perjantai 25. joulukuuta 2015

Arvostelussa: GDW osa 50 - Uros urosta vastaan

Hyvää joulua kaikille! 

Arvosteluputki jatkuu Weedin osan 50 parissa. Älkää huoliko, minulla on luonnosteluissa muutamia uusia tekstejä, toivotaan, että saan ne valmiiksi mahdollisimman pian!

Jännittävää ajatella, että tämän jälkeen Weediä ilmestyy ainoastaan kymmenen osaa ja sen jälkeen sarja loppuu. Viimeistä kymmentä viedään ja kieltämättä täytyy sanoa, että odotukset loppua kohden nousevat koko ajan, vaikkakin ikävä kyllä uskon, että ginga saagan parhaimmat tarinat on jo luettu. Noh, ei sovi olla turhan pessimistinen kuitenkaan, sillä tämä osa valoi jälleen toivoa siitä, että tähän saagaan voi loppujen lopuksi olla kokonaisuudessaan erittäin tyytyväinen.

Tämän osan kansikuva oli kivan talvinen ja tuo näin jouluun kivasti sitä kaivattua joulufiilistä, kun ulkona ei ole lunta nimeksikään. Hahmojen asennot on ihan toimivat, mutta edelleenkin toivoisin lisää lähikuvia kansiin, sillä WEED -sarjassa on todella vähän. Olen lähikuvien ystävä ehdottomasti~. Olen muuten ihmetellyt, miksei Weedin kansikuvissa ole koskaan pahiksia, nytkin olisi ollut pitkään hienoja mahdollisuuksia nähdä sotakoiria kansikuvissa, mutta eipä tietenkään..


Oli tietysti arvattavissa, että rannalla olevat kolme sotakoiraa arvasivat oulaisten piilopaikan. Olisi vaihteeksi ollut kivempaa, jos Weedin lauma olisi päässyt kerrankin yllättämään ja päässyt edes hetkeksi niskan päälle. Hetkellinen ärtymykseni kuitenkin sai mukavan ja toivotun käänteen, sillä Victorin noustessa rinnettä ylös, olikin Weed tätä vastassa ja siitä päästiinkin odotettuun, kunnolliseen kaksintaisteluun. Tykkäsin tuosta käänteestä tosi paljon ja kieltämättä hieman yllätyin, sillä olin varma, että Weed kumppaneineen olisi taas pulassa. 

Weedin nopeutta ja kekseliäisyyttä korostetaan hyvin paljon kaksintaistelukohtauksissa, mutta toivoisin enemmän ällistelyä sen voimista nuoreen ikään ja pieneen kokoon nähden. Onhan se kuitenkin Hopeanuolen poika. Victor näyttää mielestäni vähän pelleltä, koska kokemuksestaan huolimatta se ei pärjää kovin kummoisesti pennulle, joka voiman sijaan luottaa vikkelyyteensä ja väistämiseen. Victorilla kuitenkin sanotaan olevan voimaa ja kokemusta, joten on outoa, miten se yhtäkkiä ei ennakoikaan Weedin liikkeitä, vaikka muuten vaikuttaakin omaavan ennustajan kyvyt. 

En missään nimessä aliarvioi Weediä. Sen todelliset voimat tulevat esiin tilanteissa, joissa se tajuaa, että nyt on pantava vastaan. Se pärjää lähestulkoon yhtä hyvin veden alla kuin Gin, ehkä jopa paremmin, sillä kuten tiedämme, Weed ei ole saanut koulutusta. Tuosta vesitaistelusta tykkäsin muuten jälleen tosi paljon, se sai kerrankin Victorin alakynteen kunnolla. Sen sijaan en voinut olla huokailematta epäonnistuneelle battougalle. Vaikka Victor pelkääkin battougaa, ei isku tunnu olevan enää mistään kotoisin, kun sitä pommitetaan aikansa. Nytkin se sai aikaan ainoastaan pahan haavan päähän, kun ennen sillä sai survaistua kaulan katki kevyesti. 

Mahtavana loppusilauksena tälle osalle oli ehdottomasti Aramin saapuminen paikalle ja Victorin huijaaminen virtaukseen. Hieman hämmennyin siitä, ettei Victor tajunnut Aramin tulleen auttamaan Maximia ja oulaisia huolimatta siitä, että Aram koilotti anteeksipyyntönsä Maximille. En valita, sillä näin tarinassa päästään eteenpäin, eikä taistelu jää junnaamaan paikalleen taas viittä osaa eteenpäin ja muistin, että Victor olikin jo niin kaukana, ettei se voinut mitenkään kuulla Aramin ääntä. Osa loppui mielestäni upeisiin kuviin ja jännittäviin tunnelmiin Aramin viedessä entistä marsalkkaansa meren pohjamutiin kuolemaa kohti. 

..Ja minä piru vieköön toivon, ettei Victor enää nouse tuolta mudista, vaikka kieltämättä olen aavistavinani, että tämä kamppailu ei vielä ollut tässä.. 

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Arvostelussa: Anju ja sankarikoira Jiroomaru

Arvostelua arvostelun perään. Tänään onkin vuorossa sivutarina, jonka suomijulkaisua olen odottanut ehkä kaikista eniten tähän saakka, nimittäin Anju ja Sankarikoira Jiroomaru. Joskus olen tarinan japaniversiota plärännyt, mutta siitä ei siinä kohtaa oikein ymmärtänyt muuta kuin tarinan loppuosan, mikä itse asiassa onkin syy siihen, miksi tästä sivutarinasta olen ollut poikkeuksellisen kiinnostunut.

Täytyy sanoa, että tässä vasta onkin tarina, joka koskettaa monellakin tavalla. Tämä ei ole ainoastaan tarina koirasta, vaan nyt mukana on ihmisiä, joilla on iso merkitys tarinassa. Mielestäni tällainen asettelu on mukavaa lukea pitkästä aikaa, sillä Weedissä ihmisten osuus on hyvin vähäinen ja villikoira -teema alkaa käydä tylsäksi lukea, kun sama kaava toistuu melkolailla jokaisessa saagassa. Nyt kuitenkin päästiin palaamaan hetkeksi takaisin ihmisten luokse.

Isot plussat alussa oleville värikuville. Harmi, ettei koko manga ollut pelkkää värisivua~. Piirrostyyli tässä tarinassa on ihan ok:ta, jokseenkin kuitenkin ehkä liian "modernia" Takahashia minun makuuni. Kuten tiedätte, pidän enemmän GDW:n ensimmäisten osien piirrotyylistä samoten kuin GNG:in. Niissä on enemmän yksityiskohtia ja karkeutta.. Noh, te tiedätte. Piirrostyyli on kuitenkin täysin toissijainen asia, sillä itse tarina on ihan mieletön.

Anju on hahmona hyvin puhutteleva ja hänen menneisyytensä ei ole kovin valoisa. Väkivaltaa ja kuolemaa kokenut Anju on ollut sukulaistensa heittopussina vuosia ja nyt viimeisimpänä hänen ainut oljenkortensa oli ukki, joka tuo väkisinkin mieleeni lempeämmän version Goheesta. Ukki vaikuttaakin olevan ainut, johon Anju luottaa Rumi-tätinsä sekä tietysti rakkaiden koiriensa lisäksi. Erityisesti tarinassa nousevat esille ukin metsäkoira Yuki (narttu)  ja tämän hopeanharmaa Giniä ja Weediä muistuttava pentu Jiroomaru, jonka persoonaan en juurikaan päässyt kovin sisälle näin lyhyessä tarinassa. Hänessä on kuitenkin aistittavissa perinteistä karhukoiramaisuutta, sitä tuttua hopeanuolimaisuutta, mistä pidän.

Jaa, että miksikö korostin Yukin sukupuolta? Noh, olin aluksi vuoren varma siitä, että Yuki on uros huolimatta tämän tyttömäisestä nimestä. Selvisi kuitenkin, että se onkin pentujen emo, mikä hämmästytti, sillä kuten tiedämme, Takahashin tyyliin ei ole oikein koskaan kuulunut naishahmojen esille tuominen näin isoon rooliin. Yuki vaikuttaa hahmona hyvin samankaltaiselta kuin aiemmatkin karhukoirasuvun naaraat, mutta se ei haittaa juurikaan, sillä sen tarina poikkeaa aikalailla aiemmista. Yuki ei vain kökötä kotona pentujen ruokkijana ja tyhjänpanttina, vaan se liikkuu ahkerasti isäntänsä mukana. Se ei epäröinyt katkaista jalkaansa päästäkseen kertomaan Anjulle ukin kuolemasta. Naishahmoista puheenollen, yllätyin suuresti myös siitä, että tarinan päähenkilö Anju on nimenomaan tyttö. Ehkäpä naishahmojen iso asema on yksi syy siihen, miksi tätä tarinaa oli niin virkistävää lukea.

Huolimatta jokseenkin kummallisesta suomennostavasta, en voi olla vetistelemättä silmiäni tälle tarinalle, jossa vihdoinkin nähdään rehellisesti naisia isossa roolissa. Anjun lisäksi myös Rumi kokee pahoinpitelyä, mikä yhdistää kaksikon paremmin kuin hyvin. Vaikka koirien osuus tässä sivutarinassa olikin hyvin pieni loppujen lopuksi, oli tarinaa todella mielenkiintoista lukea ja seurata oikeasti ajatuksella kannesta kanteen.

Yukin kuolema oli yksi suosikkikohtauksistani. Se lasetti Jiroomarulle vanhan tehtävänsä suojella Anjua hengellään kävi miten kävi ja Jiroomaru teki työtä käskettyä. Kohtaus liippasi mielestäni melko läheltä Sakuran kuolemaa, mutta se ei kuitenkaan yltänyt ihan samalle tasolle, sillä kohtauksessa ei jostain syystä ollut niin dramaattinen tunnelma kuin Sakuran kuollessa. Ehkä se johtui siitä, että tarina jatkui vauhdilla eteenpäin.

Toinen suosikkikohtani oli viimeinen kohtaus, jossa hypättiinkin useita vuosia eteenpäin. Onnelliset lopetukset ovat aina kivoja, mutta tässä oli jotain hyvin omaansa. Anju oli kasvanut aikuiseksi ja hän ukkinsa säästöjen ansiosta hän sai opiskella hienolle alalle ja perustaa sen lisäksi sairaalan, jonka hän nimesi henkensä pelastaneen koiran Jiroomarun mukaan. Sairaalassa oli myös patsas tuosta sankarikoirasta, joka toi mieleeni Hachikon hyvällä tavalla.

En tiedä, voiko tästä tarinasta keksiä juurikaan mitään negatiivistä. Se sai tempaamaan mukaansa tyystin erilaisen juonikuvion, naishahmojen ja teemojen ansiosta. Vihdoinkin saan ylistää suosikkimangakaani maasta taivaisiin! Jos tästä nyt jokin miinus pitää keksiä, niin se on tarinan nopea lopetus. Ahneen Shinjiroon uhitellessa aseellaan ja tähdätessään sillä enemmän tai vähemmän vahingossa Anjua, Jiroomaru heittäytyy aseen eteen suojellakseen pikkutyttöä emonsa pyynnön mukaisesti. Kohtaus loppui mielestäni todella nopeasti, enkä juurikaan ehtinyt päästä kyynelehtimään Jiroomarun perään, kun jo seuraavilla sivuilla kerrotaan Anjun ammatillisesta menestyksestä perustamassaan sairaalassa. Olisin toivonut tarinan loppuun enemmän mässäilyä Jiroomarun kuolemalla ja Shinjiroon kohtalolla. Mutta ei sovi valittaa, sillä kaikessa lyhykäisyydessään tarina on ehdottomasti ylistämisen arvoinen.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Arvostelussa: GDW osa 49 - Päällikön velvollisuus

Tässä osassa oli paljon mielenkiintoisia taistelukohtauksia, joita oli virkistävää lukea pitkästä aikaa. Umpikujassa taistelemisen jälkeen olin puhkipoikki kaikesta taistelemisesta ja verenvuodatuksesta, joten olin aluksi vähän ärsyyntynyt siitä, että jälleen saisi lukea taistelua, mutta koska se käytiin tällä kertaa vedessä, oli sen lukeminen ja seuraaminen mielekkäämpää. Taisteluasennot olivat paljon erilaisempia verrattuna maataisteluihin.

Weedin ajankerääminen perääntyville oulaisille oli tyypillinen, mutta ihan fiksu kikka ja kertoi siitä, että pentu on ottanut lauman täysin vastuulleen, kuten kuuluukin. Toki oli arvattavissa, että sotakoirat ovat uimisessakin mestareita, mutta tässä taistelussa oulaisista oli kerrankin kunnolla vastusta niille.

Minua hieman harmitti takakannen paljastus Aramin puolenvaihdosta, sillä tajusin heti, ettei kukaan muukaan voisi ajopuuta ohjata. Tiesin, että Aram tulisi takuuvarmasti vaihtamaan puolensa hyvisten kaartiin, mutten olettanut sen tapahtuvan vielä näin pian. Olisin toivonut tilanteeseen enemmän yllätyksellisyyttä, sillä nyt sen osasi arvata tapahtuvan, kun takakannessakin oli spoileri asiasta. Toisaalta hyvä niin, niin saa Victorkin jotain pähkinää purtavakseen tajutessaan entisen alaisensa tekemiset.


