tiistai 12. helmikuuta 2013

Battougat - Susien monarkian pyhät iskutekniikat

Kuten moni GNG mangan loppuun lukenut tietää, Zetsu Tenrou Battouga ei ole ainut voimakas iskutekniikka Gingassa, vaikka se onkin tunnetuin ja jäänyt ainoaksi battougaksi susisaagan jälkeen. Tässä tekstissä hieman palautetaan mieleen susien battougat ja kerron niistä omat mielipiteeni. Tämä teksti on myös pieni lohdutus niille, jotka haluaisivat blogissani enemmän postauksia susisaagasta. Yritän jatkossa panostaa hieman susisaagastakin kirjoittamiseen, ajattelin siitä kirjoittaa erillisen arvion joskus tulevaisuudessa. Susisaaga on itselleni vielä melko outo käsite, sillä olen sen lukenut vain kaksi kertaa. Jotta voisin arvion kirjoittaa, minun on luettava saaga vielä kerran läpi, että muistaisin tarinan mahdollisimman hyvin arviontia kirjoittaessani.

ZETSU TENROU BATTOUGA


Mielestäni Zetsu on iskuista näyttävin ja varmasti voimakkain, kuten GNG:ssä sanotaankin monta kertaa. Gingassa Zetsua pidetään kaikista voimakkaimpana iskuna ja sen osaajia on vain muutama. Harmi, että Zetsu on menettänyt tehoaan, esimerkiksi Weed animessa. Itse olen aina (ja vieläkin) pitänyt Zetsua iskuna, jonka pystyy tekemään ainoastaan kerran ja sitä hyödynnetään ainoastaan viimeisenä vaihtoehtona suurta vihollista vastaan. Harmi, että Weedissä isku on menettänyt tehoaan ja sitä käytetään ehkä liiankin paljon ainakin animessa. Zetsun käyttäjiä ovat tähän asti olleet mm. Riki, Gin, Weed, Yukimura, Gaia, Blacksnake ja Fuga. Iskun kopion puolestaan osaa Tesshin  ja ehkä Orionkin, tietyllä tapaa. Zetsulle on siunaantunut vuosien saatossa useita eri nimityksiä: Kuolettava isku, lentävä torahammas.. Voi tätä nostalgiaa <3 Harmi, että muut iskut eivät ole saaneet yhtä kiintoisia suomennoksia, vaan ne tunnetaan omilla alkuperäisillä nimillään.

METSU HENI BATTOUGA


Metsu on toinen suosikki battougani heti Zetsun jälkeen. Iskuna tämä näyttää eroavan oikeastaan vain pyörimissuunnassaan, joka tekee siitä näyttävän näköisen. Isku tosin eroaa Zetsusta siinä, että siinä käytetään tähtimäistä iskuliikettä. Iskua käyttävät mm. Gold Eye ja Hyoma. Tätä iskua olisin toivonut näkeväni lisää GDW:ssä, jos siinä olisi susia esiintynyt. Toisaalta isku olisi ollut kiinnostavaa nähdä vaikkapa Venäjän sotakoirien tekemänä, sellaisena pienenä ällistyksenä hyviksille.

RAN DARYUSHIN BATTOUGA

Ran on Hyakkigan ja Kurotoran käyttämä käärmemäinen iskutekniikka. Kuvissa isku on todella näyttävä, kuten yllä olevassa kuvassa, mutta kun iskun logiikkaa alkaa miettimään, se ei ole kovin järkevä. Onko iskun tarkoitus hämätä vastustajaa vai vain pelotella? Jännää on muuten se, ettei Kurotora ole nähtävästi opettanut iskua omille ja Chutoran lapsille. Toisaalta ihan hyvä, sillä jos iskuja olisi Gingassa liikaa, ne alkaisivat menettää hohtoaan. Harmi, että Chutora ei tätä iskua oppinut.

ZAN HISHO BUNSHIN BATTOUGA


Zan on iskuista mielestäni oudoin. Toki muuntautuminen kolmeksi sudeksi taistelussa on vain etua, mutta mielestäni tämä menee jo vähän ylitse. Toki muutkaan iskut eivät mitään maailman luonnollisimpia ole, mutta mielestäni tämä menee liian taikureiluksi. Isku on Raigan oma tekniikka, joka kyllä toimii hyvin isossa taistelussa ja vastustajan hämäämisessä. Isku ei kuitenkaan saa minulta kovinkaan paljon pointseja, vaikka sinänsä vakuuttava onkin.

