perjantai 27. joulukuuta 2013

Häpeätkö Hopeanuolta?

Onko Hopeanuoli nolo? on hyvin yleinen kysymys keskustelufoorumeilla. Tutkailtuani viestiketjuja, moni tuntuu vastaavan kysymykseen hyvin perinteisesti: " En häpeä, mutta.." Lausetta jatketaan monilla selityksillä, kuten "en kuitenkaan kerro kaikille vastaantulijoille faniudestani" tai " en mielelläni puhu asiasta muille". Jos Hopeanuoli ei kerta ole nolo sarja, miksi siitä puhumista vältellään netin ulkopuolella?


Anttu kirjoitti hyvän tekstin aiheesta kuukausia sitten blogiinsa, joka käsitteli kiusaamista gingan takia.  Halusin nyt itsekin paneutua asiaan tarkemmin, sillä mielestäni asia on hyvin harmillinen - sitä itsekin huomaa käyttävänsä yllä mainittuja perinteisiä lausemuotoja gingan "noloudesta" puhuttaessa. Miksi me fanit kuitenkin häpeämme Gingaa, vaikka sanomme muuta?

Ginga ja erityisesti Hopeanuoli ovat olleet monen 80- ja 90-luvuilla syntyneiden suosikkisarja jo lapsuudesta saakka ja fanitus on kulkenut koko elinkaaren ajan hyvin suurena. Myöskin nuorempien fanitus Weediä kohtaan on hyvin intohimoista. Moni fani harrastaa keräilyä, fan artin ja sarjakuvien tekoa, musiikkivideoiden tekemistä ja bloggaamista - en tällaista faniutta ole ennen nähnyt minkään muun sarjan kohdalla. Silti moni tuntuu häpeilevän tätä suurenmoista sarjaa ja osaa olen kuullut jopa kiusattavan asian takia.

En tarkoita, että fanituksesta Gingaa kohtaan pitäisi mainostaa koko ajan joka paikassa, mutta mielestäni sitä ei pitäisi vältelläkään saatika valehdella. Jotkut jättävät tykkäilemättä Facebookissa Gingaan liittyvistä sivuista vain siksi, että pelkäävät tulla kiusatuiksi asian takia (en väitä, että sivuista tykkäily olisi pakollista, mutta ymmärrätte varmaan pointtini). Miksi ihmeessä? Ginga ei ole sen kummempi asia kuin vaikkapa Naruto tai muukaan animesarja. Koska itse en muita animeja seuraa, haluaisin kysyä teiltä, jotka muita animesarjoja seuraatte: Häpeättekö muitakin animesarjoja Gingan lisäksi vai onko Ginga ainut hävettävä asia? Mikäli vastaus on kyllä jälkimmäiseen kohtaan, voisin sanoa hieman ihmetteleväni asiaa. Hopeanuoli on kuitenkin hyvin fiksu ja opettavainen sarja verrattuna esimerkiksi sarjoihin, joissa vain räiskitään tai esitetään söpöä tekemättä sen kummempia urotekoja - saatika opeteta mitään. Onko ongelmana eläinhahmo sankarina? Onko söpö ilmassa kärrynpyörää heitävä koirahahmo epäuskottava sankari?

Koiraa ei välttämättä oteta ehkä tosissaan sankarihahmona sen ollessa pentu, suloinen ja erityisesti naisten suosiossa. En usko sitä pidettävän niin uskottavana taistelijana kuin vaikkapa miekalla sähläävää miestä, vaikka koirahan on todellisuudessa hyvin vaarallinen vastustaja. Olen joidenkin ns. hopeanuolivihaajien kuullut haukkuvan sarjaa siksi, että se on lapsellinen. Se on mielenkiintoista, sillä en usko, että heidänkään fanittamiensa sarjojen tai elokuvien olevan sen parempia tai fiksumpia kuin koiralauma, joka taistelee jättiläiskarhua vastaan. Ajatus Akakabutosta ehkä hieman huumorimielessä kuulostaa vähän hauskalta, kun sitä alkaa väännellä ja käännellä, mutta hei.. Niinhän ne muutkin sarjat ovat naurettavia, kun niiden juonta alkaa kunnolla ruotia. Miten olisi vaikkapa Taru Sormusten Herrasta (joka muuten on yksi lemppareistani)? Mitä järkeä on lähteä yhden penteleen sormuksen takia uhraamaan henkensä? Samaa voisi ihmetellä vaikkapa Batmanista ja muista supersankareista - miehet fetissiasuissa hyppelehtimässä pitkin pimeitä kujia. Entäpä sitten toimintaelokuvat, joissa sankarit tekevät mitä merkillisimpiä voltteja ennen varsinaisen iskun tekoa? Jokainen elokuva ja sarja on ihan yhtä hölynpölyä. Mikään ei ole sen parempi kuin toinen. Totta toki on myös se, että maku asioista ei voi kiistellä, mutta kukaan ei ansaitse tulla kiusatuksi sen takia, että sattuu pitämään jostakin sarjasta. Mielestäni kuitenkin jokaisen tulisi arvostaa kaverin tai sukulaisen diggaamaa sarjaa, oli se omasta mielestä kuinka typerä tahansa. Itse inhoan esimerkiksi Twilighteja ja pidän niitä naurettavina, mutta kunnioitan kuitenkin sarjasta pitäviä, koska tiedän, että tuskin minunkaan diggailemat sarjani täysin virheettömiä ovat.


