinnan puoliväliin saakka. Hahmolla on lisäksi ihmisten asentamat raatelukynnet etujaloissaan sekä sapelihampaat, jotka tekevät pahaajälkeä. Nuo kynnet ja hampaat varmasti kuulostavat ylivoimaisilta, mutta tässä kohtaa muistutan, että jokaisella hahmolla (myös pahiksella) tulee olla se jokin heikkous. Koska minä ja kaverini emme halunneet Satsujinistä turhan ylivoimaista (kehittelimme hahmon siis yhdessä), päätimme, että eturaajoissa olevat kynsiviritelmät ovat melko painavat ja siksi niiden kanssa liikehdintä voi olla hitaampaa.

Taustaa hahmon aseistuksesta: Aseet ovat ihmisten asentamia. Satsujinin isällä oli samankaltaiset aseistukset ja niinpä ihmiset halusivat tehdä Satsujinistä isänsä kopion ja "kehittyneemmän" version. Satsujin onnistui kuitenkin karkaamaan ihmisten luota ja näin ollen aseet vain jäivät hänelle.

Asema: Tarinassamme Satsujin johtaa isohkoa laumaa. Näin olisi myös Weedissä, jos hahmo olisi tarinassa mukana. Mielestäni Hougenin lauma koostuu joukosta täysiä idiootteja, kun taas Satsujinin lauma koostuisi enemmänkin sellaisista, jotka inhoavat oulaisia tai kantavat joillekin niiden jäsenistä kaunaa syystä tai toisesta. Se, miten Satsujin puhuu porukkaa mukaansa, saattaa olla toisinaan samantyylistä Hougenin kanssa (eli sitä perinteistä "Tule laumaani tai tapan sinut" touhua), mutta enemmänkin Satsujin yrittää käyttää hyväkseen omaa kokemustaan oulaisista (josta kerron seuraavassa kohdassa lisää) ja houkutella viekkaudellaan porukkaa mukaansa. Satsujin voisi olla hyvä valehtelija ja näin saisi laumaansa kasvatettua osittain. Se ei kuitenkaan hyväksy laumaansa ketä tahansa ruipeloa, vaan se valitsee joukkonsa tarkoin. Jos joku osoittaa heikkoutta, se hylätään kylmästi ellei hylätty onnistu jotenkin todistamaan voimakkuuttaan tai uskollisuuttaan.

Syy pahuudelle: Satsujinin viha oulaisia kohtaan juontaa juurensa sen menneisyydestä. Sen isä tunnettiin erakkona, joka kuului oulaisiin, mutta hylkäsi lauman myöhemmin, sillä se halusi jatkaa matkaansa yksin, vaikka sillä olisi ollut mahdollisuus kavuta johtajan (tässä tapauksessa Ginin) oikeaksi kädeksi. Kun Satsujin yritti myöhemmin palata laumaan ja kertoa, että se on X:n poika (X tarkoittaa nyt jotain randomia nimeä, kun en jaksa keksiä) ja toivoo pääsevänsä laumaan takaisin. Koska Satsujin omasi jo tuolloin ihmisten asentamat tappovärmeet, se käännytettiin pois, sillä sen luultiin olevan P4:n tiedustelija hurjan ulkomuotonsa ja äkkipikaisuutensa vuoksi. Satsujin tietysti loukkaantui asiasta ja äkkipikaisena persoonana hän alkoi vihata oulaisia ja erityisesti Giniä. Tämän vuoksi Satsujin kehitteli myös suunnitelman, jossa tämä kostoksi yrittää kaapata vallan Oussa, sillä se haluaa näyttää olevansa parempi johtaja kuin Gin, joka "käännyttää laumaan tahtovat pois".

