GDA: Ensimmäisiä fiiliksiä

Ginga Densetsu Akamessa on päästy jo jonkin verran eteenpäin. On siis aika hieman jakaa ensimmäisiä fiiliksiä tarinasta.

Täytyy myöntää, että en ole tarinan perässä pysynyt varsinaisesti yhtään johtuen ihan siitä, että kuvalukemalla ei pahemmin selkoa saa tarinan syvällisemmästä etenemisestä, mutta olen lukenut aktiivisesti lyhyitä juonipaljastuksia ja jutellut aiheesta Kaksoissolan foorumilla. Täytyy sanoa sekin, etten ole vielä raaskinut ostaa yhtäkään manga Gorakua huolimatta hienoista kansikuvista, mitä nyt Akamesta on ollut.. Tosin se nyt ei varmaan tullut yllätyksenä kenellekään. Ajattelin kuitenkin jossain vaiheessa ostaa Akamea pari osaa, jahka sitä saadaan muutama kunnon manga ulos (ensimmäinen osa vissiin tulossa syyskuussa?).

Hakutaka

Olen hieman huolissani sarjan etenemisestä. Se on nyt jo usean luvun ajan kertonut hyyyyvin takautuvasti igoista ja kougista. Ajasta, jolloin vielä ihmiset olivat kuvioissa. Totta kai jos miettii, niin takauma aivan historian alkurajoille on hyväkin juttu, mutta odotin sen olevan vain prologi eli korkeintaan yhden luvun mittainen, mikä kiteyttää kaiken vaikkapa siihen päivään, kun itse Akame syntyy. Tämä "prologi" on kuitenkin jo jatkunut pelottavan pitkään ja moni (itseni mukaan lukien) onkin jo alkanut epäilemään, kertooko tarina yhtään Akamesta. Onko faneja huijattu upeiden julisteiden avulla lukemaan sarjaa? En haluaisi uskoa niin. Ehkä pian päästään asiaan..

Pitkään luultiin, että tarinan alkumetreillä esiintyvä valkoinen pentu on Akame, mutta selvisikin, että se on aivan toinen koira, Hakutaka. Toinen yllätys ainakin itselleni oli se, että tarinassa igoja oli muunkin värisiä kuin valkoisia. Toki tiesin jo entuudestaan, että kishuja on muitakin värejä kuin valkoisia (Rara ja Mu ovat esimerkiksi tällaisia), mutta koska GNG:ssä kaikki igat ovat nimenomaan valkoisia, oli niiden monivärisyys yllätys. Mietittyäni asiaa ääneen Kaksoissolan foorumilla, sain pari hyvää vastausta ja kieltämättä ne ovat hyvin loogisia: Ennen kaikki kishuväritykset olivat sallittuja rotunäyttelyissä (?) ja vasta satoja vuosia myöhemmin päätettiin, että valkoinen on ainut sallittu väritys kyseisellä rodulla. Olisiko siis niin, että tarinan valkoinen koira (jonka nimeä en muista) tuo tarinan edetessä esille jollain tapaa "paremmuutensa" muihin väreihin verrattuna ja näin sitten ihmiset päättävät alkaa kasvattamaan vain valkoisia kishuja. Vähän samaan tapaan siis kuin tiikeriraitaisia akitojakin pidetään gingassa parhaimpina metsästykseen. Mielenkiintoista ja hauskaa nähdä, miten Takahashi aikoo asian selittää GDA:ssa.

Ihmisten suhteen olin aluksi jyrkällä ei -kannalla. Pelästyin vietävästi ja ehdinkin jo huudella ympäri kyliä, että Takahashi on mennyt möhlimään pahasti tuotuaan ihmisetkin tarinaan, mutta nyt olen itse asiassa kiitollinen niiden mukaan tuomisesta - päästään aivan ninjakoirien historian juurille. Jos tarina olisi alkanut suoraan Akamen lapsuudesta ihmisten kera, olisi se vesittänyt monta seikkaa GNG:ssä, jossa ihmisiä ei ollut ollenkaan ja ihmisistä puhutaan jatkuvasti menneessä aikamuodossa. Olen kuitenkin toistaiseksi kiinnostunut näkemään, miten ihmiset katoavat koirien keskuudesta. Tuleeko jokin taistelu, jossa ihmiset tappavat toinen toisensa vai hyökkäävätkö koirat heidän kimppuunsa?

Mielenkiinnolla jatkan seuraamista ja odotukseni sen suhteen nousevat koko ajan. Saa nähdä, tullaanko meitä faneja vielä hämmentämään tai yllättämään jollain tempauksella, sillä jo nyt alussa meillä oli vääriä uskomuksia (mm. tuo Hakutakan ja Akamen sekoittaminen keskenään).

Täytyy muuten kehua noita värikuvia, mitä Akamesta on nyt saatu. Aivan mahtavia! Niissä huokuu nostalgisuus ja vaikka tyyli onkin ollut viime aikoina turhan yksinkertaista ja pallomaista, on värikuvissa kaipaamiani yksityiskohtia - valoja, varjoja ja värejä! Erityisesti ensimmäisen osan (puhun siis nyt kokonaisesta mangasta) kansikuva yllätti. Värit ja koirien asennot ovat kauniit. Yllätyin, miten Akame oli "fiksun näköinen", sillä pelkäsin sen olevan armoton pallopää ja ylisöpö. Toki kansikuvassa on hirveästi Takahashin uutta tyyliä, mutta näissä ns. "mainoskuvissa" hän on selvästikin panostanut. Pieni ihmetys kuitenkin tuoda esiin, nimittäin en oikein ymmärtänyt, miksi Gin ja Weed ovat kansikuvassa. Yritetäänkö niillä markkinoida GDA:ta "uutena gingasarjana" (mitä se kylläkin on) vai ovatko hahmot kuvassa mukana siksi, että se toisi enemmän esille sitä, että hahmo on nimenomaan SE Akame.

