perjantai 24. lokakuuta 2014

Vastenmieliset kohtaukset GNG:ssä

Ehdotettu postaus, johon nyt sitten päätin tarttua :)

Toisin kuin yleinen käsitys on, Ginga on kaikkea muuta kuin lastensarja. Erityisesti animen leikkaamattomassa versiossa (ja toki mangassakin) on kohtauksia, jotka saavat jopa meidät aikuisetkin voimaan pahoin ja ihon nousemaan kananlihalle. Oli kyseessä miten piirretty tahansa, on tietyissä kohtauksissa omat kauhistuttavat ja ehkä jokseenkin kyseenalaisetkin seikkansa.

Moni tutuntutuntuttuni usein toteaa, että ginga on siitä järkyttävä sarja, että veri lentää suuntaan jos toiseenkin - ja tottahan tuo on. Hahmoja ammutaan päähän niin, että aivot lentävät pihalle, puhkotaan silmiä, riistetään kivekset tuosta noin vain ja vaikka mitä. Ovathan tuo perinteiset taistelukohtauksien tunnusmerkkejä ja toki niissäkin on omat ahdistavat juttunsa, mutta ne eivät mielestäni ole vielä mitään verrattuna kohtauksiin, jotka olen tuohon alemmas luetellut. Kyseessä on siis ainoastaan kohtaukset, jotka henkilökohtaisesti itseäni ällöttävät tai ahdistavat syystä tai toisesta.


1. Gohee syöttää Rikille omaa lihaansa.
Kohtaus on ehkä yksi puhutuimpia gingapiireissä ja kieltämättä tuo on ällöttävimpiä kohtauksia. Koira pakotetaan syömään omistajansa lihaa. Kohtaus on siitä koskettava, että Gohee ei ainoastaan vain sekoa randomisti, vaan hän haluaa, että Riki saisi ruuasta voimia lähteä hakemaan kylästä apua. Pelkkä lumesta saatava vesi ei pitkälle riitä, sillä siinä ei ole lainkaan energiaa. Jos asiaa mietin omalle kohdalleni, niin sitä varmasti itsekin "sekoaisi" samalla tavalla. Toki ensimmäisenä vastaavassa tilanteessa kaivaisi puhelimen esille (tosin Goheella tuskin mitään uusinta iphonea mukana ollut metsästysreissulla..) ja soittaa hätänumeroon, mutta jos puhelinta tai mitään muuta apuvälinettä ei olisi niin aika hankalaksi menisi. Rohkenen myös epäillä, että suuren nälän ja tuskan iskiessä olisi Gohee varmasti itse popsinut Rikin suuhunsa, jos koira ei olisi saanut tarpeeksi ravintoa itselleen. Vaihtoehtoisesti mies olisi varmaan tappanut itsensä ja koiransa, mutta sellainen luovuttaminen ei kuulu Gohee Takedan saatika Rikin luonteeseen.

2. Akakabuton pentu murtautuu vajaan.
Tämä on yksi niistä kohtauksista, mitä lapsena ehkä karsastin eniten. Sitä ei muistaakseni oltu edes suomidubbiin leikelty mitenkään erityisemmin. Mitään painajaisia en kyseisestä kohtauksesta koskaan nähnyt, mutta se sai minut jostain syystä varovaisemmaksi metsäkävelyllä ja ylipäätään ehkä hieman pelkäämään karhuja. Mielesäni tuo kohtaus on kuin suoraan jostain kauhuelokuvasta. Miehet ovat paenneet vajaan karhua piiloon ja kun he luulevat sen menneen, tekeekin karhu hyökkäyksen.

3. Shigematsu tulee verissäpäin pyytämään apua Daisuken perheeltä.
..Josta päästäänkin toiseen lapsena hieman kauhistuttaneeseen kohtaukseen. Fujin haukunta ja miehen kaatuessa maahan verisenä sai kieltämättä suun loksahtamaan auki lapsena. Onhan tuo kohtaus näin aikuisiälläkin aika järkky.