Mutta jotta oulaisilla olisi kunnon syy tällaiseen mokaan, pohdiskelin, että Satsujinin "käännyttäjät" voisivat olla Tokimune joukkoineen ja tämän vuoksi Satsujinia ei tunnistettu isänsä pojaksi. Lisäksi oussa pidettiin tuolloin (leikisti) jotain erikoisvartiota P4:n takia. Näin ollen on syntynyt siis väärinkäsitys, joka selviäisi vasta aivan tarinan loppupuolella. Aluksi Weed kumppaneineen luulisi Satsujinin olevan vain jokin Hougenin kaltainen öykkäri, joka haluaa maita ja mammonaa, mutta lopulta selviääkin todellinen syy ja siitä päästäänkin sitten väärinkäsityksen selvittelyyn. Asia tietysti jossain vaiheessa leviää Ginin (joka siis tuntee Satsujinin isän) korviin ja hänen ansiostaan väärinkäsitys saataisiin selvitettyä tavalla tai toisella. Kun asia on saatu selvitettyä suuren taistelun myötä, Satsujin ymmärtää virheensä (lopulta) ja joutuu nielemään ylpeytensä liittyen lopulta oulaisiin. Lopun ei aina tarvitse olla sellainen, että pääpahis tapetaan tai se kuolee muuten vain, vaan aina voi käydä toisinkin päin. Mielestäni tässä kohtaa Satsujin oppisi pääpahiksena jonkinlaisen läksyn ja se joutuisi kohtaamaan oman ylpeytensä, mikä mielestäni on hyvin opettavaista. Lisäksi virheiden anteeksiantaminen korostuisi Weedin ja Ginin osalta.

Valkoinen paimenkoira on kaunis. Vaikka valkoinen väri symboloikin yleensä hyvyyttä, on se mielestäni kivassa ristiriidassa sen suhteen, että Satsujin (ja Hougen) ovat valkoisia.

Vahvuudet: Satsujin osaa puhua porukkaa puolelleen. Se osaa myöskin olla pelottava ja toteuttaa aina uhkauksensa eli jos se sanoo tappavansa jonkun, se myös tekee niin. Satsujin on ylimielinen ja kireä johtuen väärinkäsityksestä oulaisten kanssa. Se luottaa 100% vain sellaisiin, jotka se on itse todennut luotettaviksi. Hän on myös tarkka laumansa "laadun" suhteen ja näin ollen se ei hyväksy laumaansa pelkureita tai valittelijoita. Taistelussa sen apuna toimii pitkät metalliset ja terävät kynnet ja hampaat, jotka ihmiset on sille asentaneet. Satsujin on hyvä taistelija, joka taistelee viimeiseen saakka.

Heikkoudet: Äkkipikaisuus. Koira ei myöskään välitä oikein kenestäkään muusta kuin parista luottohenkilöstään. Lisäksi sen aseistus on sen verran painava, että taistellessa niiden käyttö voi olla hankalaa ja hidasta.

Tällainen hahmoehdotus olisi siis minulla tähän haasteeseen ^^ Mielestäni Satsujinin kaltainen hahmo olisi hyvä pahis, sillä sillä on selkeä motiivi "olla pahiksena", eikä se ole ylitsepääsemättömän voittamaton. Lisäksi hahmolla ei myöskään ole ylenpalttista laumaa, vaan se olisi taisteluissa tasavertainen oulaisten kanssa. Koiralla on myös takanaan vankka kannattajajoukko, mikä tekee koko laumasta pelottavan ja järkevän.

4 kommenttia:

  1. Todella mukava oli lukea. Vaihtaisin itsekkin sinun hahmosi Hougenin tilalle, sen tyypin naama alkaa jo pikkuhiljaa ärsyttää. On se kyllä kumma kun koira ei vain voi joko kuolla tai niellä ylpeyttään jo. :D
    Paras kuitenkin oli kun sanoit asiat, niinkuin ne oikeasti ovat "Hougenin lauma koostuu joukosta täysiä idiootteja"

    VastaaPoista
  2. Voiko teidän tarinaanne muuten lukea jostakin? :)
    Ainakin Aasiassa valkoinen väri ei välttämättä ole niin puhdas ja vilpitön väri, että ainakin ei se valkoinen väritys niin paha asia ole ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti ei voi. Se on käsin kirjoitettu ja kaverini ei itse nettimaailmassa pyöri eikä varmaan suostu tarinan julkaisemiseen. Voinhan häneltä sitä toki kysyä, mutta uskon, ettei hän siihen suostu, sillä tarina on kirjoitettu osittain hyvin "huolimattomasti" ja lähinnä harrastusmielessä, vaikka tarina onkin pitkälle suunniteltu tarkoin :)
      http://satanicangingablogi.blogspot.fi/2012/11/creating-legend-inspired-by-ginga.html <- tässä postauksessa on tarinasta pieni selostus, tosin kyseessä on sen ensimmäinen osa. Satsujin (eli tämä pahishahmo) esiintyy vasta jatko-osassa :)

      Poista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)