Arvostelussa: GDW osa 35 - Veljesten veri

Suomennettujen osien kansikuvat alkavat muistuttamaan uhkaavasti Orioneista tuttuja "plääh" -kuvia taustoineen kaikkineen, mutta pidän hirveästi Weedin ilmeestä tämän osan kannessa. Se on niin ihanan kiltin näköinen :3 Toivoisin kyllä jatkossa Takahashilta (jos nyt siis ajatellaan GDA:ta ja Orionin jatkoa) hieman rajmpaa settiä kansikuviin, kun tarinassakin raakuutta esiintyy jonkin verran. Vaikka kannet ovatkin aina tosi söpöjä ja hienoja, niistä alkaa pian puuttua tietynlaista asennetta, mitä oli Weedin ensimmäisissä osissa. En tiedä johtuuko se piirrostyylin muuttumisesta, mutta jostain syystä GDW:nkin ensimmäiset osat olivat vielä sellaisia, missä selvästi tapahtui jotain muutakin kuin juoksemista tai hyppäämistä.

Anyways.. Osa 35 jatkui tuttuun tapaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Kenraali hyppäsi kalliolta alas ja se ehtikin teurastaa taas melkein kaikki. Olin kuvitellut koko ajan, että Yukimura kuolee battogansa epäonnistumiseen, mutta Kenraali iskikin sitä terävällä puunsirpaleella kylkeen. Yuki ei kuitenkaan onneksi vielä tuossa kohtaa kuollut, ehdin pelätä sitä hyvän aikaa. Kuolema olisi tuossa kohtaa tullut aivan liian nopeasti ja helposti. Kenraalin leikkiessä taistelukyvyttömällä ja kepin päässä tiukasti kiinni olevalla akitalla, mieleeni nousi ajatus soturin häpäisemisestä (mikä tietysti toi kohtaukseen toivomaani dramatiikkaa). Tuossa kohtaa kykeni näkemään Kenraalin voittamattomuuden sen ollessa aseistettuna. Muutoin apinasta ei ollut mielestäni kovinkaan potentiaalista taistelijaa, jos siis verrataan vaikka Hougeniin. Edelleenkään ei päästy Kenraalin pään sisälle, eikä lopullinen syy sen verenhimolle vieläkään selvinnyt. Ärsyttävää! Haluan niitä likaisia yksityiskohtia, enkä mitään lässyn läätä!

Jostain syystä en tästä osasta innostunut niin paljoa kuin mitä olin kuvitellut innostuvani. Kohtaukset menivät aivan liian nopeasti. Oikeastaan ainut kohta, mihin pysähdyttiin, oli Yukimuran kuolema, joka sekin kyllä tuli mielestäni liian nopeasti. Olin odottanut sen viimeiselle battougalle upeaa aukeaman kokoista pysäytyskuvaa, josta näkyy raivo, nostalgisuus ja perinteinen hopeanuolimaisuus, mutta battogan näkeminen jäi tällä erää aika vajaaksi mielestäni - siitä näytettiin vain ensimmäiset pyörähdykset. Sen sijaan olin hyvin yllättynyt Yukimuran suunnitelmasta iskeä kahdella battougalla, mikä teki päävihollisen tappamisesta vaihteeksi erilaisempaa. Kerrankin keskityttiin kahteen hahmoon, ei ainoastaan päähenkilön kuoliniskuun. Erityisesti Weedin versio battogasta jäi hyvin mieleen ja olin mielissäni siitä, että Gin ehti juuri viime tipalla paikalle näkemään poikiensa vedot.

Yukimuralta olisin toivonut viimeisiä sanoja. Se olisi oikeasti voinut kutsua Weediä veljekseen ja kertoa tietäneensä koko ajan akitasankarin olevan samaa verta (mikä muuten oli aivan mahtava veto Takahashilta. Olisi ollut typerää, jos homma olisi ollutkin vain sattumaa). Tämä olisi tuonut kohtaukseen tuplasti enemmän kaipaamaani dramaattisuutta ja varmasti kyynelkin olisi siinä kohtaa kiirinyt silmäkulmaan. Kohtaus jäi mielestäni aivan liian vajaavaiseksi, vaikka erityisesti Weed oli mielestäni ylisuloinen ja selvästi järkyttynyt tilanteesta. Ainut pieni miinus kohtaukselle tuli siitä, että se vei täyden huomion Kenraalista. Sitä ei enää pahemmin muisteltu ja homma jäi vähän niinkuin kesken siltä osin. Ei sillä.. Mieluummin katson Yukimuraa kuin sitä ärsyttävää paviaania, josta ei sitten selvinnytkään yhtään mitään yksityiskohtaista. Siinä oli niin paljon potentiaalia!