3. Madara hyökkää Smithin ryhmäläisen kimppuun.
Tämä kohtaus on suomidubissa vähän ehkä sekava jostain syystä ja ehkä leikkaamattomassakin. Tässä järkyttävää on ehkä se, että koiran pää lentää yhtäkkiä kaikkien eteen. Vaikka kohtaus on ehkä kuvattu turhan pliisusti ja nopeasti omaan brutaalimpaan makuuni, olisi se silti järkyttävää, jos itse sattuisi paikalla olemaan. Todennäköisesti moisessa tilanteessa olisi itse aivan järkyttynyt ja varmaan lähtisi juoksemaan karkuun :D

4. Hayaton ja kogan karu kohtalo piikkikuopassa.
Tämä on jollain tapaa tosi järkyttävä, mutta samaan aikaan tosi upeasti toteutettu. Kiinnostavaa tosin olisi tietää, millä ihmeellä koirat ovat saaneet ruumiit pois kuopasta ja miten ne ovat pystyttäneet keihäät (vai mitkä ovatkaan) kuoppaan.

Jostain syystä olen ihmetellyt sitä, miten piirrossarjoissa raakuus ei tule niin "hyvin" ja kammottavasti esille, toisin kuin vaikkapa oikeilla ihmisillä näytellyissä elokuvissa. Tai ainakin itse koen piirrossarjat aina enemmän selvänä fiktiona. Gingassa toki musiikki tekee hyvin paljon jostain tilanteesta pelottavan, mutta jostain syystä en itse koskaan ole pelännyt esimerkiksi Akakabutoa tai mitään muutakaan gingahahmoa.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Itkupillistä legendaksi

Emilia ehdotti postausaiheeksi tekstiä päähenkilöiden hahmokehityksestä tarinoidensa aikana. Koska mielestäni olen melkolailla syynännyt Weedin ja Ginin läpi vähän milloin missäkin muodossa, on mielestäni korkea aika keskittyä Rikiin, Oun ensimmäiseen johtajaan. Vaikka kaikkien kolmen sankarien tarinat ovatkin erilaisia keskenään, on Rikin tarinassa tietynlaista tavanomaisuutta, ei ainoastaan sankaritekoja, kuten vaikkapa Weedin ja Ginin tarinoissa.

Riki ei ollut alusta alkaen vahva, johtajahenkinen koira, toisin kuin esimerkiksi Gin tai Weed, joiden johtajan ura alkoi hyvin nuorena. Kuitenkin näitä kolmea hahmoa yhdistää se, että ne eivät tunteneet isiään kunnolla (paitsi nyt Weed tutustuu isäänsä ensimmäisenä paremmin). Mutta mikä Rikin tarinassa sitten loppujen lopuksi on niin hienoa verrattuna samaa kaavaa toistavaan tarinaan, jota nähdään heti GNG:n jälkeen?


Riki syntyi ihmisten luona, kuten Hopeanuolikin. Poikkeuksen nämä kaksi hahmoa tekevät kuitenkin jo heti syntymänsä jälkeen: Gin halutaan heti koulutukseen, sillä se oli sisaruksistaan ainut tiikeriraita, kun taas Riki oli perinteinen rusehtavan sävyinen. Kaiken kukkuraksi Riki oli pentueen pienin ja heiveröisin, eikä sitä sen takia huolittu karhukoiraksi. Senpä takia raukka joutuikin elämään pitkään emonsa Yamabukin kanssa tavallisena kotikoirana vailla huolta ja murhetta. Se ei olisi selviytynyt yksin.

Rikin tarina keskittyi hyvin pitkälle sen elämiseen ihmisten parissa. Koska sitä ei ollut koulutettu, se ei kyennyt näin ollen tappelemaan itseään vanhempia koiria vastaan. Se oli niin sanottu pelkuri, itkupilli, josta ei ollut taistelemaan. Senpä takia sitä varmaan kiusattiinkin, nimettiinhän se sentään vitsillä voimaa tarkoittavalla sanalla. Mielestäni edellä mainitut seikat tekevät Rikin tarinasta paljon uniikimman kuin vaikkapa Weedin saatika Orionin tarinat ovat tällä hetkellä. Rikin lapsuus oli mielenkiintoista siksi, ettei siihen liittynyt paljoakaan mitään hienostelua tai villikoirana elämistä. Se oli ihan tavallinen koira, kunnes sai lopulta tilaisuutensa näyttää kykynsä. Se rohkaistui pelastamaan pienen Daisuken pulasta ja näin Gohee otti sen lopulta koulutettavakseen. Rikin tarina on mielestäni opettavainenkin: Pelokkaimmasta ja heiveröisimmästäkin voi kasvaa jotakin suurta ja ainutlaatuista, voimakasta ja karismaattista.