Hopeanuoli ei siis todellakaan ole nolo, mutta miksi me fanit teemme siitä nolon? Foorumilla sitä on helppoa sanoa, ettei häpeä, vaikka todellisuus voikin olla muuta. Omalla kohdallani huomasin, että sitä netissä hirveästi röyhistelee ja on ylpeä fanittamastaan sarjasta, kun taas netin ulkopuolella keksii kummallisia selityksiä vaikkapa sukulaisille, jotka huomaavat kokoelmahyllyn: " Joo aattelin kerätä noita ihan nostalgian vuoksi kun oli lapsena niin suuri lemppari." Fanittamisesta tekee itselleen kauhean ongelman, jos sitä häpeilee - voihan olla niinkin, että itse vain kuvittelemme joutuvamme kiusaamisenkohteeksi fanituksen takia. Toisaalta olen kylläkin itse ollut aina onnekas fanitukseni suhteen, sillä kaveripiirissäni löytyy Hopeanuoli diggareita ja sukulaisenikaan eivät asiaa ole vähätelleet - keräileväthän hekin jotain typeriä astiasarjoja kaappeihinsa, joita eivät koskaan käytä niiden suuren rahallisen arvon takia.

Hopeanuoli häpeilylleni tuli piste noin vuosi sitten. Päätin viisastua selityksieni suhteen. Tein ison päätöksen käydä otattamassa Hopeanuoli tatuointi, joka koristaa oikeaa nilkkaani. Ennen tatuoinnin ottamista tiesin, että moni alkaa kysellä siitä, sillä kaikkihan Hopeanuolen tuntevat. Jos joku sattui tatuoinnin merkitystä kysyä, sanoin suoraan, että olen sarjaan niin kiintynyt, että halusin tatuoinnin ottaa sen kunniaksi. Nykyään ei ole mikään ongelma kulkea ulkona Hopeanuoli paita päällä tai häpeillä Facebookissa tykkäämistäni gingajutuista tai julkaista seinälläni kuvia kokoelmastani, sillä minulle on ihan sama, mitä kukakin fanituksestani ajattelee. Toki myönnän, että en minä ihan jokaiselle Hopeanuoli faniudestani kerro, mutta jos joku sattuu aiheen mainitsemaan, kerron siitä oman mielipiteeni tehden sen suuren asian ja tunnustan faniuteni myös niille, jotka eivät sitä vielä tiedä. Kieltämättä sitä ehkä vieläkin tiettyjen ihmisten suhteen tulee välteltyä aiheesta keskustelua, mutta sekin on oikeastaan lähinnä siksi, että en jaksa vastailla heidän kysymyksiinsä, jotka minulle ovat vaikkapa keräilyn suhteen itsestäänselvyyksiä.

Tekstini pointtina on rohkaista kaikkia "häpeilijöitä". Ginga ei ole nolo. Jos joku nauraa sinulle siksi, että satut pitämään koira-aiheisesta sarjasta, sano jotain vastaavaa takaisin - ei haukkujan suosikkielokuvakaan välttämättä se kaikista järkevin ja virheettömin sarja ole. Ollaan rohkeita faneja ja annetaan faniutemme näkyä - myös keskustelupalstojen ulkopuolella. Unohdetaan pelko siitä, että faniutensa "tunnustaminen" johtaisi kiusaamiseen, sillä aina niin ei välttämättä tapahdu. Jokainen tietysti valitsee oman mielensä mukaan tavan, jolla fanittaa - ei niistä Facebook jutuista ole pakko tykätä, mutta häpeämiseen toivoisin fanien ottavan toisenlaisen asenteen. Kukaan ei ole ansainnut kiusaamista fanittamisen takia.


Löytyykö lukijoista häpeilijöitä? Jos häpeät, häpeätkö ainoastaan Gingaa vai muitakin sarjoja tai elokuvia? Miksi? Uskallatko kertoa faniudestasi netin ulkopuolella? Jos et, mikset? Onko sinua kiusattu Hopeanuoli faniuden takia?

torstai 19. joulukuuta 2013

Suosikkijohtajat

Suosikkihahmoistani olen muutaman tekstin kirjoittanut aivan blogin alkuaikoina, mutta suosikkijohtajiani en ole teille vielä aukonut.. Innoituksen postaukseen sain Kiatsun blogissa olleen Täydellisiltä tuntuvat hahmot nimisen postauksesta, joka kannattaa käydä lukaisemassa.

Mutta toisin kuin mainitsemani inspiraation lähde, tämä ei käsittele mielestäni täydellisiä hahmoja, vaan suosikkijohtajiani. Koska olisi tylsää jauhaa vain Weedistä ja Hopeanuolesta, päätin ne tästä postauksesta jättää nyt pois ja antaa tilaa muille hahmoille. Luonnollisesti, koska suosikkihahmoistanikin tein inhokkihahmo postauksen, saa suosikkijohtajat teksti jatkoa inhokeistani.

AKAME

Akame on rauhallinen, harkitseva ja karismaattinen hahmo jo ennen liittymistään oulaisiin ja itse asiassa pidän hänestä enemmän GNG:ssä kuin GDW:ssä, jossa hahmoa kohdellaan ehkä turhankin arvokkaasti. GNG:ssä Akame on uskollinen hänen ylleen langetetulle tehtävälle suojella pyhiä kirjoituksia kogilta. Iga on hyvin viisas ja viisaus kiehtoo minua hahmoissa hyvin paljon, ehkäpä se on osasyy siihen, miksi Akamesta olen alkanut pitää enemmän aikuisiällä kuin lapsena. Akame osaa myös taistella hyvin ja hän on selkeästi paras taistelija laumastaan, mikä johtunee hänen taistelukoulutustaustastaan - onhan hahmo sentään ninja. Akame on nopea ja hyväntahtoinen, ei ihme, että Gin antoi hänelle Johnin ohella oikean tassunsa paikan.

Vaikka Akame johtajahahmo onkin, se ei silti ole ylitäydellinen. Akame häviää taistelun Kurojakia vastaan saaden kaulaansa kaksi syvää haavaa sirpin iskusta ja vaikka hahmo onkin fiksu, saattaa silläkin mennä sormi suuhun äärimmäisen hankalissa tilanteissa, mutta kaikesta huolimatta Akame haluaa aina auttaa ystäviään.

