keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Voitto kotiin!

Tuossa jokinaika sitten tuli osallistuttua Kaksoissolan Facebook sivulla olleeseen arvontaan, josta voitti Shin Gaiden 1:sen, joka on herra Takahashin itsensä lahjoittama viime Traconissa. Osallistuin tuohon kisaan ihan huvikseni, vaikka itse tuon Shin Gaidenin omistankin jo, enkä edes odottanut voittavani.. Ja arvatkaa mitä. Minä voitin sen arvonnan :D Kyllähän siitä tuli tosi kiva mieli, kuitenkin Takahashin itsensä lahjoittama manga kyseessä. Eilen sain tietää voitostani ja hehkutin sitä jo perheelleni ja parille kaverillenikin. Tänään saapui tuo kyseinen manga, ja ikävä kyllä hieman petyin. Olin odottanut, että mangassa olisi Takahashin nimikirjoitus tai jokin muu todiste siitä, että manga olisi nimenomaan hänen antamansa, mutta voi pylly. Manga oli ihan perus manga, eikä eroa mitenkään tuosta tavallisesta Shin Gaidenista. Suomeksi: Tuo saamani manga voisi yhtä hyvin olla ihan mikä tahansa muukin Shin Gaiden.

Mutta ei hätiä mitiä! Olen tässä ilmeisesti hieromassa kauppoja erään kivan tyypin kanssa ja aion myydä hänelle tuon toisen kappaleen kyseisestä mangasta, joten saan periaatteessa hieman vastinetta sille, että manga olikin sitten vain sama. Ärsyttävää siinä mielessä, että tuota ei voi mitenkään _todistaa_, että Takahashi olisi tuon arvontapalkinnon lahjoittanut, mutta uskon silti, että se on Takahashilta, koska arvonnan pitäjä on erittäin luotettava näissä asioissa ja ymmärtääkseni hän on kirjoittanut suomennettuun Hopeanuoli mangaan tietoa koiraroduista eli kyseessä ei ole "jonkun randomin" ihmisen arpoma manga.

HUOM! Sisältää spoilereita Shin Gaiden 1:stä!
Tässä kun nyt aiheeseen päästiin, niin voisin hieman avata tuota Shin Gaidenin sisältöä. Tosiaan tuo ykkösosahan sisältää tiikeriveljesten lapsuudesta kertovan pätkän, Lonely Ron nimisen sarjakuvan sekä Ginin ja muiden surunvalittelumatkasta. Itse odotin tämän mangan lukemista kuin kuuta nousevaa ja onhan tuo Shin Gaiden tosi kiva, mutta jotenkin vähän petyin siihen. Mielestäni tuo tiikeriveljesten lapsuudesta kertova osio ei avannut mitään uutta. Samat asiat kerrottiin GNG mangassa ja animessa. Ainut mitä tässä nyt oli sitten uutta, oli se, että Ben vei useana päivänä ruokaa veljeksille.
Siinä hieman surkeata kuvaa tuosta veljesten tarinasta. Oikealla puolella oleva koira on Ben nuorena. Tosi söpöjä, mutta ilman tuota Chutoran katkennutta korvaa on häntä hyvin vaikea erottaa Akatorasta.

Lonely Ron osio puolestaan vaikuttaa aika kivalta. Päähenkilönä on nuori tanskandoggi Ron. Hänellä on vissiin joku kaikoira kaverinaan. Harmi, etten osaa japania, niin voisi kommentoida tätä juonta enemmän. Tässä kuitenkin hieman kuvaa Ronista:

Mutta mitäs muuta minulle. Tuossa vappuvideopostauksessa hehkuttamani "perkeleen kallis juttu" on nyt maksettu kokonaisuudessaan ja ensiviikolla sen pitäisi viimeistään saapua kotiini. Jänskättää itseänikin jo ihan vietävästi, kun olen odottanut kyseisen tavaran saamista jo useamman vuoden. Mutta siitä ei sen enempää ;) Kuvia tulossa kyllä ja ehkäpä videotakin.

4 kommenttia:

  1. Eiköhän siellä ole ollut silmäpareja näkemässä, kun Takahashi on tuon mangan lahjoittanut ^-^

    VastaaPoista
  2. Ei sillä sinänsä väliä ole, mutta olisi ollut kiva, jos siinä olisi ollut jonkinsortin todiste, jos joku joskus sattuu kysymään. Mutta onneksi saan tuon kaksoiskappaleen myytyä vissiinkin eteenpäin ellei tule muutoksia kauppoihin :)

    VastaaPoista
  3. Sä voitit sen 8O! Petyin kyllä ettei siinä ollut mitään todisteita :/ Oisko se sun hehkuttama juttu, pehmo? Riki tai Kagetora. :D

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)