Yukimuran kuolema -kohtauksesta mieleeni jäi hyvin myös se, miten kovasti Weed olisi halunnut haudata veljensä Ouun. Mielestäni Gin oli fiksu kertoessaan nuoremmalle pojalleen, että veljen ruumis kuului sen omille maille ja eritoten Saheijin hoteisiin. Ihanaa oli myös se, miten Gin sanoi Saheijille tämän olevan Yukimuran "oikea" isä, hänhän Yukimuran oli kasvattanutkin. Pidin siitä, ettei Gin ollut heti omimassa toista poikaansa sen kasvatti-isältä, vaan se perääntyi itse taka-alalle ja suri muiden kanssa. Viimeistään kyseisessä kohtauksessa alkaa jälleen uskoa siihen, että Gin on todellakin entisensä - aikuistuneempi versio vain siitä, mitä se oli pentuna.

Apina saaga loppui ja uuden saagan makuun päästiinkin jo vähän samaan tapaan kuin Hougen saagankin jälkeen. Tällä kertaa tosin edettiin rauhallisemmin, mikä mielestäni on vaihteeksi ihan hyvä, sillä Hougenin jälkeen saatiin heti eteen uutta tykitystä, missä toki ei vikaa ollutkaan. Vaihteeksi on vain kiva "rauhoittua" välillä ennen seuraavaan koitokseen siirtymistä ja keskittyä hahmojen välisiin suhteisiin muualla kuin taistelutantereella.

Gin ja Weed tuntuvat lähentyvän koko ajan. Mielenkiintoista oli lukea Ginin kertomusta sen ja Sakuran tapaamisesta - tunnusti jopa rakastuneensa valkoturkkiseen kaunottareen ensisilmäyksellä. Yllätyin, että Sakura oli alunperin ollut nimenomaan lemmikki ja liittynyt Crossin "suosittelemana" (tai pikemminkin Cross taisi nimenomaan puolustaa Sakuran pääsyä laumaan) Ginin alaiseksi. Weed pääsikin melkeinpä heti kohtaamaan Koyukin, yllättäen tismalleen samalla tavalla kuin isänsä oli tavannut Sakuran. Pidän siitä, että näin Weediä ja Giniä voidaan verrata keskenään samanlaisiksi ja onhan samantyyliset kohtaamiset herttaisia kieltämättä. Koyukista en vielä osaa sanoa juuta taikka jaata, mutta se vaikuttaa perinteiseltä ginga -nartulta: kömpelöltä, uusavuttomalta ja ujolta. Toivotaan, ettei siitä tule ihan Reika II :D

Reikasta puheen ollen, olin ilahtunut sen ja Hiron pennuista. Sasuken pelleilytkin nänneistä yms. upposi tällä kertaa minuunkin ja kieltämättä nuo vitsailut naurattivat. Vaihteeksi sellaista huumoria, mistä itsekin pidän aavistuksen verran. En kuitenkaan tiedä, voiko Reikan ja Hiron sanoa menneen naimisiin, kun muut eivät asiasta tienneet.. Tosin tuolla taidettiin tarkoittaa jotain ihan muuta...~

Koyukin veli Kotetsu vaikuttaa hyvin sellaiselta, millaiseksi Orionin kuvittelen tällä hetkellä. Temperamenttiselta, äkkipikaiselta, mutta hyväsydämiseltä samaan aikaan. Täytyy sanoa, että huvituin aikalailla pienen pennun virallisesta esittäytymisestä Ginille ja muille. "Koira vailla sukunimeä" oli ilmaisuna aluksi outo, mutta hetken aikaa asiaa pyöriteltyäni päädyin siihen, että "sukunimi" on ns. lisänimi koiran uroteoista tai lyhyt kuvaus sille, millaisena se tunnetaan (esim. Bill, Kyoshiro...).

Kokonaisuutena ihan hyvä osa. Jälleen päästiin saagan loppuun ja samantien uuden pariin.

Kritiikin antamisen ja käsittelemisen vaikeudet

Mitä kritiikki on, miten sitä annetaan ja miten käsitellä sitä? Minusta tuntuu, että monelle kritiikki käsitteenä on melko tuntematon loppujen lopuksi ja omien kokemuksieni mukaan sen muotoileminen asialliseksi ja samaan aikaan kannustavaksi on hyvin hankalaa. Toisinaan jopa suoranainen haukkuminen käsitetään kritiikiksi ja senpä takia kritiikki miellettäänkin usein aina negatiiviseksi. Eikä ihmekään. On hankala sanoa rakentavaa palautetta, vaikka sen kuinka yrittäisi muotoilla kohteliaaksi kannustukseksi. Yleensä kritiikki jätetään antamatta, sillä pelätään sen vastaanottajan reaktiota. Sekään ei ole yllätys, sillä moni kokee kohteliaankin rakentavan palautteen haukkumisena, vaikka se olisi esitetty miten kiltisti tahansa. Alla olevat "ohjeet" ja vinkit eivät ole mikään absoluuttinen totuus, vaan oma näkemykseni tähän hankalaksi luokiteltuun asiaan ja miten itse pyrin toimimaan kritiin antajana ja vastaanottajana.

Miksi kritiikkiä halutaan antaa? Hyvä kritisoija kritisoi, koska haluaa kannustaa ihailun kohdettaan/kaveriaan/potentiaalista vlogaajaa tai bloggaajaa aina vain parempaan ja senpä takia kritiikillä halutaankin kertoa nimenomaan niitä parannusehdotuksia. Toisinaan kritiikki tunnutaan käsittävän vain ikävien asioiden kertomisena ja haukkumisena, mitkä ovat tyystin kaksi eri asiaa keskenään. Kritiikki on asiallista, mutta kannustavaa, haukkuminen on ala-arvoista ja kertoo yleensä henkilökohtaisesta ärtymyksestä/kaunasta/kateudesta haukkujen vastaanottajaa kohtaan. Jotta en nyt toistaisi itseäni tuosta edellä mainitusta asiasta, voitte lukea tästä asiasta lisää mietteitäni mm. tästä postauksesta.

