keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Arvostelussa: Weed Gaiden - Soturien tie

Weed Gaidenin ilmestymispäivä oli ihan pimennossa minulta. Muistin sen ilmestyvän helmikuussa, mutta tarkkaa päivää en muistanut ollenkaan. Noh, kiitos Kaksoissolan blogin, tajusin, että nyt täytyy rientää kauppaan ostamaan oma kappale, ettei vain jää ilman.

Weed Gaidenia en koskaan harkinnut ostavani japaniksi, edes silloin, vaikka se olisi ollut suhteellisen helppo saada. Jostain syystä sitä alitajuntaisesti ajatteli, että nuo tarinat, jotka Weed Gaidenissa on, on varmasti joskus luettavissa "jostakin". Vaikka Melin tarina minua kiinnosti ehkä eniten tässä opuksessa, jotenkin sitä salakavalasti aina haaveili mangan suomennoksesta - ja tässä se taas nähtiin, suomennettiinhan se vihdoin. Japanin kielisten extrojen hankinta lukuunottamatta Weed Worldeja sun muita taitaa nyt jäädä, sillä suomennoksia tulee niin paljon, että japanin kielisiä "kaksoiskappaleita" on ehkä vähän turha ostaa - ellei sitten halua erilaisia painoksia hyllyynsä, niin kuin moni keräilijä nykypäivänä haluaa. Saa nähdä, miten hyvin japanin kieliset versiot nykypäivänä menevät edes kaupaksi Suomessa, kun niitä on suomenneltu nyt niin monta.


Jos ajatellaan kokonaisuutta, niin mielestäni nimitys Soturien tie ei ehkä ole se kaikista paras valinta, sillä opuksessa olevat kertomukset eivät Meriä lukuunottamatta kerro kenestäkään WEED - sarjan hahmosta, vaan ne pikemminkin hyppäävät sivuraiteille. Toisaalta, entäpä, jos Ron, Shion ja Hanako olivatkin oun sotureita, joista ei vain puhuttu koko Weedin tarinan aikana mitään? Spekulaatioita voi tehdä moneltakin eri kantilta. Mielestäni tämän opuksen tarina anti on oikein mielenkiintoinen ja erilainen - tykkäsin siis.

Alle olen koonnut omiin osioihinsa eri tarinoiden arvostelut, jotta teksti on mahdollisimman selkeä ja helppolukuinen.

Weed Gaidenin ensi lehtisiltä löytyy ihania, tosin tuttuja värikuvia, joihin on selitetty kivasti. Tunnelmaan pääsi heti mukaan ja oli kiva, että Weed ajatteli kerrankin äitiään.

MERIN MATKA

Merin matka oli ehkä tämän opuksen toiseksi paras tarina. Se sijoittui selkeästi samaan tapahtuma-aikaan kuin Hougen saagakin oli meneillään. Mielestäni tällainen sijoittelu oli Takahashilta nerokasta, sillä aiemmat keskeisiin ginga-hahmoihin liittyvät tarinat ovat aina kertoneet ennen tai jälkeen tapahtumien. Merin tarina on sopivasti samaan aikaan sijoittuva, oletan sen kertovan Merin matkasta Weedin luokse.

Tarinassa Mer törmää perheeseen, jota Japanin suurrikolliset ahdistelevat. Perheen mukana on koira, joka saa pahan iskun päähänsä. Mer hyökkää apuun laumalleen ominaisesti ja saa perheen koiran huomion ja kiitokset itseensä. Koiran nimi on Jodie, jonka ymmärsin olevan narttukoira. Jodie kuuluu Justice nimisen vapaaehtoisjärjestön ryhmään, jonka kanssa Mer auttaa Jodieta pelastamaan isäntäperheensä rikollisten kynsistä. Tarina oli mielestäni ihan kiva, sillä mielestäni on kiva, että Japanissa on muuallakin oikeudenmukaisuutta tavoittelevia ryhmittymiä oulaisten lisäksi. Olin iloinen, että Merin kyvykkyyttä kerrankin kehuttiin, eikä sitä pidetty arkana pentuna, niin kuin sen kohtalo on yleensä ollut. Harmittaa vain, että Merin tarina ei kertonut oikeastaan ollenkaan Meristä, vaan enemmänkin Justicen ryhmästä, jonka apuna Mer siis tosiaan oli. Tarina päättyi onnellisesti: isäntäperhe pelastui koirien ansiosta. Mielestäni tarinan päätös oli hyvä, sillä pilkullinen koira jäi pohtimaan Merin sanaa Ou. Ehkäpä Justice lähti myöhemmin Merin perään auttamaan oulaisia taistelussa Hougenia vastaan? Jälleen aukinaiseksi jätetty loppu, minkä Takahashi mielestäni taitaa hyvin.

LONELY RON



Lonely Ronin tarina onkin tuttu jo Shin Gaidenista. Harmi kyllä joudun toteamaan, että tämä tarina ei jostain syystä ole kovinkaan kiinnostava. En tiedä johtuuko se siitä, että päähenkilö on tankandoggi eikä suloinen akitakoira, mutta ylipäätään tarinaa ei kiinnosta lukea. Siksipä joudun myöntämään, etten lukenut Lonely Ronia kuin ensimmäisen osan alkupuolelle asti, kunnes skippasin koko homman.

Ron on mielestäni hahmona tosi suloinen. Se on hölmö ja todella kiltti, miksi hieman ihmettelenkin kummallista antikiinnostustani tarinaa kohtaan. Ronin tarina alkoi kyllä ihan nerokkaasti ja ajatuksia herättävästi: kuinka moni koira joutuu kokemaan samaa kuin Ron? Elämistä tylsässä pienessä tilassa päivät pitkät ilman kunnon ulkoilutusta? Voisiko koirien karkailu johtua siitä, että ne eivät saa tarpeeksi liikuntaa ja päättävät sitten omin avuin lähteä "lenkille"? Ron karkaa omistajiltaan, eikä yllä olevasta kuvasta päätellen asia tunnu haittaavan sitä ollenkaan - päin vastoin.

SIIONIN TUULI



Tämä tarina oli ehdoton lempparini tästä opuksesta. Se kertoo Kenta nimisestä koulukiusatusta pojasta, joka löytää kaksi valkoista koiraa metsän siimeksestä, jotka se nimeää Shioniksi ja Shiroksi. Kenta tuntuu olevan hyvin kiintynyt Shioniksi nimeämäänsä pentukoiraan ja hän käy päivittäin ruokkimassa ja leikkimässä niiden kanssa. Kentan vanhemmat eivät asiasta pistä pahakseen, sillä poika tuntuu olevan todella yksinäinen.

