Arvostelussa: Shin Gaiden - Sankaritarinoita 1

Itse omistan tämän ja kakkososan japaninkielisinä(ykkösosan voitin muuten arvonnassa ja se oli Takahashin lahjoittama. Arvonta taisi olla Kaksoissolan tai Urumin Facebook sivulla) ja pidän niistä tosi paljon. Siksi olenkin mielissäni, että kansikuva oli säästetty lähestulkoon samanlaiseksi ja tuo "Hopeanuoli" logo on tosi kiva lisä. Myös suomennos "sankaritarinoita" on mieleeni.

Tältäpä se sitten näyttää. Manga oli aika paksu ja siinä oli pari kivaa extraa. Heti kannen jälkeen on yksi värikuva Akakabuto taistelusta. Otinpa siitäkin sitten kuvan, kun mielestäni se on todella hieno:

Kuvasta välittyy hyvin kiihkeä viha, rohkeus ja ehkä pelkokin. Aivan ihana kuva.

 

Myös lopussa oli pienet kerronnat Hopeanuoli hahmoista alkaen Akakabuto saagasta susisaagaan. Kuvan kuitenkin otin heti ensimmäiseltä sivulta antamaan osviittaa esittelyistä. Yllättäen otin kuvan sivusta, jossa on suosikkihahmoni Gin.

Mutta sitten itse tarinoihin:

Suruviestin viejät

Idea tarinassa oli ihan kiva, mutta mielestäni se on aika turha siihen nähden, että ketä kiinnostaa lukea tällaista osittain randomia sarjakuvaa. Tässä ei selviä oikeastaan mitään oleellista liittyen Ginga hahmoihin ja koko tarinan idea on sekä hyvä, että huono. Piirrostyylikään ei oikein ollut mieleeni ja koko tarinan idea meni loppujen lopuksi vain kahden lauman välisen kiistan selvittelyyn, eikä itse viestinviemiseen. Alussa toki koirat juoksentelivat ympäri Japania kertomassa Oussa kuolleiden läheisille sotureiden kohtalosta. Takahashi itse myöntääkin tarinan lopussa olevasta pienessä tekstinpätkässä, että hän innostui ideasta todella paljon, mutta sarjakuvaa olikin tosi vaikea tehdä - ja se ehkä näkyykin tässä. Jotenkin japaninkielinen Shin Gaiden antoi tästä vähän paremman kuvan. Kuvittelin tarinan jotenkin toisenlaiseksi, kun sitä aikanaan kuvaluin innokkaana.

Suosikkikohtaukseni tässä oli kohta, jossa Gin lähti ottamaan selvää "pahislauman" aikeista ja päätyikin sitten lopulta luolaan, jossa oli haavoittuneita naaraita ja sotilaita. Luolassa Gin tapaa hyvislauman johtajan vaimon. Oli pakko ottaa kuva siitä, sillä tämä on ehdottomasti jostain syystä suosikkikuvani tässä tarinassa:

Ginin ilme on tässä kuvassa niin lutuinen<3 Tässä kohtaa tulee sellainen kiva fiilis. Ihanaa tuo Ginin teitittely. Harmi, että hyvin harva nuori osaa sitä nykypäivänä enää tehdä.

 

Pidin myös siitä, kun Gin, Smith ja Chutora päättivät olla paljastamatta nimiään kummallekaan laumalle, ennen kuin tietäisivät, kumpi oli riidan aiheuttanut. Niinpä Smith keksi koirille hauskat -suke päätteiset nimet. Gin taisi olla Wosuke, joka mielestäni on hieno nimi. Sen sijaan muusta Smithin kekkuloinnista en niin pitänyt, koska se välillä jollain lailla pilasi tarinan juonta. Suomennos oli tehty mielestäni oikein kivasti. Tönkköys alkaa pikku hiljaa kadota ja hyvä niin.

Tämä tarina olisi ehdottomasti saanut olla pidempi ja se olisi saanut keskittyä enemmänkin koirien viestinviemiseen, eikä tähän laumojen kiistan selvittämiseen. Tällaisesta aiheesta on varmasti vaikea tehdä kunnollista tarinaa, joten Takahashin asemassa olisin ehkä tehnyt tarinan jostakin muusta aiheesta, vaikkapa siitä, kun Gin tapaa Sakuran tai jostakin muusta oleellisesta, joka faneja kiinnostaisi ehkä enemmän.