Kritiikistä olen puhunut tietyissä postauksissani aikalailla, mutta nyt on mielestäni aika nostaa se tapetille ihan erillisenä asiana. Itseni mukaan lukien tiedän monia, jotka jättävät palautteen antamatta, kun pelkäävät sen huonoa vastaanottoa. Miten siis antaa hyvää kritiikkiä, joka ei loukkaa vastaanottajaansa? Mielestäni hyvä kritisoija kertoo käsiteltävästä asiasta huonojen asioiden lisäksi hyviäkin asioita, edes yhden. Esimerkiksi jos jokin asia vaikka nyt tietyssä blogitekstissä tai Youtube videossa ei miellytä, voi siitä kertoa kohteliaasti. Jos vaikka videolla ääni kuuluu huonosti, voi lällätyksen ja ilkkumisen sijaan sanoa, että " Voisit jatkossa kiinnittää huomiota äänenlaatuun. Ääntäsi on vaikea kuulla taustametelin takia. Pidin kyllä hyvistä argumenteistasi. " Sen sijaan asiattomuuksiin menemisen ja hyvän palautteen antamisen raja on hyvin häilyvä. Itse koen suoranaisen pätemisen, toisen tyhmänä pitämisen tai ylipäätään yli-aliarvioinnin ja kritiikin vastaanottajan henkilökohtaisuuksiin menemisen täysin asiattomana. Jos jotain kritisoidaan, tulee sen käsitellä käsiteltävää työtä/tekstiä/mielipidettä, ei sen tekijää henkilökohtaisesti. Ei sen pitäisi kovin vaikeaa olla. Kohteliaisuutta lisää esimerkiksi hymiöt (joiden käyttö nyt tietenkään ei ole pakollista saatika luonnollista kaikille), joita itse käytän usein vahvistamaan sanomisiani.

Entäpä sitten tilanne, jossa ei yksinkertaisesti ole mitään hyvää sanottavaa? Jos olet vaikka tyystin erimieltä jostain mielipiteestä tai et pidä vaikka jostain tekstistä/videosta lainkaan, ei tyytymättömyyttä välttämättä tarvitse piilotella - senkin voi sanoa ystävälliseen sävyyn. Jos vaikka jokin mielipide jossain tekstissä menee aivan ristiriitaan kirjoittajansa yleisen mielipiteen kanssa, voi siitä huomauttaa pyytämällä selvennystä tai oikaisua (kaikkea kun vain ei pysty pukemaan sanoiksi) vaikkapa näin: " Mielestäni mielipide X menee täysin ristiriitaan sen kanssa, mitä aiemmin sanoit olevasi mieltä. Voisitko selventää asiaa jotenkin?". Jos taas on sitä mieltä, että teksti/video/kuva on täysin alaluokkaista ja surkeaa, voi suoranaisen haukkumisen sijaan sanoa, mikä siinä ei miellytä, antaa kehitysehdotuksia ja jättää asia sikseen, eikä joka kerta palata haukkumaan samasta asiasta, kun henkilö julkaisee uuden tekstin tai mitä nyt sitten julkaiseekaan. Se vain vie hirveästi energiaa. Kaikesta ei vain tarvitse pitää. Lisäksi tilanne, jossa vaikkapa jokin mielipide herättää närää, voi siitä pyytää edellä mainittuun tapaan tarkennusta ennen kuin alkaa tehdä johtopäätöksiä. Toki toisinaan kirjoittaja/piirtäjä/videolla oleva henkilö (kritisoitava kohde) voi olla hyvin kärkäs tietoisesti omasta käytöksestään ja haluaakin jollain tapaa provosoida tai tuoda asian esille "niin kuin ne ovat", mutta tällaisissa tapauksissa mielensäpahoittamisen sijaan tulisi edes yrittää suhtautua huumorilla ja yrittää nähdä todellinen viesti ns. rivien välistä. Esimerkiksi Youtubessa yksi lempivlogaajani Mentaalisavuke on yksi tällainen. Hän purkaa "ragevideoissaan" omana itsenään suuttumustaan johonkin asiaan hyvin kärkkäästi saaden näin ihmiset pillastumaan (en tosin ole varma, onko se hänen tarkoituksensa vai ei) ja ajattelemaan. Mitä nyt itse hänen videoitaan olen katsonut, niin niiden perimmäinen tarkoitus on aina ollut erittäin järkevä. Ilmaisutapa sen sijaan on sellainen, mikä jakaa varmasti mielipiteitä. Kaikesta ei siis kannata mieltään pahoittaa, ellei nyt joku suoraan hauku jotakuta tiettyä henkilöä. Kyseessä voi toisinaan olla satiiria, "käänteispsykologiaa" tai jotain muuta vastaavaa.