Eräänä päivänä kiusaajat saavat tietää Kentan puuhista metsässä ja seuraavat tätä kiusaamisen merkeissä. Shion kuitenkin tulee puolustamaan ystäväänsä ja kohtauksesta minulle tuli automaattisesti mieleen Gin ja Daisuke. Vaikka koirat eivät tarinassa puhuneetkaan, oli Shion silti käyttäytymiseltään hyvin paljon samanoloinen Ginin kanssa - oikeutta puolustava ja ystävien tukena oleva. Shionin avulla Kenta voitti kiusaajansa ja kasvoi ihmisenä - jatkossa tuskin itkupilliä enää nähdään. Tarina oli mielestäni todella opettavainen: kun on kaverin tukena, saa arvostusta osakseen. Näin kävi myös Shionille, joka myöhemmin katosi mystisesti. Oli kiinnostavaa lukea vaihteeksi tarina, jossa koirat eivät puhu, vaikka suuressa osassa ovatkin.

HANAKO



Myös Hanakon tarinasta pidin tosi paljon, sillä se perustui tosi tapahtumiin ja varmasti olikin suoraa "lainausta" Takahashin omasta elämästä. Puolisusi Hanako päätyi omistajalleen hyvin perinteisellä "luovutustaktiikalla" eli se vain annettiin Takahashille ja hänen perheellensä. Siinä missä Shionin tuuli oli opettavainen tarina auttamisesta, oli Hanakon tarina erittäin koskettava - jopa minun silmäni alkoivat vetistämään viimeisillä sivuilla.

Hanako kertoi oikeasta koirasta (tai pikemminkin koirasudesta) oikeassa ympäristössä. Tarinasta selvisi, että Hanako oli aivan erityinen koira. Se karkaili ja saattoi leikkiäkin turhan rajusti, oli se silti äärimmäisen kiltti, vaikka siinä suden verta olikin. Mielestäni tarina kertoi hyvin siitä, miltä tuntuu omistaa väärinymmärretty koira. Moni ulkopuolinen piti Hanakoa vaarallisena sen karkailun ja susimaisen olemuksen takia, mutta Takahashi näki sen aivan erityisenä ja omanlaisenaan yksilönä. Mielestäni tarinaa voisi hyvin verrata ihan tosi elämäänkin: moni meluisa ja äänekäs koira mielletään usein arvaamattomaksi, jopa pelottavaksi, vaikka se todellisuudessa olisikin vain innokas.

Weed Gaiden oli mielestäni oiva suomennos. Se sisältää opettavaisia tarinoita erilaisista koirista ja eri näkökulmista. Osa tarinoista on koirakeskeisiä, osassa päähenkilönä ja kertojana onkin ihminen - koiran omistaja ja paras ystävä. On hienoa, että Takahashi paneutuu tärkeisiin asioihin useammalta eri kantilta, jopa sellaisilta, jotka eivät hänelle ominaisia aina ole.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Keräilyn tulevaisuus - mitä seuraavaksi?

Kiatsu heitti Kaksoissolan foorumin Gingablogit keskustelussa ilmoille idean, jossa voisi pohtia keräilyn tulevaisuutta. Innostuin aiheesta sen verran, että päätin sen ottaa tällä kertaa puheeksi blogissani - tosin hieman eri näkökannalta. Keräilyn tulevaisuus otsikkona kuulostaa hyvin pelottavalta - onko keräilyllä tulevaisuutta vai jatkuuko keräilyinnostus faneilla samanlaisena jatkossakin? Tämän kertainen postaukseni käsittelee kyllä tätä huulilla ollutta aihetta, mutta siinä samalla haluan hieman pohtia sitä, mitä gingafanit keksivät seuraavaksi.

Kuten vanhojen muistelu postauksissani ja pariin muuhunkin otteeseen olen todennut nettisivujen ja musiikkivideoiden tekemisen olleen tosi kova sana 2000 -luvun alussa, melkein heti sen jälkeen, kun internetistä alettiin suosia enemmän. En tiedä, kuinka kauan fanit olivat tehneet nettisivuja ennen minun astumistani fandomiin, mutta sitä jatkui muutaman vuoden minun löydettyä vuosia sitten Hopeanuoli.comin sivut täysin sattumalta. Nettisivuja oli yhä myös silloinkin, kun pidin niin sanotusti taukoa fanituksesta, joka käsitti siis oikeastaan koko ylä-aste ja kosmetologi-ylioppilas opiskelujeni ajan. En varsinaisesti tuolloin pitänyt mitään faniustaukoa, kirjoitin hyvin intohimoisesti omista koirahahmoistani erilaisia tarinoita ja pelasin koiraeläin roolipeleissä aktiivisesti, mutta itse ginga jäi taka-alalle hyvin pitkälti minun innostuttuani metallimusiikista ja goottimaisesta elämäntavasta - jotka muuten roikkuvat edelleen mukanani hyvin vahvasti.

Palattuani takaisin fandomiin pari vuotta sitten aktiiviseksi, oli moni asia muuttunut. Niitä vanhoja tuttuja nettisivuja ei enää ollut, ainoastaan Hopeanuoli.com pysytteli sinnikkäästi elossa, löysin Kaksoissolan Hopeanuoli.comin kautta ja taisi siellä ginga.fikin komeilla uutuuden karheana. Huomasin, että fanit eivät enää olleet innostuneet tekemään nettisivuja ja mietin pitkään, onko hopeanuolifanit kuolemassa täysin. Olin väärässä. Löydettyäni Kaksoissolan foorumin sain varmuuden siitä, että gingafandom eli yhä hyvin voimakkaasti - onhan kyseisellä foorumilla useampi sata jäsentä ja moni heistä minun lisäkseni on erittäin aktiivista gingafaniporukkaa. Foorumilla keskustelu oli siis yhä jäänyt vanhoilta ajoilta käteen ja foorumin ansiosta törmäsin myös varsinaiseen keräilemiseen, joka on se tämän hetkinen "fanitusmuotibuumi".

Niinkin suosittu ja opettavainen tarina kuin Hopeanuoli tuskin häviää Suomen kamaralta ihan äkkiä.

Kuten tiedetään, keräily on ollut jo parin vuoden ajan hyvin suosittua ja erityisesti olen huomannut nuorien fanien kiinnostuneen siitä entistä enemmän. Keräilyn ihanuuksista ja varjopuolista olenkin blogissani avautunut pariin otteeseen (mm. Kuka on tosifani?, Tavaroitahan ne vain ovat ja Älä häpeä kokoelmaasi postauksissa), joten en niitä aio tähän enää toistella. Omalta osaltani keräilyinnostus alkaa laantua. Se oli kivaa ja uutta pitkän aikaa, mutta rahatilanteen huonottua viime keväänä, oli pakko lopettaa tavaroidenkin ostaminen. Toki rakastan keräilyä edelleen ja se on hauskaa ajanvietettä ja välillä napsautan tilausta Urumiin keräilykorttien tiimoilta, mutta siihen se sitten jääkin - ellei jotain kivaa tule vastaan halvalla, kuten vaikkapa Weed kännykkäkoruni.