Olisi ollut mielenkiintoista tietää enemmän Rikin kouluttamisesta, sillä tällä hetkellä ainut saatava tieto löytyy Goheen toteamuksesta animessa: " Rikillä kesti vuosi tottua ampumiseen." Todennäköisesti Rikin rohkeutta koeteltiin useaan otteeseen koulutuksen aikana, toisin kuin Gin tuntui oppivan nokkelasti kaiken, olihan se sentään tiikeriraitainen. Vuosien koulutuksella Rikistä kuitenkin kouliutui Goheen rakkaimpia karhukoiria. Siitä kasvoi ylväs ja vakava koira, jonka tehtävä oli seurata isäntäänsä ja tappaa Akakabuto. Se joutui kuitenkin varmasti todistamaan kykynsä karhukoirana, toisin kuin Gin ja Weed, jotka saivat huomiota jo heti syntymänsä jälkeen. Gin tiikeriraitaisuutensa ja Weed sukunsa puolesta. Mutta missä vaiheessa Riki aikuistui ja unohti pelkonsa?


Rikin rotkoon putoaminen on myös useille faneille mysteeri, ehkä ginga -saagojen suurimpia mysteereitä. Minne se putosi ja mitä sen jälkeen tapahtui? Perustiko se itse koiralauman taistelemaan Akakabutoa vastaan vai joutuiko se ottelemaan ensin Beniä/Sniperiä vastaan? Kysymyksille on keksitty paljon hauskoja teorioitakin ja voisi olla mielenkiintoista lukea sarjakuvia tai fan ficcejä aiheeseen liittyen. Jos asiaa mietin syvällisemmin, niin voisi olla tietyssä mielessä coolimpaa, että Riki alkoi itse koota koiria Akakabuton tappamista vastaan, sehän oli ainut muisto, minkä Riki muisti elämästään rotkoon putoamisen jälkeen. Hauskaa olisi kuitenkin tietää, miten Riki sai porukkaa koottua puolelleen. Tosin Akakabutohan oli tappanut useiden muidenkin koirien perheenjäseniä ja ystäviä, esimerkiksi Cross on yksi sellainen, jonka motiivin liittyä Rikin laumaan on selkeä. Sen sijaan ihmettelen, missä vaiheessa Sniper tuli kuvioihin ja missä kohtaa se yleni Rikin oikeaksi kädeksi? Miksi ihmeessä Riki edes valitsi sen vierelleen? Kysymyksiä sen kuin satelee.

Verrattuna lapsuuteensa, Riki on GNG:ssä tyystin eri koira. Se on niin karismaattinen, että pelkkä sen näkeminen sai ventovieraatkin koirat kyynelehtimään. Lisäksi sillä oli suuri auktoriteetti alaisiaan kohtaan, senpä takia sen käskyjä (Beniä lukuunottamatta) kuunneltiin mukisematta. Takahashi itse pitää Rikiä sarjan koirista voimakkaimpana, eikä ihmekään, sillä useat haastajat (esim. John) hävisivät sille ja se osasi Zetsu Tenrou Battougan. Rikiä ei tunnuttu koskaan kyseenalaistavan, koska sen tekemisiin luotettiin myös silloin, kun se puolusti yksin laumansa alueita hirviökarhuilta.


Rikin elämä karhukoirana ja tuhatpäisen lauman johtajana päättyi Akakabuton kynsiin. Olisiko Riki jäänyt henkiin ilman raivopäistä hyökkäystä hirviökarhua vastaan ja oliko isku täysin virhearvio ja harkitsematon? Todennäköisesti. Kieltämättä olen iloinen siitä, että Rikin elämä päättyi tällä tavalla. Se oli syntynyt karhukoiraksi ja kuoli sellaisena. En tiedä, olisiko sen elämällä ollut enää tehtävää Akakabuton voittamisen jälkeen.