Weed ja kumppanit takaa-ajoivat Victorin laumoineen meren äärelle, jossa niitä odotti jälleen uusi ansa ja sen myötä toinen taistelu vedessä, jes! Silmiini kuitenkin pistää kertojan aliarvioiva sävy oulaisista. Suurin osa laumasta tuntuu olevan vain koti- ja kulkukoiria, jotka eivät tunnu tietävän taistelemisesta mitään. Vaikka jokaisen lauman jäsenen ajatusmaailma on samanlainen, oikeudenmukaisuuden puolesta taisteleva ja lojaali, on silti jotenkin surkuhupaisaa, että lauma on täynnä näin rumasti sanottuna amatöörejä. En tiedä olenko ollut niin häikäistynyt GNG:n aikaisesta sotilaallisuudesta ja siitä, että jokainen koira osasi taistella ennen laumaan liittymistä, mutta sotakoira saagassa se jostain syystä häiritsee. Totta kai on itsestäänselvyys, ettei kaikki lauman jäsenet voi mitenkään koostua täydellisistä taistelukoirista kun niitä on keräilty ympäri Japania sadoittain, mutta mielestäni oulaiset muistuttavat tällä hetkellä päättömiä kanoja, jotka tekevät hätiköityjä päätöksiä ja joutuvat sitä kautta maksamaan virhearvioistaan jatkuvasti. Minulle tulee olo, että hyvyydestään ja aatemaailmastaan huolimatta hahmot ovat amatöörimäisiä verrattuna sotakoiriin, joilla on selkeä tilannetaju ja ne osaavat varautua kaikkeen - siis ihan kaikkeen! Mielestäni tämä saaga ja ylipäätään koko ginga kaipaisi aikamoista huoltoa hahmoihin tai ainakin itse toivoisin näkeväni enemmän Taru Sormusten Herrasta henkistä taistelua, taistelua, joissa mukana olevat ovat koulutettuja ja päämäärätietoisia.

Tämä osa loppui erikoisella tavalla. Vain kolme sotakoiraa nousi merestä takaisin taistelun jälkeen. Saa nähdä, onko Victorilla jälleen ansa tiedossaan vai miten tarina jatkuu.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Nyt on hieno

Tein jotain todella mullistavaa pitkästä aikaa gingakokoelmaani liittyen. Kuten tiedätte, en ole harrastanut keräilyä kohta kahteen vuoteen ja oikeastaan omakin kokoelma on jäänyt sen ansiosta todella pienelle huomiolle. Voisi sanoa, että kokoelma vain lojui hyllyssä pölyä keräten.

Muutettuani omaan asuntoon suurin piirtein puolisentoista vuotta sitten, halusin gingan yhdeksi näkyväksi osaksi asuntoani ja paraatipaikallehan tuo pääsi. Eipä jää kovin monelta huomioimatta kahta Weed -pehmoani hyllyn ylimmässä nurkassa. Saamistaan kehuista ja kiinnostuksestaan huolimatta olen ollut niin keskittynyt gingan sijasta kaikkeen muuhun, että en ole varmaan vuoteen vaihtanut kokoelman järjestystä saatika pyyhkinyt hyllyistä ja tavaroista pölyjä. Kaiken kukkuraksi hyllykkö alkoi täyttyä kaikesta muusta ylimääräisestä. En niin kovin antaumuksella en ollut kokoelmahyllyä siivonnut saatika piitannut siitä, että sekaan on eksynyt pari pinniä, hiuskoristeita ja ties mitä muuta epämääräistä rojua. Kauhealtahan se näytti, ettei siitä rohjennut edes kuvaa ottaa.

Noh, onneksi tuohon romuläjään tuli muutos. Koska tuo aiempi hyllykkö on kulkenut mukana suurinpiirtein koko elinikäni, alkoi sen kuntokin rapistumaan sen verran, että uuden hyllykön ostaminen tuli aika ajankohtaiseksi. Kaiken kukkuraksi avohyllyyn ei voi piilottaa sitä ylimääräistä rojua, jota kuvaankin on päässyt, joten tilalle oli pakko keksiä jotain, mikä ei paljastaisi sitä tosi asiaa, että olen hemmetin laiska siivoamaan saatika järjestelemään tavaroita nätisti. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Kävin perheeni kanssa IKEA:ssa ja matkaan lähti hyllykön ja lipaston lisäksi lasivitriini, jonka ostin varta vasten kokoelmaani varten. Eikä tuo vitriini ollut edes kallis, 49 euroa.

Kuukauden päivien odottelun jälkeen isäni kokosi vitriinin (ja minä tietysti istuin sillä aikaa sohvalla viilaamassa kynsiäni) ja pääsin sen sitten järjestelmään kokoelmani siihen aivan uudenlaisella tavalla. Lopputulos on seuraavanlainen:








Mitäs sanotte? Ainakin itse olen suht tyytyväinen ja nyt kaikki oheiskrääsä pääsee esille kunnolla. Animaatiokalvot ujutin lasivitriinin sivuille, jotta nekin pääsevät oikeuksiinsa. Aiemmin ne olivat läjässä kaiken muun alla, eikä niitä kukaan koskaan päässyt näkemään ilman erillistä näyttämistä. Täytynee tosin katsoa, miten kauan noita uskaltaa tuossa sivuissa pitää, sillä kalvot osittavat nyt suoraan ikkunaan ja sitä kautta saattavat vaurioitua liiasta valosta. Katsotaan, jos vaihdan kalvojen puolta.. Tai sitten pidän sälekaihtimet visusti kiinni, heh. 

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Antun tekemät fanmade tuotteet

Vierailin pitkästä aikaa Helsingissä Antun luona ja kaiken Halloween humun keskellä ehdittiin hieman pieniä synttäri/joululahjojakin vaihdella. Olin jo aiemmin ihastellut Antulle itselleen kuin omassa päässänikin sitä, miten hienoja fanmade tuotteita hän tekee. Itse omistan tällä hetkellä ainoastaan pehmolelun, magneetin ja avaimenperän, mutta vierailujen aikana on tullut nähtyä ihan livenä useampaa Antun tekemää luomusta, joten voinen sanoa jokseenkin tietäväni, mistä puhun.


En ole koskaan oikein ollut mikään fanmaden suuri ystävä johtuen varmaan siitä, että haluan maksaa mieluummin virallisista fanituotteista ja kieltämättä minulla on ollut ehkä jonkinasteisia ennakkoluulojakin näistä. Jostain syystä minulla on ollut tunne siitä, että ihmisillä ei ole tarpeeksi mielikuvistusta fanmadetuotteiden suhteen, mutta jälleen kerran pääsen näpäyttämään itseäni ja totemaaan, että olen ollut väärässä ja pahasti. Aiemmin on jotenkin tuntunut, että kaikki tekevät pehmoleluja, fursuitteja ja figuureja, missä toki ei mitään vikaa ole, mutta en ole toistaiseksi törmännyt erityisen kekseliäisiin fanmade tuotteisiin. Mielenkiintoni vähyys fanmade tuotteita kohtaan voinee juontaa juurensa siitä, etten ole koskaan oikein jaksanut niihin tutustua kunnolla saatika etsinyt niitä helmiä, joita netti on pullollaan. Tässä aihetta tutkiessa tarkemmin voinee todeta, että tietämättömyys luo ennakkoluuloja. 

..Mutta jälleen kokemusta viisaampana ja avarakatseisemmalla asenteella fanmadelle, halusin nyt tuoda esille omia mietteitäni rakkaan ystäväni tuotteita kohtaan, sillä mielestäni Antulla on viime aikoina luovuus sykkinyt näiden kanssa. Suurin osa tuotteista on teille varmasti tuttuja Hopeatiikerin kautta, joten jos haluatte tietää, miten tuotteet on tehty, kannattaa vilkaista Antun blogia. Kaikki tekstissä esintyvät kuvat ovat Antun ja niihin on kysytty lupa tekstiä varten.


Tyylillisesti Antun fanmade tuotteet ovat selkeästi chibimäisiä, äärimmäisen suloisia ja pörröisiä. Tämä varmasti jakaa mielipiteitä eri ihmisissä, mutta se, mikä tässä tyylissä ainakin minua viehättää on tietynlainen herkkyys ja viattomuus, jonka jotenkin aistin. Olen nähnyt useiden muidenkin artistien tekemiä chibitöitä, mutta jostain syystä ne eivät ole niin mieleenpainuvia kuin Antun työt - johtunee toki varmasti osittain siitäkin, että hän sattuu olemaan ystäväni. En tiedä huomaako muut saman kuin minä, mutta koen, että Antun tekemät fanituotteet ovat tekijänsä näköisiä ja ne ovat hyvin tunistettavissa tyylin ansiosta. Niissä on sopivasti Takahashin sarjoille ominaista tyyliä, mutta toisaalta taas tyyli on tyystin erilainen ja omalla tavallaan viehättävä. Pidän myös siitä, että Anttu tekee huolellista työtä ja hänen myytävät tuotteensakin näyttävät ainakin omaan silmääni hyvin siisteiltä ja hiotuilta. Mielestäni hän kuitenkin saisi pyytää niistä reilusti suurempaa hintaa, sillä pari euroa parhaimmillaan useamman tunnin työstä on huomattavasti arvokkaampaa kuin pari euroa, sillä kyse on kuitenkin työstä, joka on tehty lähestulkoon alusta loppuun itse. Toki myös myytävien tuotteiden laatu on mielestäni paljon parempaa hintaan nähden.

Antun tekeleistä löytyy tällä hetkellä monipuolisesti erilaisia tekeleitä, mm. magneetteja, avaimenperiä, pehmoleluja, kuulokkeet, lumisadepallo, kirjanmerkkejä, fanisarjakuvia ja figuureja. Tällä hetkellä myynnissä näyttäisi olevan erilaisia magneetteja ja avaimenperiä, joita Anttu on tehnyt vuosien mittaan vähän eri materiaaleista. Magneettien suhteen itse pidän erityisesti noista uusimmista, jotka sopivat hyvin esimerkiksi jääkaapin oveen. Materiaali on pehmeää ja joustavaa, joten ei tarvitse pelätä sitä, että tuote rikkoutuisi.

Askartelujen seasta löytyy myös fimomassasta tehtyjä figuureja, jotka ovat todella hellyyttäviä, mutta jokseenkin vielä vaativat pientä tarkkuutta, harjoittelua ja hiomista. Tässä kohtaa voiton kuitenkin vie ehdottomasti hahmojen suloisuus. Kuvaa löytyy ylempää.

Magneetti, josta puhuin aiemmin.
Omia suosikkejani on erityisesti lumisadepallo, joka vain on niin hieno. Se on selkeästi käsin tehty - niin kuin kaikki muutkin Antun tekeleet - ja senpä takia arvostan sitä erittäin paljon. Lapsena tykkäsin tämän kaltaisista koristeista tosi paljon ja omistinkin niitä useita, en sitten tiedä mihin ovat vuosien saatossa joutuneet. Todennäköisesti vanhempien suursiivousten jälkeen kohti kaatopaikkaa. Lumisadepallossa on mielestäni paljon hienoja elementtejä ja se saa herättämään mielenkiinnon siitä, miten se on tehty.

 Lisäksi tykkään hirveästi alla näkyvistä kuulokkeista, erittäin kekseliäs tekele minusta. Ainut pieni miinus tulee ehkä Ginin taustalla olevista viivoista, sillä ne vaikuttavat hieman epätasaisilta, mutta voin kuvitella, että tuon muotoiseen kappaleeseen on hankalaa tehdä mitään erityisen suoraa viivaa. Tykkään kuitenkin kuulokkeiden näyttävyydestä ja itse kun musiikin suurkuluttaja olen, voisin hyvin kuvitella omaan päähäni moiset.


Näiden hienojen tekeleiden jälkeen voisi olla mielenkiintoista nähdä Antulta lisää erilaisia koriste- ja käyttöesineitä. Esimerkiksi erilaisia purkkeja ja purnukoita erilaisilla gingahenkisillä designeilla.

Jos olet kiinnostunut ostamaan Antun tekemiä fanmade juttuja, klikkaa TÄSTÄ! Myynnissä näyttäisi olevan myös mm. Pokemoneihin liittyvää fanmadea. 

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Arvostelussa: GDW osa 48 - Huuto vailla vastausta

Kansikuva oli kivan syksyinen ja mielestäni jatkoa ajatellen voisi olla ihan toimivaa,  että kansikuvien maisemat kulkisivat käsi kädessä sen hetken vuoden ajan kanssa. Eli talvella olisi talvimaisemia, kesällä kesäisempiä jne. Ruskan sävyt ovat viehättäneet silmääni viime aikoina todella paljon, ehkä siksi tämä kansikuva upposi. Koirien ilmeetkin pelaa hyvin ja asennotkin on ihan ok. Nuo juoksu- ja hyppäyskuvat ovat kieltämättä aika käytettyjä, mutta seuraava kansikuva vaikuttaa hyvältä vaihtelulta.