Kritiikin sävystä kertoo hyvin pitkälti ulkoasu. Kirjoitetusta tekstistä kun ei aina tiedä, sanooko kirjoittaja asian vihamielisesti, kohteliaasti vai millä äänensävyllä ja senpä takia niidenkin suhteen saattaa tulla väärinkäsityksiä. Kirosanat, miljoonat kysymys- ja huutomerkit peräkkäin, tahallinen väärinkäsittäminen, yhden virheen yltiömäinen alleviivaus yms. voivat antaa hyvin aggressiivisen kuvan kritiikistä ja näin siihen voidaan suhtautua paljon ikävämmin. Vaikka nuo esimerkkikommenttini ovatkin turhan ylikohteliaita, en tarkoita sitä, että jokaisen tarvitsisi puhua kirjakieltä tai sanoa asiaansa ikään kuin jeesustellen. Suoraan saa sanoa ja närkästyksensä saa esittää jos siihen on aihetta, kunhan kiinnittää huomiota sen sävyyn. Jatkuvalla naljailulla toisille pilaa omaa mainettaan. Kaikilla on tietysti oma tapansa kirjoittaa ja puhua, eivätkä kaikki edes välttämättä huomaa olevansa epäkohteliaita, mutta minusta rakentavaa palautetta annettaessa tulisi meidän jokaisen kiinnittää huomiota sen sävyyn. Jos saisit samanlaisen kritiikin kuin itse annat muille, kestäisitkö sen?

Miten sitten suhtautua kritiikkiin, jos sitä saa? Harmikseni olen joutunut huomaamaan, että vaikka kritiikki olisikin annettu kohteliaasti, voi sen vastaanottaja pillastua pahastikin. Erityisesti valokuvat, maalaukset, piirrokset yms. vastaava taide on hyvin herkkää aluetta tällaiseen - niitä kun taiteilijat pitävät niitä hyvin tärkeinä itselleen. Jos sattuu saamaan hyvää, asiallista kritiikkiä, kannattaa siihen suhtautua niin, että jatkossa tietää ammentaa siitä oppia omaan tuotokseensa oli se sitten teksti tai piirros. Jos taas sattuu saamaan niskaansa täysin asiatonta palautetta, kannattaa se yksinkertaisesti pistää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ikävä kommentti satuttaa aina vähäsen, mutta se kannattaa jättää omaan arvoonsa, eikä provosoitua väittelemään tai ilkkumaan takaisin - sitä ne yleensä haluavat. Selkeisiin provosointiviesteihin kannattaa jättää myös vastaamatta, eikä lähteä leikkiin mukaan, vaikka kuinka haluaisi lyödä luun kurkkuun - siinä voi käydä huonosti ja pilata vahingossa oman maineensa. Lisäksi se, että rajoittaa yhden tietyn kommentin perusteella jotain toimintaansa tai muuttaa jotain itselleen mieluista asiaa yhden ihmisen rähinän perusteella, on huono juttu ja mielestäni se voi kertoa siitäkin, että pelkää kaikkien ajattelevan samalla tavalla, jos ei muuta jotain asiaa yhden huomautuksen perusteella. Omia tekemisiään ei tarvitse selitellä kenellekään, jos niistä on täysin varma ja tietää mitä tekee. Jos vaikka joku yksittäinen ihminen haukkuu blogisi ulkoasua, ei sitä tarvitse yksittäisen kommentin perusteella muuttaa, jos siitä itse pitää. Sama pätee asialliseen kritiikkiinkin. Itse esimerkiksi saan palautetta jatkuvasti siitä, ettei suomennettujen Weedien arvostelut oikein kiinnosta enää lukea ja epäsuorasti minua on ehkä pyydetty ne lopettamaankin sen takia "kun kaikki muutkin tekee ja niitä on tylsää lukea". En siltikään ole missään vaiheessa aikonut arvostelujani lopettaa, sillä ne ovat olleet blogissani aivan alkuajoista saakka mukana ja koska itse tykkään niitä tehdä, eikä niiden julkaiseminen satuta ketään. Sanotaanko niin, ettei ketään voi pakottaa muuttumaan. Tietysti kannattaa aina miettiä muutamaan kertaan, kannattaako muuttaa jotakin kritiikkiä saanutta seikkaa omassa toiminnassa, jos siitä saa 99%:sti huonoa palautetta. Sekin tietysti riippuu tapauksesta. Mielipide on kuitenkin aina mielipide, eikä mikään mielipide ole koskaan absoluuttinen totuus.

Tulipas pitkä teksti. Yritin pohtia tätä hieman hankalaa asiaa mahdollisimman monelta kantilta, mutta mahdottomaksihan se meni. Tästä asiasta on varmasti erilasia mielipiteitä, tämä on vain minun. Näin vielä loppuun haluaisin sanoa/toistaa, että jos annat kritiikkiä toiselle, kannattaa aina miettiä sen sävyä. Sen lisäksi kannattaa miettiä, että kestäisikö itse samanlaisen palautteen omasta työstän
/tekstistä/videosta.

Ehdota aihetta, kysy jos on kysyttävää

Jälleen aika huomioida enemmän lukijoita ja teidän toiveitanne! 

Kuten otsikosta jo näkeekin, nyt on taas mahdollisuus kysellä/esittää aihetoivomuksia.. Mistä nyt haluattekaan minun kirjoittelevan. Mitä haluatte blogissani lukea vai haluatteko enemmän videoita?

Haluatko kuulla tarkemmin mielipidettäni/näkemystäni jostain asiasta tiettyyn postaukseen liittyen? Haluatko jollekin postaukselle jatkoa? Jokin aihe pohdittuna eri näkökulmasta? Ehdota! 