Fanitusmuodot elävät siis näköjään koko ajan ja tähän on tultu. Nettisivuista, miiteistä, gingaroolipeleistä, pila- ja musiikkivideoista olemme tulleet keräilyyn. Mutta mitä fanit keksivät seuraavaksi? Mikä on keräilyharrastuksen tulevaisuus? Millaista fanitusmuotoa suositaan vaikkapa viiden vuoden kuluttua? Keräilyn ohella myös gingabloggaaminen on tullut suositummaksi ja uusia blogeja putkahtelee tämän tästä - se on tietysti erinomainen juttu. Onko bloggaaminen uusi tuleva muoti-ilmiö? Vielä vuosi-puolitoista vuotta sitten ginga-aiheisia blogeja oli vain pari. Minun ja Antun lisäksi porukassa oli mukana Ruhjeen edesmennyt Hopeanuoli blogi (varmasti oli muitakin blogeja, kuten Ginga Insane, mutta en muista nähneeni mainittujen lisäksi muita), myöhemmin porukkaan asteli mukaan pari muutakin fania pienellä tahdilla.. Ja tahti kovenee koko ajan. Entäpä bloggaamisen jälkeen? Vloggaamisesta on tullut viime aikoina suomalaisten keskuudessa myöskin hyvin suosittua, joten en yhtään ihmettelisi, jos fanit innostuisivat siitä enemmän. Olisiko mahdollinen muoti-ilmiö myöskin cosplay? Minä en cosplay maailmasta tiedä yhtikäs mitään, mutta Deviantartia seurattuani olen huomannut, että yhä useampi gingafani näkee kovan vaivan ja luo itselleen mitä hienoimpia ginga-asuja.

Vaihtoehtoja on siis monia. Jos bloggaaminen, vlogaaminen ja cosplay (tai jokin muu "uusi" keksintö) saavat enemmän suosiota fanien keskuudessa, voidaankin oikeastaan jo puhua siitä, että keräily alkaa jäädä pikku hiljaa taaksepäin - toki en väitä, etteikö se pysyisi mukana uusien ilmiöiden tullessa "tilalle". Oheistuotteista keskusteleminen on aina mukavaa, mutta ainakin omalta osaltani se alkaa olla näin pelottavasti sanottuna menneen talven lumia.

Kokoelmani näytti tältä joskus kauan sitten.

Millaiset fanitusmuodot alkavat kadota pikku hiljaa? Tästä on varmasti jokaisella omat mielipiteensä, joten omat näkemykseni perustuvat tietysti omiin havaintoihini. Ginga-aiheisia roolipelejä on aivan muutama, nekään eivät käsittääkseni enää kovin aktiivisia tai suosiota kerääviä ole. Myöskin nettisivut alkavat mielestäni romuttua pikku hiljaa, niitäkään ei kovin montaa enää ole. Musiikki- ja piladubbausvideoita tehdään vielä aika lailla, erityisesti pilavideoita, joten alkavatko musiikkivideotkin jäädä taaksepäin?

Seuraavaksi voitaisiinkin pohtia sitä, mitä syitä eri fanitusmuotojen hiipumiselle ja nousemiselle on? Keräily on aina ollut gingapiireissä harvinaisuus, joka nyt viime vuosina on nostanut päätään täysin sen ansiosta, että ilmoille on tullut oheistuotteita myyviä kauppoja vanhojen Bemmu.comin ja Hopeanuolikaupan tilalle. Oheistavaraa on nyt helpompi saada ja siksi keräilemisestä, tuosta, mistä vain haaveiltiin 2000-luvun alussa, on tullut niin suosittua. Sen sijaan syy siihen, miksi keräilyinnostuskin monelta fanilta olen huomannut laantuneen himppusen vaikka viime vuoteen verrattuna on varmasti se, että "kaikki keräilee" ja keräily ei enää ole niin harvinainen juttu kuin aiemmin. Lisäksi extramangojen suomennokset vaikuttavat asiaan vahvasti, tai ainakin uskon niin, sillä Weed taidekirjan suomennoksesta moni keräilijä ei ollut lainkaan innoissaan. Nettisivujakin oli aikanaan helppoa tehdä (nykytilanteesta en tiedä), sillä netti tarjosi yksinkertaisia ohjelmia sivujen tekoon - vieläpä ilmaiseksi. Musiikkivideoita sen sijaan oli helppoa tehdä vanhan Movie makerin avulla - ilmaiseksi. Bloggaamisen suosion sen sijaan uskon juontuvan siitä, että gingafandomin ulkopuolellakin porukka bloggaa ja vlogaa hyvin mielellään, myöskin siksi, että blogia voi kirjoittaa ilmaiseksi ja sitä on helppoa käyttää. Tuntuu, että kaikki, mistä löytyy ilmaisohjelmia, nousee suosioon jossain vaiheessa. Lyhyesti sanottuna voisin todeta, että fanitusmuodot elävät koko ajan. Vanhojen tilalle tulee uusia juttuja, joista innostutaan enemmän ja näin ollen vanhat fanitusmuodot alkavat unohtua. Uskon esimerkiksi roolipelaamisen hiipumisen johtuvan siitä, että porukan vanhetessa ei enää ole aikaa keksiä ja piirtää uusia hahmoja tai pohtia jonkin roolipelin juonta eteenpäin.. Syyt ovat täysin arkipäivisiä - aika ei vain riitä enää.

Monesti olen pohtinut sitäkin, miten esimerkiksi oman blogini käy tulevaisuudessa. Elääkö Tähdenlento blogi aktiivisena hamaan loppuun saakka vai hiipuuko sekin jossain vaiheessa jäihin kiireiden vallatessa elämän? Jo nyt olen huomannut muutaman blogin (myös ginga-aiheisen) hiipuvan johtuen täysin ihmisten työ- ja kouluelämän kiireistä. Itselläni on vielä onneksi toistaiseksi hyvin aikaa blogia kirjoitella ja sen verran olen innostunut bloggaamisesta, että aion kyllä sitä jatkaa niin pitkään kuin vain innostusta ja aikaa riittää. Moni fandomkin on kaatunut kauan aikaa sitten porukan aikuistuttua ja "kasvettua" ulos lempisarjoistaan, mikä mielestäni on tosi ikävää, jopa kummallista, sillä itse jos jostakin asiasta innostun toden teolla, kietoudun siihen antaumuksella ja intohimoisesti.. Siitä tulee osa elämääni. En voisi kuvitellakaan lopettavani esimerkiksi Hopeanuoli faniuttani saatika metallimusiikki-innostustani kuin seinään. Uskon vakaasti, että minä olen vannoutunut gingafani vielä vuosienkin päästä ainakin jollain tasolla. En minä sitä Hopeanuoli tatuointiakaan hetken mielijohteesta ottanut...