Riki on yksi koko ginga -saagan suosituimpia hahmoja. Välillä mietin, onko se turhan yliarvostettu, sillä sen pään sisälle ei päästä kovinkaan moneen kertaan GNG:n aikana ja hahmo jää hyvin pitkälle ainakin itselleni tyyppinä etäiseksi. Senpä takia se ei lukeudukaan suosikkihahmokaartiini hienoudestaan huolimatta. Ehkä sen on tarkoitus ollakin sellainen, salaperäinen ja vakava. Mutta kun miettii hahmon tarinaa ja kasvua koko sen elinkaaren aikana, ei ole ihmekään, että Rikistä pidetään niin paljon. Se on sukunsa koirista tällä hetkellä ehkä tavallisin Shiroa lukuunottamatta, mutta sen etäiseksi jääminen tekee siitä niin mielenkiintoisen ja hyvän hahmon.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Arvostelussa: GDW osa 36 - Entiset soturit

Kansikuva on.. Vihree~! Taas. Koirien asennot ovat sen sijaan kivat ja pidän niiden ilmeistä. Väritkin on tosi kauniit, mutta eikö ihan oikeasti muita maisemia enää ole? Melkein kaipaan niitä lumimaisemia takaisin, mitä oli parissa aiemmassa osassa. Suomestakin löytyisi paljon tuntureita ja vaikka merta, mutta kai tuo on sitten joku kunnianosoitus Suomen metsistölle -.-'


Tämä osa oli vaihteeksi sellainen, mistä pidin hyvin paljon huolimatta siitä, että uuden saagan juoni ei edennyt oikeastaan ollenkaan varsinaisesti - tai ainakaan vielä ei päästy "asiaan". Mielestäni tällaiset pysähtelyt ovat ihan kivaa luettavaa, sillä jatkuva mätön lukeminen alkaa ainakin minua kyllästyttämään pidemmän päälle. Taistelukohtaukset ovat kuvallisestikin hyvin epäselviä ja niitä saa katsella tosi tarkkaan, jottei missaisi mitään tärkeää asentoa tai vastaavaa, kun taas "levollisemmissa" kohtauksissa hahmojen asennot ja ilmeet ovat jollain tapaa selkeämpiä, eikä ruutuja ole täytetty taisteluun liittyvin efektein. Olipas taas vaikeasti kuvailtu..

Kotetsusta en osaa sanoa vielä oikein mitään, mutta toistaiseksi se vaikuttaa tavalliselta kivalta pennulta. Tykkään hahmon sinnikkyydestä ja tietynlaisesta lapsellisuudestakin, kun se kuvittelee olevansa kovakin soturi. Olen muuten aina miettinyt, että miksi Weedissä kaikki muut pennut kuvataan lapsellisina ja oikeasti "lapsina", kun taas esimerkiksi Weed ja Mel olivat paljon aikuismaisempia, vaikka olivat alle vuoden ikäisiä. Oli miten oli, tarinan edetessä kuitenkin paljastuu, että ehkä Kotetsu ei sittenkään ole aivan vielä valmis soturiksi, minkä nyt arvasinkin. Ihmettelin muuten, miksei Gin puuttunut Kotetsun pyyntöön liittyä Oun joukkoihin, kun se kuitenkin oli paikalla. Muut vain sättivät penturukkaa, eivätkä muistaakseni Weediä lukuunottamatta yrittäneet sitä rohkaista. Eniten tuossa kohtaa minua kosketti Crossin sanat siitä, miten onnekas Kotetsu on voidessaan asua ihmisten luona. Jotenkin hänen sanansa kuulostivat katkeransuloisilta, sillä Crossin oma isäntähän hylkäsi salukinsa taistelukentälle.