BEN

Akamen ohella Benistä on tullut eräs lempparihahmoistani näin vanhemmiten. Lapsena en koskaan hänestä niin välittänyt, vaan pidin hahmoa "vain johtajana", mutta nyt vanhemmiten olen onnekseni löytänyt ne hienoudet myös Benistä, mitä olen löytänyt jo lapsena vaikkapa Ginistä.

Ben ei turhaan ole Rikin valitsema ensimmäisen joukkueen johtaja. Ben on Akamen tavoin viisas ja harkitseva, mutta se osaa olla julmakin. Hahmo on uskottava, vaikka se haluaakin antaa mahdollisuuden vihollisilleen, kuten esimerkiksi Hyenalle, joka paljastui petturiksi Sniperin kanssa. Ben ei tapa ketään turhaan ja se on minusta hienoa, sillä en tiedä, voisinko koskaan ihailla 100%:sti hahmoa, joka päättää kaikkien vihollistensa elämän sen kummempia harkitsematta. Ben ei taistele turhaan, vain silloin, kun on tosi kyseessä. Se tuntee hyvin laumansa jäsenet ja osaa arvioida niiden tekemisiä, kuten esimerkiksi tiikeriveljesten kanssa käydyssä tappelussa.

Ben on uskollinen Rikille ja se näkyy jo ensimmäisissä kohtauksissa, joissa Ben tavataan - niin mangassa kuin animessakin. Se nolostuu kokoontumisesta myöhästymisestä, vaikka auttoikin lauman uusia jäseniä taistelemaan Madaraa vastaan ja kuuntelee ilme värähtämättä Sniperin paasausta siitä, että ajoissa on aina oltava. . Ben ei sano pahaa sanaa upseeristaan, vaikka selkeästi ei tästä pidäkään ja vaikka muut hänen ympärillään olevan joukkueenjohtajat Sniperiä hieman nälvivätkin seläntakana. Kiteytettynä voisi sanoa, että Ben kunnioittaa ylempiarvoisiaan, vaikkei heistä pitäisikään. Ben on nöyrä ja se jos mikä tekee hänestä karismaattisen johtajan.

Ben ei ehkä ulkoisesti ole se unelmakoirahahmo, kuten vaikkapa Gin, joka saa suosiota jo pelkän ulkonäkönsä takia. Ben oikeastaan joutuu todistamaan hienoutensa meille faneille luonteellisesti, sillä yleensä ainakin lapsena suosikkihahmo valitaan ulkonäön perusteella, eikä luonteella ole niin väliä.


KUROJAKI

Hetken aikaa jouduin miettimään, luenko Kurojakin suosikkijohtajakseni vai en, mutta päätin hänet tähän postaukseen lisätä, kun kuitenkin lempihahmokaartiini kuuluu. Vaikka petyin hahmoon todella pahasti mangassa, on Kurojaki animeversiossa aivan omaa luokkaansa. Se on uskottava ja jopa pelottavakin johtaja. Koga on mielipuolinen, mutta ei onneksi liikaa. Kurojaki on niin uskollinen tehtävälleen varastaa pyhät kirjoitukset igoilta, että se on valmis tekemään mitä tahansa saavuttaakseen tehtävänsä - syöttämällä laumalaisilleen koiranlihaa ja pelottelemaan heitä, jotta yksikään laumalainen ei olisi pelkuri. Koga on myös hyvin perinteistä kiinnipitävä, sillä se ei hyväksy Akamen päätöstä polttaa Itho taloa ja siksipä hahmo päättääkin elämäsä hyppäämällä tulimereen palavien kirjoitusten, perinteiden, mukaan. Nämä seikat tekevät hahmosta mielestäni innostavan ja hyvin mielenkiintoisen.

Mangaa lukuunottamatta pidän hahmosta todella paljon. Se on onnistunut pahis, joka on hieno hahmo niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Ehkä Kurojaki olisi vaatinut vielä enemmän pientä viilausta, jotta se olisi entistä parempi pahis erityisesti mangassa.

BAT

Bat tavataan Weedissä Hougenin alaisena joukkueenjohtajana. Vaikka Batin johtajantaidoista ei toistaiseksi ole mitään kovin suurta näyttöä tullut vielä missään vaiheessa, tykkään hahmon yliluonnollisuudesta. Bat on sokea, mutta näkee "sisäsellä silmällään" ja on siksi varsin mielenkiintoinen. GDW animessa hahmo on hyvin ovela, muttei turhan ylivoimainen kuitenkaan. Bat sopii mielestäni hyvin johtajaksi ja olisi ehkä sopinut hyvin pääpahikseksikin Weedissä, sillä hahmon näkijänkyvyt hämmentävät oulaisia aikalailla pariin otteeseen. Harmi, että Bat ei ole vielä päässyt mangan puolella oikeuksiinsa, ainakaan toistaiseksi. Toivon mukaan viimeiset osat paljastavat hahmon todellisen karvan. Onko hän lopultakin vankasti oikeudenmukaisuuden puoltaja vai kavala petturi, joka haluaakin palvella Hougenia?

GNG:ssä ja GDW:ssä tavataan hyvin mielenkiintoisia ja erilaisia johtajia. Hyvisjohtajat kuitenkin ehkä ovat mielestäni enemmän hiotumpia kuin pahishahmot ja jatkossa toivoisin Takahashilta hieman petrausta pahishahmojen suhteen, sillä pelkkä sekopäisyys ei enää iske samalla tavalla kuin Akakabuton aikana.

KYOSHIRO SHIROGANE



Kyoshirosta minulla on ollut hieman ristiriitaiset fiilikset niin animen kuin mangankin osalta. Hahmo on makuuni turhan temperamenttinen ja paha suustaan, mutta johtajana tämä hahmo on hyvinkin vahvoilla ja saa pisteitä mm. siitä, että se johtaa orvoksi jääneitä ja kaltoin kohdeltuja pentuja.