Millaisia näkemyksiä lukijoilla on asian suhteen? Millaisia veikkauksia teillä on siitä, mitä fanitusmuotoa aletaan suosia tulevaisuudessa enemmän? Millaiset fanitusmuodot sen sijaan teidän mielestänne alkavat sortua ja kadota pikku hiljaa? Miten TE, hyvät lukijat, olette fanittaneet gingaa?

torstai 13. helmikuuta 2014

Arvostelussa: GDW osa 28 - Kävelevä ase

Ai ristus! Tämän postauksen julkaisu unohtui ihan kokonaan! Vaikka tuskinpa tuo nyt mikään maailman menetys kellekään oli..


Uusimman Weedin kansi on oikein viehättävä. Tähän kansikuvaan en olisi edes odottanut taustalle mitään muuta kuin tuon metsämaiseman (taas), mutta tähän kuvaan se sopii oikein hyvin mielestäni. Ihanaa saada vihdoinkin kansikuva, jossa on isä ja poika vierekkäin.

Tässä osassa olikin paljon taistelua, kuten jo tiedetään. Mielestäni oli jotenkin hämmentävää, että Hougen sai iskettyä Joujin ja Crossin yhdellä iskulla lähes kävelykyvyttömiksi. Sen sijaan Hougenin ja Benin taistelu oli mahtava näky. Ben muisteli Akakabutoa, joka isku hampaansa hänen päähänsä tismalleen samalla tavalla kuin Hougen teki. Harmi, että Benillä ei tuntunut olevan mahdollisuuttakaan tuota pelleä vastaan, mikä nyt tietystikin oli arvattavissa, Hougen kun tuntuu olevan niin ylivoimainen jokikisessä taistelussa.


Päästiin taas myös Reikan makuun. Hahmon nähdessäni alkoi tietystikin heti alkajaisiksi ärsyttää, joten toivoin, että hänen "huijaustaan" Hougenille ei tarvitsisi kovin pitkään lukea, eikä luojan kiitos tarvinnutkaan. Itkupillin mennessä joen virran mukana, oli ihanaa katsoa Joujin taistelua menneisyytensä kanssa. Se muisteli siskoaan Minnietä, joka oli hukkunut jokeen. Onneksi Jouji keräsi rohkeutensa ja voitti vesipelkonsa hyppäämällä Reikan perään.

Kirottu Hougen onnistui myös iskemään Meriin ison haavan ja raukka lensi kaaressa alas. Hook hyppäsi tämän perään ja Buruge jäi katselemaan näkyä järkyttyneenä, mutta samalla haltioissaan. Ex-pahis ymmärsi, että oulaiset eivät teeskentele auttavansa jokaista, vaan he ihan oikeasti tekevät niin. Buruge tietystikin Weedin tavattuaan halusi "kantaa kortensa kekoon", koiran omia sanoja lainaten ja niinpä hän yritti harhauttaa Hougenia näyttelemällä tälle olevansa taas uskollinen. Mielestäni Burugen teko oli täysi munaus. Kuvitteliko tuo todella, että Hougen menisi tuollaiseen halpaan - etenkin, kun Buruge koilotti muille Hougenin olevan paikalla. Buruge käski kogien Toshimitsua kutsumaan Kurotoran joukkoineen paikalle ja niinpä ex-kenraali halusi todistaa oulaisille olevansa luopunut pahuudesta. Se hyökkäsi komeasti Hougenin kimppuun, mutta teki taas virheen - ja lensi kaaressa rotkoon. Niinpä tehtävä jäi Toshimitsun käsiin ja niinpä tämä alkoi pelata aikaa, jotta Kurotora joukkoineen saapuisi paikalle. Koga hyökkäsi Hougenin kimppuun, mutta koki saman kohtalon Burugen kanssa -yllättäen. Sitten päästiinkin taas taistelun makuun. Toshimitsun ystävät tulivat juuri sillä siunaaman sekunnilla paikalle ja hyökkäsivät kaikki hirviökoiran kimppuun. Hougen kirjaimellisesti lahtasi porukkaa, kuin mikäkin konekivääri. Mielestäni kohtaus oli sinänsä hieno, mutta siltikin tosi typerä. Hougen on tavallisen kokoinen tanskandoggi ja se taisteli yksin, niin eikö iso joukko kogia saa sitä pentele hengiltä? Tunsin melkein myötähäpeää oulaisten puolesta, mutta yllätyin suuresti Weedin ollessa paikalla. Sen sijaan kohtaus hyppäsi mielestäni jotenkin kummallisesti siihen, että Kurotora saapui paikalle ja haastoi Hougenin taisteluun, lentäen hänkin lopulta rotkoon. Tässä vaiheessa minua alkoi jo hymyilyttämään ja myötähäpeäni määrä senkun kasvoi. Onko se niin vaikeaa hoidella yhtä koiraa ison lauman voimin? Oliko Hougen todellakin niin pelottava?

Sitten alettiinkin päästä asiaan. Hougen oli kuitenkin sen verran idiootti, ettei ollut noteerannut takanaan olevaa Weediä, joka kiskaisi urosta jalasta ja vei tämän kanssaan mäkeä alas. Rocket sai Weedin kiinni, mutta Hougen sen sijaan jäi roikkumaan rotkon reunalla olevasta oksasta - yllättäen. Weed onnistui kuitenkin töytäisemään Hougenin rotkoon ja kumma kyllä, akitasankarimme ei ollut asiasta pahemmin moksiskaan. Onko Weed viimein alkanut ymmärtää, että mahdollisuutta ei enää voi antaa, kun on tehnyt pahaa tarpeeksi pitkään? Luulin aluksi Hougenin pudonneen konkreettisesti rotkoon, mutta se putosikin putouksen alle, josta se tietysti alkoi irvailla Weedille yrittäen provosoida tätä. Hougen se ei sitten muuta tunnu osaavan. Niinpä en tietystikään yllättynyt siitäkään, että Weed päätti isänsä ja ystäviensä kiellosta huolimatta hyökätä putouksessa olevan Hougenin kimppuun. Weed käytti battougaa ja olin vuoren varma, että se epäonnistuu, mutta Weed onnistui loistavasti iskemään Hougenia päähän saaden tämän tajuttomaksi. Harmitti kyllä sinänsä, että battouga ei enää olekaan niin voimakas isku kuin aiemmin, sillä jos isku olisi toteutettu noin GNG:n aikana, olisi Hougenin pää katkennut siltä seisomalta.


Mer ja Hook olivat jostain syystä päätyneet samaan jokeen Hougenin kanssa. Mer sukelsi pinnan alle huomattuaan jotakin allaan ja törmäsi Hougeniin, joka iski hampaansa noutajan kaulaan ja teki tästä panttivankinsa. Kuva, jossa Mer tajuaa edessään olevan Hougen, on upea, suorastaan tyrmäävä ja tämä on varmaan toinen kuva, jossa Hougen näyttää oikein pelottavalta.