Pidin muuten tosi paljon kohtauksesta, jossa Weed yritti kertoa Kotetsulle olevansa tervetullut Oun soturiksi ollessaan aikuinen. Toisaalta taas hieman alkoi hymyilyttää, sillä olihan Weed itsekin vasta pentu, kun se "joutui" johtamaan oulaisia Ginin ollessa Hougenin vankina. Ehkä tuossa kohtaa kuitenkin Kotetsulla oli aivan eri lähtökohdat kuin Weedillä. Kotetsu on syntyjään kotikoira, Weed taas villikoira. Hougenista puheenollen.. Olin jo pitkään miettinyt, että eikö häntä tulla muistelemaan enää mitenkään tulevissa saagoissa, mutta tässä osassa häneen palattiin. Hougenin kolme entistä soturia ilmestyivät ja niillä oli mielestäni ihan hyvä motiivikin pahanteolle, kerrankin.. Vaikka nekään eivät sitten paljastuneet kovinkaan fiksuiksi tyypeiksi.

Weedin, Kotetsun ja Hougenin entisten alaisten taistelu oli mielenkiintoinen. En oikein tiedä, miten suhtautuisin Weedin ja Kotetsun pakenemiseen. Yrittikö Weed näyttää, miten villikoiran tulee pärjätä omillaan ja juosta, vaikka mikä olisi vai oliko Weed vain huolimaton? Kohtaus ei ollut kovinkaan selkeä, mutta olettaisin ensimmäiseksi mainittua vaihtoehtoa Weedin luonteen tuntien. Oli hauskaa, miten Weedistäkin oli kasvanut kunnon taistelija, ei vain iskujen väistäjä. Se jopa haastoi koiraporukan pomon taisteluun, vaikka aluksi yrittikin saada asiaa selvitettyä puhumalla.

Kotetsun hännän katkaisu oli raukkamainen teko ja näin ollen sitä voisi kutsua raa'aksikin jollain tapaa. Olisin ehkä kuitenkin halunnut Yuusuken (onpa muuten outo nimi) purevan pennun korvan irti, vaikkakin hännän poikki pureminen oli vaihteeksi erilaisempaa - gingassahan melko monelta hahmolta on purtu korva irti. Siltikin koen Kotetsun vähän hölmön näköiseksi esteettisesti hännäntöpönsä kanssa, mutta se on pieni seikka verrattuna hahmon rooliin tulevaisuudessa, sikäli mikäli sellaista tulee olemaan tästä eteenpäin.

Weedin ja Koyukin suhde kummastuttaa. Hieman olen harmissani siitä, että Weed tuntuu olevan ihastunut Koyukiin ilman sen hääppöisempiä perusteita, kun olisin toivonut, että kaksikko olisi ihastunut toisiinsa pikku hiljaa. Naureskelin vaihteeksi GB:n, Sasuken ja Kyoshiron pelleilylle, tällä kertaa huumori osui naulankantaan. Vaikken koskaan ole ollut mikään kovin suuri gingahuumori -fani, niin onhan se välillä hauska vaihteeksi nauraakin joillekin vitseille, kunhan ne ovat oikeasti hyvänmaun rajojen sisällä, eikä mene sinne kakka -osastoon,

Koyukin ja Chakon jutustelutkin olivat ehkä vähän typeriä, vaikkakin ne selvästi puhuivat huumorimielessä uroksista. Chako vaikuttaa hahmona toistaiseksi hauskemmalta tyypiltä kuin Koyuki, joka tuntuu ainakin vielä olevan vähän liikaa Sakuran kaltainen. Kaksikko melkein osallistui taisteluun Hougenin entisiä sotureita vastaan, mutta siihen "melkein" -sanaan se sitten jäikin..

Kokonaisuutena hyvä osa. Tässä laskeuduttiin hetkeksi ennen seuraavaa tulevaa myrskyä, josta tämän osan aikana vihjottiin vähän väliä..


perjantai 3. lokakuuta 2014

Ajatuksia Apina saagasta

Postaus jatkona Ajatuksia Hougen saagasta -postaukselle. Eli, mitä mieltä Apina saagasta kokonaisuutena? Mitä ajatuksia se herätti? Mitkä asiat oli hyvä ja mitkä huonoja?