Kuten sanoinkin, Kyoshiro ei suosikkihahmoni varsinaisesti ole edellä mainittujen syiden takia, mutta listassani se ansaitsee kyllä paikan. Hahmo on itse kokenut pentuna kovia ja mielestäni on arvostettavaa, että koira on kerännyt mukaansa pentuja, joille hän haluaa hyvää.

Erityisesti mangassa Kyoshiro antaa itsestään vaihtelevia kuvia itsestään. Se on hyvä taistelemaan, vaikka kieltämättä minua hieman huvittaakin sen erikoisisku.. Kuitenkin, Kyoshiro haluaa suojella nuorempiaan pahoilta vanhemmilta, jotka hakkaavat lapsiaan ja tekee selväksi, että pennuillakin on oikeuksia - ei vain velvollisuuksia.

Mitä mieltä te muut olette Gingan johtajahahmoista? Löytyykö listasta omia suosikkeja?

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Bloggaaminen vs. foorumilla kirjoittaminen

Aloitin jokunen aika sitten Kaksoissolan foorumille yleisen keskustelun aiheen Ginga blogeista. Käykää kaikki ihmeessä kertomassa omat kantanne kasvavaan blogijoukkoon! Aiheesta kirjoittaessani mieleen tupsahti aihe, josta haluan täällä blogin puolella aloittaa keskustelun: Miten foorumilla kirjoittaminen ja blogiin kirjoittaminen eroavat toisistaan?

Foorumi on yleinen keskustelualue, jossa on useita eri käyttäjiä. Aiheita luo ja aloittaa milloin kukakin. Blogiin kirjoitetaan pitkiä tekstejä omasta näkökulmasta. Foorumeilta ja toisista samaa aihetta käsittelevistä blogeista saa hyviä vinkkejä omiin blogiteksteihin, mutta miten nämä kaksi eroavat toisistaan loppujen lopuksi? Mitä järkeä on kirjoittaa blogia?

Kuukausittain kirjoittelen blogiini uusimman Weed arvostelun. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö muut saisi tehdä samaa omassa blogissaan.

Foorumilla kirjoittelu eroaa mielestäni bloggaamisesta aika paljon loppujen lopuksi. Foorumeilla on tietyt säännöt, joita on noudatettava. Esimerkiksi kiroilu on kiellettyä suurimassa osassa foorumeja, eikä kovin kärkkäät mielipiteet ole aina se paras vaihtoehto. Foorumille kirjoitellaan yleensä ajankuluksi, enkä minä ainakaan pahemmin jää miettimään syvällisemmin kirjoituksiani foorumin puolella - siksipä ne usein sisältävätkin mitä kummallisimpia lauseita, joita jälkeenpäin lukiessa alkaa ihan naurattaa, että miten on voinut kuvailla jonkin asian noin tyhmästi. Vaikka jokin tietty asia olisikin puitu foorumilla läpi, vaikkapa Weedin piirtotyyli, ei tarkoita sitä, etteikö siitä saisi kirjoittaa omaan blogiin hiottua, harkittua ja viimeisteltyä tekstiä, joka voi olla paljon kiinnostavampaa lukea juuri sen tietyn ihmisen näkökulmasta pidennettynä, fiksailtuna ja kuvin koristeltuna. Vaikka Ginga blogin aiheena onkin melko rajoittunut, ei se mielestäni eroa mitenkään ns. lifestyleblogeista, jotka toistavat samoja asioita päivästä toiseen: laukun sisältö, lemppari meikit, päivän asu, mitä mieltä kiusaamisesta jne. Samat aiheet kulkevat foorumeilta blogeihin, oli aihe mikä hyvänsä. Jokin aihe vaikkapa suomi24:n keskustelupalstalla on voinut saada uuden muodon jonkun toisen blogissa, jossa bloggaaja miettii omaa kantaansa foorumilla käytyyn asiaan. Kukaan ei motkota heille "aiheiden pöllimisestä" tai vastaavasta, onhan joku tuon legendaarisen laukun sisältö jutunkin keksinyt, enkä ole koskaan nähnyt kenenkään antelevan creditsejä aiheen keksijälle - vaikka tuo olisi ihan kohteliasta. Siksi minusta onkin hieman outoa, että gingablogeja pidetään hyvin samankaltaisina.. Eiväthän ne sellaista oikeastaan edes voi olla, kun niitä kirjoittaa eri ihmiset! Ginga blogeissa toki on hyvin samoja aiheita, mutta ainakaan minua se ei ole koskaan pahemmin haitannut, onpahan eri näkökulmia, joita lukea.

Kuten jo mainitsin, blogissa tekstit ovat yleensä tarkkaan mietittyjä ja tekstejä työstetään pidempään kuin foorumikirjoituksia, jotka saatetaan kirjoittaa ekstemporee summanmutikassa sen kummempia miettimättä. Blogissa ei tarvitse huomioida foorumeilla olevia sääntöjä ja siksi voikin omissa teksteissään käyttää puhekielen sanoja tai postata pelkkiä kuvia, jos haluaa. Blogi on vähän kuin päiväkirja, foorumi taas yleinen keskustelupalsta. Foorumeilla myöskin yleensä keskustellaan hieman lyhyemmin, blogissa taas asia tai mielipide kerrotaan pidemmin ja tarkemmin perustellusti. Tokkopa osa foorumeilla nähdyistä mielipiteistä voisi muokata omaakin mielipidettä jostakin asiasta. Omalla kohdalla muutin mieltäni esimerkiksi Weedistä hahmona - aiemmin vihasin tuota, mutta luettuani Weedin puoltajien hyviä argumentteja siitä, miksi hahmosta pitävät, saivat minut itsenikin miettimään asiaa toiselta kantilta ja näin omakin mielipide muuttui hieman toiseen suuntaan kyseisen hahmon suhteen. Itse ainakin pidän blogejani eräänlaisina päiväkirjoina: kirjoitan aiheista, jotka ovat sillä hetkellä mietityttäneet tai joista olen halunnut kirjoittaa niin sanotun julkisen mielipiteen.