Juonessa päästiin eteenpäin, mutta mielestäni tämä takaa-ajo on todella tylsää. Victor vain pakenee ja oulaiset juoksevat perässä kuin päättömät kanat ja lankeavat milloin mihinkin ansaan. On hienoa, että vihollinen alkaa viimein tehdä takapakkia, mutta en pidä siitä, että aluksi Victor ei osoittanut mitään perääntymisen merkkejä ja nyt yhtäkkiä se pakenee, vaikka hyökkäileekin milloin mistäkin. Kuten olen sanonut, Victor on ihan liian fiksu huijatakseen oulaisia kulkukoiria. Eiköhän senkin taktikointi ala loppu peleissä hiipua..

Daisuken ja Hidetoshin esiintyminen oli mielestäni melko random ja pysäytti koko juonen typerällä tavalla. Ylipäätään heidän vakoilu ja koirien perässä juokseminen on tosi kummallista. Se ei mielestäni sovi tähän saagaan ollenkaan, etenkään kun ihmisillä ei ole hajuakaan siitä, mitä koirat tekevät ja miksi ne ovat Hokkaidossa. Toisaalta oli hyvin nostalgista nähdä Daisuke ja Gin viimein yhdessä hetken aikaa ja erityisesti Daisuken kehotus Ginille palata kotiin oli hellyyttävä. Vaikka Gin muistelikin lapsuuttaan ihmisystävänsä kanssa, oli tämä kummallisen vaitonainen ja eleetön Daisuken läsnäollessa. Olisin toivonut Ginin olevan ilahtuneempi vanhan ystävän kohtaamisesta. Tämän kaltaisia kohtauksia toivoisin näkeväni Weedissä vielä jatkossakin, mutta toivoisin niiden tulevan paremmilla hetkillä, eikä näin pahasti kesken lopputaistelun.


Voi että miten minulla menee hermo Kyoshiroon. Se on raivostuttava! Se huutaa, meuhkaa, riehuu ja pöyhkeilee. En voi sietää sitä! On hienoa, että gingassa on paljon erilaisia persoonia, myös tällaisia raivoajia, mutta mielestäni Kyoshiro on vain todella yliampuva ja rasittava. Hahmo lukeutuu tällä hetkellä yksiin inhokkihahmoihini, en vain jaksa sen räyhäämistä joka asiasta. On hienoa, että hahmo on niin itsepäinen, mutta äh. En vain osaa arvostaa Kyoshiroa enää.

Tässä osassa päästiin jälleen toteamaan se, miten naiivi Weed on johtajana. Jopa kertoja toteaa sen epäonnistuneen päällikkönä, mikä mielestäni kertoo hyvin sen, ettei Weedkään täydellinen ole. Sen tekemiset ja aikomukset ovat todella kunnioitettavia, se on kypsä ikäisekseen, mutta samalla todella typerä, kun se lankeaa jatkuvasti Victorin ansoihin. Weedin uskottavuus johtajana on vaakalaudalla, sillä se on tämän saagan aikana mokaillut aikalailla, mutta se on vain hyvä, sillä tämä on loistava läksy Weedille kehittyä yhtä hyväksi johtajaksi kuin Gin.

torstai 1. lokakuuta 2015

Menkää miitteihin!

Palataan ajassa taaksepäin. Päivään, kun kirjoitin Ohjelmaa aikuiseen makuun -tekstin. Yllätyin positiivisesti, sillä yllättävän moni fani uskaltautui kertomaan hieman omia näkemyksiään ja samalla kertomaan, millainen ohjelma heitä kiinnostaisi. Ikävä kyllä olin odottanut, että aihe olisi saavuttanut isomman näkyvyyden.

Ohjelmaa aikuiseen makuun sai haluamaani huomiota, kuten jo totesinkin, mutta siltikin kommentteja tuli aivan liian vähän siihen verrattuna, mitä sinne olisi voinut niitä tulla (tekstiä saa toki edelleen kommentoida jos haluaa). Tekstin kirjoittamisen jälkeen sain yhteydenoton Äffältä, joka kutsui minut rekisteröitymään Nakkikerho nimiseen foorumiin, jossa ginga -miittejä ja tapahtumia suunnitellaan. Rekisteröidyin foorumille hieman skeptisesti, ehkä hieman pelätenkin, mutta mielestäni se oli siinä kohtaa vähintä, mitä pystyin tekemään. Itse kun aiheen nostin tapetille, on mielestäni myös "velvollisuuteni", että edes yritän oikeasti jollain tapaa osallistua johonkin ohjelmaan tai auttaa muita suunnittelemaan niitä - antaa palautetta. Tietenkään se ei ole mikään pakko, mutta mielestäni siinä kohtaa, jos haluaa johonkin tiettyyn asiaan muutosta, pitäisi olla itse valmis tekemään jotain asian eteen.. Jos ei paljoa, niin edes vähäsen. Vaikka vain osallistua järjestettävään tapahtumaan.

Kiireet valtasivat elämäni ja miittailu jäi unholaan pitkäksi aikaa. Minua kutsuttiin usein mukaan, mutta vuorotyöläisenä menojen sumpliminen on aina hankalaa. Lopulta kuitenkin pääsin osallistumaan ensimmäiseen gingamiittiini täällä Tampereella parisen kuukautta sitten. Näinkin ujolle ihmiselle uusien ihmisten tapaaminen oli aluksi todella pelottavaa, sillä paikan päälle mennessäni tiesin, että muut tunsivat toisensa valmiiksi ja olin porukassa "uusi".

Täytyy sanoa, että olin hyvin ennakkoluuloinen ennen miittiin lähtöä - tai sanotaanko, että pikemminkin jännittynyt ja ehkä peloissanikin. Jännitin sitä, miten ihmiset ottavat minut vastaan ja millaisia persoonia tulisin kohtaamaan. Jännitin hyvässä ja pahassa. Mitä jos kaikki meneekin pieleen, mitä jos ei olekaan kivaa, mitä jos, mitä jos.. Jospa saankin uusia kavereita, jospa ihan oikeasti minusta pidetään? Varmasti moni muukin fani miettii samankaltaisia kysymyksiä mielessään. Itse en ole ollut koskaan aiemmin miiteissä lukuunottamatta kahta tosi pientä miittiä eräässä pienehkössä roolipelissä joskus 2008-2009. Kokemukseni kyseisen roolipelin miitistä olivat hieman kaksipiippuiset. Ensimmäisellä kerralla jäin hieman ulkopuoliseksi johtuen ylitsepääsemättömästä ujoudestani ja toisella kerralla kaikki sujui tosi hyvin ja oli kivaa. Johtuen aiemmista vähäisistä miittikokemuksistani (nekin siis tapahtui joskus ylä-asteen ja ammattikoulun ensimmäisten vuosien välillä), olin hirveän jännittynyt siitä, miten minut otettaisiin vastaan ja millaisen kuvan annan muille miitissä olijoille.

Rehellisesti sanottuna minusta tuntui, että ginga-miitissä minut otettiin vastaan todella hyvin. He selkeästi olivat kiinnostuneita minusta ja vaikka suurimman osan ajasta olin tuppisuuna ja tarkkailin muita ihmisiä, koin, että minutkin huomattiin. Vaikka muu porukka tunsikin toisensa, koin oloni hyväksytyksi. Koin, että miitissä oli kivaa. Kahvittelimme, katsoimme elokuvaa ja tutustuimme toisiimme rennossa ilmapiirissä. On ihanaa, miten nämä ihmiset olivat ja ovat edelleen innostuneita saamaan omien sanojensa mukaan "uutta verta" miitteihin. Vaikka homma varmasti kuulostaa etukäteen "pienen piirin tapaamiselta" on kyseessä oikeasti porukka, joka ottaa mielellään uusia gingafaneja mukaan tapaamisiin. Minun kaltaiselleni ihmiselle uusien ihmisten tapaaminen on aina pelottavaa, mutta tämän miitin perusteella uskaltaudun mukaan varmasti toistekin. Haluan myös tämän kokemuksen perusteella rohkaista muitakin faneja tulemaan miitteihin, myös niitä, jotka kokevat olevansa ujoja. Teidät otetaan taatusti hyvin vastaan!

Ylipäätään miiteissä käymisessä on hyviä puolia. Tapaa netistä tuttuja tyyppejä (jotka kaiken lisäksi tykkäävät melkolailla samoista asioista kuin sinä) oikeassa elämässä ja täytyy sanoa, että monet ovat hyvin erilaisia IRL, mitä ovat netissä - hyvällä tavalla siis. Miiteistä voi saada myös paljon hyviä uusia ystäviä. 

Tästä on hyvä jatkaa. Tutustuin uusiin gingafaneihin ja kiitän heitä hyvästä vastaanotosta. Tulette varmasti jatkossa näkemään minustakin puheliaamman puolen :)


lauantai 5. syyskuuta 2015

Arvostelussa: GDW osa 47 - Ouun Soturien Kohtalo

Kansikuva tässä osassa on todella mieleeni. Aivan ihana auringonlasku maisema, joka pisti kaupassa mangapokkaria etsiessä silmään.

Ensimmäisten aukeamien jälkeen en voinut olla vetämättä typerää huumoriani tästä osasta, nimittäin tässä on jo niin pitkään jauhettu tuolla ansassa taistelemista, että en tiedä pitäisikö tässä jättää arvostelujen tekeminen hetkeksi ja palata astialle vasta sitten, kun jotain oikeasti tapahtuu ja minulla on muutakin sanottavaa kuin haukkua juonen pitkäveteisyyttä ja samassa kohdassa pyöriskelyä. Noh, onneksenne ja kauhuksenne en kuitenkaan joutunut arvostelun tekemistä jättää väliin, vaan tällä kertaa mangassa päästiin eteenpäin, ainakin vähäsen.

Tykästyin hirveästi aukeaman 76-77 kuvaan, jossa Victor pitelee Giniä hampaissaan. Vaikka sarjassa Gin onkin jo melko vanha, näyttää se kyseisessä kuvassa todella nuorelta. Mieleeni tuli myös GNG:stä tuttu kohtaus, jossa Gin on Sniperin hampaissa. Kohtauksessa oli samanlaista henkeä Victorin riepotellessa haavoittunutta Giniä kuin räsynukkea.

Minulle joku aika sitten spoilattiin, että Maxim nousee vielä henkiin tarinan edetessä ja lopulta näin kävikin. Maximin "ylösnousemus" tuli oikeastaan aika sopivaan kohtaan, sillä se sai taistelun hetkeksi pysähtymään. Kieltämättä hetken jo odotin, että Victorin alaiset alkaisivat valua Maximin ja oulaisten puolelle, mutta eipä tietenkään. Ne kävivät heti taisteluun Victorin karjutua hyökkäyskäsky ilmoille. Tietysti olisi ollut vielä tuossa kohtaa tyhmää olettaa, että sotakoirat alkaisivat empiä, kun Weed armeijoineen oli vasta saapumassa paikalle. Saa nähdä, saako Maxim tai myöhemmin paikalle tullut Weed käännytettyä sotakoiria puolelleen.

Ginin sinnikkyys on hyvin kunnioitettavaa ja mielestäni kertoo jo koirasta paljon. Sen sijaan sen taistelutaidot tuntuvat todella huvenneen. Se ei tunnu enää niin kekseliäältä kuin nuorena. Mielestäni tässä taistelua seuranneena Ginin taistelutaidot uppoavat helposti muiden koirien taistelun sekaan, enkä näe niitä enää erityisen viehättävinä lukuunottamatta battougaa, joka tuntunee tällä hetkellä olevan ainut isku, joka tekee Ginistä sen vanhan kunnon Hopeanuolen. Viime aikaisten tapahtumien perusteella olen ollut pettynyt Giniin hahmona. Se on hyvin vaisu. Liiankin vaisu. Missä se Oun kunniakas johtaja on?

Ginin battouga ei ollut hääppöinen ja kertoo siitä, miten battougan teho on laskenut entisestään. Tuntuu, että Takahashi ei enää osaa oikein käsitellä Giniä, joten ainoa keino tehdä hahmosta se vanha kunnon upea itsensä, on käytättää sillä battougaa jokaisen asian ratkaisemiseksi ja muiden hahmojen hämmästeltäväksi. Kuten aiemminkin, battouga osui muutamiin koiriin ja hämmensi paikallaolijoita, mutta se ei tehnyt juuri mitään vahinkoa iskun kohteeseen eli Victoriin. Raivostuttavaa, että hienoa iskua tuhlataan tällaiseen ajan keräämiseen ja vatvomiseen, kun ennen ZTB oli aina piste kaikelle. Nykyään iskua voisi luonnehtia jopa sanoin "kerta kiellon päälle".