Apina saagaan valmistauduin hyvin skeptisesti. Olin varma, etten pitäisi siitä ollenkaan, nimittäin olin jo ehtinyt kuvalukemisen perusteella hävetä silmät päästäni Takahashin vetoa lyödä makakeja mukaan tarinaan. Olin tähän saakka pitänyt apinoita vain ihmisten hauskuuttajina (niin karulta kuin se kuulostaakin) ja esteettisesti "rumina" olentoina, vaikka sympaattisia ovatkin, mutta tämä saaga toi esiin apinoiden uusia puolia. Saagan voisi sanoa yllättäneen erittäin positiivisesti. Se alkoi mielenkiintoisesti ja vaikka ensimmäinen kohtaus saagasta (jossa kaksi pentukoiraa pakenevat apinoita) toikin mieleeni P4:n, oli se silti omalla tavallansa erilainen. Apinat osoittautuivat vihollisina erityisen vaaralliksi, sillä ne osasivat käyttää aseita, hyppiä puissa ja käyttää käsiään toisin kuin koirat, jotka joutuvat turvautumaan vain potkuvoimaansa ja hammaskalustoonsa. Näin ollen makakit olivat uskottavia pahiksia yleisesti ottaen, vaikka petyinkin suuresti siihen, ettei Kenraalilla ollutkaan kovin uskollisia alaisia lukuunottamatta Tobizarua, joka sekin vaihtoi viime hetkellä puoltaan.

Yllätyksenä tuli myös se, että osa apinoista olikin hyviksiä. Ne olivat jakautuneet kahteen eri leiriin, jotka sitten tappelivat keskenään ja lisäsi näin tarinan mielenkiintoa. Tämä oli mielestäni hyvä veto, sillä olin odottanut koko ajan, että apinat vain häiriköisivät ensin koiria ja sitten ne alkaisivat taistella keskenään. Aluksihan näin oli, mutta homaan tulikin käännekohta hyvin alussa ja se toi tarinaan uutta näkökulmaa aiempaan verrattuna. Aluksi koirat suhtautuivat hyvis apinoihin epäilevästi, kunnes nämä todistivat ajavansa samaa asiaa koirien kanssa - oikeudenmukaisuutta ja rauhaa. Näin saatiin yhdistettyä kahden eri eläinlajin laumat ja saatiin aikaan mielenkiintoinen tarina.

Pääpahiksena Kenraali oli mielestäni erittäin potentiaalinen ja pelottavan näköinenkin, mikä mielestäni on pahiksissa hyvin tärkeää. Sen suuret hampaat ja kasvot olivat tietyissä kuvissa ahdistavat, mutta sen sulkiessa suunsa, oli hahmo vähän reppanan oloinen ja ihan liian viattoman näköinen. Kenraalin himo koiranpennun verta kohtaan oli samaan aikaan hyvä veto, että floppi. Hyvää tässä oli se, että se jakoi selvästi apinat erilleen ja aiheutti pelkoa, sillä Kenraali söi myös omiaan, jos parempaa ei tuotu tarjolle. Sen sijaan homma suoraan sanottuna kusi aivan totaalisesti siinä kohtaa, kun syitä verenhimoon ei koskaan selitetty kokonaisuudessaan, eikä Kenraalin "sisälle" päästy kuin pintaraapaisun verran ja se nyt sitten jäi harmittamaan kaikista eniten. Ilmeisesti tämäkin hahmo oli vain sekopää raakalainen vailla päämäärää.

Tässä saagassa tuli paljon uusia hahmoja, joista ehdoton suosikkini oli Yukimura. Hahmo kasvoi saagan aikana varmasti kaikista eniten ja silmin nähden. Se oli aluksi hieman vihamielinen ja ylpeä, enkä tuolloin ollut vielä varma, pidänkö hahmosta vaiko en. Sen oikeudentaju oli aivan hakoteillä, kunnes se lopulta alkoi luottamaan Weediin ja kumppaneihin. Oli hienoa nähdä ensimmäistä kertaa tarinassa päähenkilön veli, GNG:ssä kun edes Ginin sisarusten nimiä ei mainittu.