maanantai 11. huhtikuuta 2016

Arvostelussa: GDW osa 54 - Vihan hampaat

Kansikuva on tässä osassa mukavaa vaihtelua ryhmäkuviin. Pidän Weedin asennosta ja ilmeestä. Se on yksinkertainen, mutta silti jollain tpaa kiva. Weedin ilme kertoo mielestäni hyvin sen luonteesta, sillä katse on ystävällinen, viaton ja vähän naivi. Taustalla oleva metsikkö sopii kuvaan hyvin.

Vihan hampaat oli melko pitkälle samankaltaista taistelua, jota nähtiin viime osassakin. Tässä tosin kaksi hybridiä saatiin hengiltä, toinen ihmisen ja toinen koirien toimesta. Lisäksi tässä osassa oli paljon sellaisia kohtia, jotka toivat mieleen GNG:n Akakabuto -saagan tapahtumia. Esimerkkinä hybridin hyökkäysasennot muistuttivat tosi paljon GNG:n karhujen hyökkäystaktiikoita, Madara -taistelua muistuttava hybridin takaa-ajo suurella joukolla sekä tietysti kohtaus, jossa veneilevät mies ja nainen joutuvat karhun uhreiksi. Kyseinen kohtaus toi kaipaamaani jännitystä ja jos sen saisi nähdä animaationa, nousisivat ihokarvat pystyyn. Niimiyan jännitys aseen kanssa ja pieni pelko karhun edessä toi mieleeni Daisuken, vaikka mies on huomattavasti vanhempi. Toisaalta taas mieleeni tuli Gohee.. Tällaiset yhtäläisyydet ovat mielestäni kivoja, sillä ne luovat yhteyttä menneisyyteen.


Weed laukoi mielestäni battougaa joka väliin, eikä sen teho ole enää mistään kotoisin. Keskustelupalstat tursuavat fanien vihastunutta puhetta siitä, että Gin saa leikattua karhun pään irti iskulla, jolla Weed saa pienen pintanaarmun aikaan ja täytyy jälleen huokaista, että olen tismalleen samoilla linjoilla. Käsittämätöntä, että hieno erikoisisku on pilattu tällä tavalla, eikä se eroa tavallisesta taistelutekniikoista nykyään muuten kuin komealla ulkomuodollaan. Battougan rinnalla jopa Joen käyttämä Neck the Killing on tehokkaampi ja mielenkiintoisempaa katseltavaa -sillä sentään sai aikaiseksi karhun kuoleman lopulta. En kuitenkaan halua soimata Weedinkään taistelua liiaksi, sillä tässä osassa Weed taisteli mielestäni hienosti ja se tuntui tietävän ainakin suurinpiirtein mitä teki.

Minua hiukan hämmensi Joen yhtäkkinen ystävällisyys Weediä kohtaan. Viime näkemältä se vaikutti paljon ärhäkämmältä eikä ollenkaan halukkaalta tapaamaan Giniä. Nyt vaikutti olevan toinen ääni kellossa ja Joe vaikutti oudon mukavalta ja iloiselta. Sen kasvotkin oli tässä osassa hyvin lapsenomaiset jostain syystä.

Tämä osa loppui mielenkiintoisesti. Koirat ulvoivat voitokkaina, mutta yhtäkkiä jokin yllätti ne. Seuraavassa osassa näemme, mikä~