Pääsimme myös lukemaan vihdoinkin Ginin ja Weedin tapaamista. Gin pelasti poikansa veden alta ja kaksikko alkoi heti jutella häkeltyneinä. Kuvittelin, että kaksikon tapaaminen olisi enemmänkin samantyylinen kuin animessa, mutta tämäkin tapa kohdata oli oikeastaan ihan kiva - tällä kertaa Weed oli se, joka pelastettiin.


tiistai 11. helmikuuta 2014

100 lukijan spesiaali!: 11 faktaa Satanicasta

Tähdenlento blogi on saavuttanut nyt virallisen 100 lukijan rajapyykin blogin puolella! Iso kiitos kaikille, jotka ovat blogin lukulistalleen lisänneet. Vaikka 100 kuulostaa pieneltä luvulta verrattuna vaikkapa blogeihin, joissa lukijoita on useampi tuhat, on tämä minulle suuri kunnia ja ilon asia - tekstini ilmeisesti kiinnostavat ja miellyttävät. 100 lukijan kunniaksi tietystikin on luvassa jotain speciaalimpaa postausta, jonka aiheena tällä kertaa 11 Asiaa Satanicasta! Kiitos kaikille!

Blogisti itse, the pääpiru.

1. Satanica kuvitteli olevansa ainut, joka käytti lapsena Hopeanuolesta nimitystä Hopsu. Valitettavasti luulot olivat turhan suuret, sillä moni kaveri teki samaa ja myös netissä fanit käyttivät "Hopsu" termiä.

2. Satanica leikki lapsena intohimoisesti Hopeanuolta ja halusi olla aina joko Gin tai Weed. Muut hahmot eivät kelvanneet, eivätkä varmaan kelpaisi nytkään.

3. Satanica kirjoitti useita "kirjoja" liittyen gingaan. Esimerkiksi yksi tarina kertoi Rikistä ja sen lapsuudesta. Kyseinen tarina oli lähes kopio Hopeanuolen tarinasta, mutta toki hieman muunneltuna.

4. Satanica on käyttänyt nettiniminään mm. näitä: Weed, Shiro, Wanda, Nemo, Wanderlust. Wandana Satanica tunnettiin pitkään ennen nykyiseen nickiin siirtymistä erityisesti koiraeläinroolipelimaailmassa.

5. Satanican oikea hiustenväri on kirkas kupari, olen siis oikeasti punapää~ Oma luonnollinen hiustenvärini on aina kyseenalaistettu. Kerran koulussa eräs värikouluttaja ei suostunut uskomaan, että minulla on oikeasti kuparinpunainen hius. Suomessa näin kirkas kupari on ilmeisesti hyvin harvinainen, sillä "Suomen punapäillä" tuppaa olemaan vain pisamia ja pieni häivähdys kuparia muuten vaaleassa tukassaan.

6. Satanica kuvitteli lapsena olevansa "oikeasti Hopeanuoli". Öisin mukamas muutuin kyseiseksi hahmoksi. Minulle kasvoi korvat, häntä ja turkki.. Sekä tietysti arvet!

7. Kaksoissolan foorumi on ainut keskustelufoorumi, jossa Satanica käy päivittäin kirjoittelemassa.

Kuvannut: Olli Nykänen

8. Satanica tykkää hyvinkin naisellisista jutuista. Hän on hius- ja kauneudenhoito alan ammattilainen, rakastaa shoppailua ja harrastaa itämaista tanssia, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Hopeanuoli on ehkä ainut hieman "poikamaisempi" mielenkiinnon kohde.

9. Satanica aloitti keräilyn oikeastaan tietämättään. Hän sai ensimmäiset keräilytavaransa ylä-asteen alkuvaiheessa, kun hänen äitinsä osti Huuto.netistä hänelle englannin kieliset Weedit sekä japanin kielisen Rikin, jotka tuolloin olivat hyvin hankalia saatavia. Myöhemmin Satanica sai lahjaksi japanin kielisen Weedin. Sen jälkeen ns. keräilytaukoa kesti useita vuosia.

10. Vaikka netissä tämä eukko tuntuukin hyvin kärkkäältä ja mielipiteensä suoraan sanovalta, on Satanica oikeasti hyvin ujo ja sisäänpäin kääntynyt - riippuen tietysti porukasta ja siitä, tunteeko hän olonsa kotoisaksi jossain porukassa. Näin lyhyesti Satanicaa voisi kuvailla introvertiksi.

11. Satanica on nimimerkkinä varmasti kyseenalainen. Vaikka "huutoheviä" kuuntelenkin ja olen kiinnostunut okkultismista ja pahuudesta, en siltikään ole saatananpalvoja, vaikka näin jotkut ovat huvittavasti kuvitelleet. Satanica nimitys tulee bändin nimeltä Behemothin erään albumin nimestä. Metallimusiikin lisäksi Satanica kuuntelee industrialia, emb:ää, electroa.. Niin sanottua synkempää konemusiikkia.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Satanica's Ginga Make Up Collection: Chibi

Pitkästä aikaa päästään taas meikkauksen maailmaan. Jaksoin pitkästä aikaa panostaa ja tällä kertaa teinkin hieman mustanpuhuvamman meikin. Alunperin tarkoituksenani ei ollut tehdä nimenomaan Tesshiniä, vaan enemmänkin halusin kokeilla erilaista häivytystekniikkaa ja valkoista kajalia.. Mustat uutukaiset piilolinssit heitettyäni päähän totesin, että jumaleissön (tuo meni jo Putouksen puolelle), siinähän on varteenotettava Tesshin.

Meikkini muistuttaa hyvin lapsekasta, ehkä jopa pienesti nukkemaista, joten olkoot tämä sitten viralliselta nimeltään Young Tesshin, jos nyt kovin taiteellisesti tämä pitää nimetä. Hahmo on aikusena paljon ilkeämmän näköinen, joten mielestäni meikissäni oleva lapsekkuus sopii hyvin Chibille.


Kokonaisuus.

Oikeassa silmässä irtoripsien liimapallero, nam.


Luomiväri: Pretty.fi 24 luomivärin paletti (musta ja vaalean harmaa)
Valkoinen kajal: Wet'n Wild
Piilolinssit: Magic Eye
Ripset: Eyelure
Eyeliner: Lumene/ Wet'n Wild
Pohja: Grimas kakkumeikkivoide, sävy G0
Puuteri: Lumene Natural Code, sävy Vanilla
Käytetyt siveltimet: Make Up Studio (ammattikäyttöön tarkoitetut)

Että sellaista tällä kertaa. Mitä tykkäsitte?