Vihdoin ja viimein Weed armeijoineen saapui paikalle. Weedinkään battouga ei tehnyt vaikutusta, mutta se sentään teki hieman vahinkoa Victorille, peräti haavan verran. Weedin uhkailu tuhatpäisellä armeijalla viimeisellä sivulla sai virneen kasvoilleni. Victor vaikuttaa hermostuneelta ja toivon, että se alkaisi viimeinkin perääntyä. Seuraavaa osaa odotan mielenkiinnnolla, sillä maltan tuskin odottaa, miten Victorin naama toivon mukaan venähtää, kun se näkee millainen joukko sitä on vastassa.

lauantai 8. elokuuta 2015

Arvostelussa: GDW Osa 46 - Murtumaton tahto

Täytyy myöntää, että osa 46 ei sykähdyttänyt oikein mitään. En edes ole varma, onko minulla tästä sen kummempaa sanottavaa, sillä mielestäni tässä osassa ei edetty juuri yhtään. Mielestäni on turhaa tuhlata hyvää juonta siihen, että samaa asiaa jankataan useita pokkareita ilman, että juoni etenee mitenkään erityisen dramaattisesti. Luulenpa, että jättämällä kaiken ylimääräisen pois, olisi tämäkin saaga paljon lyhyempi.

..Ehkä kuitenkin sanon teille tästä muutaman sanan.

Odotin 201 sivua, että Weed ja kumppanit pääsevät viimein auttamaan vanhuksia. Sen sijaan kaikki aika tuhlaantui Ginin ja Victorin joukkojen taistelemiseen. Välillä tuntui, että oulaiset pääsevät viimein pois sotakoirien piirityksestä, mutta ei. Alkaa tuntua, että oulaisten selviytyminen sodista on ollut vain hyvää tuuria, olkootkin sitten miten hyvä pahis vastassa, niin tuntuu, että tilanne on aina sama. Oulaisilla on selkeä alivoima ja yli puolet mangasta taivastellaan niiden hyvää taistelutahtoa ja -taitoja. Tuntuu turhauttavalta lukea samaa asiaa moneen kertaan, sillä tätä on jauhettu jo useampi osa putkeen. Jospa sitten seuraavassa osassa päästäisiin jatkamaan oikeasti eteenpäin.

Ginin battouga näytti yllättävän Victorin. Olin vuoren varma, että edes battouga ei hätkäytä tätä sotakoiraa, mutta toisin kävi. Se saikin arpinaaman epävarmaksi. Tästä voinee päätellä, että ehkä sotakoirat voitetaan nimenomaan battougalla, kuten aiemmatkin viholliset.

Ninjakoirien koirapilli vihellys oli mielenkiintoinen ja ihan uskottava "salainen" kommunikointitapa. Sen sijaan minua hieman hämmentää se, että tekniikkaa voi käyttää useiden kilometrien päästä.. Noh, ainakin oulaisvanhukset saivat nyt varmuuden siitä, että Weed on tulossa.

Aramin käytös on edelleen todella outoa. Se selkeästi kamppailee sydämessään siitä, kummalla puolella pitäisi olla. Maximin (eli Weedin) vai Victorin. Vaikka hahmon tekemiset puhuvat puolestaan ja olen melko varma siitä, että Aram kääntyy vielä hyvisten joukkoon enemmin tai myöhemmin, on sen käytös silti erikoista. Se uhkailee, mutta sitten kääntyykin ja lähtee menemään. Ehkäpä sillä on suunnitelma, joka toivon mukaan selviää lukijallekin pian.

Ja kyllä, olen harmissani siitä, että tämä osa päättyi Weedin joukkojen toteamukseen siitä, että "lähellä ollaan". Olisin niin toivonut, että tämä osa viimeistään olisi päättynyt koirien saapumiseen paikan päälle jotenkin näyttävästi, kuten gingassa kuuluukin. Ehkäpä sitten siinä seuraavassa osassa päästään siihen vaiheeseen.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Suurimmat hahmokehitykset osa 1

Gingassa on monia hahmoja, jotka kehittyvät suuresti sarjan aikana suuntaan tai toiseen. Tässä omia huomioitani ja mietteitäni tiettyjen hahmojen käytökseen tarinan alusta oman osuutensa päätökseen saakka. Ginin, Weedin ja muut päähenkilöt olen jättänyt mainitsematta, sillä niistä on tullut aiempina vuosina kirjoiteltua. Mielipiteet perustuvat vain omiin havaintoihini, joten ne eivät ole välttämättä ole absoluuttinen totuus hahmosta.

John



John oli aluksi hyvin ylimielinen ja kuvitteli itsestään liikoja. Se piti itseään erinomaisena ja kuvitteli voivansa päihittää itse Rikinkin. John karsasti villikoiria ja oli ehdottoman uskollinen ihmisille. Tuntui, ettei se osannut ajatella omilla aivoillaan, koska se luotti silmittömästi omistajaansa Hidetoshiin. Kaiken kukkuraksi John kehtasi kuvitella, ettei villikoirat kykenisi kukistamaan Akakabutoa, vaan ihmiset tappaisivat sen. Hävittyään Rikille kaksintaistelussa, taisivat Johnin silmät avautua. Se päätti lopulta lähteä villikoirien matkaan ja lopulta siitä muodostui hyvin perinteinen Oun soturi: koira, joka taistelee oikeuden puolesta. Johnin itsepäisyys säilyi aina sen viimeisiin hetkeen GDW:ssä, mutta pääpiirteitäin hahmo muuttui aikalailla, sillä se oppi ajattelemaan muitakin kuin itseään.

Hyena



Hyena oli perinteinen pahiksen pelkurimainen kätyri. Se toimi täysin Sniperin tahdon mukaisesti, koska sillä ei tainnut olla muutakaan ja yläpuolella velloi kuolemanpelko. Hyena oli arka, mutta se uskaltautui pakon edessä hyökkäämään esimerkiksi Jaguarin kimppuun - sekin tosin Sniperin pakottamana. Hyena tuntui ajattelevan vain omaa etuaan ja kai se kuvitteli saavansa mainetta ja mammonaa Sniperin kanssa. Sen sisällä kuitenkin eli koko ajan oikeudenmukaisuuden ääni, joka lopulta ajoi sen kääntymään omaa "isäntäänsä" vastaan ja tuuppaamaan Sniperin kielekkeeltä alas pelastaakseen Benin, jolle Hyena taisi loppu peleissä olla aidosti uskollinen. Se pelkäsi Sniperiä, mutta tajutessaan, ettei voisi sen antaa tappaa Beniä, pakotti Hyena itsensä tulemaan tappelun väliin. Voisi siis sanoa, että vaikka Hyenan uskollisuus Beniä kohtaan oli koko ajan esillä, sen viime hetken teot todistivat koiran rohkeuden ja halun muuttua.

Kyoshiro




Tässäpä vasta hahmo, jonka hahmokehitys mielestäni lässähti kuin lehmän häntä. Kun Kyoshiroa näytetään ensimmäisiä kertoja mangassa, se on ylpeä ja kunnioitettava koira. Ikävä kyllä GDW:n edetessä hahmon arvokkuus muuttuu ärsyttäväksi raivopäisyydeksi ja pelleilyksi, joka laskee hahmon pisteitä omissa silmissäni huomattavasti. Vaikka Kyoshiro onkin alusta asti hyvin itsepäinen ja suurisuinen, olisin toivonut sen jäävän tietyllä tapaa "viileäksi tyypiksi", eikä tuollaiseksi pelleksi, joka se nykyisin on.

Toubee



Koira, joka ei välittänyt aluksi kenestäkään, mutta päätyi lopulta pahisten kautta hyvisten kaartiin. Tämä tosakoira vaikutti katkeralta elämään. Se ei kuitenkaan vaikuttanut missään vaiheessa erityisen itsekkäältä, vaan enemmänkin se tuntui haluavan eristäytyä muista. Hyenan tavoin myös Toubeesta puhkesi lopulta todellinen Oun soturi ja se oli valmis tekemään kaikkensa auttaakseen muita, vaikka se koituikin kuolemaksi.

Seuraavassa osassa puidaan lisää hahmokehityksiä.



tiistai 7. heinäkuuta 2015

Arvostelussa: GDW osa 45 - Mossin perintö

Osa 45 oli edeltävien osien tavoin hyvin taistelun täytteinen. Kuten olenkin jo sanonut, en ole koskaan oikein pitänyt pitkistä taistelukohtauksista, mutta tässä saagassa ne ovat ihan mielenkiintoisia, vaikkakin nyt taas monta taisteluosaa luettuani alan olla jo pienen hengenvedon tarpeessa.

Mossin kuolena oli odotettavissa ja itse asiassa tiesin siitä jo etukäteen ennen kuin sain mangan käteeni. En kuitenkaan koskaan tiennyt, miten tämä tulisi kuolemaan, mutta täytyy sanoa, että tämänkaltaista kuolemaa odotonkin Mossille. Hieman tylsää, mutta silti arvokasta. Perinteinen oun soturin kuolema. Melkein voisi sanoa, että aika ennalta-arvattavaa jälleen eli tylsää. Pidin kuitenkin tuosta tuonelan virrassa kahlaamisesta, sillä se toi kohtaukseen oman uniikin säväyksensä. Tesshinin herkistyminen Mossin kuolemalle oli suloista ja näin hänessä jälleen sen pikkuisen GNG-Chibin. Mossia ei kuitenkaan ehditty kauaa murehtia, kun taistelu jo jatkui.


Mielestäni oli jotenkin sekavaa pistää Samu ja Ram yhdessä ilmoittamaan kotikoirien valheesta Weedin armeijalle. Mielestäni Samu itse olisi riittänyt, eikä Ramin olisi siihen tarvinnut sekaantua. Kohtauksessa, jossa sotakoirat tulevat varastamaan lampaan Ramin isännän maatilalta, osoitti, että sotakoiratkaan eivät kovin reiluja ole. Toki se on tiedetty jo tarinan alussa, mutta vasta nyt pistin virallisesti huomiolle, että vaikka sotakoirat ovatkin "sotilaita", ne eivät tunnu taistelevan reilusti, eivätkä kunnioita mitään tai ketään. Sellainen asenne ei tule toimimaan pidemmän päälle. Ei ainakaan sellaisessa sarjassa kuin Ginga.

Jotenkin Weedin armeijan taivallus kohti Ginin armeijaa tuntuu hirveän hitaalta ja pitkäveteiseltä. Aramin ilmestyminen vajaan parinkymmenen sotilaan kanssa toi tilanteeseen hieman jännitystä, mutten käsitä Aramin ajatusmaailmaa ja mitä se oikein kuvitteli tekevänsä. Tilanne oli jotenkin sekava, enkä oikein ymmärtänyt Aramin motiivia. Selvästikin se on sekaisin siitä, pitäisikö sen kuunnella Maximin vai Victorin sanoja. Olen vuoren varma, että Aram tulee valitsemaan Maximin sanat, sillä jo nyt tässä vaiheessa Victorkin alkaa epäillä sitä - saamarin ennustaja, kun on. Tosin eipä tainnut Victor osata ennustaa sadetta ajoissa, kun päättikin viime hetkellä muka ovelana hyökätä Ginin armeijan kimppuun, etteivät ne vain ehdi saada vettä suuhunsa.. Jännityksellä ja nyt jopa vähän skeptisenä seuraavaa osaa odottaen. Tarina alkaa nimittäin olla jälleen siinä vaiheessa, kun se joko lässähtää tai ilahduttaa toden teolla.

Pahoittelen tynkää arvostelua tällä erää. Minulla on hirveä kiire töiden ja Underground Model 2015 kilpailun tiimoilta, joten bloggaaminen on jäänyt vähän vähemmälle. Toivotaan, että postaustahti tihenee loppukuusta!

Btw, jos joku haluaa käydä äänestämässä minua lähemmäs voittoa tuossa mainitsemassani mallikisassa, niin sen voi tehdä Facebookissa KLICK!. Yksi tykkäys = Yksi ääni.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Arvostelussa: GDW osa 44 - Liikekannallepano

Sangen epäselvä nimi tälle osalle. Jouduin tarkistamaan oikeinkirjoituksen pariinkin otteeseen. En muista koskaan kuulleeni moista sanaa, lieneekö se sitten suomentajien väännös jostain. Kuka tietää.
Kansikuva ei herätä sen suurempia tunteita tai ajatuksia. Voisin sanoa, että aika perus settiä, mitä nyt tässä jälleen viime aikoina on taas nähty.