Aiheiden ei tarvitse olla mitenkään erityisen kekseliäitä, vaan ne voivat olla oikeastaan millaisia vain: mielipiteitä, pohdintaa, arvosteluja, kilpailuja.. yms. Liittyen tietystikin gingaan ja sen fanikuntaan yms. Jos siltä tuntuu, niin voin tehdä myös perinteisen kysymyspostauksen (tällä kertaa tosin kirjoittamalla, sillä uudella läppärilläni ei ole Movie Makeria, jolla voisin videota muokata..).

Jokainen ehdotuksen postannut saa halauksen ja keksin palkinnoksi - sekä tietysti vastauksen kysymykseensä/toiveeseensa jossain blogitekstissä. Arvostan suuresti jokaista ehdostusta ja pyrin ne kaikki toteuttamaan parhaani mukaan :)

Jos et ehdota, niin joku voi seistä ikkunasi takana ensi yönä...

Elämä ilman Giniä...

Jos ajatellaan, että Riki ei olisi koskaan saanut muistiaan takaisin tai jos Giniä ei olisi ollut ollenkaan olemassa, miten GNG:n juoni olisi edennyt? Asiaa olen miettinyt useaan otteeseen ja kieltämättä tarina saattaisi olla tyystin erilainen.

Jos mietitään aluksi vaikka sitä, että jos Giniä ei olisi ollenkaan ollut. Tällöin esimerkiksi John ei varmastikaan olisi pyrkinyt liittymään oulaisiin, mutta hyvin varmasti se olisi kyllä ottanut selvää niistä samalla tavalla kuin Gininkin kanssa. Lisäksi kiusallinen kohtaus siitä, kun Gin toteaa Rikin isäkseen ja ylipäätään akitan uteliaisuus kierrellä paikkoja olisi varmasti johtanut Sniperin juonien onnistumiseen ainakin osittain. Esimerkiksi, jos vaikka mietitään liittoutumista Mossin kanssa.. Olisiko sitä tapahtunut lainkaan ilman, että Gin olisi lähtenyt Smithin kanssa etsimään Hyenaa ja törmännyt sitä kautta petturi-upseeriin? Tilanne olisi varmasti ollut hyvin mielenkiintoinen ja taistelu olisi varmasti päättynyt juonen takia Benin taikka Mossin kuolemaan. Ylipäätään, kun miettii, niin ilman Giniä ja sen "päällepäsmäröintiä" olisi varmasti moni joukko kieltäytynyt liittymästä Oun joukkoon huolimatta Benin vakuuttavasta asenteesta.

Ben voisi olla uskottava johtaja.

Kaikista mielenkiintoisin tilanne ilman Giniä olisi varmasti ollut taistelu Akakabutoa vastaan. Kuka olisi noussut johtoon Rikin kuoltua ja miten Akakabuto olisi saatu hengiltä ilman pään katkaisemista? Tilanne varmaan olisi ollut hyvin hämmentävä koirien keskuudessa.

Ketkä ylipäätään voisivat olla hyviä johtajaedokkaita? Jos ajatellaan, että ei olisi koskaan selvinnytkään, että Gin on Suuren Johtajan poika.. Olisiko Gin noussut johtoon tapettuaan Akakabuto battogallaan vai olisiko se siirtynyt automaattisesti sokeutuvan Benin seuraajaksi, kuten oli tarkoitettu? Todennäköisesti. Jos taas Giniä ei olisi ollut olemassakaan, voisi Ben olla vahva johtajaehdokas. Se on vahva fyysisesti kuin henkisestikin, reilu ja oikeudentaju pelaa. Lisäksi se on uskottava, koiralauma luottaa siihen ja ennen kaikkea varmasti Rikin luotettavin alainen siitä huolimatta, että akita käski sen pysyä erossa taistelusta. En kieltämättä voisi kuvitella ketään muutakaan johtamaan oulaisia. Akame voisi olla oikeamielinen ja sillä on johtamisestakin kokemusta, mutten tiedä, voisiko sen auktoriteetti kohota aivan Benin tasolle? Toisaalta taas, jos Sniperin juonet olisivat onnistuneet, olisiko dobermanni mahdollisesti voinut saada johtajan pestin, jos se olisi vaikkapa saanut nitistettyä Benin hengiltä tai muuten kaivettua tiensä Rikin sydämeen? Tarina olisi päättynyt varsin mielenkiintoisesti ja hyvin surullisestikin. Näen sieluni silmin diktaattori Sniperin alistamassa oulaisia valtansa alle. Hrh. Toisaalta, tuostakin olisi saanut hyviä juonenkäänteitä aikaan: kapinointia yms.

Palataan takaisin lopputaisteluun. Jos taas mietin sitä seikkaa, ettei Gin olisi koskaan oppinut battogaa tai ylipäätään ollut mukana taistelussa Akakabutoa vastaan, kuka karhun olisi tappanut ja miten? Rikin saadessa karhun kynnet selkäänsä on päivän selvää, ettei se kykenisi enää taistelemaan. Olisiko Gohee ampunut karhua uudelleen huolimatta vammoistaan vai olisiko Hidetoshi tai muut metsästäjät uskaltautuneet ampumaan karhua? En usko, että koiralauma olisi enää karhua saanut tapettua, sillä kaikki vaikuttivat hyvin toimettomilta sen jälkeen, kun Riki sai periaatteessa kuoliniskunsa (Giniä lukuunottamatta). Jos taas Gin olisi ollut mukana taistelussa, mutta ilman battogaa, se olisi ehkä voinut oveluudellaan ja tietyn tyyppisellä tyhmyydellään saada hämättyä jättiläiskarhua iskemään kyntensä omaan nahkaansa tai vastaavaa. Ei olisi periaatteessa ollut ihmekään, jos Akakabuto olisikin jäänyt henkiin ja se olisi saanut tapettua kaikki paikalla olevat ja näin jatkettua alueiden valtaamistaan ja hirmutekojaan.