Aiemmat inspiraation lähteet:

Akame
Cross
Pink Dragon

Tulossa:

Weed/Gin
John

Hahmoja saa ehdotella, pyrin toteuttamaan mahdollisimman nopeasti, mutta hyvin hitaasti. Olen niin laiska kokeilemaan mitään tavanomaisuudesta poikkeavaa. Akamesta on tulossa remake versio, en nimittäin pidä yhtään aiemmasta "teoksestani".

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Jospa minä olisinkin Takahashi

Jopsa minä olisinkin Takahashi.. Minulla olisi valtuudet muuttaa ginga-saagoissa olevia seikkoja, kohtauksia tai hahmoja, miten niitä muuttaisin vai muuttaisinko mitään?

Huomautan heti tähän alkuun, että minä olen erittäin tyytyväinen nykyiseen ginga-saagaan, mutta fanina minulla on oikeus kritisoida myöskin itselleni rakasta sarjaa.. Eli suomeksi: Älkää ottako tätä postausta liian tosissanne. Tarkoituksena ei ole vääristellä Takahashia tai kyseenalaistaa hänen näkemyksiään, vaan enemmänkin hieman pohtia, mitä itse olisin joissakin asioissa tai hahmoissa muuttanut ja miksi. Millainen olisi ollut Ginga ala Satanica?

Minulla muuten on kumma tyyli aloittaa kaikki pienellä sysäyksellä jotakin tosi kummallista ja sitten aloitan kaiken aina tuolla " ja sitten asiaan" toteamuksella. Arh!


Mutta NYT siihen asiaan (ja taas totesin sen).. Aloitetaan vaikkapa GNG:stä. GNG on itselleni on aina ollut se kovin virheetön tarina kaikessa nostalgisuudessaan, hienoudessaan ja yksinkertaisuudessaan, joten tätä postausta pohtiessani en oikein meinannut löytää mitään muutosta tarvitsevaa, mutta pitkän mietiskelyn jälkeen niitäkin pieneltäkin tuntuvia asioita alkoi löytymään. Alla olevat seikat ovat vähän sekalaisessa mieleentulojärjestyksessä, joten älkää ihmetelkö niiden sekavuutta.

1. Olisin muuttanut Madaran naaraaksi.
Tämän mainitsinkin gingahaasteessani. Madara olisi ollut mainio naaras, niin kuin itse asiassa alunperin luultiinkin suomidubin virheellisen käännöksen vuoksi. Madara itse asiassa näyttääkin ihan naaraalta johtuen varmaan juurikin tuosta virheellisestä suomennoksesta. 

2. Olisin jättänyt susisaagan pois ja lopettanut mangan Gohein kuolemaan.
Tämä herättää varmasti mielipiteitä, mutta susisaaga on siihen nähden melko turha, kun se suurin pahis on jo kuitenkin voitettu. Akakabuton kaadon jälkeen olisi voinut olla jokin aikahyppäys kohtaan, jossa Gohei sairastuu ja Gin laumoineen saapuu "saattamaan" hänet jne. Kuva, jossa Gohei halaa Giniä on uskomattoman tunteikas ja sitä lukiessani rupean aina vollottamaan, vaikka muka niin kovakuorinen olenkin olevinani. Ei vaan. Pillitän nykyään ihan joka asiasta, tosin harvemmin pelkkä kirjoitettu teksti ja kuva saavat minua herkistymään.

3. Cross olisi saanut olla yksi joukkueenjohtajista.
Tämä olisi ollut aika nasta juttu. Cross olisi voinut olla vaikkapa Greatin tilalla, joka on melko tylsä hahmo, koska se ei tarinassa paljonkaan pukahda. Johtajan roolissa Cross olisi varmasti aiheuttanut hupaisia hetkiä ja hämmästelyistä siitä, miten ihmeessä narttu voi johtaa joukkuetta.

4. Olisin hidastanut mangan juonta ja pysähdellyt paremmin eri kohtauksiin.
Manga tosiaan tuntui mielestäni etenevän turhan nopeasti ja moni kohtaus tuntui olevan vain aukeaman pari pitkä. 

5. Kurojakista olisin tehnyt animeversionsa kaltaisen.
Tätä on jauhettu täällä blogissa niin paljon, etten ala tätä sen kummemmin perustella. Animeversio on niin paljon parempi etenkin luonteellisesti.



Entäpä sitten GDW? Koska GDW on ollut nyt käsittelyssä fanien keskuudessa pitkään suomennoksen edetessä pikku hiljaa eteenpäin, on vikoja löytynyt animen lisäksi myös mangasta. Nämä muutokset perustuvat toistaiseksi vain Hougen saagaan, sillä muista saagoista minulla ei vielä ole tietoa paljon yhtään.

1. Olisin nopeuttanut mangan juonta jättämällä pieniä juttuja pois (kokoontumisia, säätämisiä, pikku tappeluita)..
Siinä missä GNG manga tuntuu etenevän turhan reippaasti, on Weed puolestaan turhan hidas makuuni. Pari "ylimääräistä" kohtausta ja hahmoa pois, niin päästään eteenpäin verkaammin. Vaikka kyseessä onkin sarjakuva, tuntuu, että yksi kohtaus kestää yli puolet mangasta ja sitä on tylsää seurata, etenkin, jos kyseessä on joku välitaistelu. Toisaalta, moni taistelukohtaus on hyvinkin aiheeseen liittyvä, mutta ne kestävät mielestäni turhan kauan. Taisteluita on toki kiva lukea, mutta Weedissä niitä tulee tosi tiuhaan ja siksi ne alkavat jo kyllästyttää, etenkin, kun ne tuntuvat aina olevan melko samaa kaavaa.

2. Olisin jättänyt hahmoja pois.
Juoni etenisi nopeammin ja tärkeimmät hahmot on helpompi muistaa. Toisaalta on kyllä ihan hyväkin, että "turhille" sivuhahmoille on annettu nimet, GNG.ssähän "sivuhahmot" eivät puhua pukahtaneetkaan paria sanaa enempää. En kuitenkaan ymmärrä, miksi esimerkiksi Kurotoralla ja Chutoralla on pakko olla miljoona lasta. Eikö yksi-kaksi olisi riittänyt Kagetoran lisäksi?

3. Muuttaisin Weedin luonnetta aavistuksen erilaisemmaksi.
Mangassa Weed on aikalailla mieleeni, animeversio sen sijaan.. Siitä ei puhuta. Mangassa hahmo tekee virhepäätelmiä ja sen omat alaisetkin toisinaan kyseenalaistavat johtajansa, jopa Weed itse kyseenalaistaa itsensä välillä. Olisin kuitenkin pikku riikkisen säädellyt Weedin oikeudentajua pienemmälle. Se olisi saanut tehdä virheitä enemmän ja vaikkapa toiminut vahingossa periaatteidensa vastaisesti - ja huomannut virheensä tietysti myöhemmin. Hahmo olisi saanut olla myöskin epäröivämpi ja esimerkiksi olisi ollut hyvä, jos hahmo olisi "pakottanut" Rocketin todistamaan uskollisuutensa ennen kuin Weed taas luottaisi siihen sataprosenttisesti. Vaikka Weed edustaakin ennakkoluulottomuutta ja äärimmäistä kiltteyttä, siinä olisi saanut olla pikku ripaus pientä niin sanottua ilkeyttä, joka tulisi esille vain aivan erityisissä tilanteissa. Millaista se ilkeys sitten olisi? En osaa sitä oikein kuvailla..

