sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Arvostelussa: GDW osa 48 - Huuto vailla vastausta

Kansikuva oli kivan syksyinen ja mielestäni jatkoa ajatellen voisi olla ihan toimivaa,  että kansikuvien maisemat kulkisivat käsi kädessä sen hetken vuoden ajan kanssa. Eli talvella olisi talvimaisemia, kesällä kesäisempiä jne. Ruskan sävyt ovat viehättäneet silmääni viime aikoina todella paljon, ehkä siksi tämä kansikuva upposi. Koirien ilmeetkin pelaa hyvin ja asennotkin on ihan ok. Nuo juoksu- ja hyppäyskuvat ovat kieltämättä aika käytettyjä, mutta seuraava kansikuva vaikuttaa hyvältä vaihtelulta.

Juonessa päästiin eteenpäin, mutta mielestäni tämä takaa-ajo on todella tylsää. Victor vain pakenee ja oulaiset juoksevat perässä kuin päättömät kanat ja lankeavat milloin mihinkin ansaan. On hienoa, että vihollinen alkaa viimein tehdä takapakkia, mutta en pidä siitä, että aluksi Victor ei osoittanut mitään perääntymisen merkkejä ja nyt yhtäkkiä se pakenee, vaikka hyökkäileekin milloin mistäkin. Kuten olen sanonut, Victor on ihan liian fiksu huijatakseen oulaisia kulkukoiria. Eiköhän senkin taktikointi ala loppu peleissä hiipua..

Daisuken ja Hidetoshin esiintyminen oli mielestäni melko random ja pysäytti koko juonen typerällä tavalla. Ylipäätään heidän vakoilu ja koirien perässä juokseminen on tosi kummallista. Se ei mielestäni sovi tähän saagaan ollenkaan, etenkään kun ihmisillä ei ole hajuakaan siitä, mitä koirat tekevät ja miksi ne ovat Hokkaidossa. Toisaalta oli hyvin nostalgista nähdä Daisuke ja Gin viimein yhdessä hetken aikaa ja erityisesti Daisuken kehotus Ginille palata kotiin oli hellyyttävä. Vaikka Gin muistelikin lapsuuttaan ihmisystävänsä kanssa, oli tämä kummallisen vaitonainen ja eleetön Daisuken läsnäollessa. Olisin toivonut Ginin olevan ilahtuneempi vanhan ystävän kohtaamisesta. Tämän kaltaisia kohtauksia toivoisin näkeväni Weedissä vielä jatkossakin, mutta toivoisin niiden tulevan paremmilla hetkillä, eikä näin pahasti kesken lopputaistelun.


Voi että miten minulla menee hermo Kyoshiroon. Se on raivostuttava! Se huutaa, meuhkaa, riehuu ja pöyhkeilee. En voi sietää sitä! On hienoa, että gingassa on paljon erilaisia persoonia, myös tällaisia raivoajia, mutta mielestäni Kyoshiro on vain todella yliampuva ja rasittava. Hahmo lukeutuu tällä hetkellä yksiin inhokkihahmoihini, en vain jaksa sen räyhäämistä joka asiasta. On hienoa, että hahmo on niin itsepäinen, mutta äh. En vain osaa arvostaa Kyoshiroa enää.

Tässä osassa päästiin jälleen toteamaan se, miten naiivi Weed on johtajana. Jopa kertoja toteaa sen epäonnistuneen päällikkönä, mikä mielestäni kertoo hyvin sen, ettei Weedkään täydellinen ole. Sen tekemiset ja aikomukset ovat todella kunnioitettavia, se on kypsä ikäisekseen, mutta samalla todella typerä, kun se lankeaa jatkuvasti Victorin ansoihin. Weedin uskottavuus johtajana on vaakalaudalla, sillä se on tämän saagan aikana mokaillut aikalailla, mutta se on vain hyvä, sillä tämä on loistava läksy Weedille kehittyä yhtä hyväksi johtajaksi kuin Gin.

torstai 1. lokakuuta 2015

Menkää miitteihin!

Palataan ajassa taaksepäin. Päivään, kun kirjoitin Ohjelmaa aikuiseen makuun -tekstin. Yllätyin positiivisesti, sillä yllättävän moni fani uskaltautui kertomaan hieman omia näkemyksiään ja samalla kertomaan, millainen ohjelma heitä kiinnostaisi. Ikävä kyllä olin odottanut, että aihe olisi saavuttanut isomman näkyvyyden.