Tässä osassa tapahtui tosi vähän, mutta toisaalta soturien mielen lujuuden osoitus teki tästä osasta mielenkiintoista luettavaa. Olin yllättynyt, että Weed oli kerännyt mukaansa tuhatpäisen armeijan. Toisaalta tuo ei ole lainkaan yllätys, kun tietää, minkälainen persoona on kyseessä. Weedin mukaan lähtisin varmasti itsekin. Ainut asia, mikä minua jäi häiritsemään, oli sotakoirien kiristämät kotikoirat todella epäuskottavia, sillä kuvissa niiden ilmeet olivat hyvin hätääntyneitä ja epävarman oloisia. Tosin kukapa ei valehtelisi pelastaakseen oman nahkansa ja pentunsa. En kuitenkaan usko, että sotakoirat tulevat pentuja palauttamaan, sillä niiden tekemiset kertovat ihan muuta. En voi mitenkään uskoa niiden pitävän lupaustaan. Onneksi kuitenkin Samu, yksi kougan shinobeista, pääsi sotakoirien läpi ja toivon mukaan se ennättää ajoissa kertomaan asioiden oikean laidan Weedille ja kumppaneille, ennen kuin ne menevät ihan harhaan kotikoirien valheiden takia.


Maximin kuolema hämmensi. Se tapahtui ihan liian helpolla ja nopeasti, eikä siihen tartuttu tarpeeksi pitkäksi aikaa. Yleensä tärkeiden hahmojen kuolemia seuraa pitkä kertomus siitä, miten taitava soturi on ollut ja miten kaikki ylistivät sen tekoja. Ehkäpä Maxim ei vielä kuollutkaan, jospa se yllättääkin meidät vielä. Aramin itsekkyys raivostutti ja sen kyynelehtimisestä huolimatta en vain voinut tajuta, miksei se vain pelastanut Maximia. Ehkäpä tästäkin seuraa jokin yllättävä puolenvaihto kohtaus.. Kuka tietää.

Umpikujassa olevat Ginin soturit hämmensivät ja samaan aikaan ihastuttivat. Nälkä, jano ja paahtava aurinko saivat osan sekoamaan päästään ja juomaan jopa omaa virtsaansa. Tilanne oli samaan aikaan ällöttävä ja karmiva, sillä sitä varmasti itsekin vastaavanlaisessa tilanteessa yrittäisi pitää itsensä hengissä millä tahansa keinoilla. Mielestäni Ginin yritys saada Victorin joukkoja toisesta päästä taistelutantereelle tosi hyvä, mutta taas kerran Victor oli osannut varautua kaikkeen. En voinut olla tällä kertaa ärsyyntymättä saksanpaimenkoiran älykkyydestä. Victor taitanee olla ennustaja, kun se osaa näköjään varautua ihan kaikkeen. Aluksi Ginin suunnitelma vaikutti todella päättömältä, mutta kun tajusin taistelun tarkoituksen ja shinobien paon, en voinut kuin peukuttaa. Hetken ehdin tosin luulla, ettei kumpikaan kouga pääse taistelurintaman läpi, mutta onneksi edes toinen niistä pääsi. Mutta mistä vetoa, niin Victor tietää senkin ja pistää miehiään Samun perään.  Loppukohtaus, jossa Moss seisoo sotakoirien saartamana vaikutti mielenkiintoiselta. Päättyyköhän Sumuvuorten hallitsijan matka tähän?

tiistai 26. toukokuuta 2015

The Last Wars: Ginga -sarjan loppusoitto?

Kaksoissolan foorumilla uutisoitiin vastikään samaan aikaan mahtavasta, mutta samalla myös mieltä musertavasta uutisesta. Ginga Densetsu Weed: ORION saa jatkoa, joka kantaa nimeä The Last Wars ja näillä näkymin sen pääpahiksena nähdään karhu. Viittaavatko saagan nimi ja karhu pääpahiksena koko gingan päättymiseen vai onko tämä vain yksi tarina muiden joukossa?

Koska pessimisti ei pety koskaan, totean olevani hyvin skeptinen tämän sarjan suhteen. Karhu pääpahiksena tuo ihanan nostalgiaryöpyn ja mielettömän innon päästä lukemaan sarjaa mahdollisimman pian, mutta samalla en voi kieltää, ettenkö epäilisi hyvin vahvasti sitä, tulenko jälleen kerran pettymään. Takahashin aiemmat tarinat, kuten Akame ja Orion eivät tähän saakka oikein ole innostuttaneet, pikemminkin päin vastoin. Moni sai kokea karvaan pettymyksen, kun Akame ei kertonutkaan itse Akamesta, vaan sen esi-isistä ja Orion sen sijaan vaikuttaa pitkästyttävältä Weedin toistamiselta pääpahiksineen kaikkineen. Itse asiassa Weedissä huomaa sensein huolimattomuuden ja saman kaavan toistamisen. Ei siis ihme, että sitä väkisinkin epäröi, onko karhu pääpahiksena vain epätoivoinen kokeilu, josko vanha temppu toimisi uudestaan.

Vaikka näitä pettymyksiä onkin ollut melkoisesti Takahashin suhteen, haluan silti vielä uskoa, että jos The Last Wars todella on Ginga -saagan loppusoitto, on siihen on panostettu täysillä. En missään nimessä halua lukea enää kolmatta kertaa samaa tarinaa eri hahmojen korvaamina, vaan haluan nähdä aivan uudenlaisia juonikuvioita, joita esimerkiksi Weedin Venäjän sotakoirat -saagassa on. Koska tiedän GNG:n ja Venäjän sotakoirat -saagan perusteella, että Takahashi pystyy uskomattomiin juonenkäänteisiin ja yllättäviin käänteisiin halutessaan, toivon, ettei The Last Wars ole pilattu hutiloinnilla. Haluan antaa vielä yhden mahdollisuuden senseille vakuuttaa minut tarinan kertojana, sillä sen hän osaa, kunhan vain paneutuu siihen kunnolla.

Kun kuulin ensimmäisen kerran nimen "The Last Wars", en voinut olla huvittumatta, sillä nimi tuo mieleeni Taru Sormusten Herran tai jonkin vastaavanlaisen sotimiseen liittyvän elokuvan. Tietystikin on päivän selvää, että gingassakin sotimista nähdään, mutta tietysti sen ajattelee vähän eri tavalla kuin ihmisten välisen sodan. Olen hirmu utelias näkemään, kuka tuo tuleva pääpahis on. Onko se Akakabuton jälkeläinen, joka jäikin eloon vai onko se täysin uusi hahmo, jolla on omat päämääränsä? Manga Gorakun kansikuvasta voi päätellä paljon, sillä kuvassa olevan karhun päälaella näkee selvästi tuttua punaista harjasta. Mikäli kyseessä on Akakabuton jälkeläinen, toivon, että huolimatta hahmon yhteyksistä GNG:hen, en kuitenkaan halua sen olevan täysi kopio Akakabutosta. Toivon hahmolla olevan omat motiivinsa, sillä pelkkä "sekopäisyys" ei mielestäni riitä enää.

Nostalgian lisäksi karhua vastaan taisteleminen tuo sarjan siihen, mistä se lähtikin. Tavallisiin ihmisten kouluttamiin karhukoiriin, jotka taistelivat omistajiensa rinnalla hirviökarhuja vastaan. Orionin tapauksessa asetelma tietysti poikkeaa siinä, että hahmot ovat lähestulkoon kaikki villikoiria ja senpä takia toivonkin, että tässä sarjassa nähtäisiin ihmisten ja koirien välistä yhteistyötä enemmän. Erityisesti Weedissä ihmiset ovat hyvinkin taka-alalla, eikä heitä pahemmin sarjassa nähdä kummoisemmissa rooleissa. Jospa tässä tarinassa nähtäisiin enemmän Daisukea ja muita metsästäjiä?

Tavallaan toivon, että The Last Wars olisi ginga -sarjan päätös. Nimensä perusteella tämä tietää selvää loppua, mutta kuten tiedetään, tuntemattomia ovat Takahashin tiet. Kuitenkin sana last - viimeinen - kielii todellakin lopusta. Jos loppu tulee, kuoleeko tärkeitä hahmoja taistelutantereella? Esimerkiksi Gin, Akame, Tesshin tai kenties Orion itse? Ginin kuolemaa oikeastaan odotankin jo, sillä se olisi samaan aikaan hyvä ja dramaattinen päätös sarjalle. Aiheesta en sen enempää ala kirjoittamaan, sillä siitäkin on tullut tehtyä oma postauksensa, lukaiskaahan TÄÄLTÄ!  Toisaalta taas jättäisin mieluusti Ginin eloon ja päättäisin Orionin päivät. Orionin tapattamisestahan Takahashi puhui Japan pop - lehden haastattelussa, tosin siinäkin hän taisi vasta vain pohtia asiaa. Jospa tällä kertaa hän räväyttäisikin ja toteuttaisi aikeensa.

Jos sarja loppuu, mitä meille faneille jää? Kuoleeko fandom pois keskustelunaiheiden vähenemisen takia vai jatkuuko fanittaminen yhtä innokkaana? Kaikki tietävät, miten monille muille fanikunnille on tapahtunut sarjojen päättymisen jälkeen. Niistä hyvin harva on enää voimissaan. Haluan kuitenkin ajatella tästäkin asiasta positiivisesti. Hopeanuolen fanikunta on sykkinyt eteenpäin jo vuosia, jopa ennen GNG:n leikkaamattoman DVD:n ilmestymistä. Kirjoitin joku aika sitten ginga fandomin sukupuuttoon kuolemisesta hyvin pessimistisen tekstin (vilkaistaahan, TÄÄLTÄ.). Olen asiasta edelleen samoilla linjoilla, mutta koska tiedän, että tämä fandom on ylittänyt ennenkin kuivia kausia ja alun perinhän netissä puhuttiin ainoastaan VHS:istä ja spekuloitiin mangaversioiden tapahtumia. Jospa gingafandom jääkin henkiin, pienempänä tai suurempana. Rakkaus sitä kohtaan ei kuitenkaan sammu koskaan, vaikka sarja loppuisikin.

Manga Gorakun kansikuva

Odotan The Last Warsilta dramatiikkaa, kuolemaa, verta ja suolenpätkiä.. Ja samalla tietysti niitä ihania kevennyksiä, joissa ihastellaan elämää ja muistellaan GNG:n legendaarisia aikoja. En malta odottaa, että pääsen käsiksi The Last Warsiin! Yritän kuitenkin olla innostumatta liikaa, jos sieltä tuleekin pettymys..

maanantai 18. toukokuuta 2015

Ginga roolipelien suosio eilen ja tänään

Silloin minun nuoruudessani, aikana, jolloin gingasta ei tiedetty juurikaan mitään verrattuna nykypäivään, foorumiroolipelit olivat supersuosittuja. Voisi melkeinpä sanoa, että lähestulkoon kaikki pelasivat, olivat joskus pelanneet tai vähintäänkin kokeilleet sitä. Erilaisia roolipelejä putkahteli tuon tuosta, osa oli nimenomaan gingahahmoilla pelattavia ja osa taas gingaan liittyviä, esimerkiksi edesmennyt Ninja Dog Web ja sen seuraaja Cliché. Selvennykseksi niille, jotka eivät tiedä, Ninja Dog Web oli nimenomaan igoihin ja kougiin perustuva roolipeli, jossa oli mahdollista keksiä omia hahmoja tai pelata Akamella/Kurojakilla (toki niille tietysti pelaajat tuolloin jo oli, mutta kuitenkin). Cliché sen sijaan on idealtaan sama, mutta laumojen nimet ja maailma on tyystin erilainen, eikä se pohjaudu gingassa oleviin tarinoihin laisinkaan.

Foorumiroolipelaamisesta ja sen saloista olen kirjoittanut erillisen postauksen TÄNNE, joten jos jotakuta kiinnostaa aihe tarkemmin, kannattaa tuo postaus lukaista läpi, sillä tämä postaus käsittelee ainoastaan gingaan liittyviä roolipelejä sekä niiden suosiota ennen ja nykyään.

On hämmästyttävää, että nykyään koiraeläinroolipelien keskimääräinen pelaajakaarti koostuu vain n. 20-60:stä pelaajasta, kun ennen pelaajia saattoi olla useita satoja! Roolipelit kiinnostivat gingafaneja todella paljon, myös sellaisia, jotka eivät olleet tuttuja esimerkiksi keskustelufoorumeilta. Oli roolipelejä, jotka käsittelivät milloin mitäkin aihetta gingasta. Yksi suosikkiroolipelini perustui mm. Ginga Densetsu Rikiin, jossa siis pelattiin hahmoilla, joilla Rikin lapsuuden aikaan oli mahdollista pelata. Parhaimmat pelatut pelit oli kiva kopioida tietokoneelle talteen ja moni pelasi pelejä hahmoillaan roolipelien ulkopuolellakin esimerkiksi edesmenneessä Mesessä tai ihan perinteisillä tekstiviesteillä. Itse harrastin noita edellä mainittuja ja pari kaveriani taitanee harrastaa sitä edelleen. Roolipelien innoittamina alettiin monesti kirjoittaa käsin itse keksittyjä tarinoita, joskus gingahahmoista ja joskus ihan omakeksimistä. Voisi sanoa, että roolipelaaminen kantautui pitkälle, ei ainoastaan yhteen paikkaan.