4. Olisin tapattanut Hougenin eri tavalla
Salamanisku ja ihmisen ampumana pääpahis ei tunnu kuolevan oikealla tavalla, vaan ne tuntuvat enemmänkin latistavan voitto -tunnelmaa ja ehkä ne ovat vähän naurettaviakin. Hougen olisi voinut tehdä itsemurhan kaikkien edessä suututtuaan siitä, ettei Weed suostu tappamaan sitä. On jotenkin karua, että Weed teki suuren työn löytääkseen joukkoja avustamaan Hougenin kukistamisessa, mutta kaikki meneekin kirjaimellisesti päin persettä ja hahmo kuoleekin suoraansanottuna aivan naurettavalla tavalla. Itsemurha olisi järkyttänyt niin Weediä kuin muitakin hahmoja ja varmasti myös lukijoitakin.

5. Muuttaisin Hougenin motiiveja, ulkonäköä ja luonnetta
En pidä hahmosta juurikaan sen luonteen takia. Ulkonäöllisesti olisin tehnyt Hougenista tummanpuhuvamman tankandoggin, sillä tumma väri kuvastaa mielestäni pahuutta paremmin kuin valkoinen, jos nyt kliseisesti ajatellaan.. Hougen olisi voinut olla enemmänkin "piilopervo" kuin tuollainen irstas ällötys, mikä se nyt on. Se olisi voinut olla enemmän järkeilevämpi, jopa ovelampi taktikoija, eikä sellainen paikalta poistuja pelkuri. Hahmon motiivit oikeastaan ovat ihan hyvät ottaen huomioon sen menneisyyden, mutta olisin lisännyt Hougeniin jotain muutakin. Mielestäni jokin ristiriita oulaisten kanssa (riita/väärinkäsitys) olisi ollut mainio ja näin myöskin hänen "kostonsa" ja aluevaltaamishalunsakin olisi ymmärrettävämpi kuin se iänikuinen maailmanherruus, jota kukaan pahis ei koskaan saavuta.. Vaikka ne kovasti kuvittelevatkin niin. 

Myöskin Hougenin alaiset vaikuttavat mielestäni hahmon uskottavuuteen ja olisin kehitellyt "pikkupahiksista" enemmän sellaisia, joilla on jokin järkevä motiivi olla pahisten puolella. Sniperillä on hyvä motiivi, sillä se haluaa kostaa Ginille kateutensa takia, mutta sen sijaan moni muu hahmo tuntuu olevan Hougenin riveissä vain pelosta ja pakotetusti - mikä tietysti osassa tapauksista toimii. Sen sijaan Kamakirin kuvittelu siitä, että hän jotenkin kukistaisi johtajansa on naurettava ja kliseinen ja mielestäni Hougen olisi saanut tehdä enemmän töitä laumansa kasvattamiseen - jopa taistella sen takia. Pelkkä pelottelu ei aina riitä, ainakaan minusta ja siksi osa laumalaisista voisi olla lähtenyt Hougenin remmiin vain siksi, että hahmo on voittanut ne taistelussa tai ne olisivat palveluksen velkaa - tai sitten niillä olisi vain joku yhteinen mafia kerho tai Hougen olisi voinut kusettaa hahmoja oulaisia vastaan jonkin valheen/väärinkäsityksen ansiosta. Vaihtoehtoja on monia.



Sitten vielä Orion. Koska en sarjaa tunne paljon yhtään, on paha lähteä vielä sanomaan, mitkä asiat eivät ole mieleeni. Siksi käsittelenkin sarjaa vähän turhan pintapuoleisesti ja mieleni tämän suhteen varmasti muuttuu..

1. Olisin sijoittanut Orionin kauas Weedistä ja GNG:stä.
Orion olisi saanut käsitellä enemmänkin aikaa, joka olisi useampi kymmenen vuosi jälkeen Weedin. Orion olisi voinut olla "legendojen" jälkeläinen, jonka seikkailuista kerrottaisiin vähän nykyaikaisemmassa muodossa kuin mitä gingaa normaalisti on kerrottu tähän asti. Näin ollen tarinassa ei olisi yhtäkään tuttua hahmoa, vaan kaikki hahmot olisivat uusia, korkeintaan "legendojen" jälkeläisiä. Ou olisi edelleen olemassa ja Orion voisi olla sen tuleva johtaja. Tarinassa olisi voitu käsitellä legendoista aiheutuneita väärinkäsityksiä tai arvoituksia, jotka vaikkapa Weed/Gin on jättänyt "jälkeläisilleen".

2. Orion olisi voinut olla narttu.
Tämä tietystikin on täysi mahdottomuus huomioonottaen Takahashin omat asenteet ja elämänkatsomuksen naisten suhteen, mutta olisi ollut kiinnostavampaa lukea narttukoirasta, joka joutuu todistelemaan uroille olevansa täysivertainen ja tasa-arvoinen saavuttaen arvostuksen vasta tarinan lopussa saamalla lauman johtajuuden. 

3. Tapattaisin Ginin.
Kuten olen jo jossain postauksessani sanonut, Ginin aika alkaa olla jo. Vaikka hahmo on koko gingan alku ja juuri, on silti ikävää pitää niinkin suurta hahmoa vain sivussa kävelykeppinsä kanssa. Ginin kuolemaa olen spekuloinut tässä postauksessa, joten kannattaa lukaista se, jos on kiinnostunut siitä, miten itse toivoisin hahmon kuolevan.

4. Teetättäisin Orionille arvet.
Koska Weed jäi ilman arpia, olisi ehkä sopiva hetki käyttää vanha ja hyvä arpien saanti kortti ja heittää Orionille arvet jonnekin puolelle vartaloa. Ne voisivat olla melkeinpä samanlaiset kuin Rikillä, sillä hahmoahan pidetään "uutena Rikinä" jo muutenkin. 

5. Olisin ottanut Bellan isompaan osaan tarinassa.
Tämä tuntuu harmittavan montaa fania ja niin se harmittaa oikeastaan minuakin. Toisaalta, en haluaisi hetkeään katsella Reika2:sta, joka Bella tuntuu itkeskelyjensä perusteella olevan, mutta olisi kyllä ollut ihan kiva lukea siitä enemmän. Olisin kyllä muuttanut hahmon luonnetta - se olisi voinut olla sisaruksista se ovelin ja nokkelin - eniten isänsä kaltainen. 