Ohjelmaa aikuiseen makuun sai haluamaani huomiota, kuten jo totesinkin, mutta siltikin kommentteja tuli aivan liian vähän siihen verrattuna, mitä sinne olisi voinut niitä tulla (tekstiä saa toki edelleen kommentoida jos haluaa). Tekstin kirjoittamisen jälkeen sain yhteydenoton Äffältä, joka kutsui minut rekisteröitymään Nakkikerho nimiseen foorumiin, jossa ginga -miittejä ja tapahtumia suunnitellaan. Rekisteröidyin foorumille hieman skeptisesti, ehkä hieman pelätenkin, mutta mielestäni se oli siinä kohtaa vähintä, mitä pystyin tekemään. Itse kun aiheen nostin tapetille, on mielestäni myös "velvollisuuteni", että edes yritän oikeasti jollain tapaa osallistua johonkin ohjelmaan tai auttaa muita suunnittelemaan niitä - antaa palautetta. Tietenkään se ei ole mikään pakko, mutta mielestäni siinä kohtaa, jos haluaa johonkin tiettyyn asiaan muutosta, pitäisi olla itse valmis tekemään jotain asian eteen.. Jos ei paljoa, niin edes vähäsen. Vaikka vain osallistua järjestettävään tapahtumaan.

Kiireet valtasivat elämäni ja miittailu jäi unholaan pitkäksi aikaa. Minua kutsuttiin usein mukaan, mutta vuorotyöläisenä menojen sumpliminen on aina hankalaa. Lopulta kuitenkin pääsin osallistumaan ensimmäiseen gingamiittiini täällä Tampereella parisen kuukautta sitten. Näinkin ujolle ihmiselle uusien ihmisten tapaaminen oli aluksi todella pelottavaa, sillä paikan päälle mennessäni tiesin, että muut tunsivat toisensa valmiiksi ja olin porukassa "uusi".

Täytyy sanoa, että olin hyvin ennakkoluuloinen ennen miittiin lähtöä - tai sanotaanko, että pikemminkin jännittynyt ja ehkä peloissanikin. Jännitin sitä, miten ihmiset ottavat minut vastaan ja millaisia persoonia tulisin kohtaamaan. Jännitin hyvässä ja pahassa. Mitä jos kaikki meneekin pieleen, mitä jos ei olekaan kivaa, mitä jos, mitä jos.. Jospa saankin uusia kavereita, jospa ihan oikeasti minusta pidetään? Varmasti moni muukin fani miettii samankaltaisia kysymyksiä mielessään. Itse en ole ollut koskaan aiemmin miiteissä lukuunottamatta kahta tosi pientä miittiä eräässä pienehkössä roolipelissä joskus 2008-2009. Kokemukseni kyseisen roolipelin miitistä olivat hieman kaksipiippuiset. Ensimmäisellä kerralla jäin hieman ulkopuoliseksi johtuen ylitsepääsemättömästä ujoudestani ja toisella kerralla kaikki sujui tosi hyvin ja oli kivaa. Johtuen aiemmista vähäisistä miittikokemuksistani (nekin siis tapahtui joskus ylä-asteen ja ammattikoulun ensimmäisten vuosien välillä), olin hirveän jännittynyt siitä, miten minut otettaisiin vastaan ja millaisen kuvan annan muille miitissä olijoille.

Rehellisesti sanottuna minusta tuntui, että ginga-miitissä minut otettiin vastaan todella hyvin. He selkeästi olivat kiinnostuneita minusta ja vaikka suurimman osan ajasta olin tuppisuuna ja tarkkailin muita ihmisiä, koin, että minutkin huomattiin. Vaikka muu porukka tunsikin toisensa, koin oloni hyväksytyksi. Koin, että miitissä oli kivaa. Kahvittelimme, katsoimme elokuvaa ja tutustuimme toisiimme rennossa ilmapiirissä. On ihanaa, miten nämä ihmiset olivat ja ovat edelleen innostuneita saamaan omien sanojensa mukaan "uutta verta" miitteihin. Vaikka homma varmasti kuulostaa etukäteen "pienen piirin tapaamiselta" on kyseessä oikeasti porukka, joka ottaa mielellään uusia gingafaneja mukaan tapaamisiin. Minun kaltaiselleni ihmiselle uusien ihmisten tapaaminen on aina pelottavaa, mutta tämän miitin perusteella uskaltaudun mukaan varmasti toistekin. Haluan myös tämän kokemuksen perusteella rohkaista muitakin faneja tulemaan miitteihin, myös niitä, jotka kokevat olevansa ujoja. Teidät otetaan taatusti hyvin vastaan!

Ylipäätään miiteissä käymisessä on hyviä puolia. Tapaa netistä tuttuja tyyppejä (jotka kaiken lisäksi tykkäävät melkolailla samoista asioista kuin sinä) oikeassa elämässä ja täytyy sanoa, että monet ovat hyvin erilaisia IRL, mitä ovat netissä - hyvällä tavalla siis. Miiteistä voi saada myös paljon hyviä uusia ystäviä. 

Tästä on hyvä jatkaa. Tutustuin uusiin gingafaneihin ja kiitän heitä hyvästä vastaanotosta. Tulette varmasti jatkossa näkemään minustakin puheliaamman puolen :)