Nykypäivänä foorumiroolipelaaminen ei tunnu olevan enää fanien suosiossa, kun tilalle on tulleet cosplay, keräily ja bloggaaminen. Harmikseni seuraan sivusta useiden eri roolipelien hiljaista kuolemaa, kun pelaajia lopettaa tai jää pidemmille tauoille. Tietysti roolipelaaminen on aikaa vievä harrastus, nimittäin hahmon ominaisuuksien (ulkonäön, luonteen yms) lisäksi pitää kehitellä sille tekemistä, suhteita muihin hahmoihin ja olla koko ajan kartalla roolipelin tapahtumista. Toki kaikki vielä olemassa olevat roolipelit vetävät satunnaisesti porukkaa puoleensa, mutta uusia, pysyviä, pelaajia on hankala saada, vaikka roolipelin idea olisikin mainio. Luulisin, että yleisin syy uusien pelaajien innostuksen lopahtamiseen on usein se, ettei aika pelaamiseen riitäkään tai roolipelin vähäinen pelaajamäärä. Pelaajakunnan pieni koko vaikuttaa moneen asiaan, esimerkiksi siihen, että on hankala hypätä mukaan, kun muut jo tuntevat toisensa hyvin ja peliseuran löytäminen käy vaikeammaksi. Toki muitakin syitä on, osaa ei vain yksinkertaisesti kiinnosta pelaaminen tai huomaavat, ettei roolipeli olekaan kuvitellunlainen.

Kun nettiä alkaa selata, löytyy vielä muutamia gingan inspiroimia roolipelejä, joissa siis idea on hyvin pitkälle samankaltainen gingamaailman kanssa, esim. Uusi Legenda. Sen sijaan ihan itse gingaan perustuvia roolipelejä on todella harvassa. Tällä hetkellä tiedossani on vain yksi roolipeli (olisikohan se ollut New Rise nimeltään), joka perustuu nimenomaan gingamaailmaan ja sen hahmoihin. Tämä on kieltämättä ihme, sillä olen käsittänyt, että gingaroolipeleille olisi kuitenkin kysyntää. Esimerkiksi Kaksoissolassa aiheesta oli keskustelua ja sinne ehdoteltiinkin erillistä roolipeli aluetta, mutta homma tyssäsi oikeastaan jo heti alkumetreillä hyvinkin yksinkertaisista syistä. Muun muassa roolipelin ylläpitäminen vaatii älyttömästi. Perinteisen adminoinnin lisäksi ylläpitäjä joutuu päivittämään roolipelinsä nettisivuja, keksimään juonenkäänteitä, huolehtimaan hyvästä ilmapiiristä ja vaikka mitä. Itse nostan hattua jokaiselle, joka jonkinlaista foorumia tai roolipeliä pitää yllä, sillä oma jaksamukseni ei moiseen tehtävään riittäisi. Ehkäpä tämän takia gingaroolipelejä on olemassa niin vähän - ylläpitäjänä kaikki vastuu on sinulla. Mitä sitten hahmoihin tulee, riitaa tulisi heti alkuunsa siitä, kuka minkäkin hahmon saa pelattavakseen ja millä perustein. Riittääkö, että joku saa hahmon siitä syystä, että on ylläpitäjän kaveri vai tarvitaanko "hyvän hahmon pelaajalta" tietynlaista "pätevyyttä" hahmon pelaamiseen? On itsestäänselvyys, että suosituimmat hahmot, kuten Gin ja Riki ovat haluttuja pelattavia, joten riitatilanteilta on hankala välttyä, kun kaikki haluaisivat todennäköisimmin sen "päähenkilön". Lisäksi päähahmojen pelaajilta vaadittaisiin hirveästi kokemusta ja aktiivisuutta, jotta roolipeli pysyisi kasassa ja homma kulkisi hyvin. Tietysti taas ongelmia syntyisi jo siinä, millä perustein kukakin hahmonsa saa, sillä itse lyön vaikka vetoa, ettei arpomalla saataisi lainkaan hyvää lopputulosta aikaiseksi, vaikka se reiluuden nimissä hyvä juttu olisikin. Näiden seikkojen lisäksi koen myös henkilökohtaisesti hankalaksi eläytyä hahmoon, joka on jonkun toisen luoma.

Mitä nyt muistelen noista edesmenneistä gingaan perustuvista roolipeleistä, niin itse ginga hahmoja käsittelevät pelit eivät tainneet olla ihan niin suosittuja verrattaen sitten taas Clichén ja Uuden Legendan kaltaisiin peleihin, joissa hahmot kehiteltiin itse. Muistelisin, että tuossa Rikin lapsuuteen perustuvassa roolipelissä ei tainnut kovinkaan montaa pelaajaa olla, olisiko niitä ollut vajaa sata, kun muissa oli useita satoja.

Gingaan perustuvissa ropeissa voi olla hankala keksiä sopivanlaista juonta. Omasta mielestäni on tylsää pelata periaatteessa "samaa tarinaa uudestaan" eli kerrata ginga saagojen tapahtumia pelien kautta ja senpä takia roolipelin tulisi keksiä jokin erinomainen idea siitä, miten tutuilla hahmoilla voi pelata jotakin uutta. Hyvänä esimerkkinä Weed's Future, joka aikanaan perustui nimensä mukaisesti Weedin tulevaisuudelle (silloin Orionia ei ollut olemassakaan) ja pelissä pelattiin juurikin aikaa, kun Weedillä oli omat pentunsa jne. Weed's Future oli ehkä suosituin Gingaroolipeli koskaan ja siellä sai pelata sekalaisesti niin itse keksityillä hahmoilla kuin tutuilla gingahahmoillakin. Ehkä juuri se, että sai itse valita haluaako ottaa pelattavakseen gingahahmon vai omakeksimän piti tuon roolipelin pystyssä niinkin pitkään.

Kuten tuossa foorumiroolipelaamista käsittelevässä postauksessani kerroinkin, pelaan itse tällä hetkellä vain yhdessä roolipelissä, Clichéssä. Vaikka roolipeli ei nyt suoranaisesti gingaa käsittelekään, se on silti saanut siitä hyvin paljon inspiraatiota ja senpä takia tykkäänkin roolipelin ideasta, juonikuvioista ynnä muista jutuista, jotka tekevät siitä aivan omanlaisensa. Olen tällä hetkellä hyvin epäaktivoitunut, vaikkakin foorumia selaan lähes päivittäin ja vastailen peleihin silloin, kun jaksan. Ehkäpä kiinnostuksen puutteelle löytyy selitykset yllä olevista pohdinnoista. Onko pelaajamäärä liian pieni? Menevätkö muut mielenkiinnon kohteeni ropettamisen edelle tällä hetkellä?Kuka tietää..

Mikä sitten nostaisi foorumiroolipelit taas suosioonsa? Luulenpa, että tällä hetkellä ainut tapa on erinomaisen ja aivan uudenlaisen roolipeli-idean keksiminen, asiasta keskusteleminen ja ennen kaikkea, uusien kiinnostuneiden opettaminen foorumiroolipelaamisen käytäntöihin! Nykyään useat roolipelit vaativat kokemusta pelaamisesta ja sekin varmasti syö osaltaan uusien pelaajaehdokkaiden kiinnostusta. Pitäisi siis olla roolipeli, jossa uusia pelaajia niin sanotusti "koulutettaisiin" pelaamaan ja näin saataisiin taas hyviä pelejä aikaiseksi.

Entäpä te lukijat. Pelaatteko/oletteko pelanneet jossain gingaan perustuvassa tai ihan suoraan gingaroolipelissä? Jos pelaat niin missä? Koetko foorumiroolipelien kuolevan? Millä ne saisi takaisin pinnalle? Mitä ajatuksia gingaroolipeli herättää?

torstai 7. toukokuuta 2015

Arvostelussa GDW osa 43 - Murtakaa saartorengas!


Osan 43 on jälleen talvimaisemaa, mutta ei se mitään. Weed on jostain syystä kansikuvassa vähän hölmön näköinen. Näyttää siltä, että se katsoo vähän kieroon. Muuten kansikuva on ihan ok. Ei kuitenkaan sellainen, mikä herättäisi erityistä mielenkiintoa.

Tämä osa oli hyvin taistelun täytteinen. Weed itse esiintyi osassa vain parin kuvan verran, mutta sotakoiria ja Ginin joukkoja senkin edestä, mikä on mielestäni mainiota, sillä nyt jännitys tiivistyy ja saa nähdä, milloin Weed joukkoineen tulee apuun ja ennen kaikkea, millä tavoin!

Kuten jo olen aiemmin maininnut, sotakoirat ovat ehkä jo liiankin kekseliäitä ansojensa kanssa, mutta toisaalta se on hyvä, sillä se haastaa Takahashin tarinan kirjoittajana keksimään mitä erilaisempia kuvioita ansioista selviämiseen. Yllätyin Maximin ja Aramin keskustelusta ja siitä, että Aram on itse asiassa velkaa henkensä pelastamisesta. Oli hienoa lukea pätkä kaksikon menneisyydestä sotakoirina ja se toi tilanteeseen uudenlaista fiilistä. Aramin kiduttaminen oli karua katsottavaa ja kertoi siitä, miten julma ihminen on. Toisaalta osasin kylläkin odottaa, että Maxim saisi jonkun sotakoirista puolelleen Victorin kukistamiseksi, mutta toistaiseksi Aram näyttäisi pysyvän Victorin helmoissa. Aram kylläkin osoittaa jo taipumistaan Maximin puheisiin, antoihan se tälle mahdollisuuden hyökätä Victorin kimppuun. Luulenpa, että homma alkaa mukavasti kääntyä hiljalleen Victoria vastaan, vaikka tähän meneekin selvästi aikaa. Se on toisaalta hyvä, sillä se osoittaa, etteivät sotakoiratkaan anna hevin periksi aatteistaan, vaan ovat oikeasti sitä, mitä sanovat olevansa. 

Venäjän sotakoirat -saaga on ollut pitkä, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Tämä on selkeästi parempi verrattuna aiempiin saagoihin, nimittäin mielenkiinto lukemiseen säilyy ja tuntuu, että pahiskin on tällä kertaa todella varteenotettava. Toivon kädet ristissä, ettei Takahashi pilaa saagan loppumista millään huonolla itsemurhalla. Tarina saisi loppua jollain aivan uudenlaisella tavalla!

Kohdassa, jossa Moss jää sotakoirien hampaisiin hitautensa takia, odotin jo jonkun hahmon kuolemaa, mutta sellaista ei kuitenkaan toistaiseksi tullut vastaan. Koirien jäädessä ansaan kallionseinämien ja sotakoirien väliin muistuttaa minua tilanteesta, jossa Ben ja Moss joukkoineen jäivät ansaan kraateriin GNG:ssä. Saa nähdä, miten koirat saavat itsensä pois tilnnteesta. 

Kummallista kyllä, en yleensä tykkää osista, joissa on paljon taistelua putkeen, mutta tämä osa oli selkeä poikkeus aiempiin. Tässä ei nimittäin vain taisteltu, vaan lukija saa miettiä sotakoirien aivoituksia, erityisesti nyt Maximin ja Aramin välistä suhdetta. Mielenkiinnolla seuraavaa osaa odotellessa..


tiistai 21. huhtikuuta 2015

Koirarotujen aatelistoa part 4

Pitkästä aikaa ehkä jo joidenkin vähän odottamaakin postausta. Nimittäin tällä kertaa päätin jatkaa tätä melko suosituksi noussutta postauksen aihetta, tosin hieman eri näkökulmasta kylläkin. Kuten otsikko kertookin, aion kertoa hieman roduista, joita olisi mielenkiintoista nähdä jossain ginga sarjassa. Ottakaa huomioon, etten tiedä koirista tuon taivaallista, joten antakaa armoa, sillä mielipiteeni perustuvat vain siihen, miltä rotu ulkoisesti näyttää ja mitä nyt netistä kyseisistä rodusta googlettelin. Senpä takia olisikin kiva, jos koira-ihmiset heittelisivät faktoja kehiin, jos satun jostain rodusta puhumaan läpiä päähäni. Mainittakoon myös, että kuvat eivät ole omiani!

Gingassa itse asiassa on mielestäni tällä hetkellä ihan kiitettävästi eri koirarotujen kirjoa ja omia suosikkejani ovat yllättäen akitat ja huskyt, jotka ovat olleet suosikkejani ihan lapsesta saakka. Minua voisi periaatteessa kutsua vähän koirien suhteen "roturasistiksi", sillä pidän enemmän pystykorvaisista. Johtunee varmaan siitä, että ne muistuttavat eniten Hopeanuolta. Onneksi näin aikuisiällä olen alkanut tykkäämään jonkin verran myös luppakorvaisista koirista.

...Mutta, mitä koirarotuja haluaisin vielä gingassa nähdä?

Ensimmäisenä rotuna voisin mainita rottweilerin. Nämä menisivät hyvin esimerkiksi ihmisten vartiokoirina tai pahiksina, miksei myös lauman johtajina. Toisaalta voisi olla hauskaa nähdä rotweiler, joka olisi vähän väärinymmärretty (kuten käsittääkseni tämä rotu muutenkin on). Eli koira, joka on pahiksen näköinen, mutta onkin oikeasti todellinen nallekarhu. Ylipäätään pidän tämän rodun ulkonäöstä ja toisi varmaan kivaa vaihtelua dobermanneille, joita Gingassa nähdään moneen otteeseen pahiksen roolissa.