Blogissa on mahdollista myöskin kertoa täysin omasta itsestään, niin kuin esimerkiksi itsekin olen tehnyt. Blogisti periaatteessa mainostaa ja kertoo omaa tarinaansa bloginsa kautta, foorumilla ollaan kyllä persoonallisia omia itsejään, mutta blogi on kuitenkin henkilökohtaisempi, jos ymmärrätte, mitä ajan takaa. Blogeissa jokainen yksilöityy ja jokin tietty ihminen voi yllättää ja alkaa kiinnostaa, kun teksteissä on kirjoittajan omia kuvia - foorumeilla kuvien lisäily tekstin virkistykseksi ei ole tietääkseni sallittua.

Jokaisella on tietysti omat mielipiteensä siitä, tykkääkö lukea enemmän blogeja vai foorumipostauksia. Itse tykkään kummastakin yhtä paljon. Tärkeintä bloggaamisen kanssa on se, että kaikki kirjoitettu on täysin omaa.

Mitäpä te muut olette mieltä? Luetteko mieluummin blogitekstejä vai foorumille kirjoiteltuja lyhyempiä postauksia? 

torstai 12. joulukuuta 2013

Vlog: Kokoelmani lempparit

Äänestys seuraavasta videopostauksesta päättyi joku aika sitten ja sen voitti aihe nimeltään Kokoelmani lempparit, joka käsittelee siis omia suosikkijuttujani kokoelmastani. Videolla kerron mm. miksi juuri kyseisestä tavarasta pidän, mistä olen sen saanut, paljonko tavara on maksanut ja muuta jännää. Toivottavasti video vastasi odotuksianne. Mistä videolla näkyväsistä tavaroista pidätte itse eniten?

Videoon pääsee alla olevasta linkistä, en taas saanut lisättyä videota Youtubesta tänne..

PAINA TÄSTÄ!


perjantai 6. joulukuuta 2013

Arvostelussa: GDW osa 26 - Ansaittu kohtalo



Uusin Weed jälleen kaupoissa! Tämä onkin suosikkikansikuvani, sillä tykkään tosi paljon Weedin asennosta. Muutenkin tällaiset lähikuvat ovat mieleeni enemmän kuin sellaiset perus seisoskelu/hyppy kuvat. Taustamaisemakin on ihan kiva, vaikka olisi kieltämättä kivaa nähdä vaihteeksi jotain muutakin kuin metsämaisemaa..Vielä neljä osaa ja sitten uuden saagan pariin. Eihän tässä enää malta!


Tästä osasta minulle jäi vähän viileät fiilikset ja tuntui, että koko osa meni vähän ohi minulta. Ei siis mitään parhautta sisällöltään, odotan yhä sitä räjäyttävää hetkeä, kun pääsen huokailemaan ja ihmettelemään pääni puhki. Vaikka tässä osassa sattui ja tapahtui, ei tämä ylittänyt odotuksiani, vaan jatkoi hyvin tasapaksuna edellisiin osiin verrattaen, vaikka niissä onkin muutama kohokohta ollut.

Kamakirin ja Hougenin kanssa meni tämä osa suurimmaksi osaksi. Muun muassa Hiro taisteli isänsä tappajaa vastaan voittaen tämän 100-0 viemällä taistelun lopuksi tältä pallit mukanaan tapoihinsa kuuluen. Kieltämättä en voinut olla nauramatta kyseiselle kohtaukselle, sillä Kamakiri todellakin ansaitsi tuon. Kamakiri on ehkä tähän asti ärsyttävin hahmo koko Ginga saagassa, joten en voisi onnellisempi olla! Vaikka eläinrakas olenkin, minun ei käynyt sääliksi valittavaa irlanninsusikoiraa. Hyvä, että päästiin siitäkin ärsykkeestä eroon.

Toisaalla Weed puolestaan taisteli Hougenia vastaan näyttäen tälle jälleen battougan, mitä en voinut käsittää - Hougenhan tunsi jo tekniikan. Yrittikö Weed tappaa Hougenin battougalla vai haavoittaa tätä pahasti? En ihan ole perillä siitä, miksi Weed käyttää hengenvaarallista ja tappavaa tekniikkaa koiraan, jolle kuitenkin haluaa antaa vielä kuitenkin mahdollisuuden muuttaa tapojaan.. Perin kummallista, sanonpa vain. 
Jerome yritti aluksi jostain syystä tehdä palveluksen Weedille yrittämällä saada Hougenin nitistämiskunnian itselleen, mutta Weedin todettua, kenen tehtävä pääpahiksen hoitaminen on, sai Jeromen pysymään hiljaa. Jeromen tekemiset todellakin alkavat kyllästyttää. Hän oli sarjan alkupuolella ehkä ristiriitainen, mutta silti hyvin arvostettava, kiinnostava hahmo. Mikä kumma häneen on mennyt? Minne katosi koulutettu palkkamurhaaja? Haluaako hän näyttää Weedille todelliset kykynsä vai tapattaa itsensä, niin kuin hän on halunnut viimeiset pari osaa tehdä?

Mutta jooh. Onnekseen Weed kuitenkin onnistui kääntämään battougan suunnan sivuttain, jolloin hän sai iskettyä Hougenille kunnon haavan, mutta siltikään tankandoggi ei tuosta pahemmin itseensä ottanut. Taistelussa oli mukana myös Tesshin, jonka tekemisistä en oikeastaan mitään muista tässä kohtauksessa.