RETSU GENMU BATTOUGA

Kolmas suosikkini on Retsu ihan vain siksi, että se muistuttaa niin paljon Zetsua. Battougassa pyöritään sivuttain, muuten isku onkin samanlainen kuin Zetsu. Tämänkin loogisuus on hieman kyseenalainen, mutta kuvissa todella hieno. Iskun ainoana käyttäjänä toimii Fugan poika Retsuga.

GEKI SENTSUHI-BATTOUGA MOROHA JU RESSHU-KEN



Sanahirviö.. Anyway, Geki on Benin, Mukongan ja Big Hornin käyttämä isku, jolla vastustajaa isketään hirmuisella voimalla johonkin kehonosaan jaloilla. Isku tekee sisäisen vahingon vastustajaan, mikä mielestäni on tyylilleni sopivaa eli raa'an kuuloista. Isku on aika mielenkiintoinen, se on tuhoa aikaan saava, mutta realistisesti ajateltuna isku on aika mälsä. Toisaalta se on myös paljon tuhoa tekevä ja muistuttaa "tavallisia" iskuja, joita muutkin koirat osaavat. Tässä iskussa kuitenkin on oma potkunsa. Iskussa on painosta etua, kevyt koira tätä tuskin osaisi tehdä.

SAI RAJIN BATTOUGA

Iskun tekijä liikkuu nopeasti ja katkoo teräviä esineitä, jotka putoavat vastustajan niskaan aiheuttaen pahan vahingon. Tämä on mielestäni myös kiva isku siinä mielessä, että siinä hyödynnetään ympäristöä, mikä toisaalta on myös iskun heikkous. Aukealla alueella iskun käyttö olisi sula mahdottomuus, joten isku sopii käytettäväksi ainoastaa metsissä tai luolissa. Saita käyttää Suiga.

SHU TOSSO BATTOUGA



Shu on Akamen, Shugan ja White Tigerin käyttämä battouga, jossa käytetään Gekin tapaan jalkoja aiheuttamaan vahinkoa. Tekniikassa hyödynnetään kuitenkin vain toista etujalkaa, jonka tarkoitus on osua työntövoimalla vastustajan herkkiin kohtiin. Iskussa Shuga hyödyntää teräväksi hiottua etujalkansa luuta, joka toimii tässä iskussa hyvänä extravahingon tekijänä. Hyvä idea, mutta mielestäni yhtä perusisku kuin Gekikin. Tämän teho pääsee mielestäni hyvin esille Shugan tekemänä tämän terävän jalan takia.

Susille iskuja on ollut opettamassa valkoiset harjassudet, Juga ja Noroi. He osaavat jokaisen iskun ja ovat tehostaneet iskujen tekijöitä lisäämällä heidän kehoonsa lisäosia, mm. Hyakkigan haarniska ja Shugan etujalka. Iskut olisi mielenkiintoista ollut nähdä animoituna, olisivat päässeet varmasti paremmin esille.

Mikä on sinun suosikki-iskusi?

3 kommenttia:

  1. Minun ehdoton suosikki-isku on myös zetsu. (:

    VastaaPoista
  2. Zan ja Zetsu. :o)

    Jotenkaan minulla ei uppoa kaaliin Metsun ja Retsun sivuttaiset pyörimiset, vaikka näyttäviä iskuja ovatkin.

    Zan on erilainen isku kuin muut ja harmi, että Raiga jäi niin vähälle huomiolle. Minua olisi kiinnostanut, miten veljesten "yhteiselo" samassa ruumiissa oikein toimii. Piti nyt etsiä termi, mutta ajattelen, että Raigalla on aika paha dissosiatiivinen identiteettihäiriö, kun kaksi muuta persoonaa pääsevät irtautumaan ruumiistaan ja rellestämään vapaasti. :o)

    VastaaPoista
  3. minun suosikki on zetsu mutta en tajunnut niistä mitään ja tämän kertanen potsaus ei ollut niin hyvä ees.

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)