Bordercollie olisi toinen kiinnostava rotu. Nämä ovat jollain tapaa tosi symppiksen näköisiä ja menisivät varmaan enemmän hyvisten kastiin. Jostain syystä tämän rodun kuvia katsoessani mieleeni nousee Smithin tai GB:n kaltainen hahmo. Sellainen porukan pelle tai vaihtoehtoisesti Crossin tyylinen narttuhahmo, jossa on munaa myös taistella. Toisaalta taas mieleeni tulee hyvin Fujin tyylinen äitihahmo.. Tästä rodusta voisi varmaan olla moneksi.


Australianpaimenkoira on ulkoisesti niin kaunis rotu, että tämä olisi hienoa nähdä gingassa tai jossain pientarinassa (esimerkiksi jossain Lonely Ronin tyylisessä sarjassa) päähenkilönä. Ehdottomasti kuitenkin hyviksen roolissa, esimerkiksi viestinviejänä tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi päähenkilön (jos ajatellaan vaikka Orionia) oikeana kätenä.


Chow Chow voisi mennä hyvin jostain Mossin tai Hiron kaltaisesta hahmosta. Tämä rotu vaikuttaa jotenkin todella hellyyttävältä, mutta samaan aikaan jollain tapaa pelottavalta.


Samojedikin voisi olla mainio lisä. Tuommoinen söpö karvapallo. Gingassa on ihan liian vähän pitkäkarvaisia koiria, joten tällainen voisi tuoda siihenkin vaihtelua.


Gingassa on melko vähän myös pieniä rotuja, mikä nyt sinänsä ei ole kovin suuri ihmekään, sillä tosi pienistä roduista on varmaan hankala kirjoittaa uskottavaa ja hyvännäköistä taistelua (pieniä rotuja mitenkään siis syrjimättä). Voisin myös kuvitella, että pienen koiran on hankala taistella itseään huomattavasti suuremman rodun edustajan kanssa ja vieläpä niin, että tilanne päättyisi pienemmän voittoon. Vaikkakin Gingassa nähdäänkin jo esimerkiksi mäyräkoirat Oliver ja Mole, ei niitäkään nähdä pahemmin taistelutantereella (ellen nyt väärin muista) ja muutenkin niiden roolit jäivät lähinnä viestinviejän tai jonkin sortin huolehtijan pestiin. Siltikin kaipaisin jonkinlaista vaihtelua, esimerkiksi tiibentinspanieli tai vastaava voisi olla hauska näky vaikkapa ihan kotikoiran roolissa.

Seuraavassa osassa sitten vastapainoksi kirjoittelen tarkemmin roduista, joita en taas gingaan haluaisi.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Arvostelussa: GDW osa 42 - Maximin päätös

Osan 42 kansikuva on jälleen virkistävä, mutta kaipaisin edelleen jotain revontulimaiseman kaltaista taustaa kansikuviin. Ehkä sitten tulevaisuudessa. Sen sijaan en pidä oikein koirien piirrosjäljestä, erityisesti Weedin perässä tulevat koirat on piirretty todella kummallisesti ja näyttävät melkein lapsen tekemiltä. Sen sijaan Weed itse on ihan onnistunut, vaikkakin siinäkin on jotain outoa, mitä en osaa muotoilla sanoiksi.

Kuten aiemmatkin, tämäkin osa oli varsin mielenkiintoinen. Maxim vaihtoi selvästi puolta Oun joukkoihin, vaikka ei sitä varsinaisesti myönnäkään vielä. Se kuitenkin päätti auttaa saarrettua joukkoa etsimään maan alta vettä, jotta nämä selviäisivät hengissä. En tiedä johtuiko Maximin "puolenvaihto" siitä, että Victor kirjaimellisesti teurasti sen joukot tuosta noin vain. Näyttäisi ehkä kuitenkin enemmän siltä, että Maxim olisi pikemminkin eronnut Victorin joukoista, muttei ole varsinaisesti oulainenkaan - vielä. Ehkä se aikoo toimia Ginin kanssa yhteistyössä vielä hetken.

Mielestäni Victorin toimintatavat ovat yllättävän fiksuja ja monipuolisia. Ne ovat jo melkein niinkin hyvin suunniteltuja, että ne alkavat ärsyttää, kun tuntuu, että se on ajatellut kaiken viimeistä silausta myöten, eikä varaa epäonnistumiselle ole jäänyt. Toki on itsestäänselvää, että kaikilla on ne omat heikkoutensa ja lyön vaikka vetoa, että Victoristakin sellainen varmasti jossain vaiheessa löytyy oli se seikka sitten fyysinen tai henkinen. Oulaisilla tuntuisi olevan monesti tuuri sen suhteen, että ne saavat lähes aina jonkun vihollislaumaan kuuluvan käännytettyä puolelleen (mm. Toubee ja vaikka Victorin tapauksessa näin ei vielä varsinaisesti olekaan, niin lyön vetoa siitäkin, että sopuunhan nuo kaksi laumaa keskenään pääsevät), sillä Maxim tuntee jotenkuten Victorin ajatusmaailmaa. Mielenkiinnolla jälleen odotan seuraavaa osaa, miten oulaiset selviävät vihollisen saartorenkaasta. Luulenpa, että asiaan saattavat liittyä loppukohtauksen kougat Toshimitsu ja Tsukikage, jotka hyökkäsivät raivopäisinä Victorin joukkoja kohti. 

Weedin suhteen purin jälleen huulta. Että minua risoi sen päätös jäädä Koyukin kainaloon, enkä voinut käsittää sen ajatusmaailmaa, vaikka toisaalta olinkin tyytyväinen siihen, että vaihteeksi senkin toimintaa kyseenalaistetaan. Olin jostain syystä kuvitellut, että Weed oli halunnut jäädä Koyukin luokse vain siksi, että Koyuki oli sitä itse pyytänyt, mutta selvisikin, että Weed oli itse kuvitellut, ettei Koyuki pärjäisi ilman häntä, olihan sen äiti Sakurakin menehtynyt Ginin ollessa poissa. Onneksi GB ja Kotetsu saivat taottua Weediin järkeä ja saivat tämän matkaan kohti Hokkaidoa ja sotakoiria. Olisin kuitenkin tuolta edellä mainitusta kohtauksesta toivonut dramaattisuutta, mutta ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, että tuo naurettava nyhjäys Koyukin vierellä loppui. En vain yksinkertaisesti osaa kuvitella Weediä saatika muita soturikoiria erityisen romanttisina tyyppeinä, mutta hienoa nähdä, että sellaisiakin puolia heissä on. 

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Sukupuuton partaalla(ko)?

Välillä sitä pysähtyy miettimään omaa faniuttaan ja sitä, miten aktiivinen esimerkiksi itse olen nykyään gingafandomissa. Olen jo jankuttanut useaan otteeseen, mutta sanotaan nyt vielä kerran kuitenkin, että Tähdenlento ja ylipäätään gingaan liittyvät asiat ovat jääneet huomattavasti vähemmälle huomiolle ja innostukseni sarjaa kohtaan hupenee koko ajan, aivan kuten silloin kultaisina teiniaikoina. Koskaan se ei kuitenkaan ole kuollut, eikä ole nytkään. Totuus on kuitenkin se, että uusia aiheita alkaa olla hankala keksiä ja senpä takia tekstejä ilmestyy harvaksemmaltaan, korkeintaan 2-3 per kuukausi. Mieluummin tuotan kunnollista tekstiä kuin äkkiä yhdeltä istumalta suhaistua shaibaa, kuten blogin alkuaikoina tuli tehtyä Toivottavasti lukijani eivät kuole tylsyyteen ja menetä toivoaan suhteeni :D

Blogin Facebook sivulla on tällä hetkellä 332 tykkäystä, mikä on huikea määrä! Kiitos kaikille jälleen, taisin viimeksi kiitellä 200 lukijan kohdalla. On hienoa, että aktiivisia lukijoita löytyy myös muualta kuin bloggeria käyttävistä. Tunne siitä, että blogilleni on edelleen lukijoita, lämmittää mieltä ja saa inspiraation pysymään ainakin jollain tasolla hengissä. Uutta tekstiä on luonnoksissa koko ajan, mutta niiden julkaisuväli on pidempi, sillä pyrin ne nyt hiomaan kunnolla loppuun saakka. Tällä hetkellä olen aktiivisempi muissa kuvioissa ja toilailuitani voi lueskella lifestyle blogistani, Zombiecasta.

..Mutta siis, tarkoitukseni ei ollut tällä kertaa puhua omasta blogistani, vaan gingafandomista ylipäätään. Omaa faniuttaan miettiessä tulee väkisinkin mietittyä koko fanikuntaa. Kestääkö tämä ikuisesti? Kuten sanotaan, kaikki loppuu aikanaan ja jos realistisesti ajatellaan, niin tätä menoa gingafanikunta saattaa kuolla tai vähintään harventua hiljalleen. Vaikka koko ajan ilmestyy uusia suomennoksia, oheistuotteita ja jopa uusia tarinoita, tuntuu, että yhä harvempi fani niistä enää innostuu niin paljoa, kuin esimerkiksi GNG:n ja GDW:n suomennos uutisten aikoihin innostuttiin. Foorumeilta lukee väkisinkin kommentteja siitä, että tämän jutun hohto alkaa mennä pilalle, kun sarjat vain jatkuvat ja jatkuvat ja kuten Akamellekin kävi, loppuivat lyhyeen.

Toki uusista tarinoista ja jutuista innostutaan edelleen, mutta jotenkin tuntuu, että se innostus ei enää ole yhtä suurta kuin pari vuotta sitten. Joko me fanit olemme saaneet haluamamme? Mm. GNG, GDW, Shin Gaidenit, Weed Gaiden, Taidekirja, Fang ja Gamu on jo suomennettu, joten onko kustantajilla tai itse Takahashilla enää antaa meille enää mitään uutta, mistä saada juttua aikaiseksi ja mistä innostua yhtä paljon kuin GNG animen julkaisemisesta Suomessa?

En väitä, että ginga olisi teemana rajallinen aihe esimerkiksi blogeissa tai varsinkaan foorumeilla, mutta kun uutta, oikeasti hyvää ja kivaa materiaalia ei enää ole tarjolla, alkaa niin sanotun "vanhan" jauhaminen käydä kyllästyttäväksi. Joskus tuntuu, että erityisesti GNG on koluttu monelta eri näkökannalta läpi alkaen hahmoista sarjan teemoihin ja näin varmasti käy Weedillekin, jahka se on ensin ilmestynyt kokonaan. Tietysti Weedissä viehättää vielä se, että kaikkia saagoja ei ole vielä saatu suomeksi, mutta sekin aika varmasti koittaa.

Kuulostan varmasti kauhean pessimistiseltä. Tietysti on faneista kiinni, miten paljon sarja saa näkyvyyttä ja uutta porukkaa mukaan. Esimerkiksi Suomen Hopeanuoli-fanit ry tekee asian eteen paljon töitä ja myös Kaksoissolan foorumi tuntuu pyrkivän fanien innostamiseen. Se on hienoa, sillä itse voin myöntää olevani niin laiska ja "tuokaa kaikki mulle eteen nyt heti kiitos" -asenteinen tällä hetkellä, että en voi muuta kuin arvostaa niitä, jotka vapaaehtoisesti haluavat asian eteen tehdä töitä. Mutta riittääkö pelkkä fanien oma-aloitteisuus? Pitäisikö sarjan luojan itsensäkin rohkaistua kokeilemaan jotain ihan uutta? Keskittyä esimerkiksi lyhyttarinoihin tai panostaa sarjan toimivuuteen ja mielenkiintoon keksimällä aivan uudenlaisia juonenkäänteitä ja -kuvioita?

Mitä mieltä te muut olette? Onko gingafandom sukupuuton partaalla vai onko se vielä täydessä loistossaan?

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

GDA loppuu, elämä jatkuu

Ginga Densetsu Akamea mainostettiin paljon ja fanit (itseni mukaan lukien) innostuivat siitä toden teolla. Odotettiin ja varmaan vähän oletettiinkin, että GDA tulisi nimensä mukaan kertomaan itse GNG/GDW-Akamesta ja tämän elämästä, sillä olihan mainoskuvassakin kuva Akamesta ja Kurojakista. Pienenä pettymyksenä sarja osoittautuikin aivan toisenlaiseksi ja se kertoi epäilyttävän pitkään Akamen esi-isistä, Hakutakasta ja kumppaneista. Ainakin itse kuvittelin (ja varmasti moni muukin), että Hakutakan kertomus olisi vain alkusoitto tulevalle, mutta yhtäkkiä luin Kaksoissolan foorumilta, että sarja tulee päättymään.