Gin saapui arvokkaasti paikalle. Gin sai aikaan hyvin samanlaisen reaktion koirissa kuin Riki aikanaan - kyyneleitä ja vapinaa, eikä ihme, sillä Ginhän huokuu isänsä tavoin oikeudenmukaisuuden sanomaa ja legendaarisuutta - kuka tahansa ei kaataisi jättiläishirviökarhua. Oli ihanaa kuulla Giniltä, ettei tämä aio kuolla ennen poikansa tapaamista. 

Burugen hyvien argumenttien ansiosta myös pahiskenraalit Kite ja Bat päättivät jättää Hougenin alaisuuden ja ihan hyväkin, sillä en olisi ehkä enää jaksanut lukea lisää taistelukohtauksia. Toisaalta taas olisin ehkä toivonut edes jonkun jäävän Sniperin lisäksi Hougenin puolelle.. Uskaltaisikohan tässä kohtaa toivoa mahdollista petosta Kiten tai Batin puolelta?

Tesshin, Jerome ja Weed jatkoivat taistelua paikalle saapuneen Sniperin kanssa. Tesshin ja Sniper taistelivat raivokkaasti, mutta Sniper pentele onnistui iskemään kogaa sen verran pahasti, että raukalta alkoivat pullottaa suolet ulkona - aivan kuten Johnilla ennen kuolemaansa. Tesshin yritti vielä kerran hyökätä dobermannin kimppuun, mutta yhtäkkiä Hougen olikin hänen kimpussaan ja viskaisi hänet kauemmaksi taisteluareenalta saaden Weedin ja Jeromen huutamaan kauhusta. Kuten arvata saattoi, Hougen lähti juoksemaan pois paikalta hänelle ominaisella tavallaan (huoh), mutta Jerome sai hänestä onneksi otteen. Kaksikko suuntaisi kohti kielekettä ja lopulta taistelupari putosi alla olevaan virtaukseen Jeromen kirotessa surkeaa kohtaloaan luullen kuolevansa. Kohtaus oli ihan hieno mielestäni, vaikka en voinut olla raivostumatta Jeromen " Vihdoinkin olen löytänyt paikan kuolla" lauseista. Eikö tuon hahmon suusta enää muuta kuullakaan?


Gin, Akame ja muut löysivät pahasti haavoittuneen Tesshinin kallionkielekkeen läheltä. Vaikka Kurojaki olikin paha, Tesshin tuntuu arvostavan häntä silti, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Hän haluaa hyvittää isänsä pahat teot taistelemalla oikeuden puolesta, mikä on mielestäni kiva juttu, sillä vaikka Tesshin isäänsä periaatteessa ehkä vihaakin, hän silti puhuu tuosta Kougan shinobina, eikä ainoastaan Kurojakina. Kohtauksessa aloin taas tykkäämään Tesshinistä, sillä vakuutuin hänen puheistaan. Hellyin myös Mossin hoivantunteesta kogaa kohtaan ja yllätyin, että vihdoinkin Gin toimi tutulla tavallaan ja päätti auttaa Tesshiniä. Ginistä oli tähän saakka jäänyt ehkä aavistuksen kylmä kuva, kuten Rikistäkin aikanaan, mutta tämän autettua veljellisesti nuorempaansa, en voinut olla iloitsematta "vanhan" Ginin paluuta. Sen sijaan hieman ihmettelin sitä, että Akame työnsi pullottavan suolen takaisin kogan sisään ja näin muka paransi tämän. Minä, kun kuvittelin, että Gin olisi lähtenyt viemään koiraa ihmisten hoteisiin hoidettavaksi, eihän noin syvä haava parane ilman tikkausta! 


Kohtaus Hougenista, Jeromesta ja Weedistä jatkui mangan loppupuolella. Suututtuaan Hougenille Jeromen pudottamisesta jokeen, Weed päätti tönäistä itsensä ja Hougenin alas kalliolta. En tästä yllättynyt oikeastaan yhtään, sillä Weedin tekemiset olivat oikeastaan ennalta arvattavissa. Jännittävää minusta sen sijaan oli se, kun Gin ja muut löysivät Weedin ja Jeromen hajujäljen, jota Gin lähti seuraamaan hyppäämällä alas kalliolta. Mielenkiintoista nähdä, löytääkö Gin Weedin ja joutuuko tämä kenties pelastamaan poikansa Hougenilta.


Jerome ja Hougen selvisivät kumpikin putouksesta, mikä tietysti oli arvattavissa. Ja taas kerran saksanpaimen voivotteli kohtaloaan, tällä kertaa hän kirosi sitä, kuinka epäreilua oli kuolla ilman, että vihollinen oli voitettu. Huoh. Jerome voisi keksiä jotakin uutta. Pidän kuitenkin hänen antaumuksestaan oikeudenmukaisuudelle, joka on Weedin ansiosta herännyt eloon. Lieneekö hahmo kuitenkin ottanut tehtävänsä turhan vakavasti, *tirsk*?

Hieman sekavat fiilikset tosiaan tästä osasta jäi, sillä en ihan pysynyt perässä kohtausten kanssa. Se varmaan näkyy tekstistäkin, pahoittelen. En tiedä, luinko osan turhan väsyneenä vai mikä kumma siinä oli, kun kaikki tuntui menevän ihan ohi.. Toivottavasti teillä muilla jäi tästä osasta jotakin käteen ^^

maanantai 2. joulukuuta 2013

Älä vähättele kokoelmaasi!

Työstin tätä postausta useamman viikon, kun en halunnut tehdä siitä turhan provosoivaa. Tässä tulos, toivottavasti kelpaa. Anttu kirjoitti vähän aikaa sitten samaan aiheeseen liittyen postauksen omaan blogiinsa hieman eri näkökulmasta, kannattaa sekin lukaista läpi. Älkää sekoittako tätä tekstiä vuosi sitten tekemääni Kuka on tosi fani? postaukseen, sillä tämä postaus käsittelee ainoastaan keräilyä.

Nykyinen kokoelmani, josta olen todella ylpeä.