Kain kolme veljestä

Vaikka kaiveljekset eivät ole mitään suurimpia suosikkejani, mutta olen aina pitänyt tämän japaninkielisestä nimestä Kai No San Kyodai. Jo japaninkielisessä versiossa tämän tarinan pystyi helposti kuvalukemaan, sillä tapahtumat ovat lukijalle jo entuudestaan tuttuja. Tässä osassa kaiveljesten lapsuuden tapahtumia on vain kerrottu tarkemmin, minkä takia ainakin minulle tulee sellainen fiilis tätä lukiessa, että " joo joo, tiedetään. Seuraava sivu!". Olisin mieluummin lukenut jotain muuta tarinaa veljeksistä.

Benin osa tässä tarinassa jää harmillisen lyhyeksi. Japaninkielisessä versiossa sain sellaisen kuvan, että Ben olisi huolehtinut veljeksistä pidempään ja kohdellut heitä kuin lapsia, mutta Ben vaikutti tässä todella jämptiltä huomauttaessaan Kurotoralle tämän silmän menetyksestä. Tarinassa kuitenkin tulee paremmin ilmi se, että Akatora on porukan niin sanottu johtajahahmo. Akatoran rohkeutta korostetaan hyvin paljon. Myös Chutoran korvanmenetykselle löytyy syy tässä tarinassa.

Vaikka tarina ei miksikään suosikikseni päässyt, olin iloinen, että Akatoran kuolema näytettiin uudelleen. Oli hauska vertailla GNG mangaan, miten eri tavalla tapahtumat oli piirretty ja kirjoitettu. Pidin enemmän ehkä tästä Shin Gaidenin versiosta enemmän, sillä GNG:ssä Akatoran kuolema tuntuu olevan vain sellainen " jaha. se kuoli. jatkuu." - juttu. Akatora pääsi viimeisellä matkallaan muistelemaan veljesten lapsuutta ja suurimpia hetkiä.

Lonely Ron

Viimeinkin tuon Ronin kaikoiraystävän nimi selvisi! Se on Buru, joka mielestäni on aika kiva nimi. Tarinassa esiintyi myös supersuloinen koira Mimi ja tässäkin tarinassa päästiin selvittelemään kiistoja. Ron ja Buru siis auttoivat Mimiä ja tämän isää pääsemään eroon Wolf nimisestä sudesta, jonka kanssa Ron pääsi mittelöimään.

 

Tästä tarinasta pidin kyllä. Vähän vaihtelua noille Ginga tarinoille. Tosi harmi, että tämä Ron tarina alkaa vähän kesken, kun aiemmat osat ovat jossain toisessa mangassa. Olisipa tähän Shin Gaideniin saatu edes ne ensimmäiset osat, mutta kyllähän tämäkin kelpaa. Ron on mielestäni tosi symppis hahmo. Vaikka se onkin luonteeltaan aika lähellä Giniä ja Weediä, se on tosi suloinen ollessaan iso ja kömpelö, mutta silti todella kiltti. Ron on kuitenkin ehkä lauhkeampi kuin aiemmat sankarimme, mikä on hyvää vaihtelua.

Ronin ystävästä Burusta en niin pitänyt. Se tuntui koko ajan äksyilevän ja huutavan, kuten kaikoiran pitääkin, mutta en silti hänestä pitänyt. Mimistä pidin sen sijaan aika paljon. Se oli niin suloinen, vaikkakin naaraana siitä oli tehty tosi avuton. Tarina loppui pieneen vitsailuun, jossa Buru puraisee Ronia takamuksesta. Tässä muuten vielä lopuksi pieni pätkä, jossa Takahashi kertoo taustaa Ron tarinalle. Tällainen samanlainen pätkä oli kaikkien tarinoiden lopussa.

Olen erittäin onnellinen, kun meille suomalaisille on annettu mahdollisuus lukea Takahashin tuotantoa GNG:n ja GDW:n lisäksi. On todella ihanaa lukea tällaisia extramangoja, sillä niissä on kuitenkin aina oma viehätyksensä. En olisi uskonut, että Suomessa koskaan tultaisiin julkaisemaan mitään muuta näiden perusmangojen lisäksi, mutta nythän meillä on jo extrana Meteor Gin, Riki ja kohta molemmat Shin Gaidenit. Enää puuttuu GDW:n tietokirja.

Shin Gaiden 2 ilmestyy 5.3.2013. Sen suhteen minulla on ehkä suuremmat odotukset kuin tämän ykkösosan, sillä kakkososassa pääsemme lukemaan Benizakuran lapsuudesta ja monesta muustakin mielenkiintoisesta.

Btw, kannattaa muuten ostaa Shin Gaiden joltakin peruskaupasta kirjakaupan sijaan. Kuulin, että joku oli Akateemisessa joutunut tästä kirjasesta maksamaan 12 euroa. Itse ostin oman osani lähimmältä R-kioskilta ja maksoin vain 6,90e.