Täytyy sanoa, että olen todella pettynyt fani luettuani uutisen. Myönnettäköön, etten kovin aktiivisesti GDA:n etenemistä ole seurannut ihan vain siksi, sillä odotin koko ajan, että jossain vaiheessa päästäisiin itse asiaan eli Akameen itseensä ja alkaisin seuraamaan sarjaa vasta sitten paremmin. En tiedä millä tavoin sarjaa mainostettiin Japanissa tai olenko itse ymmärtänyt jotain väärin, mutta koen jollain tapaa vedätyksenä sen, että sarjaa mainostettiin nimenomaan Akamen ja Kurojakin sekä itse Ginin kuvilla (osa ko. hahmoista oli jopa kansikuvissa saakka) ja loppujen lopuksi sarja kertoo jostain ihan muusta. Toki on mielenkiintoista tietää igojen ja kougien taustoja siitä mistä kaikki alkoi, mutta mielestäni tällöin homman olisi pitänyt mennä ihan eri tavalla ja mainostuksenkin olisi pitänyt olla enemmän tyyliä "Igojen ja kougien esi-isien tarina" yms.

Kuitenkin tässä pettymyksen ohella tulee huomioida se, että Japanissa sarjat lopetetaan hyvin herkästi, jos lukijakuntaa ei ole tarpeeksi. Ilmeisesti Akamelle kävi näin ja jos niin on, on se sääli, sillä kuten aiemmassa GDA:ta käsittelevässä postauksessani mainitsin, olisi ollut hienoa, jos GDA olisi kertonut useamman aikakauden "Akameista", joista sitten GNG:stä tuttu Akame olisi ollut viimeinen.  Painostan kuitenkin sitä, että halusin ja toivoin sarjan kertovan vain Akamen itsensä aikakaudesta, eikä tämän esi-isistä, joiden persoonatkaan eivät tunnu yltävän Akamen tasolle. Toisaalta olen harmissani sarjan lopetuksesta, mutta toisaalta en sitä yhtään ihmettele. Lukijoita olisi varmasti riittänyt, jos sarja olisi nimensä mukaisesti kertonut nimenomaan Akamesta, eikä tämän esi-isistä. Mielestäni sarjan nimi on hyvin harhaanjohtava etenkin, kun itse Akame ei sarjassa esiinny millään muotoa. Sen nimi olisi pitänyt olla jokin aivan muu, jotta se olisi ollut toimiva, eikä se johtaisi harhaan. Toisaalta taas en lähtisi ainakaan vielä osoittamaan Takahashia syyttävällä sormella, sillä voihan olla, että Japanissa sarjaa on mainostettu sen todellisella sisällöllä.

Mutta mitä tästä opimme.. Ehkäpä Akamen loppuminen tietää Orionin jatkumista. Who knows.. On vain sääli, että GDA ei päässyt oikeastaan edes puusta pitkään. Toisaalta olen ihan ilahtuntut ja kiitollinen siitä, että tämän tyylistä sarjaa alettiin ylipäätään tehdä, mutta Takahashi ja kustantajat olisivat varmasti voineet kehitellä asiaa joko pidempään tai paremmin. Sarja olisi varmasti ollut toimivampi, jos se olisi jätetty yhden pokkarin mittaiseksi, niin sanotuksi Shin Gaiden tarinaksi. Jos tästä pitää jotain hyvää keksiä niin  GDA:ssa tulee esille muutamia itseäni mietityttäneitä seikkoja, muun muassa ninjakoirien taustoja, mutta toisaalta se jättää edelleen isoja aukkoja tietämykseeni niistä.

Toistoa toiston perään, pointtini varmaan meni perille ^^' Elämä jatkuu ja toivon mukaan saamme vielä Takahashilta jotain pientä kivaa tarinantynkää ennen tämän jäämistä eläkkeelle.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Arvostelussa: GDW osa 41 - Kenttätaistelu

Kansikuva on mukavan raikas ja viimeinkin vaihtelua niihin ainaisiin metsämaisemiin. Tämän kansikuvan tausta on itse asiassa Yurikon ottama, joten kaikki kunnia hänelle. Hahmot on aseteltu hyvin ja muutenkin kokonaisuus pelaa. Nappi suoritus, etten sanoisi. Positiivinen yllätys oli se, että kansikuvassa oli viimeinkin fanien ottamia kuvia. Tässä kohtaa täytyy kiittää ja kumartaa Sangatsua, sillä he kuuntelivat lukijoita ja meidän toiveitamme paremmista kansikuvista. Hienoa, että toiveisiin reagoitiin.


Tämä osa yllätti. Oikeastaan olin jo varautunut siihen, että Victorilla on selkeästi jotain hampaankolossa Maximin suhteen, mutta tämä osa vakuutti minut siitä, että vihollislauman sisälläkin kuohuu. Mielestäni tämä on yllättävä juonen käänne, kun vertaa aiempiin saagoihin, joissa vihollislauma on suurinpiirtein pysynyt samana ja vaikka jotkut olisivatkin puolta vaihtaneet, eivät ole välttämättä ole tapahtuneet niin dramaattisella tavalla kuin sotakoirien suhteen. Vihdoinkin jännitystä!

Yllätyin, miten Victor (ja Aram) olivat kääntäneet kelkkansa ja päättäneet ryhtyä toimimaan oman päänsä mukaan. Aloin miettimään, että mahtaakohan sotakoirien marsalkka olla lainkaan tietoinen sotakoirien Hokkaidon reissusta? Oli ihailtavaa, miten Maxim päätti antaa kaksikolle nenille ja lähetti kaksi soturiaan viemään viestiä kotimaahan pettureiksi ryhtyneistä majureista. Saa tosin nähdä, miten noiden kahden käy, kun taas yllättäen  kävikin niin, että Victor oli ehtinyt käskeä joukkojaan noiden kahden viestinviejän perään. Toivon mukaan viesti menisi ajoissa perille, vaikka sitten oulaisten avulla jos ei muuten. Vaikka Maxim kovasti tuntuikin yrittävän vakuutella itselleen ja kaikille olevansa edelleen sotakoira, joka ei vaihda puolta tuosta noin vain, olen silti vuoren varma siitä, että tämä kuitenkin jossain vaiheessa kääntyy oulaisten puolelle, koska periaatteessahan se jo nyt "kaveerasi" oun soturien kanssa.

Lydiasta paljastui kuitenkin onneton heiveröinen narttu, josta ei tunnu olevan mitään hyötyä enää. Luulisi arvonimensä perusteella olevan hieman omatoimisempi ja itsenäisempi hahmo, mutta kuitenkin se hiiviskelee urosten selän takana loppujen lopuksi.

Tässä osassa kyseenalaistettiin myös Weedin ajatusmaailmaa, mikä mielestäni oli erittäin hyvää vaihtelua aiempaan. Mielestäni Weed toimii vastuuttomasti kuherrellessaan Koyukin kanssa ja tuntuu, että sen ajatusmaailma on kääntynyt ihan ylös alaisin. Toki se toimii siinä mielessä oikein, ettei halua sotaa, vaan haluaa olla rakkaansa vierellä koko ajan ilman huolia ja murheita, mutta Oun ylipäällikkönä sen pitäisi olla paljon enemmän vastuuntuntoisempi. Kohtaus, jossa Kyoshiro retuuttaa Weediä yrittäen takoa tähän järkeä on koskettava, sillä Weed tuntuu olevan aidosti ihmeissään siitä, miksi sille ollaan vihaisia. Onneksi tämä kuitenkin kyseenalaistaa päätöksensä jäädä Koyukin rinnalle pariin otteeseen ja toivon mukaan nyt kuvioihin palanneen Kotetsun sanat saavat viimeistään Weedin hereille. On hienoa nähdä, että edes itse päähenkilö ei ole tyystin virheetön ja senpä takia alan pitää Weedistäkin entistä enemmän.

Seuraavaa osaa odotan enemmän kuin innoissani, sillä tästä osasta tuli yksi suosikkejani tapahtumien muuttumisen suhteen. Erityisesti odotan sitä, aikooko Weed lähteä Kotetsun sanojen valaisemana ystäviensä apuun sekä tietysti Maximin ja sen viestinviejien kohtaloa.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Uusia koiraeläimiä, uusia lähestymistapoja

Olen toisinaan miettinyt, että Gingassa voisi koirien lisäksi esiintyä ihan hyvin muitakin koiraeläimiä. Toki sarjassa esiintyi susia GNG:n aikaan, mutta olen miettinyt, miten paljon monipuolisuutta gingaan saisi, jos sarjassa näkyisi koirien ja susien lisäksi myös kettuja tai dingoja.

Takahashi jätti sudet pois kuvioista heti susisaagan päätyttyä, eikä niitä ole sen koommin näkynyt edes Orionissa. Susien pois jättäminen tuntuu toisaalta hieman kummalliselta, koska ne kuitenkin elelivät Hokkaidossa. Minne ne yhtäkkiä katoaisivat? Arvelen susien jääneen tarinasta pois kokonaan saagan huonon vastaanoton takia ja vaikken itsekään 100%:sti allekirjoita pitäväni susisaagasta älyttömän paljoa, silti tietyllä tapaa kaipaisin niitä sarjaan takaisin - ilman niitä eriskummallisia battougoita. Joka tapauksessa, susisaaga ei ollut mieleeni, mutta tarinan loogisuuden kannalta on outoa, että ne vain hävisivät. Ylipäätään kaikki vanhat GNG legendatkin ovat tuntuneet unohtaneen battougansa, jotka susien läsnä ollessa heräsivät voimiinsa (mm. Kurotoran, Benin ja Akamen iskut). Ainoastaan ZTB on jäänyt henkiin.


On myös melko erikoista, etteivät koirat ole missään vaiheessa törmänneet esimerkiksi kettuihin, joita luulisi asustavan Oussakin. Vaikken itse niinkään kettujen ystävä ole (pidän kaikista eläimistä, mutta ketut eivät vain ole erityisen mielenkiintoisia otuksia loppupeleissä), niin olisi mielenkiintoista nähdä, miten sellainen sopeutuisi gingan maailmaan. Voisi olla hauska, jos eri lajia oleva koiraeläin toimisi jonkinlaisena vakoojana oveluutensa ja pienuutensa ansiosta. Ketuista saisi hyvin liittolaisen, joko hyvisten tai pahisten puolelle. Lisäksi ne voisivat olla yksi niin sanottu apua tarvitseva ryhmä ja niistä saisi kehiteltyä hyvän ja mielenkiintoisen tarinan liittyen esimerkiksi turkistarhaukseen.

Kettujen ollessa potentiaalinen liittolaisehdokas gingan villikoirille, en näe potentiaalia Afrikassa elävistä koiraeläimistä, kuten hyenoista. Olisi melko epätodellista, että hyenan kaltaisia eläimiä uisi meren yli Japaniin aiheuttamaan pahennusta ja muutenkaan en koe, että Afrikan eläimet passaisivat gingan maailmaan. Sen sijaan voisi olla ihan hauska nähdä, miten esimerkiksi eläintarhoissa asustavat eksoottisemmat eläimet käyttäytyisivät villikoiria kohtaan. Yrittäisikö Oun joukot tai mahdollinen pahislauma vapauttaa ne vankilastaan ja näin hyödyntää niitä jossain tehtävässä? Toinen hyvä juonenkäänne voisi olla esimerkiksi se, että eläintarhan eläimet karkaisivat häkeistään tai vaihtoehtoisesti jonkin tulipalon seurauksena ne joutuisivat pakenemaan kodistaan, minkä jälkeen ne aiheuttaisivat ongelmia luonnossa asuville eläimille.


Kuitenkin näen sudet kaikista potentiaalisimpana lajina esiintymään gingassa. Ne ovat kuitenkin niin lähellä koiria ja muistuttavat niitä eniten, joten yhteensopivuus on täysi kymppi. Vaikka susia vastaan taisteltiinkin jo GNG:ssä, voisi olla mielenkiintoista törmätä niihin uudelleen tai mahdollisesti täysin uuteen laumaan myöhemmin, vaikkapa Orionissa. Toisaalta jokin uusi susilauma voisi olla vaihteen vuoksi poikaa, esimerkiksi uutena pahiksena, jossa asetelma voisi olla vaihteeksi sudet vs. koirat aluekiistataistelu yms.. Tosin en tiedä, menisikö se liian toiston puolelle, sillä Gingassa aluevaltaustaisteluita on käyty jo turhankin monta kertaa.

Mielestäni Ginga on kokonaisuudessaan hyvin samaa kaavaa toistava sarja ja senpä takia saagojen maustaminen toisi sarjalle varmasti uutta lukijakuntaa ja tarinat olisivat entistäkin opettavaisempia. Itseäni kiinnostaisi eniten juurikin tämä eläintarhan sekoittaminen pakkaan ja turkistarhauskin koskettaisi aiheena varmasti montaa tahoa. Mikseipä myös susien vainoaminen ynnä muut eläimien hävittämiset.. Tosin en tiedä, millä tavalla nämä asiat tulevat Japanissa esille vai tulevatko ollenkaan. Jos joku tietää, niin voinee valaista.

Millaisia mietteitä lukijoilla on asian tiimoilta?