Kuten tiedossamme jo on, keräily on nykyään todella suosittua Ginga-fanien keskuudessa. Minun "nuoruudessani" nettisivujen pitäminen, fan artin piirtäminen, roolipelit ja musiikkivideoiden tekeminen olivat kova sana, kun internetistä tuli suositumpi tiedonkulkuväline. Nykypäivänä tuona "fanitusmuotomuotina" on keräily. Toki edellä mainittuja fanitusmuotoja esiintyy nykyäänkin, mutta paljon vähemmän mitä takavuosina. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka muodissa olisikin joku tietty fanituksen muoto, ei kaikkien sitä tarvitse harrastaa ellei itse niin halua.

Keräily on mukavaa ajanvietettä. Keräilyn hienoja puolia ovat tiedonhankinta, etsiminen, ostamisen ja löytämisen ilo sekä tietysti kauan etsimänsä tuotteen omistaminen ja saaminen - mikseipä myöskin tutustuminen uusiin ihmisiin ja kaverien saaminen. Keräilyssä on kuitenkin myös huonoja puolia, joista yksi esimerkiksi kilpaileminen ja riitely: kellä on se suurin ja upein kokoelma ja mihin arvojärjestykseen kukin keräilyä harrastava fani laitetaan kokoelmansa koon tai arvokkuuden perusteella? Kuka omistaa eniten harvinaisuuksia ja kuka vähiten? Aika ajoin riidellään siitä, kuka on ylimielisin keräilijä, vain siksi, että hän on viattomasti ja pahaatahtomattomasti hehkuttanut saaneensa vihdoinkin kokoelmaansa jonkin superharvinaisen tavaran, johon harvoin törmää. Mikäli joku uskaltautuu kokoelmaansa esittelemään laajemminkin ja innokkaasti, saatetaan alkaa selän takana supista siitä, miten ylimielinen kokoelmaansa mainostava keräilijä on ja miten lellitty ja rikas pentu tämä on, koska tällä on ollut rahaa ostaa kalliita oheistuotteita niin paljon. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka joku suuren kokoelman omistaisikin, ei se hänestä välttämättä tee kroisos rikasta saatika ylimielistä ihmistä - osa tavaroista voi olla hankittu hirveällä vaivalla ja niihin on voitu säästää rahaa useita vuosia.

...Mutta tämän postauksen tarkoitus ei ollut käsitellä suuria keräilijöitä, vaan enemmänkin niitä, jotka vähättelevät omaa kokoelmaansa ja vertailevat itseään muihin - ottavat siis keräilyn turhan tosissaan. Toki saamme olla suurimmalle osalle tällaisista suuren kokoelman omistajille kiitollisia siitä, että heidän kokemuksensa ansiosta pääsemme katselemaan kuvia ja lukemaan kertomuksia tuotteista, joita emme aiemmin ole nähneet tai joka on hyvin hankalasti saatavia. Suuren kokoelman omistavilta keräilijöiltä saa myös hirmuisesti uutta tietoa erilaisista oheistuotteista, mikä on myöskin tosi hieno asia, mutta minusta meidän kaikkien on muistettava, että kateus toisen kokoelmasta ei ole oikein. Olisihan se minustakin kieltämättä hienoa omistaa kaikkea todella harvinaista, mutta jos joku toinen omistaa jotakin hienoa, ei sen takia kannata tuntea itseään huonommaksi faniksi ja vähätellä omaa kokoelmaansa. Minusta on todella surullista lukea foorumeilta ja kuvagallerioista, miten jotkut nuoret, vasta aloittaneet keräilijät vähättelevät omaa kokoelmaansa sanoin "Minulla on vain..", vaikka omistaisivat todella kauniin kokoelman harvinaisuuksilla tai ilman. Osan olen jopa nähnyt taivastelevan sitä, miten paljon heiltä kuluu rahaa, kun koko ajan pitää olla ostamassa jotakin uutta tavaraa kokoelmaan - aivan kuin se olisi pakollista. Miksi ihmeessä keräilystä pitää stressaantua, kun sen pitäisi olla vain harrastus? Omasta kokoelmastaan tulisi olla ylpeä!

Tällaiselta oma kokoelmani näytti vuoden 2012 loppupuolella. Vaikka tuolloin en mitään superharvinaista omistanut, olin kokoelmastani ylpeä ja sitä oli hauskaa kuvata.

Kokoelma voi olla hieno ja upea myös, vaikka ei omistaisikaan mitään superharvinaisia juttuja. Itse aikanani omistin vain pari GDW figuuria ja muutaman suomennetun Hopeanuolien lisäksi ja silti olin kokoelmastani hirmuisen ylpeä. Pienikin voi olla suurta! Mielestäni on paljon hienompaa katsella kuvia, joihin kokoelma on aseteltu kauniisti kuin sellaisia sekamelskoja, joista ei meinaa saada mitään tolkkua ja kuvaa saa katsoa aika kauan, ennen kuin siitä saa selvää, mitä kaikkea kyseinen henkilö omistaa. Olen nähnyt paljon hienoja nuorten keräilijöiden somistamia kuvia, mutta se hirmuinen vähättely omaa kokoelmaa kohtaan tekee minulle tosi pahan mielen ja jopa hieman ärsyttääkin. Alaikäisenä en itsekään saanut keräiltyä paljon mitään, kun vanhemmat eivät suostuneet ostamaan mangoja enempää tavaroiden suuren hinnan takia, mutta täysi-ikäisenä, kun saa päättää omasta rahankäytöstään, pääsi ostamaan kokoelmaansa hienoja juttuja, jos halusi.

