perjantai 4. toukokuuta 2012

Taidekirja ja GDW Tokubetsuhan saapuivat!

Eilen tosiaan oli aika hulina päivä. Olin työturvallisuuskoulutuksessa koko päivän, koska tulevaan kesätyöpaikkaan tarvitsee kyseisen kortin, vaikkei tekisikään mitään ns. vaarallista työtä. Ehdin tosiaan vasta kuuden aikoihin kotiin ja porukat olivat panneet pöydälleni kaksi kivaa pakettia. Avasin niistä paksumman ensimmäisenä ja tiesin, mitä odottaa - Ginga Densetsu Weed Tokubetsuhan. Kyseinen järkäle on Gingapedian mukaan julkaistu GDW animen kunniaksi.
Kyseessä on siis tämä manga:
Oli kyllä perhanan paksu, mitä tosin kyllä osasin odottaakin. Manga sisältää mm. Ginga Densetsu Rikin kokonaisuudessaan, Melin matkan ja pari muuta tarinaa. Tätä en vielä ehtinyt muuta kuin selata pikaisesti läpi, joten mitään varsinaista arviota on turha odottaa. Sen verran voin kyllä sanoa, että tykkäsin tosi paljon siitä, että Melin matka olikin pidempi kuin mitä odotin. Sen aion kyllä illalla katsastaa paremmalla ajalla rakkaan poikaystäväni kanssa.

Toinen paketti puolestaan muistutti värityskirjaa. Katsoin hetken pakettia kysymysmerkkinä, koska olin odottanut sen olevan suunnilleen samankokoinen kuin Tokubetsuhankin. Hyvä etten joutunut rälläkkää ottamaan esiin, sillä paketti oli niin penteleen hyvin kiinni ja hyvä niin, koska se oli saapunut minulle Ruotsista asti. Lopulta sain paketin auki ja sieltä pamahti Ginga Densetsu Weed Gengashu eli  Weediin liittyvä Taidekirja ja sen mukana minulle tuli 2 Hopeanuoli paperimagneettia ja pieni mainos GNG animesta(??) joista ei nyt ole omaa kuvaansa tällä kertaa(ellei niitä sitten jotenkin pysty näkemään uudesta kokoelman päivitys kuvasta).
Taidekirja oli.. No, se muistutti ulkonäöltään värityskirjaa. Se tosissaan oli korkea ja leveä, muttei kauhean paksu. Onneksi mahtui hyllyyn :D
Tuo kansi oli ihan mielettömän suloinen minusta. Taidekirjan ehdin katsastaa läpi aikas hyvin, koska tekstiä siinä ei paljoa ollutkaan(paitsi sitten japaninkielellä kirjoitettu haastattelu Takahashista). Ensimmäisenä bongasin tuosta mangasta aika mukavan kokoisen Weed julisteen, josta kuvaa tässä:

Selaillessani tuota kirjaa huomasin, että aika paljonhan tuo sisälsi sellaisia kuvia, jotka jo netistä olin onnettoman pieninä nähnyt. Nyt sain nähdä kaikki kivat yksityiskohdat läheltä ja suunnilleen A4 kokoisella paperilla. Kirjaa selkeytti hauskasti se, että jokainen kuva oli jaoteltu eri osioihin. Niitä oli mm. ystävyys, profiilit, hyppäyskuvat ja vielä muutama muukin "ryhmä" sieltä löytyi. Lisäksi kirjassa on hahmosuhdekartta. Tässä vielä pari kuvaa kirjan sisällöstä ja hieman osviittaa siitä, miltä tuo Takahashin haastattelu näytti:
Pahoittelen huonoja kuvia, koska tuota kirjaa oli tosi vaikea pitää auki samalla, kun otti kuvaa, enkä jaksanut viedä noita skanneriin asti ^^'

Oli vielä uusien hankintojen kunniaksi otettava kokonaiskuvaa kokoelmastani, koska en sellaista ole pitkään aikaan ottanut. Ihkutus ja hehkutus varoitus!! :D
Jos okein tarkkaan katsoo, niin alarivissä saattaa nuo kaksi paperimagneettia nähdä, sekä tietysti tuon GNG:hen liittyvän mainoksen. Hopsumangojen päällä oleva musta pussukka tuli paperimagneettien mukana. Kuvasta puuttuu keräilykortti ja magneetti, mutta ne ovat tuon keräilykorttipussukan sisässä, jotta en hukkaisi niitä(ajattelin nuo oikean alarivin tarratkin tunkea sinne, ettei siivotessa käy köpelösti). Antun tekemän Weed pehmonkin paikkaa jouduin vaihtamaan, koska tila alkaa loppua myös Weed/Orion hyllystäni :'D Ilmeisesti täytyy alkaa raivata tilaa GNG hyllyn alapuolelta.

Kuvasta tosiaan vielä puuttuu Weed & Sakura kangasjuliste sekä.... Töttöröö! En kerro tulevaa keräilysuosikkiani vielä, tosin se on varmasti helposti arvattavissa ;). Edellä mainitut eivät ole vielä saapuneet, mutta otan varmasti kuvaa niistäkin.

Kommentoikaahan noita kahta uutta kirjasta. Omistatteko/haluaisitko ne itse ja mitä mieltä olette niistä?

1 kommentti:

  1. No on kyl törkeän kokoinen taidekirja :'D
    Hyvinhän alkaa sullakin tätä tavaraa kertymään.

    Tokubetsuhan on juurikin samankokoinen mitä nuo GDW spesiaalit hyllyssäni, joten vie näköjään myös aika paljon tilaa.

    Taidekirja olisi tottamooses mahtava hankinta, mutta nykyhinnoilla aivan liian kallis, enkä edes kovin suuri Weed-fani ole.

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)