Siinäpä nyt muutama. Viisi kustakin sarjasta. Asioita olisi voinut listata vaikka kuinka monta, mutta nämä ovat minulle ehkä ne oleellisimmat. Millaisia asioita te muut muuttaisitte ginga-saagoissa ja miksi? Löytyykö listoistani jotakin yhteneväisyyksiä, eriäväisyyksiä vai oletteko täysin tyytyväisiä nykyiseen gingaan?

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Arvostelussa: Suomennettu WEED Taidekirja

Kun ensimmäisen kerran kuulin taidekirjan ilmestyvän suomeksi, en ollut asiasta kovin innoissani. Miksi ihmeessä suomentaa kirja, jossa ei ole yhtään mitään suomennettavaa? Tätä samaa kysymystä mietin oikeastaan nytkin, mutta mitä enemmän taidekirjan ilmestymistä on hehkutettu, sitä enemmän sen ilmestymistä olen odottanut. Moni keräilijäkin valitteli asiaa, sillä japaninkielisen taidekirjan arvo laskisi hirveästi, eikä monikaan suomalainen sitä enää suomennoksen ja edullisen hinnan vuoksi kokoelmaansa hankkisi. Itse aikanani ostin oman taidekirjani eräältä toiselta keräilijältä ja olen kyllä kiitollinen, ettei minun tarvinnut maksaa siitä älyttömyyksiä, taidekirjan arvohan on lähemmäs sataa euroa. Omastani maksoin muistaakseni vähän alle 30 euroa, mikä on pieni hinta esimerkiksi 60-70 eurosta, jolla olen kirjaa nähnyt myytävän.

Taidekirja on yksi upeimmista extra"mangoista" mitä tiedän gingan historiassa julkaistaneen. Se on upea teos, jossa on kunnon kokoiset kuvat Takahashin piirtäminä sekä juliste, jonka hyvinkin voisi harkita ripustaa seinälle.

Siinä missä moni keräilijä nyyhkii taidekirjan arvon laskemiseen, alan itse päivä päivältä hyväksyä kirjan suomentamisen. On mielestäni täysi etuoikeus saada suomennettavaksi tällainen harvinaisuus - ja vieläpä niin edullisesti (n. 17-20 euroa pyöristetysti). Kun taidekirjan suomalainen kansi julkistettiin, olin riemuissani - kirjasta ei tulekaan kopiota alkuperäisteoksesta, vaan sitä on muokattu juuri meille suomalaisille. Niinpä napsautin taidekirjan Urumista ennakkotilaukseen ja jäin odottamaan innolla kirjan saapumista postiin. Oli onni, että kirjalle tuli hintaa niinkin vähän, sillä keväisin rahatilanteeni ei koskaan ole ollut se kaikista paras. Nyt suomennettu taidekirja on lopultakin käsissäni ja pääsen sitä täällä blogissani arvostelemaan.

Miten suomennettu taidekirja eroaa alkuperäisestä? Tässä vähän ilmineerauskuvaa niille, jotka eivät japaniversiota omista. Pahoittelen muuten tämän postauksen kuvien järkyttävää laatua. Parempi kamerani oli taas vaihteeksi hakoteillä siskon jäljiltä.



Ainoa järisyttävä ero siis tosiaan kansikuva - sekä tietystikin takakansi. Suomennetun taidekirjan takakansi on mielestäni paljon hienompi kuin japanilaisen, sillä siinä kerrotaan, minkälaisesta lätyskästä on oikein kyse, kun taas japanilainen versio on hyvin.. noh, vaisu. Kooltaan nuo kaksi on oikeastaan samankokoiset. Japaniversio on myös kiiltävämpi johtuen ilmeisesti jonkin sortin päällystyksestä. Suomalaisversio on inasen karhean tuntuinen. Sisällöllisesti kirjat eivät eroa toisistaan oikeastaan yhtään lukuunottamatta julisteen paikoitusta - japaniversiossa se on heti ensilehdillä, kun taas suomiversiossa se on viimeisessä kannessa. Pieniä eroavaisuuksia kirjoissa kuitenkin ehkä kuvien laadun ja leikkausten suhteen on, mutta mielestäni ne ovat aika epäoleellisia seikkoja. Sanotaanko niin, että suomiversio on ehkä parannellumpi kuin alkuperäinen.

Julisteen saa kätevästi taiteltua auki ja takaisin kiinni kirjan suojiin, jos vain haluaa. Itse ajattelin kuvan riuhtaista seinälleni, japaniversiosta sitä kun en viitsinyt toistaiseksi ottaa pois. Vieressä kiva pieni esittely Takahashista, missä on nippelitietoa hänestä. 

Taidekirja on erittäin kiintoisa ja itse aion käyttää sitä piirtämisen harjoitteluun. Kun nyt on saanut näin isolla printillä olevia kuvia, on paljon kivempi alkaa työstää ja harjoitella piirtämistä isosta, tarkasta kuvasta kuin pikkuisesta huonolaatuisesta tulosteesta. Kuvissa on erinomainen laatu, vaikkei kirja nyt sinänsä saanut minua henkeään haukkomaan - onhan se sentään tuttu jo entuudestaan. Uskon kuitenkin sen olevan suuri ilmestys sellaiselle, joka ei alkuperäisversiota ole koskaan nähnyt. Kirja on kaunis ja ehdoton must-have-tuote. Olisin kuitenkin toivonut kirjaan enemmän jotakin, mitä japaniversiossa ei ole. Jotain Weedin tarinan synnystä tai vastaavaa, mutta ei siedä valittaa, sillä oli täysi luojan lykky, että taidekirja saatiin suomennettua - vaikkei tuo nyt kovin suurta käännöstä mielestäni vaadi. Olisin ehkä kuitenkin mieluummin halunnut kuulla itse asiasta - eli Weedistä - tarkemmin kuin Takahashin ja eläinlääkärin haastattelua, vaikkakin sekin oli oikein mielenkiintoinen.

Kuvien alla olevat selitykset niiden esiintymispaikoista oli mielestäni hyvä lisä.

Henkilökartta oli ehkä omaan makuuni turhahko, kun henkilökarttoja ja -esitteyjä löytyy jo itse sarjan eri osista. 

Kuvat oli jaoteltu fiksusti eri osioihin, kuten kuvassa näkyvä taistelu, profiilit, hyppäyskuvat jne.

Jatkoa odotellessa. Pian ilmestyy Weed Gaiden, FANG ja niiden jälkeen varmasti vielä monta muutakin extramangaa, ainakin oletan niin. Gingafaneja on hemmoteltu nyt niin paljon, että seuraavia julkaisuja voi melkein jo olettaa tulevan.