Toivoisin ja kannustaisin nuoria keräilijöitä odottamaan sen muutaman vuoden. Ei ole mikään kiire omistaa isoa kokoelmaa, vaan sen voi rakentaa pikku hiljaa. Itse pidin ns. keräilytaukoa varmaan useamman vuoden (tuolloin en kyllä varsinaisesti keräillyt, mutta..) ja tälläkin hetkellä keräilyni ovat dramaattisesti kuvailtuna jäässä. Ei koko ajan tarvitse olla hankkimassa uutta tavaraa ja kyteksiä huuto.nettejä ja muita gingaa myyviä nettikauppoja hikihatussa, toki ei tuo kiellettyäkään ole. Ei myöskään ole mikään pakko keräillä ellei sitä todella halua. Keräilyyn ei saa suhtautua kilpailuhengessä, niin kuin ei mihinkään muuhunkaan harrastukseen, eikä kaikkia tavaroita ole pakko omistaa ellei sitä päämääräkseen ole valinnut. Itse esimerkiksi kerään kokoelmaani vain sellaisia asioita, jotka itse koen mielestäni kivoiksi, enkä todellakaan aio ostaa kaikkea mahdollista olemassa olevaa tavaraa kokoelmaani - en myöskään vertaile itseäni muihin keräilijöihin. Toki on täysin normaalia pitää jotakuta keräilijää esikuvanaan ja innoittajanaan, mutta muistuttaisin meitä kaikkia suhtautumaan tähän harrastukseen neutraalisti ja lämmöllä, turha kateus on todellakin pahasta. Haaveilla tietysti aina saa ja kannattaa, sitä itsekin teen.

En väitä, etteikö isojen kokoelmien ihannointi olisi väärin - voihan joku ihastella ja pitää jotakuta idolinaan ilman ylenpalttista kateutta ja pyytää apua jossakin keräilyyn liittyvässä asiassa, MUTTA, jos jotakuta  käytetään hyväksi tämän kustannuksella siten, että hankitaan tämän kautta harvinaisia tavaroita tai halutaan liittyä johonkin keräilijöiden insideporukkaan, on todella väärin. En yhtään ihmettele, miksi osa "suurista keräilijöistä" saattaa suhtautua uusiin tuttavuuksiin varauksella - eihän nyt kukaan halua tulla hyväksikäytetyksi. Vaikka joku omistaisikin suuren kokoelman, ei voida olettaa, että hänen ystäväksensä alkaminen toisi mukanaan harvinaisia juttuja omaan kokoelmaan. Toki keräilijät saavat ystävystyä keskenään, mutta ystävyyden ja hyväksikäytön raja on aina muistettava. Keräily harrastuksena yhdistää varmasti monia ihmisiä ja osan tiedän jopa ystävystyneen kaupankäynnin kautta sattumalta, mutta olen ikävä kyllä kuullut myös hyväksikäyttöön liittyviä tarinoitakin. Ystäväksi ryhdytään siksi, että toinen ihminen kiinnostaa ihmisenä, ei siksi, että hänen kokoelmansa on suuri.


Saatuani pienen Weed pehmon kokoelmaani, olin todella iloinen siitä, olinhan tuosta ehtinyt haaveilla lapsesta saakka. Alaikäisenä tällaisen hankinnan tekeminen ei olisi tullut kuuloonkaan, kun vanhemmat eivät meinanneet tuolloin suostua kustantamaan mitään 10 euroa kalliimpaa.

Keräily on mukavaa ja jotta se pysyisi jatkossakin hauskana ja mukavana, rentona ajanvietteenä on täysin meidän keräilijöiden käsissä. Jatkuvat kahnailut ja pahanpuhumiset toisista tuovat negatiivista ilmapiiriä ja harrastuksesta voikin yhtäkkiä tulla pakkomielle - riippuvuus. Toivoisin myös kaikkia faneja muistamaan sen, että meistä jokainen on tärkeä. Kaikkien ei tarvitse osoittaa faneuttaan keräilemällä tai piirtämällä. Voi myös tehdä musiikkivideoita tai ihan vain katsoa animea ja lukea mangaa. Ei ole olemassa sitä täydellistä ja ainutta oikeaa faniuden osoittamistapaa, vaan jokainen tapa fanittaa on oikea. Ei myöskään ole olemassa sitä ainutta oikeaa täydellistä kokoelmaa, vaan jokainen itse määrittelee sen, millainen kokoelma olisi omalla kohdalla täydellinen. Jos joku haluaa omistaa ainoastaan GDW-figuurit, on se hänelle se täydellinen kokoelma - itse haaveilen GNG lautapelin saamisesta ja kaikkien keräilykorttien omistajuudesta, vaikka pidänkin kokoelmaani jo nyt täydellisenä lukuunottamatta näitä paria asiaa, joita haaveilen vielä saavani. Tiedän faneja, jotka eivät edes omista anime dvd:itä tai mangaa ja he silti mieltävät itsensä Ginga-faneiksi. Arvostetaan jokainen toinen toistamme sellaisina kuin olemme.

Toivottavasti tekstini ei aiheuta väärinkäsityksiä ja saitte selvää sekavasta sönkötyksestäni. Haluan vain muistuttaa uusia keräilijöitä siitä, että pienikin kokoelma voi olla kaunis, eikä sitä kannata vähätellä. Turha kateus toisen omistamista tavaroista on typerää ja stressaaminen siitä, omistaako kaverisi enemmän tavaraa kuin sinä itse, on turhaa. Edetään jokainen keräilyä harrastava ihan omaan tahtiinsa, eikä kilpailla muiden kanssa.

Tässä vielä hieman pohdittavaa keräilyä harrastaville: Koetko paineita keräillessäsi oheistuotteita? Ihailetko jonkun tietyn ihmisen kokoelmaa, miksi? Vähätteletkö omaa kokoelmaasi tai oletko huomannut muiden tekevän niin? Arvostatko enemmän keräilijää vai jotakuta toista niin sanottua fanitusryhmää/-muotoa?

Pohdittavaa niille, jotka eivät keräilyä harrasta: Onko keräileminen merkki siitä, että halutaan kuulua johonkin tiettyyn porukkaan? Mitä mieltä olet keräilijöistä?