Miltä näyttäisi Akakabuton valtakausi?

Taisi tästä postauksesta tulla himppusen sekava, mutta menkööt se flunssan piikkiin...

Ohjelmaa aikuiseen makuun

Gingapiireissä on alettu selvästi viime vuosina nostamaan esille yhtä tärkeää asiaa: Fanien yhteen saattamista. Coneissa ja miiteissä on helppo tutustua netissä tuttuihin kasvoihin paremmin ja näin luoda uusia ystävyyssuhteita. Lisäksi Suomen Hopeanuoli-fanit ry kehittelee aktiivisesti ginga-faneille erilaista ohjelmaa niin jäsenille kuin yhdistykseen kuulumattomillekin.

On olemassa kuitenkin yksi ongelma, joka puhututtaa erityisesti meitä aikuisia faneja. Ginga-aiheista ohjelmaa järjestetään todella paljon, mikä tietysti on hyvä asia, mutta hyvin usein ohjelma on suunnattu selkeästi nuorille faneille (siitä huolimatta, että tapahtuma on ilmoitettu kaikenikäisille). Olen huomannut (ja itsekin koen), että moni aikuinen kokee tietyntyyppiset tapahtumat "lapsellisiksi" ja näin ollen jättäytyykin tulemasta tapahtumiin ollenkaan. Totta kai nuoria faneja tuleekin pyrkiä innostamaan ja kannustamaan erilaisin keinoin ja tietystikin on enemmän kuin toivottua, ettei vanhat ja nuoret jakautuisi omiin leireihinsä, mutta mielestäni meihin aikuisiin ei ehkä ole niin paljoa panostettu - tai ainakin minä koen asian niin. Olen toki huomannut, että ohjelmaa on suunnattu myös vain aikuisillekin, mutta sitä on suhteessa hyvin vähän siihen verrattuna, mitä sitä on nuoremmille. Tietystikin kaikenikäisille suunnatussa ohjelmassa pointtina varmasti onkin yhdistää nuoria ja aikuisia keskenään, mikä tietysti mielestäni on todella hyvä asia, mutta siitä huolimatta kaipaisin aikuisille suunnattua toimintaa (ja tätä lausetta hoen varmaan sata kertaa tämän postauksen aikana). Vaikka Hopeanuoli-fanit ry onkin ehkä tällä hetkellä suurin ginga-aiheisten kohtaamisten järjestäjä, en syytä tästä "aikuisten syrjinnästä" heitä - myös muiden tahojen tulisi huomioida aikuiset fanit. Toisaalta taas, voihan sitä aina itsekin olla aktiivinen ja järjestää omalle ikäryhmälleen mieluista ohjelmaa ilman, että jokin isompi järjestö on siinä mukana, mutta näin julkisesti toivoisin yhdistyksen ja conien panostavan nimenomaan aikuisillekin suunnattuun ohjelmaan enemmän jatkossa. Uskon, että ison, tunnetun järjestön järjestämä ohjelma vetää puoleensa paremmin kuin yhden yksittäisen fanin.

Totta kai, ginga-faneista suurin osa on tällä hetkellä nuoria, alaikäisiä, joten ei ihmekään, että heille järjestetään erilaisia kilpailuja, askartelua ynnä muuta mukavaa toimintaa conien ja muiden tapahtumien oheen. Toki aikuisetkin ovat aina olleet tervetulleita kaikenikäisille suunnattuihin juttuihin, joissa on toisinaan ollutkin ihan ohjelmaa aikuiseen makuun (coneissa esim. paneelit yms. luennot aiheeseen liittyen), mutta itse toivoisin siltikin jotain "vain aikuisille". En tarkoita, ettenkö haluaisi tutustua nuoriin faneihin, mutta ainakin itse koen tarvitsevani nuoren seuran lisäksi myös oman ikäistäni seuraa.. Ymmärrätte varmaan pointtini?

Nyt kun tämän aiheen esille otin, minulla tietysti oletetaan olevan ideoita meidän aikuisten innostuksen nostattamiseen. Millaista ohjelmaa aikuiset sitten voisivat gingan saralta kaivata? Henkilökohtaisesti itse toivoisin jotain illan istujaisia (myös ilman alkoholia), joissa vaikka pidettäisiin gingaan liittyviä anime maratooneja, pelattaisiin esimerkiksi ginga-aiheista Aliasta tai jotain muuta vastaavaa. Monet lautapelihänt on hyvin muunneltavissa ginga-aiheisiksi. Sitten on tietysti Megazonessa hihhulointi, mikä ainakin itseäni kiinnosti, kun yhdistys sitä aikanaan järjesti. En tarkoita aikuisille suunnatulla ohjelmalla pelkästään alkoholilla lotraamiseen liittyvää tapahtumaa, vaan enemmänkin toimintaa aikuiseen makuun - mitä se nyt kenenkin mielestä sitten on.

Tietysti itse aikuisena voisin ottaa härkää sarvista ja tehdä jotain sen eteen, että aikuisetkin huomioitaisiin, mutta olen melko varma, että yhden ihmisen yrittäminen ei pelkästään riitä, vaan mukaan pitäisi saada useampi aikuinen suunnittelemaan ohjelmaa. Senpä takia kyselisinkin, että onko lukijoissa aikuisia, joita tämä samainen asia on mietityttänyt? Olisiko joukossa ketään, joka voisi ehkä mahdollisesti lähteä projektiin mukaan miettimään, millaista ohjelmaa voisi aikuisille suunnata? Pakkohan itse ei ole mitään järjestää, mutta esimerkiksi tämän blogin kautta isommat tahot voisivat saada hieman inspiraatiota tulevissa tapahtumissaan.

Muistutan vielä, ettei postaukseni tarkoitus ole syrjiä nuorempia faneja, vaan nostaa jalustalle meidät aikuisetkin välillä. Vastapainoksihan voisi hyvin järjestää tapahtumia "vain nuorille" :) Ideaehdotuksia voi aina lähettää esimerkiksi coneille tai yhdistykselle.

Millaista ohjelmaa aikuiset lukijat toivoisivat ginga-aiheisiin tapahtumiin? Mikä saisi sinut osallistumaan? 

Arvostelussa GDW osa 34 - Rohkeuden voima

Kansikuva tässä osassa on ehkä yksi kummallisimpia, enkä itse asiassa tästä kansikuvasta juurikaan pidä edes japanilaisessa versiossa. Koirien ilmeet on  tosi kummallisia, erityisesti Kyoshiron, joka tuntuu derppaavan turhankin paljon. Samoten GB näyttää kummalliselta. Tausta... Tiedetään! :D

Tässä osassa tapahtui paljon, mutta tosi vähän. Kenraali tuntuu olevan ihan voitettavissa oleva olento heti, kun siltä vain saa kirveen pois. Voimakkaan ja uhkaavan siitä tuntuu tekevän ainoastaan iso koko, kirveen käyttämistaito ja kallioilla kiipeily. Toisaalta on hienoa, että hahmolla on albiino geeninsä lisäksi muitakin heikkouksia ja Kenraali on edelleen mielenkiintoinen hahmo, mutta toisaalta taas alan turhautua siihen, ettei sen menneisyydestä ei ole taas hetkeen paljastettu yhtikäs mitään. Haluaisin kovasti tietää sen motiivit syödä koiranpentuja ja muutenkin käyttäytyä noin.. oudosti.

Taistelussa ei tapahtunut mielestäni oikein mitään. Kenraalin ensi isku lyömällä kirveellään random koiran puoliksi (vai oliko se vain pää?) oli tosi mahtava kaikessa raakuudessaan, mutta muuten homma jäikin aika pliisuksi. Yukimurakin yritti battogaa typerästi, mutta Weed saikin tämän yllättäen  pelastettua.

Tobizarun puolen vaihto yllätti, mutta koska tiesin sen etukäteen luettuani Kaksoissolan foorumilta spoilereita ennen lukemista, niin en sitten lukiessa yllättynyt juurikaan. Toisaalta oli hienoa, että hahmo tajusi tehneensä väärin ja sovittaakseen tekonsa se lähti yksin yrittämään Kenraalin tappamista, mutta täytyy sanoa, että Tobi toimi tässä kohtaa todella typerästi. Miksei se yllättänyt Kenraalia ylhäältä päin ja hypännyt vaikka kirveen kanssa sen selkään? Ilmeisesti apinan tarkoitus oli saada albiinoon jonkinlainen luottamusside, jotta saisi pidellä kirvestä ja näin ollen tappaa pomonsa myöhemmin, mutta tuokin oli toisaalta niin läpinäkyvää. Ihmettelin myös, miksei Weed tai kukaan lähtenyt Tobizarun apuun Kenraalin arvattua tämän aikeet. Raukka joutui olemaan henkihieverissä ja kuolikin loppujen lopuksi onnistuen tehtävässään siinä mielessä, että sai anastettua pahikselta aseen. Tobizarun kuolema oli ällöttävä ja piristykseksi hieman erilainen. Paiskautuminen monen kymmenen metrin korkeudesta maahan voi oikeasti olla ällöttävää.. Takahashi oli hyvin osannut kuvastaa iskusta aiheutunutta voimaa.

Sasukekin pääsi vihdoin perille Ohuun ja veikin Ginin kumppaneineen Saheijin luokse. Täytyy nyt kyllä harmitella taas vaihteeksi, että Saheiji kertoi Ginille toisesta pojastaan ehkä turhan.. Noh.. Nopeasti. Tietenkään asiaa ei voi muulla tapaa oikein esittääkään, mutta mielestäni Gin olisi voinut reagoida siihen vähän toisella tavalla tai kohtaus olisi voinut kestää hetken pidempään asiaa pyöritellessä, eikä vain "Ai. Kiva kun kerroit. Jatketaan!" -tyylillä. Noh, pääasia, että Gin tietää nyt homman nimen. Saa nähdä, miten hän tulee reagoimaan Yukimuran tapaamiseen.

Manga loppui ihan jees kohtaan, mutta olen melko varma sen jatkumisesta samaan tyyliin kuin tämä osa alkoi. Odotukset seuraavan osan suhteen on aika pienet, mutta olen toiveikas sen suhteen, että Kenraali saataisiin lopultakin tapettua.